Nimi: Vielä hetki aikaa
Kirjoittaja: Eeyore
Tyylilaji: angst, deathfic
Paritukset: Lucius/Narcissa
Ikäraja: S
Tiivistelmä: Viimeiset hetket ovat yleensä ne kaikista harkituimmat, kuinka ne vietämme ja mitä silloin sanomme tai tahdomme muiden tekevän. Jokainen myös reagoi omalla tavallaan. Mikä olisi sinun tapasi?
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavissa oleva kuuluu Rowlingille, minä vain kirjoittelen ilokseni enkä saa minkäänlaista rahallista korvausta.
Oma sana: Halusin kirjoittaa hieman surullisempaa angstia Narcissasta ja Luciuksesta, Lucius on kuitenkin se, josta kirjoitan FF10:n ja tämä menee sanaan
kyynel ja FF100 Luc/Nar sanaan
086. valinnat.// Frederica laski ikärajaa, koska kieli ja kuvailu eivät olleet K-13 tasollaVielä hetki aikaaLucius ja Narcissa Malfoy istuivat hiljaa vierekkäin. Narcissa istui selkä suorana ja piti arvokkuutensa yllä, Lucius taas nojasi toiseen käteensä ryhdittömänä ja katsoi lattiaan. Kumpikaan ei ollut puhunut pitkään aikaan mitään. Jotain turhanpäiväistä sanominen siinä tilanteessa tuntui typerältä ja vaikka se olisi vienyt heidän ajatuksensa pois aiheesta, he joutuisivat kohta kuitenkin sen kanssa uudestaan vastatusten.
Narcissa oli kuukauden ajan tuntenut kipua rintakehässään ja yrittänyt väistellä ajatusta Pyhään Mungoon menemisestä, kunnes kipu oli levinnyt koko kehon alueelle ja hän oli Luciuksen kanssa ilmiintynyt uuden vuoden jälkeen sairaalan pihalle. Narcissalle oli tehty useita kokeita ja sitten heille oli ilmoitettu, että heidän pitäisi odottaa käytävän puolella, jotta diagnoosi mahdollisesta sairaudesta saataisiin selville.
Lucius ja Narcissa olivat odottaneet jo lähemmäs kaksi tuntia puhumatta yhtään mitään. Narcissa piti käsiään sylissään käsilaukun päällä ja Lucius oli luopunut jo aikaa sitten arvokkaana olemisesta. Käytävällä ei näkynyt enää ketään lukuun ottamatta heidän ohitse käveleviä satunnaisia parantajia tai hoitajia. Päivä alkoi kääntyä illaksi ja ulkoa kajastivat pihalamppujen valot.
Läheisen huoneen ovi avautui ja käytävään astui keski-ikäinen parantaja.
– Herra ja rouva Malfoy, saisinko pyytää teitä tulemaan huoneeseeni.
Narcissa ja Lucius nousivat seisomaan pysyen edelleen hiljaa ja astuivat parantajan huoneeseen. Se näytti tavalliselta työhuoneelta lukuun ottamatta muutamia parantajiin viittaavia asioita, kuten potilaskertomukset ja toinen työtakki. Parantaja osoitti pöytänsä ääressä olevia penkkejä ja Malfoyt istuivat niihin.
– No niin, parantaja aloitti istuessaan työtuoliinsa. – Taitaa olla parasta mennä suoraan asiaan. Otimme siis joitain näytteitä rouva Malfoysta ja teimme useita tutkimuksia varmistaaksemme, mistä toistuva kipu kehon alueella johtuu.
Malfoyt istuivat edelleen hiljaa, Lucius hieman ryhdittömänä, Narcissa arvokkaana. He molemmat odottivat parantajan jatkavat ja kohta tämä rykäisikin huomatessaan, että häneltä ei erikseen tiedusteltu tuloksia.
– Täytyy kyllä myöntää, mutta emme itsekään meinanneet löytää mahdollista syytä kipuihinne, vaikka tutkimme näytteitä pitkään ja tarkasti. Satuin sitten tutkimaan keuhkojenne soluja hieman paremmin ja... no, en tiedä voinkos sanoa olevani iloinen siitä, että löysin syyn.
Malfoyt pysyivät edelleen hiljaa ja parantaja tiesi, että lupa jatkaa ja kertoa syy oli annettu.
– Soluistanne löytyi haurastumista, hän aloitti napakasti. – Se ei kuitenkaan ole samanlaista kuin vanhenevilla henkilöillä vaan tämä vie lopulta kokonaan liikuntakyvyn ja mahdollisuuden tehdä mitään. En ole törmännyt tähän itse koskaan urani aikana, mutta eräs vanhempi parantaja tiesi kertoa tästä sairaudesta enemmän. Yleensä haurastuminen alkaa keuhkoista, jonka vuoksi tunsitte ensin kipua rintakehässänne, ja sen jälkeen se leviää muualle kehoon, kunnes lopulta henkilö joutuu vuodepotilaaksi eikä tähän sairauteen valitettavasti ole keksitty parannuskeinoa.
Lucius huomasi vaimonsa värähtävän melkein huomaamattomasti ja laski kätensä tämän reidelle.
– Vaikka ikävikseni joudun toteamaan, että oikeaa lääkettä ei ole kehitetty sairauden harvinaisuuden vuoksi, siihen on kuitenkin lievennyskeino.
Narcissa katsoi parantajaa asiallisesti ja nielaisi. – Kuinka paljon se sitten lieventää?
Parantaja ei ollut odottanut tämän muotoista kysymystä asiasta, yleensä ihmiset kysyivät, kuinka paljon heillä olisi elinaikaa, mutta korjasi silmälasiensa asentoa tutkaillen papereitaan. Hän oli selvästikin hieman hermostunut.
– Se riippuu ihan tapauksesta. Joillakin tämä voi auttaa jopa useita vuosia, toisilla taas kuukausia, mutta toisilla vain viikkoja tai päiviä. Emme osaa sanoa tarkkaa syytä siihen, miksi ajat ovat näin vaihtelevia, mutta luulisimme sen johtuvan jotenkin geeniperimästä ja solujen rakenteesta sekä myös siitä, milloin tämä sairaus on havaittu. Kivunkaan voimakkuutta en osaa sanoa, mutta loppupuolella sairautta se kuitenkin katoaa eikä -
Narcissa nousi seisomaan arvokkaana, mutta asiallisena.
– Minä kiitän parantajaa hänen tekemästään työstä.
Nainen kääntyi ja poistui huoneesta tyynenä. Hetken päästä Lucius nousi myös seisomaan oikoen takkiaan ja kiitti parantajaa poistuen saman tien itsekin. Parantaja ei huutanut heidän peräänsä mitään, koska tiesi Narcissan tehneen päätöksensä.
***
Ulkona paukkui kova pakkanen ja vuoden pahin lumimyrsky esti ihmisiä poistumasta asunnoistaan. Vaikka ei ollut edes myöhä, ulkona alkoi kuitenkin jo hämärtää.
Monien noitien ja velhojen taloissa sisällä kävi kova mekkala, mutta Malfoyden kartanossa oli hiljaista. Draco oli palannut puolitoista viikkoa sitten kouluun eikä paikalla ollut ketään muita kuin Lucius ja Narcissa.
Makuuhuoneen ovi oli kiinni ja ikkunaverhot raollaan, joten huoneeseen pääsi hiukan valoa. Lucius ja Narcissa makasivat naisen sängyllä kiinni toisissaan, Lucius pitäen vaimoaan kainalossaan selkäpuolelta päin. Diagnoosista oli kulunut kuukausi ja he olivat nukkuneet vierekkäin melkein viikon ajan.
– Kylläpä siellä taas sataa lunta, Narcissa sanoi hiljaisella äänellä Luciuksen silittäessä hänen hiuksiaan. – Huomenna pitäisi varmasti tehdä lumityöt, jos pyry tuosta helpottuu.
Lucius ynähti.
– Ensi kesänä meidän pitäisi varmasti maalata puutarhavaja, se jäi viime kesänä tekemättä.
Lucius hipaisi vaimonsa poskea ja ynähti taas. Naisen posket olivat kuopilla, koska hän ei ollut pystynyt eikä jaksanut syödä kolmeen päivään, jotka hän oli maannut sängyssään Lucius vierellään.
Narcissan kasvot olivat harmaanvaaleat ja hiukset kuivuneet. Hänen tilansa oli alkanut huonontua yhtäkkiä muutama päivä diagnoosin jälkeen eikä hän enää ollut pystynyt liikkumaan pariin viikkoon. Lucius oli kantanut vaimolleen ruokaa siitä lähtien, kun tämä ei ollut jaksanut aamulla nousta ylös, mutta viime keskiviikkona nainen ei ollut saanut kurkustaan alas kuin muutamia kulauksia vettä. Tämän huulet näyttivät rohtuneemmilta kuin viikon aavikkokävelyn jälkeen.
Huoneeseen oli laskenut hiljaisuus lukuun ottamatta Narcissan lyhyitä, rahisevia hengenvetoja. – Minua hieman unettaa, hän sanoi pian.
Lucius kohottautui kyynärpäänsä varaan. – Pistä silmät kiinni ja lepää hetki, se tekee varmasti hyvää.
Narcissa oli hetken aikaa hiljaa ennen kuin vastasi. – Mutta, jos suljen silmäni niin pelkään, että en enää avaa niitä.
Lucius ei tiennyt mitä vastata vaimolleen, mutta suuteli tätä otsalle.
– Halaa minua.
Lucius ynähti kysyäkseen, mitä nainen oli sanonut.
– Halaa minua, ole kiltti.
Lucius halusi halata vaimoaan, rutistaa tätä ja pitää mahdollisimman lähellään, mutta pelkäsi tämän hennon olemuksen pirstaloituvan. Hän kuitenkin otti vaimonsa lähelleen ja rutisti häntä hellästi.
Erikoisinta Narcissan viime viikoissa oli ollut se, ettei tämä ollut pelännyt kuolemaa tai itkenyt missään vaiheessa. Syynä saattoi olla arvokkaana oleminen, uskon vahvistaminen perheelleen, että elämä jatkuisi entiseen malliinsa... Mutta hän ei ollut koskaan lyyhistynyt ja purskahtanut itkuun. Joka päivä hän oli toiminut niin kuin ennen sairauden toteamista ennen kuin oli joutunut vuoteen omaksi. Silloinkin nainen oli puhunut niitä näitä ja Lucius oli vain ynähdellyt vastaukseksi. Nytkin Narcissa jatkoi puhumistaan eikä Lucius kuullut tämän hiljenevät missään vaiheessa ennen kuin itse nukahti.
***
Aamu valkeni kirkkaana ja taivas pilvettömänä. Öisen lumipyryn jälkeen maa näytti kuorrutetulta eikä eläinten jälkiä ollut vielä havaittavissa lumessa.
Lucius heräsi verhojen välistä kajastavaan valoon ja räpytteli silmiään. Häntä väsytti edelleenkin armottomasti, mutta jokin pieni ääni oli käskenyt häntä heräämään. Mies haukotteli, kohottautui vaimonsa ylle ja katsoi tämän kasvoja.
Narcissa näytti seesteiseltä nukahdettuaan rauhallisesti miehensä vieressä ja poistuttuaan tästä maailmasta aamun ensitunneilla. Hänen olisi voinut luulla nukkuvan ja lähteneen vahvana, mutta poskella näkyvä kyyneleen tekemä vana kertoi tämän pyytävän anteeksi mieheltään liian aikaista poistumistaan ja viimeaikaista heikkouttaan.
A/N: Lyhykäisyys oli tarkoitettua ja kiva olisi, jos puumerkkisi jättäisit ^^
