Pörröiset raapaleet, max K11

[Pörrö]

// Alaotsikko: vuosi raapalehtien -haasteen matalan ikärajan originaalit, max K-11, UUTTA 27.6.

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: sallittu
Genre: drama, tuplaraapale, viittaus femmeen
Disclaimer: Hahmot ja teksti minun
Summary: Mä tahdon näyttää tältä ja muut saavat hyväksyä sen.

A/N Joku hämärä inspiraation puuska hiipi puun takaa. Oikeastaan vain tartuin ajatuksenjuoksuun ja kirjoitin sen, mitä mieleen tuli. Ei ole suoraan omasta elämästäni. Ainakaan kokonaan.
Osallistuu vuosi raapalehtien -haasteeseen
-----------------------------

Minä olen minä, muuksi en muutu

Kevät. Toukokuun viimeinen lauantai, peruskoulun päätös. Siinä taas yksi hyvä syy pukea päälleen kaunis mekko ja näyttää prinsessalta. Ei, minähän en mekkoa päälleni pue. Laitan päälleni harmaat polvihousut, valkoisen kauluspaidan ja kravatin. Hieman kulahtaneet converset viimeistelevät kokonaisuuden.
En halua näyttää tytöltä. Olen aina ollut poikatyttö. Mekot eivät ole minun juttuni, pitää aina varoa mihin istuu ja miten istuu. Housujen kanssa voi olla niin vapaasti, istua siinä missä haluaa ja juuri siten, miten itse haluaa. Tiedän, että kaikki katsovat minua kummasti, en jaksa enää välittää. Aion kantaa vaatteeni ylpeästi ja näyttää juuri siltä kuin tahdon. Enää ei kukaan saa minua pukeutumaan kuten hän tahtoo, nyt pukeudun juuri sillä tavalla, miten itse haluan.
Tiedän, ettei äitini pidä siitä, mutta en välitä. Hän saa nyt luvan tottua siihen, että minä elän kuten haluan. Äiti ei pitänyt siitäkään, kun jyrsin hiukseni hyvin lyhyiksi ja myöhemmin samana kesänä leikkasin irokeesin. Minun pitäisi kuulemma näyttää enemmän tytöltä. Ihansama. Minä tahdon näyttää tältä ja muut saavat hyväksyä sen. Aion kulkea ylpeänä käsi kädessä tyttöystäväni kanssa pitkin tämän kaupungin katuja. Jos joku ei siitä pidä, niin se on sitten hänen ongelmansa. En aio enää piilotella sitä, mitä oikeasti olen, vaan aion elää ja olla sellainen kuin olen.
PISTE.

[Pörrö]

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: S
Genre: fluffy, femme, raapale
Disclaimer: Hahmot ja teksti minun
Summary: Kolme ystävystä, pieni hetki.

A/N Tää on taas näitä ”kirjotan jotain, kun en muutakaan tekemistä keksi” –tekstejä ja sen ehkä huomaa.
Osallistuu vuosi raapalehtien –haasteeseen.
-----------------------------

Suudelma

”Tuolla hän on!”, kuului huuto takaani ja ennen kuin huomasinkaan, kaksi ystävääni halasi minua samaan aikaan.
Ystäväni olivat taas kerran hieman myöhässä. Jenna olisi varmaan ollut ajoissa, mutta Aino oli kuulema tapansa mukaan viivyttänyt lähtöä.

Lähdimme tyttöjen kanssa kävelemään kohti läheistä ostoskeskusta.
Yhtäkkiä Jenna veti minut syrjään, Aino vain jatkoi matkaa huomaamatta meidän puuttumistamme.

Jenna katsoi minua sinisillä silmillään. Katsoin häntä kysyvästi, Jenna pysyi vaiti, mutta hetken päästä tunsin pehmeät huulet omillani. Vastasin epäröivään suudelmaan, mutta Jenna vetäytyi suudelmasta ja katsoi minua ihmeissään.

”Tytöt! Mihin te jäitte?”, Aino huusi huomattuaan meidän puuttumisen.
Katsahdin vielä Jennaan virnistäen ja juoksimme Ainon kiinni.

[Pörrö]

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: k-11
Genre: lievää angstia, raapale
Disclaimer: Minunhan tuo hahmo on ja teksti kanssa.
Varoituskset: Itsetuhoisuus
Summary: Sisälläni kaivertaa tuska, joka ei jätä minua hetkeksikään rauhaan.

A/N Ei ehkä tavallisinta kirjoittamaani tekstiä, mutta tulipa kirjoitettua. Ainiin. Ikäraja voi olla päin honkia, kun en ollut ihan varma, että minkä ikärajan tälle tökkäsen. Valittakaa siis, jos on pielessä.
Osallistuu vuosi raapalehtien –haasteeseen.
-----------------------------

Viiltely

Tahtoisin luovuttaa, jättää kaiken kesken ja paeta. En jaksaisi enää olla täällä. Sisälläni kaivertaa tuska, joka ei jätä minua hetkeksikään rauhaan.
Kävelen kylpyhuoneeseen, kädessäni oleva puukko viiltää ranteeseeni haavan, sattuu, mutta kipu helpottaa oloani. Ensimmäisen haavan viereen tulee kohta toinen, kolmas ja viimein viides, jonka jälkeen vajoan lattialle. Veri tahrii vaatteeni punaisilla tahroilla.
Huulilleni nousee vino hymy. Nyt tuntuu hyvältä, huomenna varmasti kadun tätä, mutta en anna sen nyt vaivata.
Huolet tuntuvat valuvan pois veren mukana.
Silmissäni alkaa sumentua, nousen ylös, huuhtelen ranteeni, kävelen huoneeseeni ja vajoan lattialle seinää pitkin. Jään siihen istumaan.
Tuntuu tyhjältä, mutta samaan aikaan niin hyvältä.

[Pörrö]

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: sallittu
Genre: jotain fiilistelyä.
Disclaimer: Minun käsialaanihan tuo.
Summary: Fiilis kestää hetken.

A/N Jotain kynänkärjestä syntynyttä eräänä sateisena kesäaamuna. Aamut ovat kirjoitusaikaani, kun en saa pitää meteliä, koska muut nukkuvat.
Osallistuu vuosi raapalehtien –haasteeseen.
-----------------------------

Sateenropinaa

Ulkoa kuuluu sateenropinaa, juoksen äkkiä ulos. Rakastan vesisadetta ja etenkin ukkosmyrskyjä. Sateella on kaunista ja luonto tuoksuu ihanalle ja raikkaalle.
Isot vesipisarat tippuvat ja kastelevat minut nopeasti. Tulee heti puhtaampi olo, hieman uusi olo, aivan kuin syntyisin aina sateella uudestaan.
Vesipisarat valuvat pitkin hiuksiani ja kasvojani levittäen meikkini poskille ja liimaten hiukset kasvoihini. Se ei haittaa, vaan tuntuu lähinnä hyvältä.
Alkaa paleltaa. Voisin mennä sisälle, mutta en halua, haluan olla ulkona niin pitkään kuin vesipisarat ropisevat päälleni ja puhdistavat luontoa.
Sateen loputtua kävelen takaisin sisälle, en vaihda kuivia vaatteita päälleni. Kävelen huoneeseeni vettävaluvana, jättäen jälkeeni vesipisaravanan. En vain halua välittää.

-----------------------------
A/N PS. Olisi ihan kiva kuulla kommenttia näistäkin raapustuksista. Enkä minä pure!

[Pörrö]

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: sallittu
Genre: drama
Disclaimer: Minun käsialaanihan tuo.
Summary: ”Olet aivan varmasti enkeli.”

A/N En aina ymmärrä, mistä nämä tektit kumpuavat. Kai nämä ovat osa pääni sisällä olevien asioiden purkamista. Tästä tuli tuplaraapale, sillä tektiä tuntui rittävän juuri sopivasti tuplaraapaleeseen.
Osallistuu vuosi raapalehtien –haasteeseen.
-----------------------------

Enkelinripaus

”Kuka sun siivet on ottanut pois?”
Käännyn ympäri, näen takanani tytön, jonka tapasin myös eilen.
”Ai mitenniin?” Katson tyttöä kysyvästi.

”Sun on pakko olla enkeli, kun olet niin kiltti.”
Mietin hetken, mutta muistan sitten auttaneeni tytön pystyyn, kun huomasin hänet maassa polkupyöränsä kanssa. Saatoin hänet myös kotiin, sillä hänen kämmenensä ja polvensa olivat auki. Mitähän ihmettä voisin sanoa pienelle lapselle.

”Mä näin, kun sä äsken autoit tota poikaa tuolla. Olet aivan varmasti enkeli.”
Tyttö osoittaa kauempana juoksevaa pikkupoikaa.

”En minä enkeli ole, mutta minusta on mukava auttaa ihmisiä. Siitä tulee hyvä mieli, kun pystyy auttamaan jotakuta muuta.”
Tytön silmien tuike sammuu hetkeksi ja palaa sitten takaisin tytön avatessa uudelleen suunsa.
”Olet niin kauniskin. Etkö ole enkeli?”

Katson tyttöä sumein silmin, ehkä hieman uupuneen näköisenä, saaden tytölle varmuuden kieltävästä vastauksesta. Tytön poskelle vierähtää kyynel. En halua tytön itkevän.
”Ehkä minussa on ripaus enkeliä.”

Katson tyttöä lempeästi hymyillen ja pyyhin tämän poskelle vierähtäneet kyyneleet, ennen kuin lähden kävelemään miettien tytön sanoja. ”Olet aivan varmasti enkeli.”
Ei, en minä enkeli ole. Olen kai vaan kokenut niin paljon ikävyyksiä ja tarvinnut apua, että jotenkin sitä vaan on tullut sellainen tapa, että auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Tai ei se tapa ole, se on vaan.

[Pörrö]

Kirjoittaja: Pörrö
Ikäraja: S
Genre: lievä angst
Disclaimer: Minun käsialaanihan tuo.
Summary: Toisinaan ei asiat ole helppoja.

A/N Joskus kirjoitin paperille sen, mitä kynänkärjestä tuli. Olin ehkä tavallista enemmän rikki. Tuplaraapale tämäkin.
Osallistuu vuosi raapalehtien –haasteeseen.
-----------------------------

Voisi, jos osaisi

Välillä tulee fiilis, että tahtoo kaivaa eteensä paperin ja ottaa käteensä kynän, kirjoittaa paperille kaiken, mitä päässä liikkuu, tavallaan tahtoo tyhjentää kaiken päänsä sisältä pois, paperille, josta sen voi sitten myöhemmin poimia takaisin ja pohtia silloin.

Mutta välillä kynänkärjestä ei tule paperille mitään, ei yhtään lausetta eikä sanaa, ei edes yhtä tavua tai kirjainta. Silloin tuntuu siltä, että olisi helpompi vaikka huutaa tai itkeä tai nauraa, saada pään sisällä oleva pyörremyrsky pois edes jollaintapaa.

Tai sitten voi hautoa pyörremyrskyä päänsä sisällä ja todeta, että hetken päästä pää räjähtää. Sitten voi olla liian vittuuntunut näkemään ystäviään tai olemaan heille ystävällinen. Niille tärkeimmille ihmisille huutaa eniten. Ja vaikka kuinka yrittäisi selittää, että on oikeasti pahoillaan ja ei oikeasti tarkoittanut sitä, mitä sanoi, välillä sitä vain huomaa menettäneensä osan näistä tärkeistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka luuli tuntevansa, joihin luuli voivansa luottaa ja joille luuli voivansa puhua mistä vain. Jossain vaiheessa huomaa, että suurin osa näistä rakkaista ihmisistä on kadonnut. Pian alkaa toivoa, että katoaisi itsekin jonnekin, missä on ystäviä, joihin voi luottaa, ja jotka ymmärtävät niitä suurempiakin huolia.

Välillä haluaisi kertoa ystävilleen, kuinka tärkeitä he ovat ja kuinka pahoillaan on kaikista niistä sanoista, jotka on heitä loukannut. Mutta usein sitä ei saa millään sanotuksi.