//Alaotsikko: Lily/Sirius + Lily/James, K-11
Nimi: Yesterday
Paritus: Lily/Sirius, Lily/James
Ikäraja: K-11
/Angelina muokkasiTyylilaji: Romance, one-shot
A/N: Kirjoitin tämän siksi, että se perustuu tositapahtumiin. Nimi Yesterday liittyy fickiin olennaisesti, vaikka se ei missään vaiheessa käykään ilmi. Sen verran kuitenkin paljastan, että se tulee Leona Lewisin kappaleesta Yesterday.
YesterdayKurpitsajuhla vuonna 1976Hän tulee minua vastaan kuin ei aluksi edes huomaisikaan. Minulla on päässäni vahva kuva hänestä; minä tiedän täsmälleen kuka hän on. Hän kiertää kaverinsa kanssa suuren tammen takaa ja kiepsahtaa suurin elein suoraan minun ja ystävieni eteen. Ystäväni nauravat minut mukaan lukien, vaikka todellisuudessa minä en ole liialti ikinä pitänytkään heistä kahdesta. Nyt minun on kuitenkin pakko hymyillä, sillä he näyttävät niin hauskoilta ja tulevat meitä vastaan ojentaen käsiään molemmat.
”Heipä hei!” Sirius huudahtaa riemastuneella äänellä ja irrottaa velimäisen otteen Remuksesta ja halaa puolestaan minua, mikä on todella kiusallista.
”Hei”, minä vastaan osaamatta juuri sanoa mitään muuta.
”Sinä olet Lily”, Sirius sanoo ja katsoo harottavilla silmillä minuun. En osaa tehdä muuta kuin nyökätä ja hymyillä. Sitten hän katsahtaa ystäviini ja virnistää heille typerästi. ”Kyllä minä tiedän teidätkin. Kuinka voisinkaan olla unohtamatta?” Todellisuudessa vain minä tiedän, ettei Sirius oikeasti tunne heitä – tuskin edes tietää nimiä. Hän tietää minut vain siksi, että James Potter on ihastunut minuun.
Hän nojautuu minuun ja kuiskaa jotain. Hän tarttuu minua hartioista ja johdattaa minut etäämmäs taaksejäävistä ystävistäni ja Remuksesta. Me menemme Siriuksen kanssa hetkeksi rantapenkereelle juttelemaan, ja minua alkaa pian kiinnostaa hänen seuransa. Kuuntelen hetken hänen kännisiä juttujaan ja tajuan, että Sirius ei ole sitä mitä minä olen hänessä aiemmin nähnyt. Yhtäkkiä hän muuttuu silmissäni lapsellisesta kusipäästä viehättäväksi mieshenkilöksi, jonka kanssa itse asiassa voikin jutella. Enkä minä edes ehdi tajuta, että olen istunut hänen vieressään kohta monta tuntia, sillä ulkona alkaa hämärtää ja me jäämme yhä istumaan rantapenkereelle. Minulla ei ole aavistustakaan missä ystäväni ovat tai minne Remus on mennyt, mutta minä vain kuuntelen Siriuksen ääntä ja tuijotan taivaalla häälyvää kuuta.
Hänen äänensä ei kuulosta enää niin humaltuneelta kuin aiemmin. Hänen äänensä ei ole niin kovaääninen kuin tavanomaisesti käytävillä, vaan nyt se on muuttunut hiljaisemmaksi – ikään kuin kuiskaukseksi. Se on lämmin ja saa koukutettua minut heti, vaikka vastustelenkin sitä.
Sirius pujottaa kätensä minun selkäni taakse ja pitää minusta hellästi kiinni. Hän kuiskaa aina silloin tällöin jotain ja minä ahdistun yhä enemmän. Toivon, että pystyisin sanomaan hänelle jotain mukavaa ja olla siinä hänen vierellään vielä hetken, mutta en voi olla muistuttamatta itseäni kuka hän oikeastaan on. Minä tiedän, että hän on Sirius Musta, ja minä en voi olla hänen seurassaan. Se on vastenmielistä.
Ja miettimättä mitään sen kummemmin, minä irrottaudun hänen otteestaan ja sanon, että haluan Tylypahkaan nukkumaan. Sirius ei nähtävästi pidä ideasta ja hetken luulenkin, että hän aikoo todella pistää vastaan, mutta sitten hän nouseekin ylös seisaalleen ja tarjoaa minulle kättään. Minä tartun siihen empimättä ja nousen hänen vierelleen.
”Minä saatan sinut”, Sirius lupaa eikä päästä vieläkään minun kädestäni irti.
Minua se ei haittaa, sillä tiedän että hän on liian humaltunut ymmärtääkseen mitä tekee. Mutta kävellessämme Tylypahkaa päin en voi olla katsomatta aina silloin tällöin ympärilleni näkeekö joku meidät. Välillä yritän kumartua olevinaan sitomaan kengännauhojani, jotta Sirius päästäisi irti ja kukaan ei saisi tietää siitä, vaikka minulla onkin hyvä ja turvallinen olo hänen kanssaan.
Hän saattaa minut aivan Rohkelikkotornin eteen. Hän tapaa käytävällä jonkun tuttunsa ja jää juttelemaan hänen kanssa. Minä ilmoitan Siriukselle, että lähden nyt ja hän ottaa minut pehmeään halaukseen luvaten, että ottaa minuun yhteyttä. Minä voin vain hymyillä, sillä salaa syvällä mielessäni minä itse asiassa toivon sitä eniten.
***
Yhtenä päivänä minä seison aivan tammisien ovien lähettyvillä odottamassa Tylyahoon vieviä vaunuja, kun huomaan Lilyn kävelevän minun ohitseni. Hän katsoo minuun osaamatta odottaa näkevänsä minut juuri sillä hetkellä ja on kai aikeissa kääntää katseensa saman tien pois, kunnes minä nyökkään. Teen sen siksi, että haluan tietää nyökkääkö hän minulle takaisin.
Ja niin Lily nyökkääkin. Tosin hän ei hymyile minulle, ainoastaan vain nyökkää juuri niin pienesti että vain minä pystyn näkemään sen. Minua hävettää hivenen, sillä tiedän, etten lupauksistani huolimatta ole jutellut Lilyn kanssa sitten Kurpitsajuhlien. Minä todella tahdon jutella hänen kanssaan, mutta hän on sellainen tyttö, joka kaipaa todellisuudessa paljon enemmän. Minä ihastuin häneen, vaikka tiedän itse paremmin totuuden.
Ja hän on kyllä yrittänyt puhua minun kanssani, lukuisia kertoja. Me olemme kohdanneet käytävillä aina silloin tällöin ja hän on ollut aikeissa puhua minulle. Hän on lähettänyt minulle kirjeitä, joihin en ole osannut vastata. Mitä minä voisin vastata? Miten minä voin kertoa niin upealle tytölle kuin Lily, että minä olen Tylypahkan poikamies – aina ja ikuisesti?
***
Me tapaamme jälleen Siriuksen kanssa. Tällä kertaa rohkelikkojen juhlissa, koska olemme voittaneet huispauksessa. Minä en rehellisesti sanottuna odottanut, että menisin juttelemaan Siriukselle, mutta tehdessäni niin hän ei pistä vastaan vaan johdattaa minut samantapaisesti kauemmas muusta maailmasta kuin viimeksikin Kurpitsajuhlissa.
Me menemme tähtitorniin, missä kukaan ei voi nähdä meitä. Hän sanoo, että meidän täytyy jutella ja harhautuu jotenkin puhumaan minulle Jamesista. James lähti viikko sitten Lontooseen pariksi kuukaudeksi jättäen koulun hetkeksi kesken. Hän räpsyttää silmiään tiheään tahtiin aivan kuin ei tahtoisi minun näkevän hänen tunteitaan. Minä tiedän, että hän on ollut James Potterin kanssa parhaat kaverukset todella kauan.
Ja hän on Sirius Musta eikä voi itkeä minun nähden. Enkä minä oletakaan sitä. Minä halaan häntä unohtaen sen tosiseikan, että hän on vältellyt minua ja siirtänyt meidän keskusteluamme siihen hetkeen asti.
”Minä en voi ymmärtää sinua, mutta sama tunne minullakin olisi jos minun ystävistäni joku lähtisi hetkeksi”, kuiskaan Siriuksen korvaan tavalla, joka saa hänet puristamaan minua lujempaa itseään vasten.
”Sinä olet ainoa, joka ymmärtää minua. Minusta on ihanaa kuulla, että sanot noin, koska kaikki muut vain sanovat että tietävät miltä minusta tuntuu ja kaikkea…” Siriuksen ääni vaimenee, kunnes hän hiljenee kokonaan. Sitten hän hieraisee silmiään ja pyristelee otteestani pois. ”Puhutaan jostain muusta. Meistä.”
Minä nyökkään ja me istumme yhtä aikaa tähtitornin muurille. Minun mahani heittää voltteja taukoamatta kun odotan mitä Siriuksella on sanottavana. Hän näyttää vakavalta eikä tiedä mistä aloittaa.
”Juttu on niin, että… Sinä olet upea tyttö. Minä taas olen Tylypahkan tavoitelluin poikamies, käsitätkö?”
Minä nyökkään, vaikka minulla ei ole aavistustakaan mitä hän aikoo sanoa.
”Kun me tapasimme silloin Kurpitsajuhlien aikaan… Ei hitto, en tiedä miten voin sanoa tämän!” Sirius parahtaa ja hautaa kasvot käsiinsä.
Minä en vieläkään tajua mistä on kyse ja kannustan häntä jatkamaan.
”Minä toivon, että et pidä minua kusipäänä tämän jälkeen, mutta… En minä halunnut ikinä sinulta mitään muuta kuin… kuin yhden illan.” Sirius sanoo sen niin vaivattomasti, että minua alkaa väistämättäkin kuvottaa. En voi uskoa, että pidin häntä hetken niin uskomattoman hyvänä miehenä, minä ihan oikeasti jopa uskoin siihen, että hän voisi olla joskus minulle jotain muutakin kuin pelkkä Sirius Musta, naistennaurattaja. Nämä kuvitelmat kuitenkin häviävät pois pääni sisältä kuin savuna ilmaan samaan aikaan kun minä tempasen laukustani kiinni ja juoksen tähtitornin portaita alas. Kuulen samalla Siriuksen äänen takanani, hän huutaa minun nimeäni ja käskee minun pysähtyä. Mutta minä en pysähdy ennen kuin hän saa minut kiinni ja tarttuu minua kädestä.
”Sinä jätit sinne sinun kaapusi ja laukkusi”, minä sanon kun huomaan Siriuksen ilman niitä.
Sirius nyökkää katsoen minua silmiin anovasti. ”Aivan! Kaikki sinun takia. En jättäisi niitä sinne, jos sinä olisit minulle ihan sama. Sinä et ole minulle ihan sama, Lily.”
Minun tekee mieli uskoa häntä. Sirius näyttää niin viattomalta, että minä itse asiassa tahdon jopa uskoa häntä.
”Tule, niin jutellaan.” Sirius johdattaa minut jälleen tähtitorniin enkä voi vastustellakaan.
Me istuudumme takaisin muurin päälle ja hän kietoo kätensä ympärilleni pyytäen samalla anteeksi. Jostain tuntemattomasta syystä minä en pistä vastaan ja annan hänen pitää minusta kiinni hetken ennen kuin olen aikeissa siirtyä takaisin Rohkelikkotorniin.
Tunnen Siriuksen vaativan tuijotuksen poskeani vasten ja katson hänen suuntaansa. Hetken me katsomme toisiamme ja ajattelematta mitä seuraavaksi tekisin, Sirius nojautuu minuun ja suutelee minua huulille. Minä en voi olla vastaamatta siihen, koska olen odottanut sitä siitä lähtien kun tapasimme Kurpitsajuhlissa. Hän ei vetäydy minusta ja pyydä anteeksi, eikä hänen oikeastaan edes tarvitsekaan.
Sirius nojautuu hetkeksi pois minun luotani ja levittää kaapunsa maahan pehmusteeksi. Sitten me menemme sen päälle makuulle ja suutelemme toisiamme – uudestaan ja uudestaan.
***
Sen illan jälkeen olen luullut tekeväni selväksi Lilylle, että minä en halua häneltä mitään enempää; minähän sain jo haluamani. Hän lähettää kirjeitä, etsii minut käytäviltä käsiinsä ja haluaa jutella. Minä en puolestani käsitä mitä juteltavaa meillä muka enää on. Minä olen tehnyt hänelle selväksi, että minulla on huispaus ja koulu; minä en tarvitse tyttöystävää siihen mukaan. Minä haluan olla vapaa kuin taivaanlintu, sillä seurustelu ei yksinkertaisesti vain ole minun juttuni. Minua inhottaa sanoa se, varsinkin Lilylle joka on aivan mahtava tyttö, mutta minun täytyy jotta hän löytäisi jonkun toisen ja viettäisi aikaa hänen kanssaan.
Ja viikko tapahtuneen jälkeen Lily ei enää puhu minulle. Hän ei enää tule juttelemaan eikä lähetä kirjeitä. Hän on vihdoin unohtanut minut ja jatkanut eteenpäin, mistä minä olen hyvilläni, sillä en ole sitä tyyppiä, joka pitää kiinni vain yhdestä tytöstä. Minä vain satuttaisin häntä, näin on parempi.
Mutta me tapaamme taas. Tämä on viimeinen kerta kun tapaan hänet näissä merkeissä, mutta tyttö on tällä kertaa myös yhtä humaltunut kuin minäkin edellisillä kerroilla – ellei enemmänkin. Me tapaamme hänen kanssaan ja ennemmin tai myöhemmin matkamme päätyy luutakomeroon. Hän kuljettaa sormia tumman tukkani läpi niin kuin muillakin kerroilla ja suutelee minua yhtä intohimoisesti kuin aiemminkin. Minua harmittaa, sillä hän ei tiedä mitä on aikeissa tehdä.
Ja kun minä tajuan, että se ei ole Lilyä kohtaan oikein, kannustan häntä päästämään irti ja pakenen luutakomerosta jättäen tytön tylysti yksin. Minusta tuntuu pahalta tehdä se, mutta puolustelen mielessäni itseäni vakuuttamalla, että Lily tietää mitä mieltä olen hänestä. Minä en halua tyttöystävää, minä en kaipaa häntä.
Menen viettämään joulutanssiaisia Suureen saliin, jonne Lilykin pian ilmestyy. Katson häntä ohimennen ja hän vilkaisee minua. Minä olen satuttanut häntä pahasti, mutta yritän olla miettimättä sitä. Me olimme siinä molemmat mukana, se ei ole minun syyni. Lily tiesi tasan tarkkaan mihin oli ryhtymässä, hän ei voi syyttää minua siitä.
Seuraavana päivänä hän kuitenkin tulee minun luokseni. En voi olla ärsyyntymättä, sillä en käsitä miksei hän tajua olla kaukana minusta. Hän pyytää minulta anteeksi ja sanoo, ettei asiat menneet niin kuin hän olisi tahtonut. Minä nyökyttelen tympääntyneenä, sillä Lily alkaa muistuttaa jo yhtä lukuisista ihailijoistani. Tosin hekin ymmärtävät viikon laiminlyönnin jälkeen, etten ollut kiinnostunut. Kuin taas Lily juttelee kaikista sanoistani ja teoistani huolimatta minulle vielä lähes neljän kuukauden jälkeen. Olen yllättynyt.
***
Kurpitsajuhla vuonna 1977Minä vietän aikaani jälleen tyttöjen kanssa kun seuraavassa hetkessä huomaankin juttelevani James Potterin kera rantapenkereellä, missä juttelin vuosi sitten hänen parhaan ystävänsä kanssa. Ja samalla tavalla kuin silloin, minä huomaan että James on kohtelias, komea, kiltti. Kaikkea mitä Siriuskin oli ja paljon enemmän. James ei ole hiprakassa ja hän koskettaa minun hiuksiani tietäen mitä on aikeissa tehdä. Hän tietää, että haluaa sitä.
Minä olen aikeissa tehdä seuraavan siirtoni, mutta meidät keskeytetään. Sirius osuu paikalle ja tarttuu minun kädestäni kiinni vihaisesti vetäen minut kauemmas Jamesista. Minä en ymmärrä mitä hän aikoo tehdä ja Jameskin on aikeissa juosta meidän perään, mutta Sirius komentaa häntä pysymään hetken sivussa. Sitten hän kääntyy minuun ja kivahtaa:
”Mitä sinä teet Jamesin kanssa?”
”Juttelen”, vastaan itsepäisesti ja revin itseni irti Siriuksen otteesta.
”Juttelet? Sarvihaara on minun paras ystäväni, Lily! Kuinka sinä voit?”
Minä en siedä kuinka Sirius puhuu minulle. Minä katson häntä niin halveksuen kuin suinkin voin ja sihahdan:
”Hän on ensimmäinen poika, joka kuudenkymmenen minuutin aikana vaikuttaa järkevältä. Hän ei sano minulle asioita vain kännissä niin kuin sinä, Sirius! Anna meidän olla.”
Mutta Sirius ei anna meidän olla.
”Et sinä hänestä piittaa! Sinähän ennen vihasit Sarvihaaraa! Sinä vain olet hänen kanssaan, että haluaisit tehdä minut mustasukkaiseksi – ”
Sille minä suorastaan jo nauran. ”Sinut mustasukkaiseksi? Sirius, minä en yksinkertaisesti
voi tehdä sinua mustasukkaiseksi. Sinä et rakasta minua.”
”Sinä et… Minä…” Sirius takeltelee hermostuksissaan ja haroo päälakeaan. ”Minä haluan sinut takaisin.”
Se ei satu minuun enää niin paljon, sillä minulla on ollut melkein vuosi aikaa jättää Sirius taakseni. Pystyn katsomaan häntä nyt silmiin ja sanomaan sanat, joihin en pystynyt vuosi sitten:
”Sinulla oli mahdollisuutesi, Sirius. Voi Merlin, sinä sait kolme tilaisuutta! Anna minun jo olla!”
En tunne itseäni hirveäksi ihmiseksi kun näen, että se sattuu tällä kertaa Siriukseen. Käännän hänelle selkäni ja juoksen suoraan Jamesin syliin. Hän utelee minulta mitä asiaa Siriuksella oli ollut ja minä vastaan, että hän oli tullut varmistamaan asioiden olevan kunnossa.
***
James ja Lily ovat oikeastaan hieno pari, vaikka vihaankin katsoa heitä yhdessä. James lupasi minulle, että me olisimme aina sinkkuja. Minä pidin lupauksen niinkin upean tytön kuin Lily kohdalla, mutta James ei voinut vastustaa. Jos hän tietäisi kaiken, hän ei tahtoisi Lilyä. Mutta ei myöskään minua, sillä minä menin niin sanotusti parhaan kaverin tontille.
Kaduttaa. Ihminen meneekin tekemään typeriä asioita vain sen vuoksi, että on nuori ja tietämätön. Siitä saa lopulta maksaa aikuisena. Minulla oli nimittäin mahdollisuus saada tyttö – jopa vaimo itselleni –, mutta kaikki meni penkin alle vain sen takia, että tahdoin olla muidenkin tyttöjen ulottuvilla. Sitä miettii usein, että miten minä pystyinkään ajattelemaan niin.
Ja nyt minä seison kirkossa parhaan kaverini vierellä, hänen bestmaninaan, ja katson kun hän menee naimisiin minun naiseni kanssa. Minun pitäisi olla siinä Jamesin paikalla, aivan Lilyn edessä sujauttamassa sormus hänen käteensä.
Minä kuitenkin tiedän yhden asian varmaksi. Minä en tulisi rakastamaan ketään toista niin paljon kuin Lilyä ja hän olisi minun naiseni aina, vaikkei itse sitä tiennytkään.
***
Kommenttejaaa?
// Isilwen muokkasi ikärajan otsikkoon.
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon
