Ficin nimi: Perheen luurangot, osa 2.
Kirjoittaja(t): Pakastesim
Oikolukija: Ei ole
Tyylilaji: angst, fluffy...
Ikäraja: 11
Päähenkilöt: Potterit, Jamesin näkökulmasta edelleen. Myöhemmin H/D
Yhteenveto: Eli toinen osa tässä... Viimeinen osa tätä ficciä!
Varoitukset: hieman kiroilua, kähmintää... HUOM! Eka osa Iskunkiertokujalla.
Vieläkin se tuntuu pahalta. Vaikka isä lähetettiin Azkabaniin jo kuukausi sitten, ajattelen sitä yhä. Se näkyy meidän arjessamme, äiti on masentunut ja vaisu. Hän kertoi minulle eräs ilta, että isä oli ennen aivan erilainen. Hän oli ollut empaattinen ja mitä epäitsekkäin. Hän sanoi, ettei tiedä, miksi isä juo. Kuulema se oli alkanut hieman Lilyn syntymän jälkeen. Jotain oli tapahtunut, mikä oli muuttanut isän täysin. Albus ja Lily ovat tietenkin aivan maassa. Kuka ei olisi? Nyt on vielä isän syntymäpäivä... Taidan ryhtyä nukkumaan. Äiti kuuluu taas itkevän. Pitää varmaan mennä hänen luo. Aah, ei sittenkään... Al kuuluu menevän hänen luo. Ehkä huomenna on parempi päivä. Kellokin on jo yksitoista...
-James! Käytkö avaamassa oven? Äiti huutaa minulle huoneestaan. Olen olohuoneessa kuuntelemassa velhoradiota.
-Joo mä meen! Karjaisen takaisin ja menen ovelle. Avaan sen. Säikähdän, peräännyn. Vedän taikasauvani ja osoitan sillä tulijaa kohtaan.
-Mitä sinä teet täällä? Kysyn isältäni.
-Tulin kotiin, tietenkin. Isä sanoo ja nojailee mustassa nahkatakissaan oveen. Hän hymyilee samalla tavalla kuin isoisäni, jolta olen nimeni perinyt.
-James! Kuka siellä on? Äiti kysyy tullessaan alas portaita. (Hän tietenkin leijuttaa itsensä alas.) Äidin silmät laajenevat järkytyksestä. Eikä ihme, että hänkin vetää sauvansa taskusta.
-Älä tule lähemäs. Äiti sanoo uhkaavasti.
-Älkää turhaan minua tulittako, kuuntelisitte. Olen muuttunut mies. Isä sanoo ja hymyilee hieman.
-Etkai todella usko, että me annamme anteeksi kaiken sen mitä olet aiheuttanut? Äiti kysyy järkyttyneellä äänellä.
-Ole kiltti Ginny! Rakastan sinua enemän kuin mitään muuta! Isä sanoo, ja vaikuttaa oikeasti surulliselta.
-Katso! Isä sanoo, ja vetää nahkatakin pois päältä. Sen alla ei ole mitään muuta kuin monta tatuointia. Selässä luki italiaksi katumus, eli pentimento. Osasin italiaa, joten ymmärsin tekstin. Tylypahkassa oli aloitettu vieraiden kielten opetus, ja italian opettaja oli Professori Padma Patil. Isän oikeaa hauista koristi nauha, jossa luki James-Albus-Lily. Keskellä rintaa on kirjoitettu kauniisti Ginny, ja siinä vieressä oli kuva äidistä. Äiti katsoi kuvaa ja hänen silmissään kimalsi kyyneliä. Hän nieli kyyneleensä. Albus ja Lily tulivat portaita alas. Lil kiljaisi ja pakeni Alin selän taakse.
-Ei mitään hätää! Menkää ylös. Äiti rauhoittelee, vaikka hänen oma äänensä ei ole mikään rauhallinen. Lily juoksee ylös, mutta Al tulee alas, ja hänellä on taikasauva valmiudessa. Ihailen häntä suuresti, hän on kaksitoista, mutta uskaltaa katsoa silti omaa isäänsä niin vihaisesti ja varmasti.
-Al! Laita se pois! Sanon, mutta tiedän, ettei sanani vaikuta häneen.
-Kuunnelkaa minua! Pyydän, antakaa minun selittää. Isä anoo, mutta minä katson häntä silti varuillani.
-Vain jos annat sauvasi minulle. Sanon nopeasti, mutta en usko, että sanoillani on vaikutusta. Yllätyn, kun isä antaa feeniksinsulka sauvansa minulle.
-Olohuoneeseen. Äiti sanoo, ja rullaa oikealla kädellään itsensä sinne.
Isä aloittaa selityksensä. Minä kuuntelen tarkasti, annan hänen puhua.
-Kiitos kun annatte minun puhua. Minä olen enemän pahoillani, kuin voin edes kuvailla. Olen murhannut parhaan ystäväni. Olen tuhonut hänen perheensä elämän. Hermione ei varmasti ikinä anna minulle anteeksi. Ettekä tekään voi tätä unohtaa. En aio juottaa teille mitään liemiä, vaan haluan, että uskotte minua vapaasta tahdostanne. Azkabanissa olin menettää järkeni, ajattelin koko ajan teitä ja Ronia... menneitä aikoja, Voldemortia, vanhempiani, Siriusta, kaikkia rakkaitani. mutta koin uuden alun, kun sellikaverini ehdotti, että tekisi minulle tatuoinnin. Kun näin kuvasi, kaikki kirkastui. Onnistuin pääsemään pois sieltä, Kingsley uskoi minuun, ja tahtoi antaa uuden mahdollisuuden. Profeetassa ei tahdottu puhua koko jutusta, siellä vain kerrottiin, että yksi vanki on vapautettu. Isä lopetti puhumisen. Katsoin häntä arvostelevasti. Uskoin häntä. Nousin ylös, ja ojensin hänelle hänen sauvansa. Äiti alkoi nauraa hermostuneesti, hän itki ja hymyili. Albuskin laski sauvansa. Lily tuli huoneeseen. Kun hän näki kaikkien hymyilevän, hänkin alkoi nauraa. Isä hymyili, ja vihdoinkin minä näin hänen silmissään isoäitini, Lilyn. Kaiken piti olla hyvin...
Istun omassa huoneessa, taas. On myöhäinen yö. Kuulen ääniä olohuoneesta. Äiti on nukkumassa, samoin Lily ja Albuskin. Kuka se voi olla? Mietin, ja otan taikasauvani, ja hiivin alas. Muutamaa sekuntia myöhemmin toivon, että en olisi mennyt alas. Olohuoneessa On isä. Hän suutelee sohvalla jotakin. Henkilöllä on platinablondit hiukset. Kuka se voi olla? Puristan sauvaani tiukemmin.
-Mmm... Harry, olen kaivannut sinua niin. Anna anteeksi kaikesta. Kuiskaa minulle tuntematon, mutta etäisesti tuttu ääni. -Draco... Isä voihkasee. Nyt tiedän, kuka on isän kanssa. Herra Malfoy!
Isän vanha vihollinen. -Draco... aloitin juomisen sinun takia. Nyt kun taas tunnustat rakkautesi, etkä häpeä sitä, voin olla raitis, ja saada sen sekavan ihanan tunteen, minkä tuliviski minulle sen aikaisemmin teki. Sinä olet nyt minun tuliviskini... Rakastan sinua. Isä huokaisee, enkä kestä enää. Menen takaisin ylös. Olen shokissa. Olen tyystin järkyttynyt.
-Traumat! Kuiskaan pimeyteen, kun nojaan oveeni. Huh...
Tässäpä tämä : )
