Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä. Biisin puolestaan omistaa Bon Jovi.
Otsikko: Silta paratiisiin
Kirjoittajat: Picca
Betat: Arte ja Popka
Paritus: Hermione/Hannah
Ikäraja: S
Genre: Aitoa fluffya
Summary: Tämä ei ollut hänen muistojensa paratiisi, jossa kaikki oli ollut häikäisevän vihreää, lumpeita sadoittain ja sinisiä neidonkorentoja kisailemassa veden yllä.A/N Tämä ficci osallistuu Taidehaasteeseen, jossa tarkoituksena on kirjoittaa ficci jonkun tunnetun taideteoksen inspiroimana. Minun innoittajanani oli Claude Monet'n
Lummelampi. Albumihaasteeseen tämä menee myös, ja biisinä toimii Bon Jovin Diamond Ring. FF100-haasteessa sana 014. Vihreä. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione)
Tämä on ollut hyvin ongelmallinen ficci, sillä palaset eivät ole tahtoneet millään osua yhteen ja olen pähkäillyt tätä niin, että pää tuntuu räjähtävän. Piti sen takia pyytää mielipidettä toiseltakin betalta... Kiitoksia Popkalle avusta, ja samoin tietenkin Arte-kullalle. <3
Silta paratiisiinSillan vanhat lankut natisivat hiljaa, kun Hermione siirteli painoaan jalalta toiselle. Hänen kätensä lepäsi kevyesti kaiteella, joka oli vuosien mittaan kulunut sileäksi käytöstä, ja alapuolella lukuisat kukkivat lumpeet kelluivat tyynen, tumman veden pinnalla.
Oli hiljaista, tuulikaan tuskin kahisutti puiston suurten puiden lehtiä. Ilma oli miellyttävän lämmin mutta ei liian kuuma, kaupungin häly tuntui hetkeksi vaimentuneen. Vehreä pikkupuisto oli hiljaisuuden saareke keskellä arjen kiirettä ja kuhinaa.
Ja silti jokin oli pielessä. Nyt hän näki lempipuistonsa aivan toisin silmin kuin koskaan ennen. Hän pani merkille lankkujen tikkuisuuden, vedenrajassa kasvavaan pusikkoon heitetyn juomatölkin, kaiteen alapintaan liimatun purukumin. Ne pienet virheet, joita hän ei ennen ollut huomannutkaan.
”Voi, miten kaunista!” Hannah sanoi. Hän kurottautui kaiteen yli ja katseli nyt allaan loistavia valkoisia kukkia.
Hermione siirtyi hänen viereensä ja tuijotteli vihreitä lehtiä, jotka näyttivät nyt jotenkin rispaantuneilta ja limaisilta, jokin ötökkä oli syönyt niihin pieniä reikiä. Miksi hän ei ollut aiemmin huomannut sitä? Kukkien kelta-valkoinen väri sai ne muistuttamaan paistettuja kananmunia.
Kaunista? Tosiaan... “Mmh”, hän hymähti mitäänsanomattomasti.
Hannahin pitkät, vaaleat hiukset valahtivat hänen hartiansa yli, kun hän nojautui vielä enemmän eteenpäin nähdäkseen lumpeet tarkemmin. Ne ulottuivat melkein vyötäisille, ja Hermione ojensi kätensä koskettamaan tuota auringon lämmittämää silkkisyyttä. Kun hän veti sormiaan suortuvien läpi, Hannah hymyili.
Hymy teki Hannahista maailman kauneimman naisen, se sai hänen silmänsä syttymään tavalla, joka veti kaiken huomion pois hiukan turhan pyöreistä poskista sekä pystystä nenästä. Hermione koki äkillisen ujoudenpuuskan ja antoi hiusten liukua sormistaan, tipahtaa jälleen riippumaan vapaina.
Oliko sittenkään ollut niin hyvä ajatus tuoda tyttöystävänsä tähän puistoon, joka oli ollut lapsena hänelle niin rakas? Hän oli ajatellut, että se sopisi, että Hannah olisi mielissään nähdessään hänestä uuden puolen. Osan sitä maailmaa, johon hän oli luullut kuuluvansa ennen Tylypahkan kirjeen saamista, ennen kuin oli astunut taikamaailmaan ja tutustunut ystäviinsä – ja tietenkin Hannahiin.
Puistoon tuleminen oli tuntunut mukavalta ajatukselta, pieneltä lahjalta, täydelliseltä paikalta... mutta nyt hän tunsi olonsa hirvittävän epävarmaksi, haavoittuvaiseksi. Hän oli halunnut avata sydämensä, mutta ei tiennyt, pitäisikö Hannah näkemästään.
Tämä ei ollut hänen muistojensa paratiisi, jossa kaikki oli ollut häikäisevän vihreää, lumpeita sadoittain ja sinisiä neidonkorentoja kisailemassa veden yllä. Kaikki oli nuhjuisempaa, epätäydellisempää. Hänen katseensa harhautui vedessä lilluvaan kaljapullon etikettiin ja hän toivoi, että olisi voinut syöksyä nappaamaan sen pois maisemaa rumentamasta ennen kuin Hannah huomaisi sen.
Kaikessa oli jonkinlaisia virheitä ja Hannah näki sen kaiken. Hermionea nolotti äkkiä se, että hän oli ilmiinnyttänyt heidät tänne eikä mihinkään sopivampaan paikkaan, vaikka meren rannalle, missä viileä tuuli olisi saanut Hannahin hiukset lepattamaan.
Mikä oli saanut hänet kuvittelemaan, että hän ylipäänsä voisi edes tehdä sen, mitä suunnitteli? Hannah oli niin täydellinen ystävällisyydessään ja lämpimyydessään, kun taas Hermione oli aivan erilainen, hivenen erakkomainen pingottaja, joka oli toisinaan niin kylmän looginen, että se inhotti häntä itseäänkin. Hän ei ihmettelisi, vaikka Hannah vain päättäisi lähteä ja jättäisi hänet yksin seisomaan keskelle tätä siltakaarta.
”Vaivaako sinua jokin?” Hannah kysyi.
”Ei”, hän valehteli.
”Hermione...”
Käsi laskeutui hänen omansa päälle kaiteella. Kaljapullon etiketti huljui hiljalleen veden tuskin havaittavan liikkeen mukana. ”Ei oikeasti mitään. Minä vain... En vain muistanut, että se oli näin laiminlyöty. Anteeksi.”
”Kaunista täällä on”, Hannah sanoi näyttäen hämmentyneeltä. ”Ja miten ihmeessä nämä vähäiset roskat muka olisivat sinun syytäsi? Älä edes yritä pyytää anteeksi.”
”Minun olisi pitänyt käydä täällä etukäteen katsomassa.”
”Höpö.”
Hermione tunsi olonsa hivenen loukkaantuneeksi sellaisesta luonnehdinnasta, mutta Hannah puristi hänen kättään lujempaa ja suuntasi katseensa suoraan hänen silmiinsä. ”Oma höpö Hermini.”
Äkkiä nimitys ei tuntunutkaan niin vastenmieliseltä. Hän huomasi virnistävänsä.
”Kävit siis täällä lapsena?” Hannah kysyi, kun he olivat olleet pitkään hiljaa.
”Kyllä, melkein joka päivä. Kouluni oli tässä lähellä, koti taas lähellä vastakkaisessa suunnassa. Kuljin tästä ohi usein.” Hermione näki mielessään pikku-Hermionen, joka rynnisti puistoon reppu selässä pompahdellen. Useita kertoja hän oli istunut tällä samaisella kaarella lukemassa kirjoja ja katselemassa alla olevaa vettä, joka aina kesäisin koristautui lumpein. ”Tapasin ajatella, että tämä oli ikioma paratiisini...” Hän hymähti. ”Aika hölmöä.”
”Eikä ole. Jokainen tarvitsee unelmansa, haavemaailmansa.”
Unelmassa ja haavemaailmassa inhottavat vesieliöt eivät olisi nakertaneet lumpeenlehtiä ruman riekaleisiksi. Pensaiden alla ei olisi lojunut pientä paperinpalaa, joka oli repäisty pornolehdestä. Mutta paratiisia ei ollut olemassa.
”Kiitos, kun näytit tämän paikan minulle”, Hannah sanoi. ”Ihanaa saada tietää sinusta vielä lisää.”
Sen olisi pitänyt rohkaista Hermionea, mutta niin ei käynyt. Hän oli epävarma ja tunnelma oli kummallinen, aavistuksen varautuneella tavalla hellä. Kuin he olisivat juuri riidelleet ja sopineet. Puhuminen tuntui mahdottomalta ajatukselta puhumattakaan suunnitelman toteuttamisesta. Sen sijaan he vain seisoivat kaarella kädet yhdessä ja katselivat valkeita lumpeita, jotka täplittivät täyteläistä vihreyttä.
*
Hermionen mieli tuntui jääneen kaarisillalle eikä hän pystynyt keskittymään kunnolla edes lempitietokilpailunsa katsomiseen. Hannah loi häneen välillä mietteliäitä katseita, mutta ei sanonut mitään, ei painostanut. Sen sijaan Hannah keitti heille teetä ja heidän juodessaan kertoili, kuinka päivä Pyhän Opossumoksen orpokodissa oli sujunut. Hermione saattoi helposti kuvitella hänet lasten keskelle aina nauravana, aina valmiina ottamaan syliin. Niin rakastettavana, kukaan ei pystynyt suuttumaan häneen... kun taas Hermione oli jälleen tänään joutunut kinaan esimiehensä kanssa.
”Sanoin vain, että jos hän käyttäisi enemmän vyötiäisen sappea, vastamyrkyn sivuvaikutukset saattaisivat vähentyä”, hän sanoi turhautuneesti. ”Hän kysyi olenko minä muka niin hyvä, että voisin neuvoa työssä, jota hän on tehnyt jo neljäkymmentäseitsemän vuotta.”
”Totta kai sinä olet”, Hannah vastasi ja hänen huulilleen levisi ihastuttava, hivenen leikillinen hymy.
”Äh.” Hermione tunsi poskiensa kuumenevan.
”Olet suloinen, kun punastut...”
Hermione etsi Hannahin kasvoista merkkiä siitä, että hänen kustannuksellaan pilailtiin, mutta löysi pelkkää rehellisyyttä. Hannahin mielestä hän todella oli suloinen punastuessaan, ja nuo silmät olivat niin lämpimät ja välittävät... Hänen rintansa tuntui pakahtuvan siitä rakkaudesta, jota hän tunsi ja joka oli koko päivän etsinyt tietä purkautua. Hän nousi pöydästä syöksyen eteiseen. Palattuaan hän nielaisi kerran ja vajosi Hannahin eteen polvilleen.
”Hannah...” hän aloitti eikä kuullut itsekään ääntään. Pienen yskähdyksen jälkeen hän aloitti uudelleen. ”Hannah, minä halusin tänään viedä sinut lapsuuteni puistoon, koska halusin kysyä sinulta jotakin, mutta en saanutkaan sitä tehtyä. Se ei tuntunut oikealta... mutta nyt... rakastan sinua, ja tämä vain... Öh. Hannah, tuletko vaimokseni?”
Kolme hiljaista sekuntia olivat pisimmät Hermionen elämässä. Sitten Hannah päästi oudon vingahduksen ja kiljahduksen sekaisen äänen ja läimäytti kädet suulleen. Räpyteltyään silmiään muutaman kerran hän sai sanottua: ”Kyllä!”
Huojennus ja riemu velloivat Hermionessa niin, että hänen kätensä tärisivät avatessaan korukaupan rasiaa. Siinä lepäsi vihreällä alustalla siro kultasormus, täysin sileä ja koruton, mutta kaunis yksinkertaisuudessaan.
Hannah ojensi kätensä pehmoisesti hymyillen ja Hermione pujotti sormuksen hänen sormeensa. Se sopi täydellisesti ja hetken verran Hannah vain käänteli kättään katsellen, miltä se näytti eri kulmista.
Hermione antoi kihlatulleen rasian, jossa oli vielä toinenkin sormus, ja Hannah liu’utti sen hänen sormeensa. He tarttuivat toisiaan käsistä, Hannah kumartui, jotta he saattoivat suudella. Asento oli epämukava ja tuntuisi Hermionen niskassa seuraavana päivänä, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan valittaa. Hän ei muistanut olleensa onnellisempi ikinä.
Paratiisi saattoi sittenkin olla olemassa, mutta se ei ollut mikään paikka, vaan tunne. Ja Hannah oli hänen siltansa sinne.
Diamond Ring
Diamond ring, wear it on your hand
It’s gonna tell the world, I’m your only man
Diamond ring, diamond ring
Baby, you’re my everything, diamond ring
Red, red rose brought it home to you
Blood red rose, tells me that you’re true
Red, red rose, blood-red rose
Like a fire inside that grows, blood-red rose
When you’re hungry, I will fill you up
When you’re thirsty, drink out of my loving cup
When you’re crying, I’ll be the tears for you
There’s nothing that I wouldn’t do for you
When you’re hungry, I will fill you up
When you’re thirsty, drink out of my loving cup
When you’re crying, I’ll be the tears for you
There’s nothing that I wouldn’t do for you
You know, I bleed every night you sleep
‘cause I don’t know if I’m in your dreams
I want to be your everything
Diamond ring, wear it on your hand
It’s gonna tell the world, I’m your only man
Diamond ring, diamond ring
Baby, you’re my everything, diamond ring
Darling, you’re my everything, diamond ring
Now, you’ve got me on your string... diamond ring
