Author: Siperia
Rating: sallittu
Genre: öhm. Tällaisia tunnelmapätkiä. Neljännessä kai angst. Mistä minä tiedän?
Disclaimer: hahmoja tai sellaisia näissä ei juuri olekaan, mutta kaikki on siis minun.
A/N: Tajunnanvirtaa joo. Inspiraatio + ei ideoita = kummallisia raapaleita. Näin.
***
Siinä kammiossa asuivat tuhannet ja taas tuhannet. Ne seisoivat seinähyllyillä, piileskelivät kuvitteellisten sänkyjen alla tai erottuivat silmänurkasta lattialla makaavina hahmoina. Niitä ei pitänyt etsiä, ne löysivät itse, jos tahtoivat, mutta etsijä veti aina vesiperän. Ja niiden kävellessä askelten äänet kajahtivat kuiskattuina sanoina ilmassa, niiden hiljainen hengitys levitti tuntemattomia kirjaimia ympäriinsä. Niitä ei nähnyt katsomalla, ei kuullut kuuntelemalla. Ne asuivat sen sydämessä, joka kammioon astui. Kammiossa ne riuhtaisivat itsensä irti ja törmäilivät ympäriinsä virnistellen hillitsemättömästi. Jotkut saivat kahlittua ne paikoilleen lasipurkkeihin, jotka nököttivät suorissa riveissä hyllyillä. Pyöreä lasipinta vääristi niiden kasvot; toiset kaunistuivat, toiset muuttuivat kammottaviksi, osa vain utuisiksi ja tunnistamattomiksi.
***
Värisevä mielikuva hiljaisessa yötuulessa keinuvasta heinikosta. Suhisevat apinanleipäpuut, jotka erottuvat mustina vaitonaista taivasta vasten. Perhettään vartioiva arvonsa tunteva leijonauros voimiensa tunnossa, valppaana joka hetki, vaikka yö on rauhallinen. Kuunsäteet, jotka leijuvat avaruuden halki pehmeän painottomina etsien jotakuta, jonka yötä ilahduttaa valollaan. Heinikossa hiljaa liukuva käärme, tappavan vaarallinen, mutta kylläinen ja raukea aterian jälkeen. Yöllä ei ole saaliita tai saalistajia. Äänetön joki, joka verkkaan, verkkaan virtaa maiseman halki. Sen vesi näyttää mustalta, ja kuunvalo heijastuu siitä. Gasellin sorkanjäljet rantamudassa. Veden äärelle johtava polku. Nyt se on autio.
Tuo mielikuva piintyneenä sydämen pohjaan saakka tuntuu tarjoavan hiljaisia ratkaisuja ilman varsinaista sisältöä. Mielenrauhaa.
***
Ajatus repivistä kynsistä ja tappavista hampaista tekee itseään tykö nousten kapinallisesti alitajunnan pohjamudista. Suljen sen väkisin pois, pakotan ulos ovesta ja lukitsen sen, telkeän ikkunat ja vedän räikeänpunaiset verhot eteen. Vahinkoa tuottava ajatus elämästä on oma henkilökohtainen myyttini, joka on suljettava ulos millä hinnalla tahansa. Minähän tiedän olevani haavoittumaton. Kipua ei ole olemassa, ei tänään, ei minulle. Tänään minä kuljen voittajana, elämän, kuoleman, ajan ja ikuisuuden. Tänään minä olen haavoittumaton. Eilistä ei muista kukaan. Huomista ei tule koskaan. Tämä päivä on ikuinen. Minä olen yhtä sen kanssa, minä olen yhtä ikuinen kuin se ja se on yhtä voittamaton kuin minä.
***
Pahansuopa, kuiskaileva tuhka leijuu mustan maan yllä. Se on harmaa ja läpitunkematon, samalla niin järkähtämätön ja niin epävarma, ettei mikään ole ennakoitavissa; tuon tuhkan keskellä mikään ei ole suunniteltua tai harkittua. On vain kaaos, äänetön ja epätoivoinen sekasorto. Ja tuhka leijuu, leijuu muodostaen hiljaa kuvioita ilmaan. Tämä tuhka ei laskeudu koskaan. Tämän tuhkan keskellä sydämessä hiipii kaiken aikaa mielipuolisuus, piiloutuen pelon ja toivottomuuden savuverhoon, vaikuttaen taustalla, mutta varoen visusti näyttäytymästä.
Tuhkan keskellä ei ulkopuolta enää olekaan. Ja sille, joka on ulkopuolella, tuhkan sisällä ei ole mitään. Ei ketään.
Vain epätoivoiset etsiytyvät tuhkapilven keskelle. Se kutsuu heitä, etsii eikä jätä rauhaan.
***
Luolan kivisiä seiniä kiertävät punaiset – verenpunaiset, ajattelen minä – seinämaalaukset, jotka näyttävät värähtelevän liekkien heijastusten tanssiessa niiden keskellä. Minä istun kivellä turvallisen välimatkan päässä kaikesta, seinistä, tulesta, luolan perällä vallitsevasta tuntemattomasta pimeydestä sekä miehestä, joka istuu minun ja luolan suuaukon välissä. Älkää luulko, että minä pelkään häntä. Minä vain kunnioitan häntä, sillä vaikka hän onkin nuori, hän on viisas. Vaikka hän on muukalainen, hänellä on hallussaan mahtavia salaisuuksia. Enkä minä ole luolassa vankina. Minä en ole hänen orjansa. Teen vain vastapalveluksen, sillä ilman lääkettäni paholaiset vainoavat minua estoitta läpi yön. Ja minun lääkkeeni on miehen sudennahkaviitan kätkössä. Hänellä on siihen valta.
***
A/N: Pakko vielä sanoa, että olen oikeasti ylpeä näistä. Uskokaa tai älkää.
Kommentoikaa. Huomauttakaa virheistä.
