Nimi: Puuskupuhin perintö
Kirjoittaja: GreatBlunt
Fandom: Harry Potter
Genre: seikkailu, mysteeri
Ikäraja: K-11
Päähenkilö: Sean Finnigan
Luku 1
Sean heräsi täynnä virtaa, sillä tänään hän pääsisi viimeinkin viistokujalle ostamaan koulutarvikkeet. Hän oli odottanut tätä päivää kuukausia. Hän oli halunnut lähteä ostoksille, siitä lähtien kun hän sai tylypahkan sinetillä suljetun kirjeen. Mutta nyt se päivä oli koittanut, hän pääsisi viimeinkin hankkimaan kaikki koulukirjat, kaavut ja padat. Kaikkein tärkein asia oli kuitenkin oma sauva. Häntä kutkutti jo päästä opiskelemaan tylypahkaan, jossa hän oppisi loitsut, manaukset ja muut hyödylliset taidot. “Tule alas Sean, ruoka on valmista” hänen äitinsä huusi. Sean kiirehti alas haaveillen alkavasta kouluvuodesta. Hänen isänsä istui jo pöydässä, äiti oli tehnyt puuroa.
Syömisen jälkeen herra Finnigan lähti töihin päivän profeettan, hän oli toimitusjohtaja. Hieman myöhemmin Sean lähti äitinsä kanssa hormipulverilla viistokujalle, ostamaan tarvikkeita. Ensimmäisenä Sean meni hakemaan kaapunsa, sillävälin kun hänen äitinsä haki tarvittavat kirjat säilä&imupaperista. Seuraava etappi oli lurppuluomen pöllökeskus, josta hän sai kauniin huuhkajan.
Pian kaikki tarvittava oli hankittu paitsi tietenkin tärkein, eli sauva. Matka Ollivanderille kesti ikuisuuden, ja hänen äitinsä selitti koko matkan siitä miten hän muisti oman sauvan hankinta reissunsa kuin eilisen. He saapuivat liikkeeseen, jonka seinät olivat täynnä pieniä puisia laatikoita joissa säilytettiin sauvoja. Herra Ollivander tuli tiskille hyllyjen takaa “hyvää päivää rouva Bell, vai oliko se nykyään Finnigan?” herra Olliwander sanoi hymyillen. Rouva Bell punastui “niinhän se on. Tulimme hakemaan pojalleni sauvaa.” Herra Ollivander käänsi katseensa Seaniin “aah nuoriherra Finnigan, katsotaanpa mitä täältä löytyy.” Herra Ollivander meni tutkimaan kaikkein takimmaisinta hyllyä, ja veti esiin kauniin koristellun laatikon. Herra Ollivander avasi laatikon ja antoi Seanille sauvan, sanoen ” kymmenen tuumaa, akaasiaa, ytimenä feenixin sulka, joustava, heilauta sauvaa.” Sean heilautti sauvaansa, jonka päästä alkoi purkautua kauniita valon säteitä, jotka täyttivät pian koko huoneen. “Se tekee seitsemän kaljunaa” Ollivander sanoi hymyillen.
Laittakaa rakentavaa palautetta, ja kertokaa jos ette pidä. Laitan toista lukua tulemaan mahdollisimman pian
Luku 2
Sumuisena aamuna Sean oli herännyt ennen vanhempiaan, muttei noussut vielä sängystä. Hän makoili sängyssä tuijottaen kattoa, hän mietti kaikkea mitä tänään tulisi tapahtumaan. Olisi hänen ensimmäinen päivänsä tylypahkassa, eikä hän ole koskaan ollut junassa. Sean oli valvonut lähes koko yön, ja nyt hän oli aivan väsynyt. Hän kuuli äänen alakerrasta, äiti oli siis hereillä. Sean kiiruhti alakertaan ja kuten hän oli aavistanut, äiti oli jo ruoan laitossa. “Isä nukkuu vielä” äiti kuiskasi.”okei, ollaan sitten hiljaa” Sean vastasi. Vähän ajan päästä herra Finnigan kiiruhti huoneestaan, antoi vaimolleen suukon ja sanoi että töissä oli hätätilanne. Hän kaikkoontui välittömästi tämän sanottuaan. Sean istui ruokapöytään miettien mikä tämä hätätilanne oli, toivottavasti ei mitään vaarallista hän mietti. “Ehtiiköhän isä saattamaan minua king’s crossille?” Sean kysyi. “Toivon tosiaan niin” äiti vastasi. Sean alkoi äitinsä kanssa pakkaamaan laukkua, johon tulisivat kaikki tylypahkassa tarvittavat välineet ja vaatteet.
Sitten olikin jo aika lähteä. He saivat naapureiltaan kyydin, oli heidänkin poikansa ensimmäinen kerta tylypahkassa. Heidän naapurinsa olivat jästejä, joten heidän poikansa oli jästisyntyinen velho. He eivät osanneet tietä laiturille 9 ja 3/4, ja he olisivat olleet hukassa ilman Finniganeja.
Kun he saapuivat king’s crossin asemalle Sean oli itsekin hieman hämillään, sillä hän ei ollut koskaan käynyt siellä. He saapuivat laiturille yhdeksän, ja sitten siinä oli kymmenen. “Anteeksi rouva Finnigan, missä onkaan laituri 9 ja 3/4?” Naapuri kysyi. “Teidän on käveltävä suoraan tuota puomia päin, epäröimättä. Ehkä olisi parasta jos te menette edeltä.” Rouva Finnigan vastasi. Naapuri nyökkäsi, ja lähti kävelemään kohti puomia. Hujauksessä hän oli kadonnut, naapurit saivat mennä edeltä. Kun Seanin vuoro tuli, hän ei epäröinyt. Hän käveli puomia päin, ja silmänräpäyksessä hän saapui paikkaan, jota ei olisi uskonut todeksi. Kaikkialla oli ihmisiä, ja raiteilla oli kaunis pitkä punamusta juna. Seanin äiti antoi hänelle suukon otsalle, ja sanoi “älä satuta itseäsi, ja pidä hauskaa.” “pidän pidän.” Sean sanoi. Hän oli jo kävelemässä junaan, kun hän kuuli äänen. “Ehdittiinkö minua jo ikävöidä” “ISÄ!” Sean huusi. “Enhän minä olisi päästänyt sinua lähtemään ilman hyvästejä.” Isä sanoi hymyillen. “Pidä huolta itsestäsi, kirjoitamme sinulle joka päivä.” Hän jatkoi. Sean sanoi viimeiset hyvästit ja nousi junaan. Herra ja rouva Finnigan vilkuttivat, ja katsoivat kun juna katosi kaukaisuuteen.
