Kirjoittaja Aihe: Taivaassa | One-shot, (K-11)  (Luettu 2881 kertaa)

RosieC

  • Madridista
  • ***
  • Viestejä: 426
  • <3
Taivaassa | One-shot, (K-11)
« : 23.08.2008 10:31:07 »
 Author: Minä, Kiti
-Characters: Pää osassa Minä ja Mummo, vierailevat tähdet äiti, Tuukka, Sara, Isi, ja mummon kissat ja koirat.
- Rating: K-11
- Beta: Stargazer <3<3<3
- Genre: Angst
- Disclaimer: Mummia ja muita en valitettavasti omista... :( Enkä muita, paitsi itseäni ja tekstiä
- Warnings/Varoitukset: Vahva angst, kuolema.
- Summary: Äiti matkusti harva se viikonloppu sinua katsomaan ja minä kinusin monta kertaa mukaan.
- A/N: Tämä Originaali on omistettu mummilleni, joka on nyt valitettavasti kuollut, Tämä perustuu tositapahtumiin ja kaikki mitä tässä sanotaan on totta!
Kiti


Viimeinen kerta kun näin sinut, olit vielä pystyssä ja kaikki oli hyvin. Toivotit minulle hyvää matkaa takaisin Saksaan ja sanoit, että näkisimme joululomalla. Sinä hymyilit ryppyistä hymyäsi. Poltit silloin vielä askin päivässä. Me olimme lähteneet lentokentälle ja sieltä Saksaan, missä me asuimme. Minä luulin, että näkisin sinut vielä. Siksi en jättänyt kunnon hyvästejä, nyt myöhemmin katsottuna, olisi pitänyt.

Kuukauden päästä he totesivat sinulla keuhkosyövän ja lopetit polttamisen kokonaan. Soitin sinulle sairaalaan vain kerran. Siellä vietit viimeiset neljä kuukauttasi, kemoterapiassa muun muassa. Äiti matkusti harva se viikonloppu sinua katsomaan ja minä kinusin monta kertaa mukaan. Suomen itsenäisyyspäivän sait viettää kotona. Se oli kolme päivää seitsemännenkymmenennen kolmannen syntymäpäiväsi jälkeen. Sitten jouduit takaisin sairaalaan.

Viidestoista joulukuuta he soittivat äidille, että sinun tilasi oli vakaa. Minä itkin. Äiti lupasi, että saisin jäädä koulusta pois. Niin teinkin. Noin kahdelta, kun olin saanut katsottua lumotun Ellan, sain tekstiviestin Marja-tädiltä. Viestissä lähetettiin haleja ja pusuja mummilta. Minä ihmettelin sitä. Myöhemmin, kun äiti tuli kotiin isää hakemasta, hän pyysi meidät kaikki kuuntelemaan. Sitten hän sanoi sen ääneen: sinä olit kuollut. En voinut uskoa sitä. Juoksin omaan huoneeseeni itkemään, läimäytin oven kiinni, ja kovaa. En halunnut ketään häiritsemään minua. Minua otti päähän. Entä sitten Tuukka? Tuukka oli koulussa, ja meni kaverille yöksi, joten kuuli vasta seuraavana päivänä.

Laitoin kuvasi seinälle. Katsoin sitä pitkään, melkein koko joulukuun. Viidennentoista päivän ajan katsoin sinun kuvaasi, mummi. Muistot pyrkivät esiin. Me olimme istuneet taloyhtiösi takapihalla, kun olin ollut todella pieni. Sinä olit katsonut minun vipeltävän ja vaeltavan. Tulit kerran meidän kanssamme mökille, ja siellä olimme menneet uimaan siihen likaiseen järveen. Olimme käyneet sinun äitisi ja isäsi haudoilla, myös sinun veljiesi sotamuistohaudoilla. Muistelin sinun asuntoasi, se oli ollut ihana! Uniikki, se kuvasti sinua. Sinulla ei ollut tiskikonetta joten muistan, miten olin aina auttanut sinua tiskaamaan. Kerran olimme yhdessä tehneet lempiruokaani, kalapuikkoja ja perunamuusia. Kalapuikkoja paistaessa tapahtui pieni katastrofi: kaikki puikot yhtä lukuun ottamatta tippuivat jonkin ihmeen kautta lattialle. Olimme nauraneet niin kovaa, kun olin sanonut:
"Ainakin yksi pelastui."
Joka aamu valmistit puuroa, oli se sitten riisi- tai mannapuuroa, et ikinä jättänyt sitä tekemättä. Sinulla oli aina kaapissa Jim-patukoita mutusteltavaksi. Sinun ominaistuoksusi leijuu yhä puserossasi, vaikka kuolemastasi on jo melkein kaksi vuotta.

Hautajaisissasi, kaikki itkivät, paitsi Vivian, serkkuni. Hän ei ollut pitänyt mummosta, hän olikin yksi pieni snobi. Hän oli vain kuusivuotias ja kiroili, minkä kerkesi. Pieni paskakasa. Kaikki olivat pukeutuneet mustiin. En ikinä nähnyt sinua sen kesän jälkeen, en edes arkussasi, vaikka olisin niin halunnut. Asetin kukkakimppuni haudallesi, ja olisin vain halunnut jäädä siihen paikoilleen tuijottamaan hautaasi, ja papan hautaa. Menimme muistoseremoniaasi. Siellä oli sahaa vinguttava pappi, joka sanoi, että olit aina pitänyt sahan soitosta, vaikka joka kerta kun kysyin, piditkö siitä äänestä sinä olit sanonut, että vihaat sitä yli kaiken. Kamalaa ulinaa se oli. Muistotilaisuudessa syötiin kaikenmaailman pullia ja jäätelöä, mutta minun ei tehnyt pahemmin mieli. Sinun sisaresi sanoi minulle, että jos tarvitsen varamummia hän voisi olla minulle sellainen. Hän on hyvä varamummi, muttei ikinä voisi korvata sinua. Sinua ja sinun loputtomia tarinoita vanhoista lemmikeistä ja loputtomista sisarista ja veljistä, joita on muuten enää vain kaksi, sinun isompaa sisarusta.

Sinusta minulla on enää vain muistot jäljellä, pieniä muistoesineitä, muistissa kokemuksia ja tietenkin kuva, joka pysyy aina pöydällä. Olen siinä seitsemänvuotias, kun äiti ja isä lähtivät Turkkiin lomalle ja tulit vahtimaan meitä. Me soitimme kappaletta "kirkossa". Se saa minut nykyään itkemään. Olen yrittänyt kirjoittaa sinulle kirjeitä, mutta en halua sinun lukevan niitä, haluan sinun näkevän minut. En halua sinun näkevän itkutahraista paperia, vaan minut. Mieluummin minut itku silmässä, kuin pelkän paperin. Toivon, että olet ylpeä minusta. Minä rakastan sinua niin paljon. En kestä tätä tuskaa! Minulla on vielä yksi juttu, kukkopilli. Sinulla oli niitä tuhansia, mutta sinä soitit vain harvaa niistä. Minun on yksi niistä harvoista.

Minulla on ikävä! Toivottavasti sinulla on hyvä olla Papan ja Santun, ja Millin, ja Mini-Mintun ja Aksun ja muitten kanssa taivaassa. Minun suojelusenkelini.
« Viimeksi muokattu: 08.04.2013 21:20:55 kirjoittanut Tyynis »
I am a pioneer naïve enough to believe this

Lily Potter

  • Vieras
Vs: Taivaassa
« Vastaus #1 : 23.08.2008 10:43:16 »
Ihana... Just tällanen haikee. Minulta on kupsahtanut jo neljä omaista, tiedän miltä tuo tuntuu... :'(

Hienoa tekstiä. Ja en minä ainakaan niitä virheitä löytänyt ;)

Lils

Lilytar

  • ***
  • Viestejä: 28
Vs: Taivaassa
« Vastaus #2 : 23.08.2008 13:43:17 »
Voih... Apua, kyynel silmin kirjoitan tätä kommenttia!
Osaat kirjoittaa niin kauniisti, koskettavasti ja tämä
tuntui tulevan suoraan sydämestä. <3

Sinun mummisi kuulosti ihan minun mummoltani!
Otanpa tähän nyt muutaman lainauksen, koska ne
kalskahtivat niin ytimekkäästi minuun:


Lainaus
Joka aamu valmistit puuroa, oli se sitten riisi- tai mannapuuroa,
et ikinä jättänyt sitä tekemättä. Sinulla oli aina kaapissa Jim-patukoita mutusteltavaksi.
Sinun ominaistuoksusi leijuu yhä puserossasi, vaikka kuolemastasi on jo melkein kaksi vuotta.

Ainoa asia minkä tuolta vaihtaisin ovat nuo Jim-patukat. Minun mummollani kun oli
intohimo aina, vuodenajasta riippumatta, leipoa pikkuleipiä. Ja ne tuoksuivat aina mummilta,
tai sitten toisin päin. (Lisäksi hän teki aina maksalaatikkoa, koska se oli tämän outolinnun, eli
siis minun lempiruokaani) Kukaan ei osaa leipoa niin hyvin kuin mummi!

Lisäksi tämä kohta:


Lainaus
Hautajaisissasi, kaikki itkivät, paitsi Vivian, serkkuni. Hän ei ollut pitänyt mummosta, hän olikin yksi pieni snobi. Hän oli vain kuusivuotias ja kiroili, minkä kerkesi. Pieni paskakasa.

Minä en itkenyt. En pystynyt. Hävetti. Pidin mummosta kyllä ja vaikka olisin liiankin usein päässyt
katsomaan mummiani, en mennyt. Hän oli sairaalassa päälle 3 vuotta ja minä kävin tervehtimässä
päälle 3 kertaa... Viimeisellä kerralla tiesin. Hän kuoli seuraavana yönä, minun käyntini jälkeen.
On kammottavaa ajatella, että jollen olisi mennyt, mummoni ei olisi kuollut. Hän näki minut. Ja se riitti.

Apua, itken taas. Kirjoitit uskomattoman ficin!! Ja kunnioitan sitä mammuttikommentillani! *Haleja, muru*

~Lilytaresi~
♥♥Tiedätkö, minussa on kohta, jossa sormenpääsi yhä lepäävät...
Suudelmasi yhä viipyilevät...
Ja kuiskauksesi kaikuvat pehmeästi.
Se on paikka, jossa osa sinua on ikuisesti osa minua
♥♥