Rikottu peili, S || drama, one-shot

[Viisisataakaksi]

Rikottu peili

Author: Viisisataakaksi
Rating: S
Genre: drama(, hyvin lievä angst), one-shot
Disclamer: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, kuuluu hänelle.
Summary: Fred ikävöi Georgen korvaa.

A/N: Kaikkihan me ikävöimme Georgen korvaa ja Frediä.  Ficci osallistuu sataseeni Huispaajat sanalla 071. Rikki.


Rikottu peili

”George”, Fred kuiskasi, ”ei kai korvaasi satu?”
”Mihin korvaan? Puhuisin ennemminkin epämuodostuneesta läikästä pääni sivulla”, George vastasi happamana, ”niin joo, kyllä siihen sattuu.”
Hän veti peiton päänsä yli sanomatta mitään. Fred katsoi veljeään surullisena. Hetken aikaa hän ajatteli sanovansa Georgelle jotakin, mutta päätti kuitenkin pysyä vaiti.  

Lopulta, kun George oli nukahtanut, Fred nousi sängystään hiljaa. Hän puki päälleen viimejouluisen Weasley-jumpperin ja hiipi ovesta ulos. Hän sulki oven niin hiljaa kuin pystyi, mutta silti siitä kuului pieni ääni. Fred asteli narisevat portaat alas, keittiön läpi suoraan ovesta ulos. Ulkona hän huokaisi helpotuksesta. Nyt kukaan ei kuulisi häntä. Nyt kukaan ei näkisi häntä. Fred lähti juoksemaan metsään, jossa sijaitsi hänen lapsuudenaikainen piilopaikkansa, kaunis aukio, jolla oli vain yksi suuri kivi. Sinne Fred aina tapasi juosta piiloon katseita. Hän saapui aukiolle ja istuutui kivelle. Enää se ei tuntunut niin suurelta kuin ennen.

Fred tasasi hengitystään. Nyt, kun juokseminen oli loppunut, hän huomasi palelevansa. Hän katsoi itseään. Hänellä oli yllään vain pyjama ja Weasley-jumpperi. Hän toivoi, että olisi laittanut edes sukat jalkoihinsa.

Orava lähestyi Frediä aukion laidalta. Fred ei huomannut oravaa ennen kuin se oli jo aivan hänen vieressään.
”Hei, pörröhäntä!” Fred sanoi hiljaa, ettei säikyttäisi oravaa pois. Orava vain katsoi häntä uteliaana.
”Olisipa mukavaa olla eläin. Ei tarvitsisi huolehtia mistään”, hän huokaisi, ”minulla nimittäin tuntuu olevan murheita vaikka muille jakaa. Haluatko kuulla?” Orava ei tehnyt elettäkään. Fred katseli taivaalle. Siellä näkyi vain pari tähteä, sillä auringon ensimmäiset säteet näkyivät jo itäisten kukkuloiden takaa.

”Eilen kävimme hakemassa ystävämme Harryn meille. Mukaan lähti iso joukko, sillä eräs paha velho haluaa tappaa Harryn. Matkalla takaisin Kotikoloon meidän kimppuumme hyökkäsi tämä paha velho ja hänen palvelijansa. Yksi joukostamme kuoli ja – ja minun kaksoisveljeni loukkaantui. Häneltä – häneltä lähti k-korva”, Fred selosti oravalle ääni väristen, ”eikä hän saa korvaa enää takaisin. Hän oli ennen täysin identtinen kanssani. Hän oli minun peilikuvani. Nyt peili on rikottu ja kuva vääristetty. Ja veljeni vihaa minua, koska – koska – koska – en edes tiedä miksi.”  

”Puhutko sinä oravalle?” sanoi huvittunut ääni aukion laidalta. Fred kääntyi veljeensä päin. George oli täysissä pukeissa. Hänen sylissään oli tumma kangasmytty.
”Kuinka kauan olet seisonut siinä?” Fred kysyi.
”Tarpeeksi kauan tietääkseni, miltä sinusta tuntuu”, George vastasi. Hän käveli aukiolle ja istuutui kivelle veljensä viereen. Orava säikähti ja karkasi metsään.
”Enkä minä todellakaan vihaa sinua!” George lisäsi hymyillen ja heitti kangasmytyn veljelleen.
Fred otti mytyn vastaan ja hänen huulensa vääntyivät pakostakin hymyyn. Mytty paljastui lenkkaripariksi ja pitkäksi ulkotakiksi. Fred laittoi ne päälleen hyväntuulisempana.
”Olet sinä sitten korvaamaton, veliseni!” hän sanoi ja he lähtivät yhdessä kävelemään Kotikoloon.

-

A/N: Jos viitsisitte kommentoida, olisin todella iloinen! Ja anteeksi summary.

[Vanilje]

Täähän oli kiva! Rehellisesti jos sanon, niin aluksi kun luin ficin summaryn, tuntui ajatus korvan ikävöimiseltä vähän hassulta. Mutta sitten kun sain ficin kokonaisuudessaan luettua, tuli tällekin ajatukselle hyvin perusteluja, ja oikeastaan pidin tästä ajatuksesta. Olit minusta hyvin perustellut, miksi Fred ikävöi Georgen korvaa. Tuo rikottu peili -ajatus oli minusta hyvin oivallettu (ja samalla nimi sopi aika hyvin tähän tekstiin), kuulostaisi ihan loogiseltakin että se saattaa surettaa. Onhan se kuitenkin identtisten kaksosten tapauksessa ihan kohtalainen muutos, kun yhtäkkiä tulee joku seikka, mikä erottaa heidät selvästi toisistaan.

Tässä Fredin ja Georgen välinen suhde ja välittäminen oli jotenkin liikuttavaa. Nuo Fredin pelot oli kuvattu jotenkin tosi inhimillisesti ja helposti sellaisessa tilanteessa tulee sellainen olo, että haluaa olla yksin, kun omat ajatukset alkaa paisua liian suuriksi. Ja monesti myös muille puhuminen tuntuu vaikealta, vaikka loppujen lopuksi se vaan yleensä helpottaa, itsekseen kun asioita saattaa paisutella ihan turhaan. Pidin tuosta kohdasta, kun Fred pakeni aukiolle. Samoin oravalle puhuminen oli aika suloista. Ehkä kaikista hellyttävin kohta oli juuri siinä, kun George sitten lopulta saapui paikalle ja todisti veljensä pelot vääräksi. Pojat tuntui tuossa tilanteessa pääpiirteissään olevan aika omia itsejään, voisin ihan hyvin kuvitella kaksoset sinne metsäaukiolle.

”Olet sinä sitten korvaamaton, veliseni!” hän sanoi ja he lähtivät yhdessä kävelemään Kotikoloon.

Jotenkin niin Frediä ja Georgea. Tämä kyllä kirvoitti vielä tuolla lopussa hymyn huulille - ihana kevyt ja hyväntuulinen lopetus!

Itsellä on ollut tässä vähän pidempi tauko ficcien lukemisen kanssa, joten siihen nähden tässä kieli oli mukavan simppeliä. Tällaista puhtaasti kertovaa tekstiä on ihan kiva lukea, kun ei liikaa tarvitse miettiä jokaisen sanan merkitystä jne. jos ymmärrät mitä yritän tässä selittää. Tämän lukeminen sujui kivan kevyesti ja teksti kulki sujuvasti eteenpäin. Mitään kummempia virheitäkään en huomannut. Samoin plussaksi voisin sanoa myös sen, että tässä ei kummemmin ollut mitään paritusta. Parituksettomia tekstejä on ihan kiva lukea välillä, ja tämä kyllä toimi minusta paremmin ilman paritusta. Jos tässä olisi ollut paritus, se olisi ehkä jotenkin rikkonut sellaisen tietyn tunnelman, joka tästä nyt syntyi. Oli ihanaa lukea vaan puhtaasti veljellisestä välittämisestä. Kokonaisuutena pidin tästä kovasti, tää oli kiva iltapala. Kiitos! : )