Author : Tiia
Pairing : Sandra/Anssi, Alisa/Anssi
Rating : K-11
Genre : Seikkailu, draama
Warnings : Kiroilua.
Summary : Sandralla ja hänen siskollaan on kummallakin omat ponit Virtojen Ratsastuskoululla. Elämä on täysin normaalia kunnes tallille ilmaantuu teini-ikäinen poika, joka osoittautuu hyväksi ratsastajaksi ja etsii vielä valmennettavaa…
A/N : Joskus olen aloittanut tällaista kirjoittamaan ja kun nyt sain sen kirjoitettua puhtaaksi koneelle, yllätyin miten paljon tekstiä on tullut. Pätkin tämän tekstin kahteen osaan, ja osia siis tulee lisääkin, mutta tässä nämä kaksi. Kommentilla eletään, joten olisi mukava saada sitä. Toivottavasti täältäkin löytyy joku hevostarinoista kiinnostunut. (: (pst. Nimi on aika heikko valinta, mutta en keksinyt parempaa!)
1. luku Kilpailut
Toukokuinen aamupäivä sarasti kirkkaana ja aurinkoisena kirpeän tuulen heilutellessa puiden oksia. Sandra parkkeerasi pyöränsä läheisen ratsastuskoulun pihaan yhdessä pikkusiskonsa Riinan kanssa. Sitten he lampsivat sisään yksityistalliin, jossa kummankin oma poni asusti.
“Ai kappas! Tekin tulitte!” Minttu, Sandran paras kaveri hihkaisi harjatessaan yhtä ratsastuskoulun hevosista tallin käytävällä. “Ihan järkyttävä häslinki tuolla! Täynnä niitä alle metrin mittasia kersoja!”
“Mitä ne siellä tekee?” Riina kysyi kummissaan ja astui sisään poninsa Takun karsinaan. Taku on pieni punaruunikko newforestinponi, samaa rotua kuin Sandrankin poni.
“Heppakerho”, Minttu vastasi. “Piti tulla harjaamaan Monni tänne puolelle, kun se olis kuitenkin skitsonnu tuolla…”
Iso ruuna kuunteli muutenkin jo vähän kauhuissaan toiselta puolelta kuuluvaa meteliä ja saati, että olisi sillä puolella itse… Sandra ei viitsinyt edes ajatella mitä siitä voisi seurata vaan työnsi Lispiksensä syvemmälle päähän ja ryhtyi töihin.
“On se niin kumma, että se idiootti ei saa Allua edes ulos aamulla! Hyvä, että jaksaa ruoat kantaa eteen”, hän murahti ja tarkoitti tallin omistajaa Raunoa. Hän laittoi riimun poninsa päähän. “Tuun ihan just takas.”
Taluttaessaan poniaan tarhaan, Sandra tuli oikeastaan ajatelleeksi, että jos hän ei olisi tapellut Riinan kanssa, hän olisi ollut tallilla jo pari tuntia aikaisemmin ja olisi hyvin kerennyt viedä poninsa ulkoilemaan, mutta ei. Tarhalle tullessaan hän avasi portin ja päästi ponin juoksemaan. Allu esitti hienon, mutta lyhyen pukkisarjan ja tyytyi sitten hamuamaan maahan pudonneita heinänkorsia.
Sandra palasi talliin seuranaan kottikärryt ja talikko.
“… Niin ja eikös meillä ollut se estevalmennus tänään kun ylihuomenna on jo ne kisat?” Sandra kysäisi ohimennen samalla siivoten Allun karsinaa. “Herranjumala, mistä päästä se poni oikein kusee?! Tää karsina on ihan järkyttävän näkönen!”
“Jaa-a, enpäs Allusta tiedä. Mutta joo, on meillä se estevalmennus ja Suski pitää sen.”
“Okei. Muistatko kellä meet?”
“Ei mitään tietoo, mutta veikkaan, että Siinalla jos meen sillä sinne kisoihinkin”, Minttu virnisti ja taputti Monnia kaulalle. Ruuna oli nyt hoidettu ja tarkastettu, ja heppakerhokin tuntui äänestä päätellen siirtyneen ulkoilmoihin. Mintun viedessä ruunaa takaisin omaan karsinaansa, Sandra kävi kippaamassa kärryt ja haki vähän puruja tilalle. Allun karsina näyttikin sen jälkeen kiitettävän puhtaalta, eikä aikaakaan tuhraantunut kuin tunnin verran.
Karsinoiden siivouksen jälkeen tytöt menivät ratsastuskoulun puoleiseen toimistoon, josta löysivät Suskin, Riinan ja Petran, Riinan kaverin. Meneillään näytti olevan varsin kiihkeä keskustelu, Suski vastaan kummatkin 13-vuotiaat tytöt:
“Minä en anna sinulle Hottia! Ei tulis mieleenikään!” Suski murahti ja tervehti samalla Minttua ja Sandraa lyhyesti nyökkäämällä. Hotshot, tai tuttujen kesken Hotti oli tallin nuorin tuntihevonen. Nelivuotias täysiveritamma, laukkaratojen kasvatti suoraan Yhdysvalloista, todella temperamenttinen tapaus.
“Mikset? Perustele!” Petra intti.
“Ai että miksikö? No mietippä itse! Ensimmäiseksi, tamma ei sovellu sinun käsiisi, toiseksi, sillä ei ole hypätty ikinä, joten todennäköisimmin sinä hyppäisit, ei Hotti!”
Petra poistui paikalta kiroillen Riinan kanssa ja läheltä piti, ettei Suski heittänyt jotain käsiin sopivaa hänen peräänsä. Hän näytti olevan hermoraunion partaalla.
“Ei hyvää päivää mikä kakara!” hän huokaisi ja naputteli pöytää sormillaan. “Mitäs tytöille?”
“Ei mitään kummempaa. Mietittiin vaan just, että kenellä Minttu menee.”
“Siinalla tietysti. En vaan tiedä mitä tolle Petralle annan… Meiltä rupeaa sopivat hevoset loppumaan…”
Suski oli oikeassa. Tallin omistajaa Raunoa ei ollut paljon viimepäivinä näkynyt ja Suski sai tehdä kaikki työt. Huhut kertoivat, että Raunolla olisi ollut ongelmia vaimon ja rahojen kanssa, mikä kyllä näkyi tallillakin. Suski painoi pitkää päivää, yksityistalli ammotti maineensa takia tyhjillään ja ratsastuskoululla oli seitsemän karsinaa ilman hevosia.
“Petra saa luvan mennä Konstalla. Ei oo muita, ja Charmia en sen käsiin anna”, Suski sanoi ja kirjoitti sen paperille ylös. “Teitä tulee tunnille nyt sitten kuus. En saanu tehtyä kahta ryhmää kun ei ratsastajat riitä.”
“Joo ei se haittaa, mutta ketä kaikkia siihen tulee?” Minttu kysyi.
“Sinä Siinalla, Sandra ja Riina tietysti omillaan, Petra sillä Konstalla, Alisa Orionilla ja Nina Bellalla.”
“Alisa Orionilla? Pärjääkö se?” Sandra kysyi uteliaana. Orion on isokokoinen puoliveriruuna, joka osaa kyllä hypätä mutta on tavattoman herkkä ja vaatii osaavan ratsastajan.
“Totta kai. Alisa on hyvä ratsastaja. Mutta menkäähän nyt laittamaan niitä hevosia kuntoon ja tulkaa kentälle puolen tunnin päästä.”
Yhdessä tytöt lähtivät toimistosta ja menivät hakemaan hevosia tarhasta. Samalla he keskustelivat tallin tilanteesta ja toivoivat, että toiminta muuttuisi paremmaksi.
Sandran taluttaessa Allua kentälle, hän huomasi myös Alisan tulevan Orionin kanssa. Ja samalla hän havaitsi vaaleahiuksisen tytön uudet ratsastushousut.
“Uudet housut vai?” hän kysyi ivallisesti. Sandra ja Alisa kun eivät ihan niitä parhaimpia kavereita olleet, tiettyjen erimielisyyksien takia.
“Joo tietysti”, Alisa vastasi nokka pystyssä. “Eikä maksanu kuin 350 euroa, iskä osti.”
“Huh huh…”
Suski seisoi kärsimättömänä kentän keskellä:
“Tytöt, nyt niitten hevosten selkään niin kuin olis jo!”
Alkuverryttelyjen jälkeen ryhmä alkoi Suskin ohjeistuksella hyppäämään noin seitsemänkymmentäsenttisiä esteitä. Sandralle kolmen esteen jumppasarja oli tuttu juttu ja kokenut ponikin hallitsi homman, mutta Riinalla ei sen sijaan mennyt niin hyvin. Taku poukkoili miten sattui, eikä Riina saanut tammaan mitään kontaktia.
“Riina, istu suorassa! Kantapäät alas! Ja tuo se nyt suoraan esteelle!” Suski huusi kentän keskeltä. Riina yritti rauhoitella tammaa ja nosti sitten laukan ohjaten Takun samalla kohti jumppasarjaa. Tyylikkäästi tamma ohitti senkin ja heitti pari pukkia perään. “Ei tule mitään! Pysäytä se ja anna selkään! Ja sitten tuo se tälle esteelle, ja katsokin, että se menee yli!”
Lopulta Riina sai Takun jumppasarjan yli puhtaasti ja Sandra pääsi koettamaan onneaan. Suoritus meni kuitenkin hyvin ja taputtaessaan Allua kiitokseksi; Sandra sai kehuja myös Suskilta:
“Hyvä Sandra! Loistavaa! Tuolla meiningillä voit hyvin sijoittua siinä seittemässäkympissä!”
Harjatessaan Allua puomissa tallin ulkopuolella, ilmestyi Riinakin paikalle Takun kanssa.
“Teillä ei näyttänyt menevän kovin hyvin, vai?” Sandra kysäisi ja nosti Allun etujalan putsatakseen kavion. Riina mulkaisi nypittyjen kulmakarvojen takaa sisartaan murhaavasti. Samalla Sandra tuli ajatelleeksi, että miten ihmeessä Riina saattoi olla niinkin teini kun vaan oli.
“Hyvähän sun on sanoa! Sulla on poni, joka hyppää mitä vaan!”
“Kyllä Takukin hyppää! Tiiät sen varsin hyvin!”
“Ai hyppää vai? Korkeintaan vaan tarhasta aidan yli, eikä mitään muuta!”
“Sun täytyy harjotella sen kanssa”, Sandra kehoitti ja irrotti Allun puomista. Hän talutti sen karsinaan ja vei varusteet paikoilleen varusteaittaan.
Sitten Sandra meni toimistoon, josta löysi kaikki muut äskeisellä tunnilla olleet ratsastajat, sekä tietysti Suskin. Hän liittyi seuraan ja he alkoivat yhdessä suunnitella ylihuomista kisapäivää, jonka talli järjestäisi.
“Että kun sen Raunon piti tämäkin järjestää! Menoja on enemmän kuin tuloja!” Suski vaikeroi. Hän oli laskenut paperille kisoista aiheutuvia maksuja ja ynnännyt niitä yhteen saaden summan, joka ylitti reilusti heidän budjettinsa.
“Hyvin se päivä menee”, Nina, normaalisti hyvin ujo ja hiljainen tyttö lohdutti ja kysyi sitten innoissaan: “Eikös sinne ole tulossa kuitenkin aika paljon porukkaa?”
“Juu ei”, Suski huokaisi. “Sehän siinä onkin. Muita ilmoittautuneita meidän lisäks on vaan ihan muutama, eikä niistä tule rahaa juuri mitään. Kisakutsutkin maksoivat enemmän!”
“Missä me voitais sitten säästää?”
“Buffetissa? Meiän porukat vois varmaan väsätä siihen jotain, niin ei tarvis ostaa kaupasta”, Riina ehdotti.
“Hyvä ehdotus. Tuleehan kaikki huomenna talkoisiin? Tai siis kaikki muut paitsi Rauno…” Suski kysyi. “Pistetään paikka kiiltämään, jos olis vaikka ostajaehdokkaita…”
“Mitä?! Ei kai Rauno oikeesti ole myymässä tätä paikkaa?” Minttu ihmetteli.
“Toivottavasti on. Se äijähän on läpimätä, eikä sillä ole enää mitään muuta kun velkoja! Saa nähä millon hevosetkin lähtee…”
“Toivottavasti ei pitkään aikaan…” Sandra mutisi. “Mutta me lähdetää nnyt Mintun kanssa meille, tosin ruokitaan ekaks Allu. Me tullaan huomenna monelta?”
“Kymmeneltä alotetaan.”
“Selvä. Riina, tuutko sä nyt vai myöhemmin?”
“Myöhemmin.”
“Okei, moi sitten.”
Saatuaan Allun ruokittua ja päästyään Sandran kotiin, menivät he Sandran huoneeseen ja vaihtoivat tallivaatteet pois. Sitten he yhdessä alkoivat puunaamaan Allun kisakamppeita, jutellen samalla kaikesta jonninjoutavasta.
“En ymmärrä mikä siihen Raunoon on menny! Sitä ei oo tallillakaan näkyny aikoihin”, Minttu päivitteli.
“No älä muuta sano! miksei Suski ostais tallia ja hevosia”, Sandra mutisi ja onnistui melkein kaatamaan valjasöljyn lattialle. “Noniin, jee, kaikki puhtaita!”
“Miten Riinasta on muuten tullu tommonen pissis?” Minttu ihmetteli selatessaan internetin kuvasivuja Sandran kannettavalta. “Onkohan lie saanut isosiskoltaan vaikutteita?”
Sandra naurahti:
“Pah! Ei kai me oltu 13-vuotiaina noin kauheita?”
Minttu pudisti päätään ja hihkaisi sitten aivan yhtäkkiä:
“Katos tätä! Anssi Nurmi ja O’Neo Lappeenrannan alue-estekisoissa. Aika korkee este ja aika hyvännäkönen poika.”
“Ihan ookoo, ja toi este on varmaan joku metrikymppi, ihan normaali junnuluokka.”
“Sandraa! Älä oo ilonpilaaja! Mieti nyt kun tämmöisen sais! Ajattele; komea ja vielä hevosmies.”
“Niin ja sit tulis joku muotilehden malli Alisa ja veis sun Anssis!” Sandra nauroi.
Seuraavana aamuna tytöt polkivat tallille tavallista aikaisemmin ja auttoivat Suskia ruokkimaan hevoset, kun Rauno ei yllättäen ollut tavattavissa. Yhdessä kolmikko suoriutui tehtävästä nopeasti, ja veivät sitten hevoset ulos voidakseen aloittaa karsinoiden siivoamisen.
Koska kaiken piti Suskin mukaan näyttää hyvlätä ja siistiltä, Suski ja Minttu aloittivat ratsastuskoulupuolen karsinoista, ja Sandra yksityistallipuolen saadessaan myöhemmin apua myös Riinalta. Kaikkiin karsinoihin tehtiin joko totaalinen tyhjennys tai siivous. Tyhjillään olevat karsinat pestiin ja puunattiin mahdollisia yksityisten omistajia varten.
Puolen päivän maissa molemmat puolet tallista olivat siistejä, joten koko konkkaronkka lähti siistimään pihaa ja kokoamaan esterataa valmiiksi.
Kun kaikki oli valmista, ilta alkoi jo hämärtyä. Sandra haki yhdessä Mintun kanssa Allun ja Charmin takaisin sisälle uudenveroiseen talliin. Sitten he auttoivat Suskia ruokkimaan hevoset ja lähtivät kukin omaan kotiinsa valmistautumaan kisapäivää varten.
Kun kisapäivä sitten koitti, Sandra oli äärimmäisen hermostunut, eikä Riinan häslääminen ulkonäöstään auttanut yhtään. Päinvastoin, hän oli hyvin äkäinen ja tiuski Riinalle yhtenään:
“Mitähän helvetin väliä sillä ulkonäöllä on kisoissa?”
“Mitähän helvetin väliä sillä kisasuorituksella on jos on seurakisat kyseessä?”
Sandra kiskoi valkoisia ratsastushousuja jalkaansa ja yritti löytää ratsastussaappaansa jostain. Hiuksensa hän sutaisi nopeasti kiinni ja kirjaimellisesti ottaen pyöräili ratsastuskypärä päässään tallille.
Hän oli hyvin yllättynyt kun ei löytänyt tallilta Suskin lisäksi muita.
“Ja minä kun luulin olevani myöhässä… Hups.”
“Lapsirakas, kello on yhdeksän ja kisat alkavat kahdeltatoista”, Suski nauroi ja taputti Sandraa päälaelle. “Missäs ne sun varusteet on?”
“Voi paska!” Sandra kiljaisi ja säntäsi pyörälleen Suskin juostessa hänen peräänsä. “Voi PASKA!”
“Sandra hei…” Suski aloitti ja heilutteli kännykkää kädessään. “Puhelimet on keksitty!”
Selvitettyään asian vanhempiensa kanssa, Sandra oli tyytyväinen. Hän oli saanut sovittua, että he tuovat Allun satulan ja suitset tullessaan hieman myöhemmin autolla. Ja samaan aikaan Minttukin oli ilmestynyt tallille. Yhdessä he sitoivat ratsunsa ulos puomiin ja alkoivat puunaamaan niitä. Sandra kiitteli mielessään onneaan, ettei Allu ollut kimo niin kuin Siina. Onneksi he olivat puunanneet karsinat edellisenä päivänä niin hyvin, ettei Siinakaan ollut keltaisten tai ruskeiden läikkien peitossa.
Kun Allu seisoi puomissa varusteet niskassa ja täpinöissään väkijoukon takia, Sandraa jännitti entistä enemmän, vaikkei kisoissa oikeastaan ollut mitään jännitettävää. Hän oli hypännyt Allulla miljoona kertaa ja tunsi ponin paremmin kuin omat taskunsa, ja kaikenlisäksi Sandra oli menossa hyppäämään pieniä luokkia tallien välisiin seurakisoihin. Ei mitään pelottavaa, hän vakuutteli itselleen. Kaikesta huolimatta perhoset liihottelivat hänen vatsassaan kun hänen nimensä kuulutettiin ensimmäisen verryttelyryhmän joukossa.
Verryttely sujui moitteetta ja Sandra oli iloinen. Allu oli pirteä, mutta se muisti omistajansa olemassaolon ja totteli jokaista apua. Se liihotteli esteiden yli kuin mikäkin lintunen. Odottaessaan vuoroaan, Sandra taputti Allua kaulalle ja kuiskaili ponille kaikenlaista, mikä voisi parantaa heidän kisasuoritustaan.
“Sandra Muhonen ja Strowhood Alex Virtojen Ratsastajista!” Suski kuulutti ja Sandra ratsasti radalle. Sääntöjen mukaan hän pysäytti ponin ja tervehti tuomaria. Lähtömerkin saatuaan, hän siirsi Allun laukkaan ja ohjasi kohti ensimmäistä estettä.
Epävarmuus hävisi saman tien ja ratakin pyöri salamankirkkaana Sandran mielessä. Allu teki salamannopeita käännöksiä. Allu teki täydellistä työtä ja lähestymiset esteille olivat hyviä. Saatuaan puhtaan radan myös uusinnasta, hän oli hyvin ylpeä itsestään ja ponistaan.
“Tällä hetkellä Sandra Muhonen luokan johtoon!”
Riinan suoritus ei mennyt ihan yhtä hyvin. Taku oli hyvin jännittynyt ja vain hyppeli paikallaan, eikä Riinan laittamat astetta kovemmat kuolaimetkaan auttaneet asiaa. Kannuksistakin oli enemmän haittaa kuin hyötyä. He saivat yhteensä yli viisitoista virhepistettä perusradalta. Mintulla sen sijaan meni ihan hyvin. Heiltä putosi uusinnassa yksi puomi, eikä aika riittänyt sijoille. Silti tyttö loisti kuin Naantalin aurinko ja syötti Siinalle ainakin puolet eväistään kiitokseksi.
Loppujen lopuksi, Sandra sijoittui luokassa toiseksi Alisan voittaessa Orionilla. Hän ei jaksanut masentua edes Alisan piikittelystä, vaan oli onnensa kukkuloilla koko loppupäivän.
Ruokkiessaan illalla Allun, tapasi Sandra miehen, jolla oli varsin kiinnostavaa asiaa:
“Onkohan tallin omistaja tavattavissa?”
“Raunoko? Tuskin, mutta kannattaa puhua tallin ratsastuksenopettajalle ja ainoalle viralliselle työntekijälle, Susannalle. Hänet löytää luultavammin toimistosta”, Sandra vastasi.
“Selvä, käyn katsomassa. Olisin vain etsinyt tallipaikkaa yhdelle tai mahdollisesti kahdelle hevoselle… Luuletko, osaakohan tämä Susanna auttaa minua?” Mies kysyi Sandran nyökätessä vastaukseksi.
Lähtiessään kotiin, Sandra jäi miettimään asiaa ja päätti puhua siitä Mintun kanssa seuraavana päivänä koulussa.
