Nimi: Lähdimme eri teitä
Tekijä: Eeta
Genre: Angst
Ikäraja: S
Paritus: Severus/Lily
Haasteet:Aakkoshaaste ja FF100 sanalla
082. Jos.Vastuuvapaus: Kaikki, minkä voitte Rowlingin omaksi tunnistaa, kuuluneekin hänelle.
A/N: Tämä aihe pyöri mielessäni pitkään ja kirjoitin sen sitten. Tämä jäi kuitenkin jotenkin raakileeksi, vähän viimeistelemättömäksi. Kaikesta huolimatta julkaisen sen nyt tällaisena...
Severus ei ollut tuntenut itseään niin lapseksi enää pitkiin aikoihin kuin siinä, seistessään puiden varjoissa ja tuijotellessaan kohti kesäillassa iloisesti loistavaa taloa, toivoen näkevänsä edes vilaukselta sen henkilön, jota hän niin kaipasi.
Hänen sisällään velloivat ristiriitaiset tunteet yhtenä tummana massana. Hän rakasti Lily Evansia ja kaipasi tätä enemmän kuin mitään muuta. Hän vihasi James Potteria yhtä paljon kuin rakasti Lilyä ja oli katkera, koska juuri tämä Potter, joka oli paitsi tehnyt Severuksen kouluvuosista vähemmän miellyttäviä, vei häneltä myös hänen elämänsä ainoan valopilkun, Lily Evansin.
Severus oli kuullut ohimennen, että Lily ja James menisivät naimisiin tänään. Hän ei ollut tietenkään saanut kutsua häihin, ja miksipä olisikaan. Hänen teki kuitenkin hurjasti mieli nähdä Lily, joten hän oli tullut tänne, Godrickin notkoon, vain sitä varten. Eikä hän siinä puiden katveessa voinut olla ajattelematta, että jos asiat olisivat mennet hiukan toisin, Lily voisi olla hänen vaimonsa. Rouva Severus Kalkaros.
Severus hätkähti. Alakerran ikkunaan, häävieraiden joukkoon, oli ilmaantunut nuori punatukkainen nainen, jonka hän olisi tuntenut missä ja milloin vain. Hän katseli naista ahneesti, aivan kuin olisi toivonut tämän imeytyvän hänen mustiin pupilleihinsa. Ohimenevän hetken ajan Severuksesta tuntui, että Lily olisi katsonut ikkunasta suoraan sinne puiden varjostamaan kohtaan, missä hän lymyili, mutta hän siirtyi äkkiä varjoisampaan kohtaan. Katsoessaan uudestaan taloon päin Severus huomasi Lilyn taas kadonneen näkyvistä.
”Severus!”
Kiihtynyt kuiskaus kiiri leudossa kesäilmassa. Lily kiiruhti kohti Severusta omenanvihreä, kaunis häämekko liehuen, eikä Severus voinut olla taas ihastelematta naisen kaunista vartaloa. Joka ei ikinä kuuluisi hänelle, johon hänellä ei olisi ikinä oikeutta koskea.
”Tiesin että olisit täällä”, Lily kuiskasi hiljaa. ”Ajattelin, että tämä olisi juuri sinun tapaistasi…”
”Miksi tulit tänne?” Severus ei voinut olla kysymättä. ”Miten uskalsit jättää rakkaan aviomiehesi yksin, rouva Potter?”
”Äh, Jamesilla on kyllä seuraa yllin kyllin”, Lily totesi. ”Eikä minun tarvitse roikkua hänen käsipuolessaan, osaan kyllä huolehtia itsestäni. Mutta samaa voisin kysyä sinulta: miksi sinä olet täällä?”
”Halusin – halusin vain nähdä sinut – vielä kerran”, Severus myönsi vastahakoisena ja tunsi punastuvansa. ”En voi olla ihmettelemättä, mikä sai sinut naimisiin sen – Potterin – kanssa.”
”Enkä minä sitä, mikä sai sinut ryhtymään kuolonsyöjäksi”, Lily hymähti. ”Väärinkäsityksiä, mustasukkaisuutta, petoksia. Lähdimme eri teitä. ”
”Niin”, Severus huokaisi. ”Jos kaiken voisikin tehdä toisin ja aloittaa alusta. Jos – ”
”Jos?” Lily naurahti katkerasti. ”Jossittelu ei auta mitään, Severus. Paluuta menneeseen ei ole. ”
Lily katsahti kultaista sormusta vasemmassa nimettömässään ja jatkoi:
”Murehtimalla et saa takaisin menneitä. Sinun on jatkettava eteenpäin… sillä tiellä, jonka olet valinnut.”
Lily hymyili surullisesti katsoessaan Severusta suoraan silmiin. Sitten hän käännähti ja lähti takaisin taloa kohti vihreä mekko hulmuten, jätti miehen taas yksin kesäillan hämärään.
Pienen talon ikkunat loistivat kirkkaana kesäyössä kuin varjoteatterin näyttämö. Severus kääntyi talosta poispäin. Hän ei halunnut nähdä seuraavaa näytöstä, johon hän ei enää kuuluisi. Jos kaikki olisi käynyt toisin, hän olisi voinut olla pääosassa.
Severus oli valinnut oman tiensä ja Lily omansa. Ne eivät enää kohtaisi. Milloinkaan.
