Cigarettes & Valentines (H/D K-11)

[lemorte]

Nimi: Cigarettes & Valentines
Kirjoittaja: lemorte
Beta: Puuttuu, vielä.
Ikäraja: K-11 ainakin näillä näkymin
Tyylilaji :Fluff joo ja vaikka draama, en nyt jaksa ajatella.
Paritus: Harry ja Draco
Vastuuvapaus - Rowling omistaa kaiken, minä vaan leikittelen vähän. Ja rahaa ei tuu.
Varoitukset: Alkoholia ja tupakkaa tiedossa. Ja kiroilua.
Tiivistelmä - Harry lähtee seuraamaan Dracoa eräänä lauantai-aamuna ja hupsista keikkaa, mihin kaikki loppupeleissä viekään.
A/N - Tää on mun ensimmäinen H/D ficci (tai no ei ihan eka mut kuitenkin) ja ensimmäinen ficci oikeastaan ikinä minkä uskallan julkaista. Katotaan saako tää nyt lukijoita ja kommentteja. Jatkoa tälle on jo kirjoitettuna!

Luku 1.

Lokakuu oli saapunut Tylypahkan tiluksille, tiputellen lehtiä puista ja muuttaen syksyn kauniin värikirjon tylsän harmaaksi lehtiroskaksi. Tuuli ei ollut enää lempeä, vaan kylmä ja armoton. Linnan käytävätkin tuntuivat muuttuneen kolkoiksi ja oppilaat viettivät mielellään aikaansa tuvissaan, joissa sentään takkatuli loi lämpöä.

Rohkelikon tuvan poikien makuusalissa Harry Potter oli juuri herännyt, ja lauantai-aamun kunniaksi hän viivytteli peittonsa alla, nautiskellen kiireettömyyden tunteesta. Hänellä olisi koko päivä aikaa tehdä kaikkea, mihin arkisin aika ei riittänyt. Tiedossa oli ainakin pitkä aamupala Suuressa Salissa ja sen jälkeen huispausharjoitukset. Pitikin muistaa mainita Ronille uudesta taktiikkaideasta, jota Harry oli kehitellyt muutaman viikon päästä koittavaan otteluun Luihuisia vastaan. Aivan kuin Ron olisi aavistanut Harryn ajatelleen häntä, punapäinen poika kiskaisi verhot Harryn sängyn ympäriltä.

"Harry! Kautta Merlinin parran, nouse nyt jo ylös! Aamupalalla on kohta enää vain fletkumatoja Voron sukkahiellä maustettuna jäljellä jos emme pidä kiirettä, hop hop!"

Harry ei olisi millään vielä jaksanut nousta, mutta ajatus fletkumadoista sai tummatukkaisen pojan hyppäämään nopeasti sängystä ja pukeutumaan.  Ron hätyytti Harrya, samalla kun poika yritti etsiä jostain puhdasta t-paitaa. Miksi mikään ei koskaan löytynyt silloin kun piti… Samassa Harry kuitenkin huomasi sänkynsä vieressä lojuvan paidan, puki sen ripeästi päälleen ja ryntäsi Ronin kanssa kohti Suurta Salia, nälän kurniessa jo vatsassa.

Luihuisen makuusalissa oli hiljaista, ja ainoa ihminen vuoteessaan oli poika, joka näytti herätessäänkin kauniimmalta kuin useimmat ihmiset monen tunnin laittautumisen jälkeen. Poika oli Draco Malfoy, puhdasverisen ja rikkaan suvun vesa sekä Luihuisen kultapoika.
 Draco venytteli pitkään ja nautinnollisesti, kuulostellen raukeaa hiljaisuutta ympärillään. Hän oli pitänyt jo ensiluokkalaisena huolen että viikonloppu-aamuisin muut häipyisivät makuusalista aikaisin jotta hän saisi koko huoneen itselleen. Oikeastaan Draco halusi vain hetken erossa typeristä luokkatovereistaan, jotka sattuivat pitämään häntä johtajanaan. Se tietysti sopi pojalle, mutta esimerkiksi Crabben ja Goylen älyttömiä aivoituksia aiheesta kuin aiheesta ei aina jaksanut kuunnella. Hiljalleen Draco jätti lämpimän vuoteensa taakseen, puki ylleen (onneksi viikonloppuisin sai pukea mitä itse halusi, eikä tarvinnut kuljeskella pitkin käytäviä hulmuavassa viitassa) ja vilkaisi kuvajaistaan peilistä. Jos tällä ei saisi, niin ei sitten millään. Hemmetti, Draco onnistui aina hieman yllättymään siitä, miten komealta hän näyttikään.

Hetken kuluttua Draco lähti makuusalista, päämääränään Suuri Sali.  Luihuisen oleskeluhuoneessa oli hiljaista, mutta kaikki olivatkin varmasti aamupalalla. Draco rakasti näitä hetkiä, kun hän sai olla yksin ja tuntea olevansa niin vapaa kuin linnassa oli mahdollista. Vaikka pojan perässä kulkikin usein suuri lauma ihailijoita ja niin sanottuja ystäviä, oli totuus se, ettei Draco ollut loppupeleissä suurikaan sosiaalisuuden multihuipentuma. Yksin kaikki on yksinkertaista ja helppoa. Ja silloin on helppo hautautua siihen tunteeseen, siihen pieneen ääneen joka aina iltaisin huuteli jostain Dracon sisältä. Se sanoi, ettei kaikki ollut kuitenkaan täydellisesti, jotain puuttui aina.  Jotain mistä Dracolla ei ollut hajuakaan, mutta silti hän kaipasi sitä enemmän kuin mitään muuta. 
Toisaalta, Draco ajatteli kuljeskellessaan käytävillä, se tunne tai ääni, miten sitä nyt halusikaan nimittää, oli hienoin tunne mitä kuviteltavissa oli. Myönnettäköön, että poika oli luonnostaan hieman surumielinen, mutta mikäpä onkaan kauniimpaa kuin melankolia. Sitä paitsi se tunne sai Dracon tuntemaan itsensä eläväksi. Ja lisäksi se oli kerrankin jotain, mikä oli kokonaan Dracon omaa, ei kenenkään muun.

Samalla kun Draco kääntyi kulman takaa kohti Suurta Salia, joku muu kaartoi vauhdilla portaista suoraan pojan eteen sillä seurauksella, että hän löysi itsensä pian lattialta ja arvasi välittömästi keihin oli törmännyt.

"Katso eteesi törppö!" Ron Weasley murahti, ojentaen kätensä auttaakseen ystävänsä Harryn ylös. Draco pyöräytti silmiään, kömpien sitten itsekin ylös.

"Ehkäpä teidän kahden possun ei pitäisi kiirehtiä niin vauhdilla aamupalalle, niin tälläistä ei sattuisi. Tai no, ymmärrän kyllä Weasley että sinä tankkaat koska perheelläsi tuskin on varaa ruokaan ja Potterillakaan ei taida mennä häävisti ruokkijoiden suhteen." Hän möläytti, tympääntyneenä siitä että hänen ajattelutyötään häirittiin.

"Sulje suusi Malfoy ennen kuin..." Ron murisi, silmin nähden ärtyneenä. Harry näytti yhtä ilahtuneelta Dracon näkemisestä kuin purkillisesta pollomuhkun mätää.

"Ennen kuin mitä?" Draco tuhahti kyllästyneenä. Häntä ei todellakaan kiinnostanut jäädä tähän kinaamaan näiden kahden tollon kanssa joissa selvästi virtasi liikaa testosteronia, ainakin jos näiden tappeluhaluja oli katsominen.

"Tai tiedätkö mitä? Annetaan olla." Draco sanoi jatkaen sitten matkaansa, jättäen hämmentyneet Rohkelikot taakseen, suunnaten sitten hetken mielijohteesta kohti ulko-ovia. Kuka ikinä oli sanonut että aamupala on päivän tärkein ateria, oli varmasti väärässä. Dracoa ällötti ajatus rasvassa uivista pekoninpalasista ja munakkaasta.

Ron tuijotti Harrya ällistyksissään, aukoen suutaan eikä selvästi tiennyt mitä olisi sanonut Malfoyn käytöksestä. Harry kurtisti kulmiaan. Malfoy puuhasi varmasti jotakin kiellettyä. Liikkui yksikseen, jätti riidan kesken ilman mitään järkevää syytä ja lähti ulos, lokakuussa ja ilman takkia.
"Malfoylla on jotain mielessään!" Harry julisti Ronille, tuijottaen tiiviisti ovia kohti. Ron, joka oli jo selvinnyt hämmennyksestään ja muistanut taas fletkumato pelkonsa, tuhahti turhautuneena.

"Harry, ei Malfoykaan voi KOKO ajan olla pahoilla teillä. Nyt on lauantai-aamu, kuka sellaista jaksaisi edes tähän aikaan." Ron narisi, mutta Harry pudisti päätään. Malfoy jaksaisi, aivan varmasti. Harrylla ei ollut enää nälkä ja pikaisen päätökseen tehtyään hän sanoi Ronille:
"Minä seuraan Malfoyta ja otan selville mitä se puuhailee." Ron pyöräytti silmiään ja kohautti hartioitaan, tietäen että Harrya oli turha yrittää enää käännyttää.

"No, minä ainakin menen syömään, Hermione on varmaan siellä." Ron sanoi, jatkaen sitten matkaansa kohti Salia. Harry nyökkäsi ja suuntasi sitten Malfoyn perään. Poika ei ollut voinut ehtiä vielä pitkälle, kyllä Harry tämän kiinni saisi. Harry astui kylmään ilmaan, vilkuillen sitten ympärilleen löytääkseen johtolankoja. Paljon salapoliisin taitoja ei tarvittukaan, sillä Malfoy näkyi kävelevän kohti järveä. Harry lähti seuraamaan poikaa, varoen ettei tämä huomaisi seuraajaansa. Lähestyessään järveä Harry huomasi että oli kadottanut Dracon näköpiiristään. Poika käveli päättäväisesti eteenpäin, miettien kuumeisesti minne blondi oli mahtanut kadota.

"Minne piruun se hävisi..." Harry mutisi itsekseen, ohittaessaan muutaman isoksi kasvaneen puun aivan lähellä järveä.

"Hukassa, Potter?" Laiska ääni kysyi Harryn takaa vasemmalta. Poika käännähti ympäri nopeasti, taikasauva valmiina kädessään. Puhuja oli tietysti ollut Draco, joka nojasi suureen puuhun, tutkaillen Harrya harmailla silmillään. Ja Malfoyn salaisuuskin paljastui. Tämä poltti tupakkaa tottuneen näköisesti, vetäen siitä pitkiä henkosia.

"Noh, kissako kielen vei?" Draco kysyi, kohottaen toista kulmakarvaansa kysyvästi. Harry sujautti sauvansa taskuunsa, astuen sitten lähemmäs Dracoa.  Hitto, nyt oli pakko keksiä jokin hyvä tekosyy tai Malfoyn piruilusta ei tulisi loppua seuraavaan vuoteen.  Harry tuijotti Luihuisen kädessä savuavaa tupakkaa, kohauttaen sitten luovuttaneena hartioitaan. Syteen tai saveen…

"Ei kun ajattelin että…Olisiko sinulla ollut, äh…Heittää yhtä, tuollaista?” Harry kysyi urheasti, vaikka tiesi että tulisi näyttämään idiootilta. Lisäksi todennäköisyys että Malfoy nakkaisi hänelle yhtään mitään, oli yhtä suuri kuin että Voldemort kuului Viheryrttien Hyöty & Käyttö-lehden tilaajakuntaan. Draco näytti hienostuneen epäuskoiselta, naurahti laiskasti ja kaivoi sitten Harryn yllätykseksi askin taskustaan, tarjoten siitä yhden Harrylle.

"Ohhoh, kaikkien lellikki Potter pahanteossa. Enpä olisi uskonut. Mitähän Dumbledore mahtaisi sanoa?" Draco sanoi, tarjoten samalla Harrylle tulta. Harry ohitti Dracon pottuilut, ja keskittyi vain saamaan tupakkansa syttymään. Yllättäen jopa itsensäkin, Harry onnistui ja vetäisi ensimmäisen kerran savua keuhkoihinsa. Harry ei ollut koskaan polttanut, oli vain nähnyt kun Dudley jengeineen oli polttanut läheisellä leikkikentällä, leikkien kovanaamoja. Kaikista oudointa oli, että Malfoy oli ostanut jästien suosimaa tupakkamerkkiä, mitä tuskin löytyi Viistokujalta. Harry onnistui tietysti vetämään savua keuhkoihinsa sillä tavoin, että hillitön yskänpuuska hyökkäsi.

"Mahdatkin olla melkoinen ammattilaispolttaja, Potter." Draco totesi vahingoniloisena, puhallellen itse täydellisiä savurenkaita. Harry yski kyyneleet silmissään, saaden kohtauksen pikkuhiljaa rauhoittumaan. Tupakka oli ihan turkasen pahaa, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan heittää sitä pois, ei nyt kun Draco Malfoy oli todistajana.

"Mitä sinä täällä yksin hiippailet Malfoy? Oletko hukannut kannattajajoukkosi vai mitä ihmettä?" Harry sanoi sitten, uskoen edelleen että Malfoy ei ollut karannut vain aamusavuille.

"Ja mitähän se sinulle kuuluu, senkin pölvästi`" Draco kysyi, mutta ilman samaa intoa äänessään kuin aikaisempina vuosina. Harry tajusi, että oli asetellut kysymyksenä hieman typerästi. Asiahan ei tosiaan kuulunut hänelle millään tavoin.

"Kuuluu se, jos olet täällä tekemässä jotakin kyseenalaista." Harry totesi, katsoen Dracoa haastavasti. Draco tuhahti turhautuneena.

"Ei Potter, ellei sinun kanssasi juttelemista lasketa. En suunnittele tällä hetkellä maailmanvalloitusta, enkä edes mitään sinun pääsi menoksi. Lupaan lähettää tiedotteen kaksi viikkoa etukäteen kun seuraavan kerran puuhailen jotakin hämärää, jotta pysyt varmasti ajan tasalla." Draco viisasteli Harrylle, saaden tummatukkaisen pojan ärtymään ja nolostumaankin hieman. Hän oli turhaan seurannut Malfoyta, jos tämä oli vain leikkimässä jotakin velhomaailman James Deania nojaillessaan hyvännäköisenä pitkin tiluksia...hetkonen, hyvännäköisenä? Ärsyttävän ylpeän näköisenä, jonka jotkut (Harryn oli vaikea kuvitella että Malfoy olisi kenenkään mielestä hyvännäköinen) saattaisivat löytää esimerkiksi viehättävänä. Ja ulkonahan oli sitä paitsi kylmä, Harry tajusi hytistessään paikallaan ja katsellessaan Dracoa polttamassa tupakkaa.

"Potter, voitko lopettaa vaatteideni riisumisen katseellasi? Tulee vähän tukala olo." Draco sanoi yhtäkkiä, saaden Harryn säpsähtämään. Eihän hän, ei missään tapauksessa... Draco halusi vain kiusata häntä, sitä se oli. Draco katsoi Harrya ilkeä virne huulillaan, saaden tummatukkaisen pojan punastumaan hivenen. Harry ei kestänyt enää hetkeäkään toisen pojan virnuilun kohteena.

"Kiitos tupakasta." Harry totesi, nakkasi loput maahan ja suuntasi takaisin linnaan, vannoen mielessään ettei enää koskaan nolaisi itseään Malfoyn seurassa.

A/N: Okei, eli sellaista olisi luvassa. Herättikö fiiliksiä mihinkään suuntaan ja haluatteko te edes kuulla jatkoa?

[lemorte]

A/N: Okei, vaikka ette oo vielä tätä kommentoineet niin jatkanpa silti! On nimittäin hullu kirjoitusdraivi päällä ja nyt kun viimeinkin uskallan niin julkaisen sitten näitä tekstejä. Tää seuraava osa loppuu ehkä vähän typerästi ja on aika lyhyt, mutta joskus on pakko tehdä näin.


Luku 2.

Harry istui oleskeluhuoneessa Ronin kanssa huispaustreenien jälkeen, Seamus Finniganin ja Dean Thomasin kommentoidessa innoissaan harjoituksia joita olivat olleet seuraamassa.

"Pakko sanoa että lyöjien uusi temppu oli mieletön! Eivätkö Kanuunat tehneet samankaltaisen jutun viime kauden loppuottelussa?" Seamus kysyi innostuneena, Deanin nyökytellessä päätään vieressä. Harry virnisti pienesti, Seamus ja Dean antoivat aina rehellistä ja suoraa palautetta kaikesta mikä liittyi huispaukseen joten heidän harjoituksensa olivat tehneet selvästi vaikutuksen.

"Mutta näittekö sen toiseksi viimeisen torjunnan, se oli mieletön! Vaikka en edes ehtinyt nähdä mistä suunnasta kaato tuli, pieni ääni päässäni sanoi että heittäydy oikealle ja potkaise, ja niinhän minä tein! Ehkäpä minulle on kehittynyt jonkinlainen pitäjän vaisto tai jotakin..." Ron mietiskeli innoissaan ja Harry vilkaisi huvittuneesti Hermionea joka istui huoneen toisella laidalla, lukien jästitiedon kirjaa ja kirjoittaen samalla pimeyden voimilta suojautumisen esseetä. Hermione pudisteli päätään hymy huulilla kuunnellessaan Ronin intoilua.

"Me voitamme varmasti Luihuisen parin viikon päästä! En malta odottaa Malfoyn ilmettä kun nappaat siepin hänen edestään..." Seamus intoili, Ronin hihkaistessa samalla kovaan ääneen jotakin Rohkelikon paremmuudesta. Malfoyn nimen kuuleminen oli muistuttanut Harrya aamuisesta kohtaamisesta pojan kanssa. Tapaus oli ollut kerrassaan outo, ja tuntui kuin kaikki olisi kuvittelua. Eiväthän he edes päätyneet kaksintaistelemaan Malfoyn kanssa, ja herjojen heittokin oli ollut normaalia vaimempaa. Tuntui kuin Malfoyta ei olisi kiinnostanut loukata Harrya. Hänellä oli jotain muuta mielessään. Mahtoiko se olla jotakin Voldemortiin liittyvää...

"Harry,lähdetään syömään!" Ron huikkasi yhtäkkiä, saaden Harryn havahtumaan ajatuksistaan. 

Suuressa Salissa oli kova hälinä kun suurin osa Tylypahkalaisista istui nauttimassa herkullista päivällistä. Harry istahti Hermionen ja Ronin väliin, ja lappoi lautaselleen kaikkea mitä edestään löysi. Huispaustreenit olivat saaneet aikaan kammottavan nälän ja Harry tunsi  Hermionen katseen, kun hän ja Ron lappoivat ruokaa suuhunsa sen minkä ehtivät.

"Hermione, antaisitko mureketta tänne päin?" Ron kysyi, hyvin epäselvästikin kyllä, ja Hermione ojensi murekelautasen poikia kohti. Ron lappoi sitä melkein täydelle lautaselleen suurin elkein ja ryhtyi pian pistelemään sitäkin poskeensa. Harry kohotti katseensa lautasestaan, antaen sen sitten harhailla ympäri salia. Colin Creevey kaivoi ahkerasti nenäänsä, ja Ernie McMillanin suupielistä roikkui jotakin parsan näköistä. Luihuisen pöydässä Malfoy istui hieman erillään muista, erittäin kyllästyneen näköisenä. Draco tökki ruokaansa haarukallaan haluttomasti. Crabbe yritti kertoa hänelle selvästi jotakin juttua jolle Goyle nauroi jo niin, että perunamuusi lenteli suusta isoina klöntteinä ympäri pöytää. Malfoy vilkaisi Goylea ja nyrpisti nenäänsä, ja sen jälkeen Crabbea ilmeellä joka sai pojan vaikenemaan. Aivan kuin aistien Harryn tuijotuksen, Malfoy käänsi katseensa poikaan ja tuijotti tätä haastavasti silmiin. Harry unohti pureskella ruokaansa, ja käänsi päänsä nopeasti muualle saadakseen sen näyttämään siltä että oli tuijotellut kaikkia yhtä kiinnostuneena.
 
"Miksi Malfoy tuijottaa tänne?" Hermione kumartui kuiskaamaan Harrylle ja Harry tyytyi kohauttamaan olkiaan. Kun Hermione käänsi huomionsa seuraavaksi Nevilleen, joka oli onnistunut vetämään henkeensä munuaispiirakkaa ja yritti nyt selvitä tästä hengissä, Harry käänsi katseensa takaisin Luihuisten pöytään. Malfoy tuijotti edelleen Harrya, virnistäen sitten leuhkan näköisenä. Samalla hän nousi pöydästä, jättäen ruokansa melkein koskemattomana aloilleen ja suuntasi pois Salista. Crabbe ei selvästikään tiennyt olisiko Malfoyta pitänyt seurata, mutta päätti sitten jäävänsä mieluummin ruokapöytään. Harry pureskeli lihamureketta mietteliäänä, ja kuunteli vain puolella korvalla hälyä Nevillen ympärillä, joka edelleen kakoi ruokaansa ulos henkitorvestaan.

Draco suuntasi askeleensa päättäväisesti kohti makuusaliaan. Poika oli totaalisen kyllästynyt typeriin niin kutsuttuihin ystäviinsä, kaikkiin tyttöihin jotka kikattivat hänen jutuilleen ja no...lähinnä kaikkeen elämässään. Draco kaipasi nyt ymmärtävää ystävää, jonka tiesi löytävänsä makuusalista. Draco oli jo melko lähellä Luihuisten päämajaa, mutta samalla erään haarniskan takaa vastaan hortoili kukapa muukaan kuin vanha homekorva, Dumbledore.

"Kas, Draco. Oletan että olet jo nauttinut päivällisesi? Harmikseni en ole itse vielä ehtinyt maistamaan oivaa lihamureketta saatikka suklaakakkua koska olin kävelyllä miettimässä asioita. Missään muualla ei ajatus lennä niin kuin pienellä kävelyllä, eikö totta? Noh, onnistuin tietysti kääntymään ajatuksissani väärään suuntaan jossain vaiheessa ja löysinkin itseni pian jostain erittäin oudosta luokkahuoneesta jossa oli kymmenittäin akvaarioita. Erittäin hyödyllistä, etten sanoisi .Pitää muistaa kertoa vahtimestari Vorolle huoneesta, hän saa käydä ruokkimassa kaloja." Dumbledore pälpätti Dracolle, joka tyytyi murahtelemaan vastaukseksi. Että tuo osasikin valita väärän ajan kertoa hurjasta seikkalilustaan.

"Mutta selvästi sinulla on kiire tapaamiseen. Sangen onnistunut valinta Draco.  Minä en viivyttele sinua enempää, itsellänikin alkaa olla kiire. Ties vaikka joudun jyrsimään sisuliskojen vanhoja kuoria pian ellen kiirehdi..." Dumbledore höpötti lisää, ja riensi sitten ystävällisesti hymyillen edespäin. Draco kurtisti kulmiaan. Olisi pitänyt arvata että tuolta höperöltä ei jää mikään huomaamatta. Draco jatkoi matkaansa kiirehtien, häntä ei kiinnostanut jäädä juttelemaan yhdellekään puolihullulle enää. Makuusaliin päästyään hän kaivoi matka-arkkuaan ja nappasi sieltä käteensä sen mitä oli kaivannut jo pitkään. Draco hymyili itsekseen, kukaan ei ymmärtänyt häntä yhtä hyvin kuin tämä vanha kunnon ystävä.

Harry käveli Ronin ja Hermionen kanssa kylläisenä pois Salista, nauraen Ronin kanssa edelleen Colin Creeveylle,  joka oli joutunut poistumaan salista sairaalasiipeen kaivettuaan nenäänsä niin syvälle että veri oli alkanut tursuamaan hillittömästi tahraten pojan koko naaman. Hermione tuhahteli vieressä osoittaen näin mieltään poikien lapselliselle huumorintajulle.

"Hermione, älä viitsi! Sinä omaat varmasti maailman huonoimman huumorintajun heti Percyn jälkeen." Ron sanoi, pudistellen sitten vielä pienesti hekotellen päätään. Harry virnuili muistikuvilleen Colinista juoksemassa paniikissa kohti sairaalasiipeä, kiikutaen mukanaan lautasellista tuulihattuja.

 Samalla Draco Malfoy ryntäsi jälleen aulan poikki, suuntanaan selvästi pihamaa. Kolmikko katsoi pojan perään hämmentyneenä ja Harryn mielenkiinto heräsi. Muutaman sekunnin miettimisen jälkeen Harry oli jo portaiden alapäässä.

"Minä otan selvää mitä Malfoy aikoo, tuo ei ole yhtään hänen tapaistaan juoksennella ympäri linnaa ilman seurapiiriään!" Harry huudahti, rynnäten sitten ylös kohti Rohkelikkotornia jättäen Ronin ja Hermionen katsomaan väsyneinä hänen peräänsä. Päästyään makuusaliin Harry nappasi näkymättömyysviittansa ja riensi takaisin alas. Tällä kertaa Malfoy ei näkisikään häntä.

[lemorte]

A/N: ja jatkuu, halusitte tai ette. Luvassa just sitä.

Luku 3.

 Ulko-oville päästyään Harry kiskaisi viitan päälleen ja puikkelehti pimeyteen. Linnan valojen kajossa hän huomasi, että ulkona satoi hiljalleen lunta. Ensimmäistä kertaa koko syksynä. Kaikki tuntui rauhalliselta, ja Harry olisikin voinut tuijottaa kaunista näkymää koko illan, mutta ikävä kyllä Malfoy oli ensimmäisenä hänen tärkeysjärjestyksessään tällä hetkellä.

Harry kulki hiljaa viittansa alla, suunnaten kohti järveä ja Malfoyn aamuista piilopaikkaa. Harry haistoi tupakan hajun jo kaukaa. Voitonriemuisena hän kulki yhä lähemmäs ja lähemmäs, varoen jokaista askeltaan. Pian hän oli jo niin lähellä että näki puun takaa kohoavan savun. Yksi askel ja Harry näkisi Luihuisen puuhaamassa jotain epäilyttävää, aivan varmasti. Harryn suu loksahti auki hämmennytyksestä.

 Hänen tutkansa Malfoyn suhteen oli pettänyt jo toistamiseen. Vaaleatukkainen poika nojasi puuhun silmät melkein kiinni painuneina, pullollinen viskiä kädessään. Malfoy oli vain juomassa yksinään. Pieni ääni Harryn sisällä kehotti jäämään paikalle tutkailemaan tilannetta, koska olihan epäilyttävää että Luihuisten prinssi vietti aikaansa yksinään viskipullon kanssa.

Malfoy otti pullostaan isoja hörppäyksiä ja nosti tupakan jälleen huulilleen, vetäen siitä henkäyksiä syvälle keuhkoihinsa. Harry hiipi edelleen lähemmäs, nähden nyt Malfoyn kohottavan katseensa taivaalle josta tippui suuria lumihiutaleita. Poika ihaili taivasta hetken aikaa, hymyillen sitten surumielisesti, naukaten pullostaan uudelleen. Samassa Harry kuuli räsähdyksen jalkojensa alta. Perkeleen oksa.
Malfoy käännähti äkkiä äänen suntaan, katsoen suoraan Harryn läpi. Harry pysyi paikallaan, yrittäen hengittää niin hiljaa kuin mahdollista. Malfoyn ilmeestä näki, että hän tajusi Harryn piilottelevan näkymättömyysviittansa alla.

"Potter, olen kyllästynyt siihen että hiippailet perässäni." Draco sanoi hiljaa, huikaten sitten viskiään uhmakkaana. Poika tumppasi tupakkansa, ja tuijotti edelleen suoraan kohtaan, jossa Harryn kuuluisi olla. Jos hän lähtisi pois, Malfoy huomaisi hänet takuuvarmasti ja jos hän jäisi paikalleen…noh, Malfoy löytäisi hänet. Hän ei halunnut jäädä kiinni hiippailustaan, varsinkaan nyt kun ei ollut onnistunut saamaan Malfoyta kiinni rysän päältä, tekemässä ..jotakin.

 Samalla kun yleensä nopeajärkinen Harry pähkäili sopivaa poistumistapaa, Draco nappasi taikasauvansa taskustaan, heilautti sitä ja Harry tunsi viitan hulmahtavan päältään. Kauhukseen hän huomasi viitan nyt Malfoyn kädessä, ja tämän kasvoilla voitonriemuisen ilmeen. Draco naurahti hiljaa ja katsoi Harrya pudistellen päätään.

"Aijjai Potter-parkaa. Nyt olisi hyvä aika selittää." Draco sanoi, kallistaen päätään hitusen, pitäen huulillaan pienen virneen. Harry mietti kuumeisesti mitä sanoisi, kaikki kuulosti äärimmäisen typerältä hänen päässään.

"No, täytyihän minun varmistaa ettet sinä puuhaile mitään mikä ei kestä päivänvaloa, Malfoy. Olet käyttäytynyt tänään oudosti." Harry totesi sitten, taikasauva kädessään. Malfoy otti uuden huikan pullostaan, huokaisten sitten syvään.

"Ei jumalauta Potter, miten voit ollakin noin typerä. Tunget aina ruman nokkasi toisten asioihin. Mitäpä jos minä, jumalainen Draco Malfoy, en aina jaksa ollakaan seurapiirikuningas? Mitäpä jos minä välillä haluankin vain olla hiljaa ja juoda rauhassa? Minähän lupasin lähettää sinulle tiedotteen jos aion puuhailla jotakin epäilyttävää." Draco sanoi turhautuneena, ja hieman tukahtuneellakin äänellä, tutkaillen samalla kädessään olevaa näkymättömyysviittaa.

"Anna se takaisin" Harry vaati, ottaen askeleen kohti Dracoa. Draco nauroi ja pudisti päätään.

"Enkä anna." Poika murjaisi ja laski viskipullonsa maahan, joka oli tyhjentynyt melko nopeasti.

"Annathan tai minä räjäytän sinut kappaleiksi." Harry sanoi vaativammin kuin aiemmin, ottaen jälleen uuden askeleen poikaa kohti.

"Oi että pelottaa. Kuuluisa pikku Potter räjäyttää minut kappaleiksi. No luultavasti typerä Dumbledore pelastaisi sinut siitäkin liemestä ja saisit 100 tupapistettä ihan muuten vaan." Draco sanoi pisteliäästi ja Harry tunsi poskiaan hieman kuumottavan. Oli totta että Dumbledore taisi pitää Harrysta enemmän kuin muista oppilaista, mutta Harry ajatteli sen johtuvan kaikesta mitä hän oli kokenut. Minkä Harry sille teki? Draco otti askeleen sivulle, horjahtaen hiemen. Ilmeisesti viski oli tehnyt temppujaan jo.

"Anna se viitta takaisin Malfoy." Harry ärjäisi. Draco virnisti leveästi ja Harry rukoili mielessään, ettei Draco tekisi sitä mitä hän pelkäsi.

"No tule hakemaan sitten." Draco sanoi ja katosi samalla viitan alle. Harry heilautti taikasauvaansa liian myöhään, ja onnistui vain muuttamaan läheisen pensaan mansikkajäätelön hajuiseksi klöntiksi. Harry kuuli Malfoyn lällättelevän jossain lähellään, ja Harry myös haistoi vienon tupakanhajun joka oli lähtöisin pojasta.

"Malfoy, älä viitsi olla lapsellinen." Harry karjaisi, räiskien sitten taikasauvallaan satunnaisiin paikkoihin, toivoen että osuisi humalaiseen Malfoyhyn.

Viitan alla maailma näytti olevan mahdollisuuksia täynnä ja Draco nautti suuresti tunteesta kun Potter oli kerrankin altavastaaja. Humalaisen tuuria tai ei, Dracon onnistui väistellä Harryn kiroukset kerta toisensa jälkeen. Harry han kävi kuumana. Olihan viitta kieltämättä kätevä. Sen alla oli turvassa kaikelta. Viinin ja viitan yhteistyönä Draco tunsi olevansa jälleen oma itsensä ja jopa enemmän. Luultavasti ajatusketju oli viskin ja viitan antaman tunteen yhteistyötä, mutta Dracosta suunnitelma kuulosti hyvältä. Ja oikealta. Sitä paitsi elämä on aivan liian lyhyt, joten miksei voisi pelata samantien kunnon panoksilla?

"Malfoy, minä en pelleile! Jos vain saan sinut käsiini, niin vannon että kadut sitä koko loppuikäsi!" Harry manasi, muttei enää räiskinyt taikasauvalla.Harry huohotti uupuneena ja Draco käytti tilaisuutensa hyväksi. Hän hiippaili hiljaa Harryn luo, aivan tummatukkaisen pojan viereen. Draco nosti viittan hetkeksi edestään, vetäisten sitten Harrynkin sen alle. Poika näytti pöllämystyneeltä Luihuisen yhtäkkisestä ilmestymisestä, ja vieläpä omasta vapaasta tahdostaan.

"Epäilen, Potter." Draco sanoi hiljaa, painaen kylmät huulensa Rohkelikon polttavan kuumille. Suudelma ei kestänyt kauaa, ja oli Harryn puolelta erittäin tönkkö. Draco irrotti huulensa Harrysta, virnistäen tälle nopeasti ja sysäten tämän sitten pois viittansa alta. 

"Mitä helvettiä Malfoy?" Harryn onnistui sanoa muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen. Draco virnuili itsekseen viitan alla, nauttien omasta nokkeluudestaan. Sai Potterin näköjään hiljaiseksi jollakin keinolla.

"Malfoy, nyt olet mies ja heität sen viitan pois päältäsi ja alat selittää!” Harry karjaisi, tuijottaen ympärilleen raivoissaan. Draco muljautti silmiään viitan alla, seisoessaan samalla vain muutaman askeleen päässä Harrysta.

”Okei, okei! Alkoi janottaa muutenkin.” Draco tuhahti, heittäen viitan Harrylle joka oli pompannut puoli metriä ilmaan nähdessään Dracon niin lähellä itseään. Draco harppoi suoraan kohti viskipulloaan, napaten sen maasta ja kulauttaen sitä kurkkuunsa. Sitten poika kaivoi takkinsa taskuja, löytäen tupakka-askin ja nappasi siitä yhden huultensa väliin. Harry tuijotti vaaleaa poikaa kysyvästi, Dracon sytyttäessä tupakkaansa kaikessa rauhassa.

”Mitä ihmettä äsken tapahtui?” Harry tivasi uudelleen, pitäen tiukasti kiinni sekä taikasauvastaan että viitastaan. Draco puhalsi keuhkonsa tyhjäksi, hymähtäen sitten.

”Potter, älä viitsi leikkiä tyhmää. Mutta no, tiedoksesi vain jos jotain meni ohi, että minä suutelin sinua ja sinä pidit siitä.” Draco sanoi rauhallisesti, seuraten katseellaan savujuovaa jonka sai aikaan.

”ENKÄ PITÄNYT!” Harry karjahti ja Draco vilkaisi poika itsetietoinen katse silmissään. Totta kai Harry oli pitänyt Dracon suudelmasta, poika tiesi itsekin miten loistava suutelija oli.

”No ihan miten herra haluaa.” Draco sanoi kohauttaen harteitaan, vieden tupakkansa taas huuliensa väliin ja otti siitä nautinnollisen näköisenä pitkät savut.

"Minkä takia sinä suutelit minua?" Harry kysyi, katsoen luihuista epäilevästi.

"No kun sattui haluttamaan." Draco totesi kuin asia olisi ollut itsestään selvä. Harryn katse viivähti pojan huulilla, samoilla joita hän oli juuri suudellut. Poika oli raivostuttavan itsevarma.

"Sitä paitsi en ymmärrä miksi vedät tästä tällaiset pultit. Elä hetkessä ja löysää nutturaa, ihan miten vaan. Opettele rentoutumaan.” Draco ohjeisti Harrya. Harrya ärsytti. Malfoylla ei ollut mitään oikeutta suudella Harrya ja sen jälkeen käskeä häntä rentoutumaan.

"Et voi väittää etten olisi suurenmoinen suutelija." Vaaleatukkainen poika sanoi sitten virnuillen. Harry  ei tiennyt mitä olisi sanonut. Draco osasi kyllä suudella, siitä ei ollut epäilystäkän, ja Harry oli ihmeekseen jopa pitänyt siitä hetkestä jonka he olivat jakaneet viitan alla. Mutta silti...Draco Malfoy. Harry ei saanut sanaakaan suustansa.  Samalla Draco tumppasi tupakkansa maahan.

”Vaikeneminen on myöntymisen merkki, eikö? Tai ehkä meidän pitää ottaa uusintakierros.” Draco sanoi sitten, kävellen lähemmäs Harrya itsevarmana.

Draco oli nyt melko lähellä Harrya, huolestuttavan lähellä. Niin lähellä että Harry haistoi viskin ja tupakan hänen hengityksestään, sekä sen lämmön korvallaan. Harry tunsi pulssinsa kiihtyvän. Draco oli pidempi kuin Harry, joka yritti itsepintaisesti tuijottaa pojan rintakehää.

Harry tunsi Dracon pitkien sormien liukuvan poskellaan, ja sieltä leuan alle. Harry tunsi Dracon huulet korvansa alapuolella, poskellaan, kuin viivytellen. Dracon sormenpäät sivelivät Harryn huulien kaaria, ja pian pojan huulet polttivat Harryn huulia, kielen eksyessä tekemään omaa tutkimusmatkaansa toisen suuhun. Harry luuli sydämensä räjähävän. Samalla Draco sujatti toisen kätensä Harryn ympärille, vetäen tämän lähemmäs itseään. Harry vastasi jokaiseen Dracon suudelmaan, lukiten ajatuksensa ulkopuolelle. Harryn huulilta karkasi pieni huokaus, ja hän tunsi Dracon hymyilevän huuliaan vasten.

Hiljaisen lumisateen alla kaksi poikaa, vaalea ja tumma, suutelivat toisiaan hiljaa usean minuutin ajan.

[lemorte]

A/N: Okei ja jatkuu taas. Ääh mulla on ollu hirveä kirjoitusblokki päällä ja en oo tiennyt miten oikein jatkaisin. Mutta näin tää nyt jatkuu, tuskin tulee kellekään yllätyksenä. Eikä muuten oo mikään pitkä luku.

Luku 4.

Maanantai-aamuna Harry löysi itsensä muodonmuutosten tunnilta. Poika tuijotti lasittunein silmin eteenpäin, antaen professori McGarmiwan sanojen liukua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ron tuijotti sormiaan sama lasittunut katse silmissään ja vilkaisi välillä vieressään täydellä teholla kirjoittavaa Hermionea.  Siinä missä Ronin mielessä ei liikkunut juurikaan mitään, Harryn mielessä risteili miljoonia ajatuksia.

Lauantai-illasta lähtien Harryn maha oli tuntunut olevan solmussa. Hän ei tiennyt miten päin olisi välillä istunut vai olisiko sittenkin mieluummin kävellyt edestakaisin, mitä hänen olisi tullut ajatella tai tehdä. Harrysta oli vaikea keskittyä yhtään mihinkään muuhun kuin Malfoyn ajattelemiseen, mutta millä tavalla poikaa olisi tullut ajatella, Harry ei tiennyt. Harry ei todellakaan ollut ihastunut Malfoyhin, ei hyvänen aika sentään. Se olisi jo typerää. Harry oli ihastunut vain kerran aiemmin Cho Changiin ja kaikki tietävät ettei se sujunut suunnitelmien mukaan. Harry ei ollut ihastujatyyppiä. Eikä hän pitänyt Malfoysta. Ei, ei, ei ja ei. Ei.

Mutta ei hän vihannutkaan Malfoyta. Hetki viitan alla ja sen jälkeenkin oli ollut…vähintään miellyttävä. Harry vain ei tiennyt mihin tämä kaikki johtaisi. Tai siis ei sillä että sen pitäisi johtaa mihinkään, ja Malfoy oli pelkkä suuri ongelma muutenkin mutta…Harry oli varma että hänen keuhkonsa pettäisivät hetkenä minä hyvänsä, hengittäminen oli koko ajan vaikeampaa. Rauhoitu nyt, poika toisteli itselleen.
Malfoy ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Harryn lauantain jälkeen. Harry oli nähnyt hänet muutamaan otteeseen ja poika oli ollut jälleen seurapiirinsä suosiossa, naurattaen näitä typerillä jutuillaan ja nauttien kultapojan osasta. Harry ei ollut ansainnut katsettakaan. Eikä hän niitä kaivannutkaan. Koska hän ei ollut ihastunut Malfoyhin. Ei. Missään. Nimessä.

Myöhemmin päivällä Harry, Ron ja Hermione istuivat salissa lounaalla.

”Ei Ron, minä EN kirjoita sinulle sitä esseetä.” Hermione kimitti, pudistellen päätään raivoisasti.

”Äh, Hermione! Olisit nyt reilu…Sinä olet niin kamalan hyvä siinä. Sinä olet niin fiksu.”  Ron yritti mielistellä, mutta Hermione vain tuhahti ja pyöräytti silmiään, keskittyen sitten täysin lounaaseensa. Ron pudisti päätään toivottomana ja alkoi itsekin mättää suuhunsa ruokaa. Harry tuijotti lautastaan ja yritti olla kuuntelematta ääntä, joka kaikui Luihuisen pöydästä.

”No, isä sanoi että tämän vuoden jälkeen minua odottaa varma paikka ministeriössä, ellei sitten jokin huispausjoukkue ota minuun yhteyttä.” Draco kailotti niin kovaa, että Harryn oli vaikea niellä. Hän nosti katseensa tahtomattaan, katsellen sitten poikaa pää täynnä kysymyksiä. Hetki hetkeltä Harry oli varmempi että lauantai-ilta oli ollut typerä uni jonka Harry oli nähnyt ja Malfoy oli oikeasti pelkkä idiootti ilman tunteita. Samassa Draco sattui vilkaisemaan Harrya ja pojan sydän pompahti tahtomattaan rinnassa. Mutta turhaan. Malfoy käänsi päänsä pitkästyneenä takaisin muihin Luihuisiin, jatkaen puheitaan ministeriöstä. Harrya oksetti.

”Hermione, minä…vessaan, minä menen vessaan.” Harry tokaisi, pompaten ylös ja kiirehtien lähimpään poikien vessaan.

Harryn kaulaa kuristi ja silmiä kirveli. Hän ei ihastunut kehenkään muutaman minuutin perusteella, varsinkaan typerään Malfoyihin. Mutta silti hänestä tuntui tältä kun poika jätti hänet huomiotta. Mitä hän edes oli odottanut? Että Malfoy olisi juossut Luihuisten pöydästä suutelemaan häntä? Harry naurahti. Se kuulosti typerältä jopa hänen mielestään. Eikä hän edelleenkään halunnut Dracon suutelevan häntä, ainakin niin hän luuli. Harry ei ollut koskaan ollut näin sekaisin tunteidensa kanssa, ja kuristava ote kaulassa tuntui tiukentuvan hetki hetkeltä. Harry läiskytteli kylmää vettä naamallensa, turhautuneena omaan tyhmyyteensä ja kaikkeen Malfoyssa. Samalla vessan ovi kävi, ja Harry nosti kasvonsa nopeasti ylös, käännähtäen samalla ympäri.

Jälleen Harryn sydän pomppi rinnassa. Malfoy seisoi hänen edessään. Pojat tuijottivat toisiaan pitkään. Harry ei tiennyt mitä olisi sanonut, Malfoy näytti mulkoilevan kun ei osannut muutakaan. Hetki tuntui ikuisuudelta, helvetin kiusalliselta sellaiselta.

”Oletko sinä itkenyt?” Draco sai tokaistua, tuijottaen Harrya ja tämän vettä valuvia kasvoja. Harry ei osannut tulkita pojan ääntä, oliko tämä huolissaan vai vain typertynyt.

”En ole! Minä vain…pesin kasvojani.” Harry sai sanottua ja painostava hiljaisuus laskeutui jälleen. Kumpikaan ei osannut sanoa mitään.  Draco antoi katseensa vaellella pitkin seiniä ja lattioita, Harry yritti pitää katseensa pojassa.

”Potter, minä…” Draco sai sitten sanottua, mutta samalla vessan ovi kävi uudestaan. Tulija oli Blaise Zabini. Malfoy pyöräytti silmiään niin että vain Harry näki sen. Harry kirosi mielessään. Totta kai Blaise rymisteli sisään juuri kun Malfoy oli aukaisemssa suutaan.

”Jahas, jahas, mikäs kokoontuminen täällä on käynnissä?” Blaise sanoi, vilkuillen sitten uteliaana paikoilleen jämähtäneitä Harrya ja Dracoa. Harry vilkaisi Dracoa, mitähän poika mahtaisi sanoa. Draco otti kasvoilleen tutun ylpeän kärsivän ilmeen, vilkaisi Blaisea kyllästyneenä ja suuntasi sitten kylmän harmaat silmänsä Harryyn.

”Näyttää siltä Blaise, että keskeytimme Potterin itkuhetken.” Draco totesi sitten kylmästi, virnistäen Blaiselle laiskasti. Blaise virnuili Harrylle.

”Oivoi, tuliko Potterilla ikävä äitiä ja isää, vai ihan muutenko vain täällä itkeskelet?” Blaise sanoi venytellen, keikauttaen päänsä sivulle. Draco naurahti kalseasti, katsoen Harrya säälivästi. Harrya suututti. Dracon oli pakko näytellä ystäviensä edessä, mikä pelkuri. Tai ehkä Draco ei näytellytkään…

”Ääh, kasvakaa aikuisiksi.” Harry tuhahti nolostuneena ja kiiruhti ulos vessasta, kuullen takaansa naurun räkätystä. Hän ei koskaan enää tuhlaisi Malfoyn paskiaiseen sekuntiakaan.

[lemorte]

Luku 5.

Lokakuu vieri eteenpäin hitaasti mutta varmasti ja Harry oli herännyt useana yönä levottomiin uniin, joissa jostain syystä seikkaili eräs vaaleatukkainen poika. Harry ei ollut jutellut Malfoylle sitten muutaman viikon takaisen vessakohtaamisen jälkeen, eikä hän halunnutkaan. Mutta unilleen hän ei voinut mitään. Malfoy oli pyörinyt pitkin Tylypahkaa leikkien taas samaa vanhaa pikku prinssiä, jota kaikki kumarsivat ja jolle kaikki oli vaivatonta ja helppoa ja Harry oli yrittänyt vain sulkea pojan mielestään.

Ainoa asia joka sai Harryn hyvälle tuulelle oli huispaus. Rohkelikon joukkue oli osoittanut harjoituksissa olevansa kovassa iskussa, ja Harry oli varma että he rökittäisivät Luihuiset helposti. Kunhan hän ei vain antaisi uniensa sekoittaa päätään. Harry nappaisi siepin Malfoyn nokan edestä kuten aina ennenkin.

Kun lauantai-aamu valkeni jälleen, Harry ja Ron heräsivät aikaisin ja suuntasivat aamupalalle Saliin. Pojat kulkivat koko matkan vaitonaisina alas ja Ron näytti hieman vihreältä. Sieltä täältä joku taputti Harryn olalle ja toivotti onnea matsiin tai sitten joku Luihuinen huuteli nurkan takaa solvauksia. Ron otti tuollaiset asiat helposti itseensä, mutta Harry oli jo tottunut kaikenlaiseen loanheittoon Tylypahkan vuosinaan. Pojat asettuivat pitkään Rohkelikkojen pöytään istumaan, ja lappoivat ruokaa lautaselleen. Harry mutusteli tottuneesti munakasta ja pekonia, valmistellen itseään henkisesti otteluun. Ron tuijotti lautastaan kauhuissaan, kuin peläten sen hyppäävän kurkkuunsa.

"Älä huoli Ron, me hakataan ne idiootit varmasti. Sinä olet sitä paitsi torjunut paremmin kuin koskaan ennen." Harry sanoi ystävälleen täydestä sydämestään. Ron hymyili vaisusti ja otti sitten haarukallisen munakasta, laittaen sen varovasti suuhunsa. Samalla kun Ron sai nielaistua ensimmäisen suupalan, pojan hymy hyytyi jälleen. Harryn selässä kulki kylmiä väreitä ja hän arvasi välittömästi kuka seisoi hänen takanaan.

"Teinä söisin reippaasti nyt aamupalalla, häviö on helpompi kohdata maha täynnä." Draco Malfoyn kylmä ääni totesi Harryn takana, ja Crabbe ja Goyle remahtivat nauruun komeakasvoisen pojan takana. Harry kääntyi salamana ympäri, tuijottaen Dracoa suoraan silmiin. Harryn mahassa muljahti heti, kun harmaat silmät katsoivat häneen pitkästä aikaa. Mutta Dracon silmät olivat kylmät...Eikä Harry tiennyt mitä hän oli niistä etsinyt alun alkaenkaan.

"Sinä häviät Malfoy ja tiedät sen itsekin. ”Harry sanoi, pyrkien yhtä kylmään äänensävyyn kuin Dracokin. Draco vilkaisi Crabbea ja Goylea huvittuneena, naurahtaen sitten laiskasti.

"Epäilen, Potter." Draco sanoi, katsoen sitten Harrya virnuillen.

Harryn vatsassa muljahti jälleen. Olikohan Draco tajunnut, että nuo samaiset sanat hän oli sanonut Harrylle ennen...ennen kaikkea. Poikaa ei olisi tunnistanut samaksi kuin muutama viikko sitten viitan alla. Harry käski itseään keskittymään, nyt ei ollut aika alkaa muistelemaan vanhoja.

”Ai jaha? Milloinkas olet viimeksi napannut siepin ennen minua?” Harry sanoi sitten, vilkaisten nopeasti Ronia joka tuijotti taas lautastaan, naama entistä vihreämpänä. Oliko Malfoyn pakko ilmestyä juuri nyt?

Draco näytti hetken aikaa hämmentyneeltä, kooten sitten itsensä nopeasti ja katsoen sitten Harrya ylimielisesti, keksimättä kuitenkaan mitään sanottavaa.

”Mennään syömään, minulla on nälkä.” Crabbe sanoi yhtäkkiä, Goylen nyökyttäessä päätään tämän vieressä. Ilmeisesti luolaihmisten keskittymiskyky ei enää riittänyt ja nälkä oli alkanut kurnimaan vatsassa. Draco vilkaisi henkivartijoitaan kyllästyneenä.

"Minä jätän väliin, menkää te." Hän sanoi käskevällä äänensävyllä ja molemmat pojat katosivatkin suorinta tietä syömään. Sitten hän vilkaisi Harrya ja Ronia.

"Nähdään kentällä." Draco sanoi ilkeästi virnuillen, vilkaisten sitten Harrya nopeasti ennen kuin suuntasi ulos Salista. Harry tiesi minne poika suuntasi, ja jostain syystä Harryn oli pakko päästä puhumaan Malfoyn kanssa. Vaikka hän olikin luvannut itselleen…tai no, ansaitsihan Malfoy kuulla kunniansa kun oli säikäyttänyt Ronin. Punapää näytti menettäneen ruokahalunsa, mutta Harry lappasi loput munakkaansa nopeasti suuhunsa ja mutisi sitten Ronille jotain epämääräistä Hagridin luo jääneestä luutarasvasta ja pomppasi ylös pöydästä.

"Mutta Hagridhan istuu tuolla..." Ron huusi Harryn perään, mutta Harry paineli jo pitkällä Suuren Salin päässä.

 Muutamassa minuutissa Harry oli pihalla, melkein juoksemassa järven suuntaan. Harry lähestyi nopeasti Dracon piilopaikkaa ja tuttu tupakanhaju kantautui jo hänen nenäänsä. Pian Harry erotti Dracon tutun puun juurella. Draco ilmeisesti kuuli tulijan, sillä hän kääntyi katsomaan Harrya. Harry marssi uhmakkaana kohti Dracoa, joka savutteli rennon näköisenä hänen edessään.

"Taas nuuskimassa, Potter?" Draco kysyi silmät kapeina viiruina, mutta toisin kuin Suuressa Salissa, tällä kertaa pojan katseessa oli jotain leikkisää. Harrya suututti, mikä helvetin tuuliviiri poika oli olevinaan.

"Ei, vaan puhumassa asiat selviksi." Harry sanoi päättäväisesti. Draco kohotti toista kulmaansa hieman, mutta kohautti sitten hartioitaan.

"No mitäs puhuttavaa tässä on?" Draco kysyi, esittäen viatonta. Poika puhalsi pitkän savujuovan harmaalle taivaalle ja Harryn pää tuntui tyhjältä. Mitä ihmettä hän oli tänne tosiaan tullut selvittämään?

"No.. Siis...Mitäsinäoikeinhalutminusta?" Harry pulautti suustaan nopeammin kuin ehti ajattelemaan ja sätti saman tien itseään päässään. Tuohan ei kuulostanut yhtään typerältä. Hänhän oli vannonut ettei tuhlaisi Malfoyhin enää ajatustakaan ja tässä hän oli, ruinaamassa pojalta vastausta heidän tilanteestaan. Draco katsoi poikaa pitkään ennen kuin vastasi mitään.

"Potter, oletko sinä mennyt ihastumaan minuun? Tiedän että olen vastustamaton mutten arvannut että otit sen hölmöilyn niin vakavasti…” Draco sanoi, heittäen samalla tupakkansa jämät kauas järven rantaan. Harry aukoi suutaan typeränä. Oliko hän ollut Malfoylle pelkkää leikkiä? Totta kai. Typerä Harry, typerä.

”Eh, en. Minä vain…” Harry sanoi, kieli tuntui oudon kuivalta suussa ja Dracon silmät tuntuivat porautuvan liian syvälle. Harryn poskia kuumotti. Dracon kasvoille levittyi ilkeä virne.

”Hah. Sano vielä että olet nähnyt märkiä unia minusta?” Draco ilkkui ja Harry olisi halunnut vajota maahan. Posket muuttuivat entistä punaisemmiksi ja Dracon voitonriemuinen ilme kertoi kaiken oleellisen.

”No olihan se arvattavissa. Kerropa, Potter…” Draco sanoi sitten hiljempaa, astellen hieman lähemmäs paikoilleen juurtunutta Harrya.

”Teenkö minä niissä unissa vaikkapa, näin…?” Draco sanoi viettelevästi, huulet aivan Harryn korvan vieressä. Harryn koko kehoa kihelmöi kun Dracon sormet sivelivät hänen leukaansa ja huulet painoivat hellän suudelman korvalehdelle ja sen jälkeen kaulalle. Harry tunsi pulssinsa kiihtyvän ja Draco naurahti pehmeästi hänen vieressään.

”Tai näin?” Draco ehdotti sitten, painaen huulensa Harryn poskelle, sormien valuessa Harryn kaulaa pitkin solisluulle. Pian Dracon huulet olivat liikkuneet aivan Harryn huulien viereen ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkärankaa. Draco nappasi sormillaan kiinni Harryn leuasta, kääntäen pojan päätä sen verran että sai painettua kuuman suudelman tämän huulille. Aivan liian pian Dracon huulet erosivat Harryn omista ja poika oli hetkessä kauempana. Harry toljotti Dracoa hämmentyneenä, pulssin ollessa edelleen korkealla ja poskien ollessa varmasti punaisemmat kuin koskaan ennen. Draco pudisti päätään virnuillen.

”Hyvänen aika Potter, enpä olisi arvannut. Sinä olet aivan liian helppo nakki.” Draco naurahti ja Harrya nolotti jälleen. Taasko Draco vain leikki hänen kanssaan? Miksi hän oli näin hölmö? Harry olisi halunnut puolustautua muttei saanut suutaan auki saatikka sanoja ulos kurkustaan.

”Kuule, en tiedä mikä tällipaju minua on iskenyt mutta voin heltyä illaksi ja antaa sinulle Malfoyn pienen oppitunnin…asioista. Kymmeneltä Tarvehuoneen edessä.” Draco sanoi sitten kepeästi kuin olisi keskustellut säästä, virnisti Harrylle ja marssi tiehensä katsomatta taakseen.

Harry seisoi paikoillaan viitisen minuuttia, kelaillen päässään kaikkea mitä juuri oli tapahtunut. Jos hän oli aiemmin ollut sekaisin, nyt hän oli entistä hämmentyneempi. Mutta yksi asia oli varma. Hän ei olisi Dracon pieni räsynukke, eikä hän tapaisi poikaa illalla jotta tämä pääsisi ilkkumaan häntä enemmän.

[tipe]

oioioioiooiiii!!!!!
ai enkö ollu kommannu vielä??? upss...
okei eli siis uusi lukija ilmoittautuu!!!:)

<33<33hei kirjotat ihanasti!!!<33<33

tykkäilen hirveesti ja harry on ihanan pihalla kaikesta ja draco tollane söpön ylimielinen<3
 
innolla odotan jatkoa täällä!!!

kiitos! (ja anteeksi kakka kommenttini...)

hiphei!!!!

ja ihmettelen miksei kukaan ole laittanut mitään kommenttia???:o:o vaikka on näin hyvä??? :o:o

[lemorte]

A/N: Aa ihanaa eka kommentti! Ja kiiitos hiphei tosi paljon, supermukava kuulla että tykkäät!:) Tässäpä sitä jatkoa siis...

Luku 6.

Rohkelikon oleskeluhuoneessa juhlittiin. Fred ja George olivat lähettäneet pilailukaupastaan Ronille suuren pussillisen kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa ja pienet ilotulitukset liisivät pitkin huonetta, kumauttaen ilmoille räjähtäessään komeaa leijonankarjuntaa. Seamus ja Dean olivat käyneet keittiössä hakemassa kotitontuilta hieman juhlaevästä ja kaikki olivat ahdanneet niitä mahaansa melkoisen paljon.

"No minähän vain heittäydyin eteen ja PAM! Kaato lensi kauas pois ja voi veljet, olisittepa nähneet sen ilmeen niiden kasvoilla..." Ron kehuskeli kolmosluokkalaisille pojille, näiden tuijottaessa isompaa poikaa kuin suurintakin huispaustähteä. Kaikki tuntuivat hymyilevän ja juhlivan, eikä se ollut ihme ottaen huomioon että Rohkelikko oli voittanut Luihuisen joukkueen pistein 250–50. Hermione istui hiljaa nurkassa, lukemassa yrttitiedon läksyjä ja Harry istahti tämän viereen leveästi hymyillen.

"Onneksi olkoon! Sinä nappasit siepin jälleen hienosti." Hermione sanoi hymyillen, nostettuaan päänsä kirjasta. Harry virnisti. Rohkelikko oli ollut johdossa 50 pisteellä, kun hän oli nähnyt siepin lepattamassa vasemmalla puolella, aivan katsojien yläpuolella. Oikeastaan Harry oli huomannut siepin koska oli seurannut Dracoa joka sujahteli luudallaan pitkin huispauskenttää, karjumassa Luihuisen joukkueen lyöjille jotka näyttivät olevan harvinaistakin tollommalla päällä. Pojan platinanvaalea tukka oli pysynyt kovassa tuulessakin täydellisessä kuosissa, siinä missä Harryn tukka taas oli sojottanut jokaiseen ilman suuntaan. Draco oli lentänyt Harryn ohi,virnistäen tälle ilkikurisesti.

"Hyvältä näyttää, Potter." Draco oli sanonut ohittaessaan Harryn ja iskenyt silmää. Harry oli ollut pudota luudaltaan ja joutui kovasti keskittymään ja muistuttamaan itseään, että nyt oli kyseessä huispauspeli joka oli tärkeä juttu. Draco oli lentänyt pian uudestaan Harryn ohi, nyt tämän vasemmalta puolelta koska Luihuisen pitäjä oli saanut ryhmystä päähänsä. Samassa Harry oli huomannut siepin kimalluksen ja rynnännyt luudallaan sitä kohti. Totta kai Draco huomasi Harryn lähteneen siepin perään ja vaaleatukkainen poika oli pian Harryn perässä. Draco ehätti pian Harryn rinnalle ja lällätteli ilkeästi.

"Tällä kertaa minä vien siepin ennen sinua!" Poika oli huudahtanut ja Harry oli vilkaissut tätä nopeasti. Pojan ilme oli keskittynyt ja Harry oli tajunnut että Dracoa kiinnosti sillä hetkellä vain pelin voitto. Sieppi oli enää vähän matkan päässä, hipoen melkein katsojien päitä, joista suurin osa oli alkanut pakenemaan alta nähdessään etsijäkaksikon suuntaavan heitä kohti. Draco painosti Harrya poispäin ja Harry oli työntänyt kyynärpäällään Dracoa kauemmas, mutta samalla kumpikin oli huomannut että siepin saamiseksi törmääminen puisiin penkkiriveihin oli todennäköisesti pakollinen paha pelin voittamiseksi. Harry huomasi Dracon epäröivän. Harry ojensi jo kättään, niin lähellä penkkejä että tunsi jalkojensa viistävän niiden pintaa. Dracokin ojensi kättään, joka oli pidempi kuin Harryn.

"Varo, Malfoy!" Harry huudahti, katsoen muka kauhistuneena oikealle, jolloin Dracon keskittyminen herpaantui ja Harry sai kuin saikin siepin napattua. Draco oli ehtinyt nostaa luutaansa sujuvasti, välttäen törmäyksen katsomoon mutta Harry rymähti suoraan keskelle puisia rakennelmia. Muutama hammas oli irronnut ja mustelmia tulisi takuuvarmasti, mutta voitto oli tuntunut makealta. Hampaatkin oli sairaalasiivessä saatu paikoilleen.

Muistellessaan pelin kulkua Harry muisti mitä Malfoy oli sanonut hänelle aiemmin. Kello lähestyi kymmentä huolestuttavan nopeasti eikä Harry ollut enää varma olisiko sittenkään menemättä Tarvehuoneeseen.

Draco Malfoyn päivä oli edennyt odotetusti. Totta kai Potterin pentu oli mennyt nappaamaan siepin ennen häntä, vieläpä huiputtamalla. Silti Draco tapaisi pojan pian Tarvehuoneessa, Potter ilmestyisi kyllä. Draco oli käynyt myös päivällisellä mutta oli keskittynyt ennemminkin parjaamaan Rohkelikoita kuin syömään pöydän antimia. Luihuisen oleskeluhuoneessakaan ei ollut normaalia lauantaita kummallisempi meno. Draco oli avannut taas viinipullon ja nautiskeli sitä rauhassa, samalla kun Pansy yritti viserrellä jotain hänen korvansa vieressä. Dracon ja Pansyn suhde oli aina ollut hieman yksipuoleinen, mutta joskus heikkona hetkenään Draco oli antanut tytölle haluamansa. Pansy silitteli Dracon kämmenselkää ja kuiski tämän korvaan kaikennäköisiä ehdotuksia, joihin Draco ei jaksanut edes vastata. Hän keskittyi vain viinipulloonsa, ja pian Tarvehuoneeseen lähtemiseen.

"Draco, muistatko viime kurpitsajuhlan...Meillä oli tosi hauskaa." Pansy kikatti hiljaa, katsoen poikaa vetoavasti. Draco hymähti, eipä hän kyllä oikeastaan muistanut. Sinä iltana viini oli virrannut normaaliakin enemmän ja jostain syystä hän oli aamulla herännyt Pansy kainalossaan.

"Varmaan meillä oli." Draco tyytyi toteamaan ja katsoi tyttöä laiskasti. Pansy ei säikähtänyt elettä, vaan siveli jo Dracon reittä. Draco pyöräytti silmiään kyllästyneenä, kääntäen päänsä kuitenkin Pansya kohti. Pansy silitti Dracon poskea ja suuteli tätä sitten varovaisesti. Draco vastasi suudelmaan ilman minkäänlaista intohimoa. Tyttö kiepsautti itsensä Dracon syliin, hörpäten sitten hieman pojan pullosta. Draco nappasi huikan itselleenkin, laski pullon läheiselle pöydälle ja kietoi kätensä tytön ympärille. Pansy suuteli Dracoa jälleen, ja Draco ei arkaillut vastata takaisin. Tätähän kaikki odottivat häneltä.

Todellisuudessa Dracoa ei kiinnostanut Pansyn seura lainkaan, eikä oikeastaan kenenkään muunkaan. Ellei Potteria laskettu. Dracon oli vaikea myöntää itselleenkään että poika oli viime aikoina pyörinyt hänen päässään aivan liikaa. Draco ei normaalisti ihastunut, hän oli aina kuvitellut ettei se tunne saisi häntä kiinni. Mutta jostain kumman syystä Potter oli tuntunut erilaiselta. Sellaiselta mikä sai vatsan kääntymään ympäri ja ruumiin lämpötilan vaihtelemaan huolestuttavan nopeaa. Miksi Draco oli sitten ollut ilkeä Harrylle ja leikkinyt ettei lauantai-ilta ollut tarkoittanut mitään? Sitä hän ei tiennyt. Ehkä hän pyrki suojelemaan itseään. Tai Potteria, Draco ei nimittäin luottanut itseensä ja tämä hetki oli erittäin hyvä esimerkki siitä, miksei hän niin tehnyt. Sitä paitsi, eihän hän edes seurustellut Potterin kanssa joten hän ei ollut tilivelvollinen mistään.

 Pansyn kieli touhusi Dracon suussa, ja Draco kuljetteli käsiään tytön paidan alla, saaden tämän voihkaisemaan hiljaa huuliaan vasten. Kukaan oleskeluhuoneessa ei jaksanut yllättyä näystä, sillä kaikki olivat nähneet tämän jo useasti ennenkin. Pian Pansy alkoi ehdottelemaan makuuhuoneen puolelle siirtymistä, ja Draco nappasi viinipullon takaisin käteensä, ottaen siitä suuren huikan.
"Sori muru, mutta minulla on vähän menoa. Joku toinen kerta." Draco sanoi, ohjaten samalla tytön varovasti takaisin viereensä istumaan. Pansy näytti nyrpeältä.

"Menoa? Jotain tärkempää menoa kuin sinä ja minä sängyssäsi?" Pansy kysyi epäuskoisena, ja Draco virnisti tytölle.

"Jep, jotain tärkeämpää." Poika sanoi sitten ja nousi ylös sohvalta suuntanaan Tarvehuone.


Dracon askellus oli hieman hataraa, mutta poika selvisi kunniakkaasti päämääräänsä saakka. Draco saapui Tarvehuoneen eteen, muttei nähnyt Harrya missään. Poika kyllä tulisi, Draco oli siitä aivan varma. Tappaakseen aikaa Draco istahti syvennykseen ikkunan edessä, lipittelen hitaasti viiniään joka uhkasi jo huolestuttavasti loppua. Noh, ehkäpä Tarvehuone olisi armelias ja tarjoaisi lisää.

Draco kuuli askelten ääniä, mutta tunnisti ettei tulija ollut Harry. Tulija käveli niin varmoin ja tasaisin askelin, että tämän täytyi olla vanhempi, joku joka ei ollut niin sanotusti luvattomilla teillä. Draco arvasi oikein. Itse Dumbledore ilmestyi kulman takaa, yllättymättä lainkaan humalaisesta Dracosta linnan käytävällä.

"Draco, tapaamme jälleen. Mitä viehättävin ilta maistella yksin viiniä. Tai ehkä ei niinkään yksin, jos arvaan oikein?" Dumbledore sanoi, seisahtaen Dracon eteen. Draco ohitti parrakkaan miehen kysymyksen ja hörppäsi röyhkeästi pullostaan, kohottaen sitä sitten kohti rehtoria. Dumbledore hymyili, mutta pudisti pienoisesti päätään.

"Ei kiitos, en ole juonut viiniä sen jälkeen kun Minerva tarjosi sitä syntymäpäiväjuhlillaan muutama vuosi sitten, ja aamulla löysin hattuni aivan eriskummallisesta paikasta jonne en tietoisesti ollut sitä jättänyt." Dumbledore selitti anteeksipyytävästi, hymyillen sitten hupsusti partansa takana.

"Ahaa." Draco mutisi, kuulostellen josko Harryn askeleet jo kuuluisivat. Dumbledore katseli Draco tutkivasti.

"Maistuivatko sieniohukaiset päivällisellä? Itse ainakin pidin niistä suuresti." Dumbledore kysyi sitten, saaden Dracon jo hieman ärsyyntymään. Draco kohautti olkiaan. Mistä hän tiesi, eihän hän ollut koskenut niihin sormellaankaan. Ajatuskin ällötti.

"Voisi kuvitella." Hän tyytyi sitten sanomaan, kuullen sitten askeleita kauempaa käytävästä. Nyt tulija oli varmasti Harry. Draco vilkaisi nopeasti siihen suuntaan josta askeleet kuuluivat ja sitten jälleen Dumbledorea. Voisiko tuo käppänä jo tajuta ettei Dracoa kiinnostanut istua tässä rupattelemassa sieniohukaisista.

"Mm, niin, niinhän sitä voisi. Minä en pidättele sinua kauempaa, sinulla on varmasti mukavampaakin tekemistä kuin kuunnella tällaisen vanhan hupsun joutavuuksia. Mutta Draco...pidä huoli itsestäsi." Dumbledore sanoi, viimeisen lauseen hiljempaa kuin muut. Draco katsoi rehtoria hämillään, ja tämä lähti pois kohti portaita, katsomatta taakseen. Samalla Harry saapui samaisen kulman takaa kuin Dumbledore aiemmin. Dracon mahassa tuntui jälleen omituiselta, mutta sellaisella tavalla että poika piti siitä.

"No…minä tulin. Kesti vähän kauemmin kun Ron ei halunnut uskoa että Matami Huiski määräsi minut muka jälki-istuntoon kun huiputin sinua tänään siinä huispausmatsissa." Harry sanoi selitellen, huomaten samalla viinipullon pojan kädessä.

"Taas?" Harry kysyi sitten ja Draco virnisti tälle leveästi.

"Älä nipota Potter. Mennään jo." Draco sanoi sitten, hipaisten toisen poskea etusormellaan, kulkiessaan kohti seinään ilmestynyttä ovea. Oven takaa löytyi tunnelmallinen, pieni huone. Seinät olivat tummanpunaiset, ja keskellä huonetta seisoi valtava, pehmeä parisänky, jossa näytti olevan kymmeniä tyynyjä ja paksut peitot. Huoneessa oli siellä täällä kynttilöitä, ja pieni pöytä josta löytyi Dracon toiveiden mukaan muutama viinipullo laseineen.

"Hieman liian romanttista makuuni mutta kelvannee.” Draco tuhahti, heittäen tyhjän pullonsa roskikseen ja korkaten samalla uuden. Hän kaatoi viiniä kahteen lasiin ja ojensi toisen Harrylle. Dracon juoma meinasi melkein tippua tämän kädestä ja poika naurahti omalle kömpelyydelleen.

"Hupsista. Mukavalle illalle?" Draco sitten ehdotti, nostaessaan lasiaan ja kulauttaessaan sen samalla pohjaan. Harry maistoi viiniään siemauksen, hymyillen Dracolle hermostuneesti. Dracon silmät olivat hieman sirrillään, mutta tämän koko olemus oli rentoutuneempi kuin koskaan.

"Ääh, sinä et ainakaan ole mikään viinin ystävä." Draco tuhahti, napaten sitten avatun pullon mukaansa, suunnaten kohti sänkyä johon hän heittäytyi selälleen, läikyttäen samalla puolet punaviinistä päälleen. Harry seurasi perässä, istahtaen sängyn reunalle. Draco hekotti itsekseen, ja nuoli viiniä sormistaan.

”Draco, minä en nyt tiedä. Tai siis mikä tämä juttu nyt on, oikeasti?” Harry sai sitten sanottua, vilkaisten samalla rennosti makoilevaa luihuispoikaa. Draco huokaisi kyllästyneenä.

”Sinä mietit aivan liikaa Potter. Ihan kaikkia asioita. Mutta jos se sinua helpotta niin tehdään tämä nyt selväksi kerralla. Meidän välillä on jotakin, sanotaan vaikka nyt kliseisesti että vetovoimaa ja minun mielestäni sellainen on liian hyvää tuhlattavaksi. Pidetään hauskaa ja rakastutaan tunnin ajaksi, tai miten vaan. Älä mieti Potter, vaan tee.” Draco sanoi, ojentaen samalla kättään johon Harry tarttui luonnostaan. Harry ei luultavasti itse edes tajunnut mitä teki, mutta Dracosta se oli hyvä merkki. Poika näytti edelleen mietteliäältä.

”Mutta kun…Minä en halua olla mikään räsynukke sinulle…” Harry sai mutistua, uskaltamatta katsoa Dracoa silmiin. Draco katsoi tummempaa poikaa viinin väsyttämillä silmillään, puristaen sitten tämän kättä hieman lujempaa.

”Jos sinä et kohta lopeta tuota vikisemistä minä lähden.” Draco murahti ja Harry vilkaisi poikaa säikähtäneesti. Draco tajusi olleensa turhan ilkeä ja pehmensi ääntään kun puhui seuraavan kerran.

”Sinä et ole minulle pelkkä räsynukke, tiedä se. Me ei vaan voida juoksennella pitkin käytäviä ja pidellä toisiamme käsistä kiinni, ymmärräthän sinä sen? Tämä voi olla meidän pikku salaisuutemme, eikö? Ja minä olin päivällä ilkeä koska…nojaa, kai minä olen vain liian tottunut siihen..” Draco lopetti, naurahtaen hiljaa. Harry katsoi poikaa sanomatta sanaakaan.

"Ehkä minä olen hieman ottaneessa mielentilassa mutta Potter, sinä näytät yllättävän hyvältä ollaksesi Rohkelikko." Draco sanoi virnuillen, saaden Harryn hymyilemaan pienesti. Draco veti Harryn päällensä ja upotti tämän pitkään suudelmaan ja upotti kätensä tämän pörröisiin hiuksiin. Harry kuljetti käsiään pitkin Dracon kaulaa, ja silitteli sen jälkeen solisluita ja tajusi kuinka laiha poika oikeasti olikaan. Eihän Malfoy koskaan ollut mikään pullukka ollutkaan, mutta tämä tuntui jo riutuneelta. Dracon sormet olivat eksyneet Harryn alaselälle ja kylmät väreet kulkivat pitkin tummemman pojan vartaloa.

"Sinä olet kyllä täynnä yllätyksiä Draco." Harry totesi sitten hiljaa, saaden vaalean pojan suupieliin ilkikurisen virneen.

"Ja sinä et ole nähnyt vielä mitään." Draco sanoi, vetäen Harryn uudestaan huulilleen, tällä kertaa vaativammin. Draco antoi kielensä eksyä Harryn suuhun, saaden tämän inahtamaan hiljaa, kuten Pansynkin aiemmin. Harry painoi koko vartalonsa luihuispojan päälle päästäkseen mahdollisimman lähelle tätä. Pojat suutelivat toisiaan pitkään ja antoivat sormiensa kulkea vapaasti toistensa iholla, opetellakseen jokaisen kohdan toisen kehossa ulkoa. Harry siirtyi suutelemaan Dracon kaulaa, saaden pojan puremaan huultaan mielihyvästä. Pian Draco pyöräytti itsensä näppärästi Harryn päälle, suudellen nyt vuorostaan tämän kaulaa, solisluita sekä ranteita, jokaista kuviteltavissa olevaa kohtaa tämän kehossa. Draco nosti Harryn paitaa ylöspäin, upottaen muutaman suudelman alavatsalle joka selvästi oli Harryn herkkä paikka.

Pian Draco kuitenkin palasi takaisin Harryn huulille, niille joita oli ehtinyt jo ikävöimään.

[tipe]

oi, ihanaa, jatkoa!!!

rakastan sun dracoa ja harrya, kuten jo sanoinkin, koska ne nyt vaan on niin ihanoita<33<3

ja sä kirjotat nii hyvin, että se on jo melkeen rikollista;))
oli hyvä luku, kiitos paljon!!!:)

odotan innolla seuraavaa:),
(älä pahastu huonosta kommentista, kommentointi ei oo mun vahvin osaamisalue:DD)

hiphei!!!

[Fírinne]

Sitä paitsi elämä on aivan liian lyhyt, joten miksei voisi pelata samantien kunnon panoksilla?

Okei. Ensiksi. Uusi lumoutunut lukia ilmoittautuu ja jää odottamaan jatkoa! Ficci on mitä mahtavin ja suhde muuttuu ihanasti pikku hiljaa, mutta tunteita voisi vielä ehk ihan pikkuisesti kuvailla enemmän, jos on mahdollista, mutta tietysti jokaisella on oma kirjoitus tyyli! Tuo lainaus minkä laitoin tuohon on aivan mahtava! Purskahdin siinä kohdassa nauruun ja tajusin, että kotona on muitakin ja he voivat luulla minua seonneeksi, kun itsestäni kuolen nauruun. 0