Nimi: Kaikki sinusta
Kirjoittaja: amorito
Beta: Lacrimare, Vodkamartini
Genre: romance, angst, slash, songfic, Remus PoV
Paritus: Remus/Sirius, vähän Sirius/James
Ikäraja: K-11
Summary: Remuksen ja Siriuksen suhde kokee aallonpohjia ja tyveniä, mutta onko heitä tarkoitettu toisilleen?
Disclaimer: Biisi ja tarinan hahmot eivät ole minun. Kuuluvat tekijöilleen.
A/N: Käytin hyväkseni O-townin
All or Nothing-nimistä biisiä ja siitä sitten syntyi tällainen tarina
Älkää hämääntykö, Remuksen PoV pysyy koko ajan vaikka kerrontamuoto vaihteleekin.
I know when he's been on your mind
That distant look is in your eyes
I thought with time you'd realize it's over, over
It's not the way I choose to live
And something somewhere's got to give
As sharing this relationship gets older, older
You know I'd fight for you
But how can I fight someone who isn't even there
I've had the rest of you, now I want the best of you
I don't care if that's not fair Satutat minua taas, et ehkä varsinaisesta satuttamisen halusta, mutta et panisi sitä pahaksesikaan. Yritäthän jatkuvasti saada minut hermostumaan sinuun, suuttumaan niin että jättäisin sinut lopullisesti ja antaisin sinun mennä minne haluat. Mutta luuletko todella onnistuvasi siinä tuolla vartalolla, tuolla hymyllä, valloittavalla kuontalolla ja noilla silmillä, jotka nyt katsovat jonnekin kaukaisuuteen suoraan lävitseni? Kerron sinulle päiväni tapahtumista, yritän liioitellakin niitä viattomasti jotta saisin esiin edes pienen reaktion, joka kertoisi että pelkäät puolestani enemmän kuin kenenkään muun. Katsot kyllä minuun, mutta katseesi ei ole minussa, se on jossakin ihanassa mitä olet tehnyt Jamesin kanssa aikana, joka minulta on pimennossa.
Olemme olleet niin kauan yhdessä, että yksityiskohdat ovat jo hämärtyneet: minä vuonna virallisesti aloimmekaan seurustella? Minä vuonna se alkoi epävirallisesti? Milloin on vuosipäivämme? Muistin ne asiat joskus, mutta sota on tuonut elämään niin paljon muuta huolehdittavaa. Sodan ei pitänyt vaikuttaa meihin, sovimme niin toisillemme kuuttomina öinä, jolloin vain nautimme toistemme kehojen lämmöstä ja piirtelimme kuvioita rintakehiin, jotka olivat kananlihalla viileästä yötuulesta ja kosketuksen keveyden kiihottavuudesta.
Mutta nyt olemme aikuistuneet siitä, emmekä enää tosissamme usko lapsellisimpiin lupauksiimme. Sota rikkoi monta elämää, perhettä ja suhdetta, samoin meidän. Se oli meidän uhrauksemme: tämän suhteen ikuinen tuoreus ja kuolemattomuus. Nyt se on väljähtänyt ja vaisu kuin eilinen kermakalja.
Joka päivä kuolonsyöjiä metsästäessäni mielessäni olet sinä. Sinun vuoksesi taistelen ensisijaisesti, jotta sinulla olisi helpompaa ja jotta ystävillämme olisi kauniimpi tulevaisuus.
Lily ja James saavat pojan, jota sinä kadehdit; minä kadehdin kaikkia, joiden ei tarvitse taistella kahdessa sodassa samaan aikaan. On sota Voldemortia vastaan ja lisäksi on vielä sota, jonka olen tuomittu häviämään: sota sinun sydämestäsi, joka on jo lipsunut otteestani enkä saa sitä enää itselleni. Ehkä minulla on vielä pieni pala sitä jossakin syvällä rinnassasi, mutta sekin valloitetaan taatusti minulta pois ennemmin tai myöhemmin.
Tahtoisin sinusta enemmän, vaikka väkisin, tietäen koko ajan että se sotii sinun onnellisuuttasi vastaan. Tahdon taas parhaat puolesi kokonaan itselleni, vaikka sinä olet suonut ne jo toiselle. Se ei ole reilua sinua kohtaan, mutta ei se ole reilua myöskään minulle. En enää tiedä, välitänkö omistani vai sinun tunteistasi enemmän.
’Cause I want it all or nothing at all
There's no where left to fall
When you reach the bottom, it's now or never
Is it all, or are we just friends
Is this how it ends, with a simple telephone call
You leave me here, with nothing at all Sirius kömpi asuntoon humalaisen kömpelönä, kun aamu oli jo keskiyötä lähempänä. Remus nousi salamannopeasti ylös sängystä aamutakin liepeet hulmahtaen Siriusta vastaan.
”Missä sinä olit?” Remus kysyi tietäen vastauksen.
”Viistokujalla”, Sirius sammalsi yrittäen kiskoa kenkiä jalastaan.
”Jamesin kanssa?” Remus kysyi tietäen tähänkin vastauksen.
”Niin”, Sirius sanoi uhmakkaan iloisena, kyllästyen kengän irrotukseen ja joutui ontumaan yksikenkäisenä peremmälle asuntoon.
Remus käveli perässä, seuraten tuliviskin vahvaa hajua. Katseli, kuinka Sirius romahti sohvalle ja yritti jälleen kamppailla hankalan kengän kanssa. Mietti, kuinka alas heidän suhteensa oli jo vajonnut, oliko se vielä pelastettavissa siitä suosta, johon se oli tuomittu uppoamaan. Tarkkaillessaan nyt Siriuksen ähinää kengän (jonka nauhat olivat liian kireällä jotta kengän olisi vain voinut vetää pois) parissa Remus mietti ensimmäistä kertaa tosissaan, rakastiko hän todella Siriusta. Eihän hän rakastanut Jamesia tai Peteriäkään, vaikka hekin olivat aivan yhtä läheisiä ystäviä. Oliko tässä todella kaikki, Remus ajatteli kyynisesti Siriuksen kiskaistessa kengän pois ja könytessä ylös sohvalta kohti makuuhuonetta. Eikö ollut muuta kuin kiduttamista, odottamista, viileitä sanoja jotka oli tarkoitettu satuttamaan, merkityksellisiä hiljaisuuksia jotka täyttivät huoneet paineella joka soi korvissa?
”Rakastatko sinä minua?” Remus kysyi, toivoakseen viattomasti, mutta manasi mielessään äänensä epätoivoa. Sirius kääntyi vimmoissaan ja tuliviski sytytti häneen silmiinsä raivokkaat liekit.
”Mitä helvettiä tuo tarkoittaa? Ketä sitten jos en sinua? Miksi sinä olet noin akkamaisen naurettava?” Jokainen Remuksen kasvoja vasten huudettu lause vastasi hänen kysymykseensä kivuliaammin ja selkeämmin. Remuksen kurkkua kirvelsi, kun hän toisti kysymyksen.
”Rakastatko sinä sitten?”
Siriuksen leuan lihakset kiristyivät, hiljaisuus alkoi laskeutua. Se ei kuitenkaan ehtinyt alas asti, kun Sirius jo murahti: ”Voi jumalauta” ja lähti asunnosta ovi läimähtäen. Remus jäi yksin miettimään, loppuisiko kidutus nyt, jättäisikö Sirius hänet tällä kertaa lopullisesti.
There are times it seems to me
I'm sharing you in memories
I feel it in my heart but I don't show it, show it
And then there's times you look at me
As though I'm all that you can see
Those times I don’t believe its right, I know it, know it
Don't make me promises
Baby you never did know how to keep them well
I've had the rest of you, now I want the best of you
It's time to show and tell Auringon lämpö tuntuu mielettömän hyvältä viime viikon kivuliaiden öiden ja vielä kivuliaampien päivien rinnalla. Kuu on pienentynyt taas, ja meillä menee vähän paremmin. Itse asiassa paljonkin paremmin. Edellinen riitamme oli viime täysikuun aikana, joskus sata vuotta sitten siis. Nyt olemme vain nauttineet kesästä, maanneet alastomina ruohikossa ja juoneet sangriaa päivisin ja katsoneet öisin tähtiä. Nimeämme tähtikuvioita sekä taivaalta että toistemme kehojen luomimuodostelmista. Suudelmat maistuvat punaviinille ja sitruunalle.
Astun takaisin aurinkoiselle pihalle juuri kun silmäni ovat tottuneet sisätilojen hämäryyteen. Sokaistun uudelleen, mutta tällä kertaa vähemmän. Kannan uutta sangriakannullista luoksesi. Makaat edelleen samassa asennossa kuin hetki sitten. Kuulet askeleideni töminän ja kierähdät katsomaan. Sydämeni laukkaa kuin olisin rakastunut ensimmäistä kertaa - katsot minua juuri niin rakastavasti ja jumaloiden kuin vain rakastunut voi.
Paistattelen katseessasi hetken, ja sanon sitten kiusoitellen alas istuessani: ”Sinähän tuijotat kuin olisin ainut nähtävyys täällä.”
Olet aivan vakava kun vastaat silmiini katsoen: ”Niinhän sinä olet.” Sydämeni käpertyy rakkaudesta, kun puhallat korvaani hellää kesätuulta ja tiedän tämän olevan oikea ratkaisu. Joskus epäilen sitä, riitojemme jälkeen tai kun olet muuten sulkeutunut ja torjuva. Silloin tämän päivän kaltaiset päivät ovat kuin viimevuotisia unia: yhtä uskomattomia ja yksityiskohdiltaan epävarmoja, aivan kuin niitä ei ikinä olisikaan ollut.
Odotan sinua pöydän ääressä jäähtyneen aterian kanssa. Söin varkain jo yhden pienen annoksen, jotta voisin syödä kanssasi vielä toisen ahmimatta susimaisesti nälkääni. Olisin voinut syödä isommankin annoksen, sillä sinä et taaskaan ole muistanut sopimuksiamme.
Olen juuri nousemassa ja vien viiniä takaisin jääkaappiin kun tulet sisään. Astut keittiöön ja katsot yllättyneenä ensin minuun ja viinipulloon, sitten liedellä oleviin kattiloihin ja viimeiseksi pöytään, jossa puhtaat lautaset odottavat palauttamistaan kaappiin. Ymmärrys liimautuu kasvoillesi.
”Voi ei, pitikö meidän syödä tänään? En muistanut ollenkaan, sinun olisi pitänyt sanoa jotain!” huudahdat anteeksipyytäen, mutta syyttäen.
”Minähän muistutin”, sanon, mutta olet päättänyt olla kuulematta, jotta syy myöhästymisestäsi onkin minun.
Kermakalja sihahtaa auki. Jääkylmä juoma valuu kurkkuusi kun istut pöydän ääreen.
”Minun piti mennä Jamesin luo, kummipoikaa katsomaan, mutta matkalla tapasin Mundungusin ja siinä oli sitten pakko lähteä lasilliselle. Sitten kun pääsin sieltä, jäin suustani kiinni joidenkin Tylypahkan-tuttujen kanssa ja sitten olinkin jo myöhässä Pottereilta”, selität virnuillen ja minä tiedän sinun puhuvan totta, mutta Jamesin mainitseminen kirpaisee silti. Lupaat niin usein yhteistä aikaa meille kahdelle, mutta sitten lähdetkin ryyppäämään ja minä jään tänne, kunnes sinä tulet, saat minusta mitä haluat ja viis veisaat suunnitelmistani. Minun omistuksessani on pimeä Sirius, Jamesilla on valoisa ja vitsikäs ja hurmaava Sirius. Kuinka haluaisinkaan vaihtaa osia hänen kanssaan.
‘Cause I want it all or nothing at all
There's no where left to fall
When you reach the bottom, it's now or never
Is it all, or are we just friends
Is this how it ends, with a simple telephone call
You leave me here, with nothing “Mitä sinun ja Jamesin välillä oikein on?” Remus kysyi ääni kireänä, yrittäen pitää äänensä vaimeana, vaikka olohuoneesta kuuluva metakka olisi peittänyt tavallisenkin puheäänen vielä hyvin. Sinisenhämärä huone värjäytyi puolittain keltaiseksi käytävästä kajastavasta pehmeästä valosta. Oli jotenkin kuvaavaa, että Remus ja Sirius olivat valon ulottumattomissa: valo ei tänään tavoittanut heidän suhdettaan, heitä kahta eikä niitä tunteita, joita molemmilla kenties vielä oli. Ulkona pyrytti lunta, joka vaihtuisi vielä rännäksi. Oli vasta joulukuun alku, valkoinen joulu olisi vielä epävarma unelma. Remus epäili, että hänen joulustaan tulisi musta, olisi jouluna lunta tai ei.
Siriuksen katse ei vielä harittanut, he olivat saapuneet vasta tunti sitten välillään jäykähkö kohteliaisuuden ilmapiiri, joka oli vallinnut jo viikon päivät. Kuitenkin Remuksen hälytyskellot olivat virittyneet hänen nähtyään Jamesin ja Siriuksen sohvalla kylki kyljessä, naureskelemassa ja käymässä hiljaista sananvaihtoa. He eivät varsinaisesti olleet olleet erillään muusta porukasta, mutta hymyt heidän kasvoillaan kertoivat, etteivät he olleet samassa huoneessa, ehkeivät edes samassa maailmassa muiden Lilyn ja Jamesin pikkujouluvieraiden kanssa.
”Voi helvetti, Remus, ei nyt aleta taas tätä”, Sirius ähkäisi puolittain ärtyneenä, puolittain huvittuneena.
”Älä viitsi vältellä! Koko kylä näkee että teillä on… jotain”, Remus puuskahti pelosta, ärtymyksestä ja nöyryytyksestä tutisten. Sirius risti käsivartensa ja nojasi huolettomasti tuolin selkänojaan. Remus yritti olla uppoamatta Siriuksen silmiin ja esti näin Siriuksen luikertelun tilanteesta.
”Jotain?” Sirius kysyi lempeän kiusoittelevasti.
”No, epäilyttävästi mieleen muistuu kyllä me kaksi jokunen vuosi sitten”, Remus heitti teennäisen huolettomasti ikkunan suuntaan, metrin verran toisesta vasempaan. Kun hän taas uskalsi katsoa rakastaan, tämän kasvot olivat jähmettyneet epäuskon ja… minkä muun välille? Oliko se paljastetun pahantekijän ilme?
”Mitä sinä oikein haluat kuulla?” Sirius kysyi lähes kuiskaten.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Remus veti henkeä ja vastasi Siriukselle katsoen tämän silmiin: ”Tietää, olemmeko me vain ystäviä. Oletteko sinä ja James vain ystäviä. Minä haluan sinut kokonaan tai sitten en ollenkaan.” Sen sanottuaan Remus käveli valoon kädet taskussa ja lähti takaisin juhlahumuun. Hän oli ylpeä siitä, että oli tällä kertaa ollut se, joka käveli pois, vaikkei vielä ollutkaan saanut varsinaista vastausta.
‘Cause you and I
Could lose it all if you've got no more room
no room, inside, for me in your life
‘Cause I want it all or nothing at all
There's no where left to fall its now or neverEn ole kuullut sinusta mitään kahteen päivään. Ehkä olet selvittelemässä asioita Jamesin kanssa, ehkä olet yksin jossain kaukana. Tiedän kuitenkin, että lopullinen ratkaisu on syntymässä. Se saattaa kääntää kaiken hyväksi, tai se saattaa lopettaa kaiken ja synkentää päiviä vielä vähän lisää. Olen liiankin tietoinen siitä, että saatan menettää sinut. Se on todennäköisempää kuin se, että kaikki selviää ja jatkuu kuin olisimme seurustelleet vasta kuukauden tai kaksi. Mutta jos sinulla ei ole enää tilaa minulle elämässäsi, minun täytyy pakata tavarani ja etsiä tilaa muualta, niin sanoakseni.
Kuulen ovelta rapinaa ja sitten ovenkahvan kääntyvän ja vinkaisevan saranan. Aistini terävöityvät ja odotan. Valmistaudun pahimpaan, tiedän että kuulen sen nyt tai en koskaan.
Is it all or nothing at all
There’s no where left to fall
When you reach the bottom, it's now or never
Is it all, or are we just friends
Is this how it ends, with a simple telephone call
You leave me here, with nothing at all
Or nothing at all
There’s no where left to fall
When you reach the bottom, it’s now or never
Is it all, or are we just friends
Is this how it ends, with a simple telephone call
You leave me here, with nothing at all.Sirius astui keittiöön vakava ilme kasvoillaan. Hän tervehti Remusta hiljaa ja sopuisasti, pysytellen ilmeettömänä. Remus ei vastannut, katsoi vain.
”Missä sinä olit?” hän kysyi lopulta. Kuinka typerästi kysytty, hän ajatteli mielessään. Mitä väliä sillä oli, tärkeintä oli vain, mitä Sirius oli päättänyt - vai oliko mitään.
”Miettimässä”, Sirius vastasi, juuri kuten Remus oli arvellutkin. Hän tunsi tuon miehen niin hyvin, vuosien takaa ja niin monien kokemusten kautta. Hän tiesi mitä Sirius aikoi sanoa ja milloin, miten hän liikkui, miten hän käyttäytyi ollessaan vaivaantunut, ärsyyntynyt, jännittynyt tai rakastunut. Sirius oli opettanut hänet suutelemaan, koskettamaan, rentoutumaan – rakastumaan. Sirius oli itkettänyt, huvittanut, piristänyt, hoitanut ja auttanut häntä eikä hän unohtaisi koskaan heidän hyviä hetkiään.
Toivoa oli aina, mutta Remus tiesi, ettei tästä rakkaudesta enää tulisi mitään, sitä ei kannattanut enää elvyttää onnettomaan elämään. Pohja oli tullut vastaan jo niin kauan sitten, että nyt se oli jo kaukana yläpuolella. Miehet istuivat nyt toisiaan vastakkain: nuhruisen näköinen, hieman lyhyempi mies, jonka hiukset alkaisivat harmaantua ja ohentua jo ensi talven aikana ja jonka kaapuja ja haavoja kukaan ei paikkailisi vuosiin, sekä tummempi, epätodellisen komea ja tummasilmäinen hurmuri, jonka hymy valaisi normaalisti huoneet ja naisten kasvot. Nyt tuo hymy oli kuitenkin piiloutunut ja sen paikan oli ottanut tutkiva ja surullinen katse.
”Se – ”
”Halusin – ”
Molemmat olivat aloittaneet yhtä aikaa. He myös lopettivat samaan aikaan ja hymähtivät ilottomasti. Remus heilautti kättään haluten sanoa ”siitä vaan”, mutta sanoja ei tullut. Ei niitä tarvittukaan, eihän niitä edes ollut. Sirius aloitti uudelleen.
”Halusin miettiä huolella mitä sanoisin. Koska en ole oikeastaan ikinä joutunut sanomaan mitään tällaista kenellekään, en osaa sitä ehkä niin tyylikkäästi tai…” Lause jäi kesken, mutta jatkui kuitenkin hetken tauon jälkeen yhtä vakaasti ja päättäväisesti.
”Päätin olla yksin vähän aikaa. Enkä tarkoita tällä sitä, että miettisin jotain helkkarin valintaa pari kuukautta ja tulisin sitten rehujen kanssa kolkuttelemaan tänne”, Sirius tokaisi suorasukaisesti. ”Mutta en tee niin kummallekaan. Rakastan sinua ja rakastan Jamesia, mutta kumpikin valinta tuottaisi yhtä huonon tuloksen. James ja Lily kuuluvat yhteen, ja niin sen pitääkin olla, Harry ansaitsee molemmat vanhemmat, yhdessäolevat sellaiset. Mutta jos valitsen sinut… sinäkään et halua sitä, ethän?” Remus mietti asiaa katsellen Siriuksen rukoilevia kasvoja. Hetken hän halusi sanoa haluavansa, vain jotta näkisi Siriuksen ansaanjääneen eläimen silmät ja tyrmistyksen ja voisi nauttia siitä. Julma mielihalu meni ohi ja hän pudisti päätään.
Sirius nyökkäsi ”niin arvelinkin”-nyökkäyksen, istui hetken paikallaan ja nousi sitten. ”Menen pakkaamaan tavarani”, hän sanoi ja lähti keittiöstä. Remus heräsi.
”Siinäkö se?” hän kysyi, tasaisesti ja vain lievää yllätystä äänessään. Sirius käännähti.
”Mitä muuta sanottavaa on? En voi sanoa olevani pahoillani, koska en oikeastaan ole. Tätähän me molemmat haluamme”, Sirius sanoi surullisen toteavasti.
Remus ei sanonut enää mitään, nyökkäsi vain ja siirsi katseensa pöydän pintaan. Sirius seisoi vielä hetken katsellen neuvottomana ystäväänsä, rakastettuaan, kääntyi sitten ja jätti Remuksen yksin. Ei pelkästään yksin keittiöön, vaan yksin asuntoon, sydämeen ja maailmaan.
