Title: Kodin kylmyys
Author: Jennie
Rating: S tekstissä väkivaltaa.
Päähenkilöt: Severus ja hänen vanhempansa
Genre: Drama, angst, one-shot
Disclaimer: En omista taikamaailmaa, enkä sen hahmoja. En saa kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Poika ei tehnyt mitään. Hän vain istui, ja odotti. Hän oli joko odottanut tunteja, tai sitten minuutteja. Hän ei tiennyt. Hänestä tuntui, että vaikka olisi istunut siinä päivän, hän ei huomaisi eroa. Hän ei kuullut mitään vähään aikaan. Miksi ei kuulunut mitään?
Haasteet: FF100, sanalla 006. Tunnit, ja Kuolonsyöjät rakastaa -haaste.
A/N: Halusin taas pitkästä aikaa kirjoittaa Severuksesta. Tässä hän on sellainen pieni poika, alle 11-vuotias, jonka varmaan tekstistä huomaa. Kaipailisikin kommenttia tästä. Olisi mukava mitä mieltä olette, ei ole pitkä teksti.
Kodin kylmyys
Severus istui mustalla sohvalla olohuoneessa. Hänen jalkansa olivat yhdessä ja hän kipristeli varpaitaan. Sisällä oli kylmä, vaikka vieressä roihusi takka.
Poika ei tehnyt mitään. Hän vain istui, ja odotti. Hän oli joko odottanut tunteja, tai sitten minuutteja. Hän ei tiennyt. Hänestä tuntui, että vaikka olisi istunut siinä päivän, hän ei huomaisi eroa. Hän ei kuullut mitään vähään aikaan. Miksi ei kuulunut mitään?
Kasvoiltaan Severus oli kalpea ja tyyni. Sisällä hänessä paloi pelko. Hänen vanhempansa olivat kahdestaan yläkerrassa. He olivat käskeneet hänet olohuoneeseen ja pysymään siellä. Isä näytti vihaiselta, äiti pelokkaalta. Severus ei tiennyt mitä tehdä, joten hän meni olohuoneeseen ja kuunteli vanhempiensa askeleita yläkertaan. Muuta hän ei olisi sen jälkeen halunnutkaan kuulla, mutta nyt tuntui olevan liian hiljaista.
Narahdus. Severus nosti katseensa olohuoneen ovelle. Ei ketään. Hän odotti hetken ja säpsähti, kun näki oven kahvan painautuvan alas. Hänen isänsä käveli sisään kasvoillaan sama ilme kuten aina. Vallanhimoinen, irvistyksestä vääristynyt naama. Severus inhosi sitä naamaa. Miltäköhän se naama näyttäisi, jos Severus kertoisi jonain päivänä, että oli joutunut Tylypahkassa rohkelikoon? Hän hymyili mielikuvalle. Hänen isänsä ei kestäisi sitä häpeää. Hän halusi, että ulkopuolisille heidän perheensä näyttäisi tärkeältä ja merkitsevältä. Ei ollut väliä oliko se sitä oikeasti.
Hänen isänsä istahti isolle mustalle sohvalle sanomatta sanaakaan. Severus käänsi katseensa takaisin ovelle juuri kun hänen äitinsä astui sisään huoneeseen. Naisen silmäkulmasta vuoti verta ja hänen huulensa oli turvonnut. Toista kättä hän ei liikuttanut lainkaan. Murtuma, taas.
Severus olisi halunnut juosta äitinsä luo. Lohduttaa häntä, halata häntä, suukottaa poskelle. Mutta hän ei uskaltanut liikahtaakaan.
Hänen äitinsä käveli miehensä viereen ja istui sohvalle.
”No, mitä jos avattaisiin ne lahjat?” Severuksen isä murahti.
Severuksen katse oli kiinnittynyt vain äitinsä kasvoihin. Mielessään hän toivoi, että nainen katsoisi häntä. Ei mitään.
Severus painoi katseensa maahan. Joskus hän toivoisi, että hänellä olisi tavallinen koti ja tavallinen perhe, jotka viettivät joulua niin kuin sitä pitäisi. Eikä talossa kaikuisi naisen huudot, kun nyrkki osuu häntä mahaan tai kasvoihin. Vain sen takia, että nainen oli ostanut väärää viiniä.
Joskus Severus halusi tuntea rakkautta häntä kohtaan, mutta sitä hän ei ollut vielä kotoa löytänyt.