Remus, Sirius ja James ensimmäisenä koulupäivänä
Nimi: Sinä olet siis Musta?
Kirjoittaja: NeitiMusta
Beta: Microsoft Works Tekstinkäsittely
Ikäraja: Sallittu
Genre: one-shot
A/N: Kommentteja otetaan ilolla vastaan
Remus Lupin istui Rohkelikkotornissa ensimmäistä kertaa elämässään. Hän oli yksitoista vuotias, eikä voinut uskoa päässeensä Tylypahkaan. Pääsin sisään, huusi pieni ääni pojan päässä. Remus vain tyytyi tuijottamaan takassa roihuavia liekkejä ajatuksiinsa vaipuneena.
Rehtori Dumbledore oli ottanut hänet, Remus Lupinin, ihmissuden, kouluunsa. Miksi? No, viisailla miehillä ei silti ole aina kaikki järki tallella. Remus oli todella iloinen päästessään opiskelemaan kouluun, johon hänet oli otettu monien kieltävien vastausten lomassa. Rehtori oli kuitenkin painottanut, että kenellekään ei saa kertoa ja että tämä tarkoitti varatoimiin ryhtymistä. Vanha mies oli puhunut myös jotakin puusta, joka piti istuttaa koulun pihalle. Mitä hittoa sillä on tekemistä minun kanssani? Remus mietti. En minä mitään kasveja syö! Lihaa minä haluan täydenkuun aikaan. Remus kuitenkin luotti siihen, että rehtori tiesi mitä teki.
Remus ei kuullut muotokuva-aukon avautumista, eikä kahden yksitoista vuotiaan pojan aiheuttamaan meteliä, kun nämä astelivat sisään.
“Oletko sinä Rumes Lupin?” toinen pojista kysyi saaden Remuksen hätkähtämään rajusti. Pojalla oli pähkinänruskeat silmät, mustat sotkuiset hiukset ja silmälasia. Poika, joka seisoi hänen vieressään, oli yhtä pitkä ja musta hiuksinen, mutta hänen silmänsä olivat harmaat. “Ei ollut tarkoitus säikyttää.”
“Remus”, Remus sanoi hiukan epävarmasti, jolloin harmaasilmäinen poika kurottautui häntä kohti.
“Anteeksi?” poika kysyi.
“Nimeni, Remus Lupin”, Remus sanoi nousten sohvalta ja katsoen poikia. He taitavat olla tulossa vuoden alkajaispidoista, jotka Remus oli jättänyt väliin.
“Minähän sanoin sinulle, James, ettei hän millään voi olla Rumes! Eihän sellaista nimeä ole olemassakaan!” harmaa silmäinen poika huudahti hymyillen leveästi ja kääntyen toisen pojan puoleen.
“Et sinä itsekään tiennyt hänen nimeään, Sirius”, Jamesiksi kutsuttu poika huudahti hymyn kohotessa hänen huulilleen. “Minä olen James Potter.”
James ojensi kätensä Remukselle ja kätteli tätä hymyillen.
“Ja minä olen Sirius Musta”, harmaa silmäinen poika sanoi ja Remus jäi tuijottamaan molempia poikia. Musta ja Potter? Remus oli kuullut molemmista suvuista. Remuksen isä oli kerran kertonut Stefan ja Aurora Potterista, kuuluisista auroreista. Tämä James taisi olla heidän poikansa. Ja sitten Mustat.. Remuksen isä oli kertonut kaikkien heidän olevan pimeyden velhoja.. Mutta miten tuo Sirius oli sitten päässyt Rohkelikkoon, jos tämä oli Musta?
“Hmm”, Sirius sanoi ja James huomasi tyytymättömän ilmeen Siriuksen naamalla Remuksen katsellessa heitä edelleen suu auki.
“Eli me siis jaamme yhteisen makuusalin?” James kysyi huomatessaan, että hiljaisuus alkoi käydä painostavaksi. Remus ja Sirius nyökkäsivät hiljaisina ja Remuksen käsi haroi hänen vaaleanruskeita takahiuksiaan. Poika oli selvästi vaivaantunut. “Toivottavasti me tulemme hyvin toimeen keskenämme.”
“Niin”, Remus sanoi hymyillen Jamesille.
“Tule Sirius, lähdetään me katsomaan makuusali”, James sanoi kiskoen Siriuksen mukaansa.
Poikien mentyä Remus lysähti sohvalle ja jäi odottamaan, että voisi mennä illan tullen makuusaliin ja suoraan nukkumaan.
Ehkei minusta ja Siriuksesta koskaan tule ystäviä, mutta James vaikutti mukavalta, Remus mietti tuijottaen liekkeihin. Toivottavasti..
Illalla Remus asteli poikien makuusaliin. Hän katseli hetken ympärilleen, kunnes äkkäsi Siriuksen ja Jamesin istumasta Jamesin sängyllä. Huoneeseen oli ilmaantunut vielä yksi poika, joka istui ujona omalla sängyllään verhot eteen vedettyinä. Remus asteli Siriusta ja Jamesia kohti aikeinaan puhua heille.
Kumpikin mustahiuksinen poika kohotti katseensa kun Remus asteli lähemmäs. Poika näytti hiukan kalpealta ja hän oli selvästi hermostunut.
"James.. Sirius. Minä vain, tuota.. minä vähän ajattelin sitä meidän puhetuokiotamme tuolla oleskeluhuoneessa ja... haluaisin pyytää anteeksi, Sirius", Remus sanoi hiukan takellellen hiljaisella äänellä ja katsoi harmaasilmäistä Sirius.
Sirius tuijotti hetken aikaa harmailla silmillään edessään seisovaa Remusta, kunnes nousi ylös ja ojensi kätensä.
"Ei se mitään, Remus", Sirius sanoi hymyn kohotessa hänen huulilleen. Hymy näytti paljon ystävällisemmältä kuin Luihuispoikien- ja tyttöjen. Ei Remus tiennyt millaisia Luihuiset olivat, eikä hän välttämättä halunnutkaan tietää.
“Sinä olet siis Sirius? Musta”, Remus sanoi katsellen hetken poikia. “Hienoa. Minä olen Remus. Remus Lupin.”
Sirius nauroi katsellen hassunkurisesti hymyilevää pellavapäistä poikaa. Tilanteesta herännyt James nousi ylös ja ojensi hänkin uudelleen kätensä Remukselle.
“Joten minä olen siis kuninkaanne. Kuningas Potter tai miten olisi James Kuningas?” James sanoi katsellen kahta poikaa. Remus hymyili huvittuneena ja Sirius ainoastaan pudisti päätään virnistellen.
“Ehkä sinun kannattaisi vain pysyä siellä alhaalla ja antaa kruunu minulle? Ettet vain hukkaa sitä. Se on kuninkaalle hiukan noloa”, Sirius ehdotti kaataen silmälasipäisen pojan maahan. Siitä alkoi raju painiminen ja lattialla kieriskely, kunnes James hikisenä vihdoin pääsi Siriuksen alta. “Minä olen voittamaton. Sirius Voittamaton.”
Päästyään sänkyynsä Remus kaivoi pienen vihkosen esille ja raapusti sinne sanat : sain tänään ensimmäiset ystäväni. Käsiala oli pientä ja siistiä. Varmistettuaan, että muste oli täysin kuivunut Remus sulki kirjan, työnsi sen tyynynsä alle ja painoi hymyillen päänsä tyynyyn. Kaksi ensimmäistä ystävää..
