Fandom: Harry Potter
Ikäraja: S
Tyylilaji: surun sävyttämä draama
Hahmot: Luna & Ron
Sanamäärä: 300
Joulukadun jälkeen: Godrickin notko
Haasteet: Ime kappale tyhjiin II (Samuli Putro – Olet puolisoni nyt)
A/N: Juoksun joulutähti inspiroi tällaiseen raapaleeseen. Pidin lopputuloksesta sen verran, että päätin julkaista tämän myös yksinään. Toivottavasti joku muukin tykkää!
Kutsun tätä rakkaudeksi
Luna nauttii kukkakaupan voimakkaista väreistä ja tuoksuista. Jästikasvit kiehtovat Lunaa. Ne eivät liiku, näyki tai yritä kuristaa. Ne vain ovat kauniita ja viattomia. Kukat muistuttavat Lunaa kaikista niistä herkistä sieluista, jotka sota riisti häneltä. Tämä muistutus ei kuitenkaan satuta vaan pikemminkin lohduttaa. Lunan sydän täyttyy kaihoisasta liikutuksesta, joka saa kaupan piirteet sumenemaan.
Luna räpyttelee kyyneleet pois ja hakeutuu takaisin Ronin luokse. Ron on seisahtunut komean punaisen kukan eteen ja hyväilee varovasti sen terälehtiä.
”Se on joulutähti”, Luna sanoo lempeästi.
”Se on nätti”, Ron sanoo hiljaa. ”Luuletko, että hän pitäisi siitä?”
”Varmasti”, Luna vakuuttaa. Hän ottaa ruukun ja ojentaa sen Ronille. Ron ei tahtoisi hellittää kukasta otettaan. Lopulta hän antaa joulutähden hyvin vastahakoisesti myyjän käärittäväksi, jotta kylmä ilma ei vahingoita sitä.
He poistuvat syrjäiselle kujalle. Luna tarttuu Ronin kylmään käteen. He ilmiintyvät Pyhän Mungon lähistölle. Sairaalan läpi luoviminen käy jo rutiinista. He tietävät, minne ovat menossa ja ketä tapaamaan. He eivät anna minkään harhauttaa itseään.
Osaston parantaja hymyilee heille tervehtiessään. Se on hyvä merkki.
”Hän on lähes oma itsensä tänään”, parantaja kertoo. ”Hän uskoo olevansa Tylypahkassa.”
He vain nyökkäävät. On helpompi myötäillä näitä harhoja kuin asettua niitä vastaan. Tänään Luna ei kestäisikään nähdä hänen hämmentynyttä hätäännystään, jonka todellisuus voi joskus aiheuttaa. Ronin haavoittuvaisesta ilmeestä päätellen hänkin on valmis teeskentelemään mitä tahansa, jotta vierailu sujuisi hyvin.
Tarkastettuaan joulutähden parantaja avaa oven. He astuvat huoneeseen, joka on taiottu muistuttamaan rohkelikkojen oleskeluhuonetta takkoineen kaikkineen. Ronin kurkusta pääsee kipeä korahdus. Yhdessä nojatuolissa istuu tuttu hahmo, joka nousee heti kuullessaan oven käyvän.
”Ron!” ääni on vilpittömän riemukas. Ron ojentaa kiireesti kukkapaketin Lunalle, koska hänen täytyy saada kätensä vapaaksi halaamista varten. Ron halaakin häntä pitkään ja tiukasti. Kenties Ron ei edes tahtoisi päästää irti. Luna ymmärtää hyvin. Jo se, että hän tunnistaa heidät tänään, koskettaa Lunaa syvästi.
”Hyvää joulua, Harry”, Ron sanoo hiljaa ja ponnistelee, ettei itkisi.
