Ficin nimi: Ei halua päästää irti
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, romancen pilkahdus
Paritus: Roy Mustang/Jean Havoc
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Tupakointi, tupakoinnin kuvailu
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawalle kuuluu kaikki hänelle tunnistettava. Loppu on omaa käsialaani, en saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Päihdehaasteeseen oli helppoa valita tämä aihe (tupakka) ja vielä helpompaa valita hahmoksi Jean. Oikeastaan en suunnitellut Jean/Royta, mutta OTP vain puski läpi ja tässä sitä ollaan. Laitetaa myös Ficlet300 (63. Vajaa) Sana on vähän kaukaa haettu, mutta nautinto jää aina vajaaksi tupakoidessa ja tarvitsee lisää. Että sillä mennään.
(Muistaakseni Ficlet300:ssa ei ollut pakko käyttää sanoja, mutta haluan näiden osuvan edes sinne päin.)
Ei halua päästää irti
Jean istui puiston penkillä ja veti savua keuhkoihinsa. Se rentoutti hänen kireää olemustaan ja sai ajatukset kulkemaan vapaammin. Päänsärky tuntui hellittävän. Jean oli tottunut siihen, että sai polttaa ketjussa, mutta nyt oli pitkän palaverin ajan joutunut olemaan ilman. Hän oli kaivannut tupakkaa sekä riippuvuudesta että tottumuksesta, mutta oli siinä muutakin. Roy oli seisonut heidän edessään ja puhunut levottumuuksista, joita tapahtui Amestrisissa. Muut eivät ehkä huomanneet, mutta Jean huomasi Royn ahdistuksen.
Savu leijaili hänen ympärillään ja hän tajusi vasta poltteesta sormissaan, että oli polttanut tupakkansa jo loppuun. Tumpin heitettyään kädet eksyivät taskuihin etsimään uutta nikotiiniannosta pehmittämään ajatuksia, jotka risteilivät hänen päässään. Heillä oli ollut Royn kanssa yhteisiä hetkiä, joista ei puhuttu muille. Niiden muistot saivat hänet hermostuneeksi ja rauhattomaksi selittämättömästä kaipauksesta, mutta tupakointi rauhoitti jonkun verran. Niin se rauhoitti aina, mutta vain siihen asti kun hän tarvitsi lisää. Ketjutupakoinnista oli tullut tapa ja hiljalleen hän oli alkanut tarvita nikotiiniannostaan aina vain useammin. Roy oli käskenyt ja pyytänyt häntä lopettamaan, mutta pelkkä ajatus hirvitti Jeania. Tupakasta oli tullut osa häntä, eikä hän voinut kuvitella itseään täysin savuttomana henkilönä – se ei olisi enää hän vaan joku muu.
”Eikö sinun kannattaisi lopettaa?” Sanat herättivät Jeanin ajatuksistaan ja hän tajusi, että Roy oli tullut hänen luokseen. Taas sama virsi.
”En halua.” Se oli totuus. Ehkä lopettaminen olisi ollut mahdollista itsekurilla ja nikotiinivalmisteilla, mutta eniten hänet piti koukussa halu. Tupakoinnista oli tullut nautinto, turvapaikka ja tavallaan ystävä, jonka puoleen saattoi kääntyä. Samaan aikaan se oli piru, joka oli kietonut hänet pikkusormensa ympärille ja muistutti vähintään tunnin välein olemassaolostaan.
”Tiedän”, Roy totesi istuutuessaan toisen viereen.
”Heitätkö yhden?” Jean ei ollut osannut odottaa kysymystä, mutta kaivoi taskustaan toiselle tupakan. Jean sytytti sen omalla sytyttimellään ja he istuivat siinä hiljaa poltellen. Royn kasvoille kohosi rauhallinen ilme, kun hän veti savua keuhkoihinsa. Jean huomasi sen ja ihmetteli, miksi Roy ei polttanut vakituisesti. Ehkä hän vain oli vahvempi kuin Jean – tai jotain sellaista. Riippuvuus ei olisi sopinutkaa Roylle, kun Jean mietti asiaa tarkemmin.
”Kiitos”, Roy totesi tumpattuaan omansa. Siinä kohtaa Jean poltti jo kolmattaan. Jean ei tiennyt kiittikö Roy seurasta vai tupakasta, mutta nyökkäsi siitä huolimatta.
”Tule toimistooni, kun olet polttanut”, Roy sanoi noustessa penkiltä lähteäkseen.
”Tulen nyt”, Jean sanoi. Roy hymyili, ja Jeanista tuntui, että Roy oli kiittänyt häntä jostain muusta. Niin asia olikin, sillä Roy oli huomannut katseet ja kireyden, joka Jeaniin oli virrannut nähdessään hänen ahdistuksensa, jonka kova ulkokuori peitti muilta niin hyvin. He lähtivät yhdessä Keskukseen puhumatta enempää hiljaisesta hetkestään puistossa. Jean tajusi, että Royn seura oli hänelle kuin tupakka – se rauhoitti, mutta myös loi kireyttä jonka saattoi poistaa vain uudella annoksella, joista ei koskaan tullut kylläiseksi. Mutta Jean ei halunnut päästää irti.
