Tervehdys Ihailijakaarti-haasteesta, jossa valitsin ihailuni kohteeksi sinut!
Haluan lukea enemmän sinun tekstejäsi, koska jotenkin tykkään tyylistäsi ja otteestasi valtavasti ja se sopii mielestäni saumattomasti Potter-fandomiin. Ensimmäiseksi päätin tarttua Sirius/Remukseen, koska sitä on muutenkin viime aikoina tullut luettua ja fiilaan sitä nyt erityisesti. Ja olipa antoisaa sukeltaa tähän Tylypahkan jälkeiseen aikaan, jossa vasta valmistuneissa nuorukaisissa on vielä paljon nuoruuden kipinää ja paloa! Minun on helppo uskoa, että Siriuksen ja Remuksen nuori aikuisuus pitää sisällään sätkän polttelua sisälläkin ja hassuja muffinsseja - jotenkin siinä on sellaista vapautta ja kokeilunhalua, elämään pyristelyä taikamaailman uhkaavasta tilanteesta huolimatta. Tämä ei varmastikaan ole helppo aika aikuistua, mutta onneksi miehillä sentään on toisensa tällaisessakin tilanteessa, kun Lilyn ja Jamesin keskittyminen on tulevassa perheenlisäyksessä. Heidän haaveensa ja toiveensa takuulla kolahtavat välillä yhteen, mutta jotenkin heissä silti on sitä jotain - tasapainoa, harmoniaa, kaikenlaista kestävää rakkautta. Minusta heidän välisensä yhteys ja side ilmenee tässä tekstissä todella kauniisti. Ihan Sirremusta parhaimmillaan. ♥
Tarinan lomassa molempien hahmojen persoonallisuudet ja ominaisuudet avautuvat ihastuttavan kokonaisvaltaisesti, elävästi ja uskottavasti. Juuri tällaisina voisin heidät aikuisuuden kynnyksellä ja nuorina aikuisina nähdä! Remus on vastuuntuntoinen ja ajattelee kauaskantoisesti paitsi omaa tulevaisuuttaan, myös Siriuksen tulevaisuutta ja koko velhomaailman tilannetta, mutta samalla hän on kuitenkin loputtoman kärsivällinen Siriuksen poukkoillessa ja säntäillessä. Remuksesta välittyy minulle sellainen fiilis, että hän näkee ja ymmärtää Siriuksen pintaa syvemmältä; tietää, ettei tällainen toisinaan syttyvä mania ole kestävä tila eikä välttämättä Siriukselle hyväksi, mutta Remus ei kuitenkaan yritä väkivalloin repiä Siriusta siitä pois, vaan sen sijaan hän ymmärtää, on läsnä ja käyttää hienovaraisempia keinoja Siriuksen saattamiseksi takaisin maan pinnalle. Sirius puolestaan haluaa elää ja kokea ja olla vapaa ehkä vähän vaarallisuuksiinkin asti, ja kun hän jostain innostuu, ei ajatus katkea ihan vähästä, vaan mielleyhtymä johtaa toiseen ja järkipuheillakin on kääntöpuolensa. Voi että, oikein sydämestä ottaa kun miettii näitä kahta! Vastuuntuntoisuus ja vapaudenkaipuu, velvollisuudet ja vaellukset, ristiriidat joista muodostuukin hämmästyttävällä tavalla toimiva kokonaisuus... Tämä on tosi antoisaa luettavaa, ja fiilistelen tätä suhdetta niin kovin!
Minusta on mielenkiintoista, miten monia tasoja tässä tekstissä voi havaita. Päälle päin tämä tarjoaa tosi hauskaa ja hymyilyttävää luettavaa, kun Siriuksella on pää pilvissä ja Remuksella jalat maassa, ja kaikki nokkelat sananvaihdot saavat hykertelemään, mutta toisaalta tästä voi tulkita myös tummia teemoja, kuten velhomaailman varjoja ja niistä vapauteen hamuamista ja ankeiden tosiasioiden hyväksymistä. Mielenterveysaspektiakin tästä voinee löytää, sillä yhdessä hetkessä maanisesti hiuksiaan harova ja toisessa hetkessä Remuksen lähelle rauhoittuva Sirius ei välttämättä ole ihan täysin tasapainossa. Siksikin tämä on niin antoisaa luettavaa - tästä voi ammentaa niin paljon, niin monia eri ulottuvuuksia!
Sirius oli aina tällainen, kun uusi sato valmistui. Pelkkiä suunnitelmia ja puheita ja pilvilinnoja.
Tämä on niin hieno ja kuvaava luonnehdinta Siriuksesta ja siitä vaiheesta, kun kaikki lähtee laukalle. Remuksen rakastavalla, tarkkanäköisellä ja ymmärtäväisellä näkökulmalla höystettynä tietysti. ♥
"Välimeressä ei ole koralleja", Remus huikkasi avonaisesta ovesta olohuoneen puolelle.
Tämä ja monet muut Remuksen interventiot naurattavat minua.
Remuksella on aina jaettavanaan nippelitietoja, jotka tauottavat sopivasti Siriuksen maalailevia unelmia ilman, että kokonaan juurruttavat tämän pilvilinnoja. Tällainen vuorovaikutus kuvastaa miesten dynamiikkaa tosi osuvasti.
Upea kokonaisuus, kiitos kovasti!
-Walle