Ficin nimi: Yli puolivälissä odotusta
Kirjoittaja: Naks
Beta: Linne
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Vox/Valentino
Genre: Slice of life & mpreg
Summary: Vox oli todennut jo kauan sitten, että pienetkin eleet auttoivat Valentinon mielialan tyynnyttämisessä, ja odotusaikana hyvät neuvot olivat osoittautuneet kullanarvoisiksi.
A/N: Alun perin Violeta ja tämä olivat yksi pitkä ja loppumaton teksti, joka oli hyvä jakaa kahtia. Sillä tavalla projekti tuntui vetovoimaisemmalta ja jotenkin järkevämmältä. 😅👍 Osallistuu haasteeseen Otsikoinnin iloja II (ajankohtaotsikko).
***
“Au au auuh...” Valentino valitteli ja istahti kangerrellen Voxin huoneiston sohvalle. “Nämä saamarin kengät murhaavat minut!”
“Hmm... Oletko mahdollisesti harkinnut siirtyväsi joihinkin mukavampiin jalkineisiin?” Vox kysäisi ja kohotti ruutunsa kirjastaan, jota oli ollut lukemassa ennen kuin Valentinon saapumisesta kielivä kopina oli herättänyt hänen huomionsa.
“No enpä ole harkinnut”, Valentino tokaisi purevasti.
“Edes joihinkin vähän käytännöllisempiin näin yli puolivälissä odotusta?”
“Nämäkin ovat kengät, Voxy. Niillä kävellään, eli ne ovat aivan saatanan käytännölliset!” Valentino äsähti ja kohotti pitkää, korkeakorkoisen saappaan verhoamaa säärtään häntä kohti samalla tehden selväksi, että kenenkään olisi turha yrittää ehdottaa minkäänlaisia matalakorkoisia päiväpopoja. “Olepa muru ja vedä ne helkkariin jaloistani.”
Vox sulki kirjansa ja käänsi nojatuolinsa sohvaa vastapäätä. Tokihan hän oli aina auliina riisumassa Valentinoa, mutta hän myös aavisti tämän olevan umpiväsynyt päivästä ja varmasti tahtoi hänen tekevän työnsä sukkelasti ja saumattomasti. Valentinon puolikroonisesti potema alavireisehkö olotila toi sekin kokonaisuuteen oman mausteensa. Valentino tapasi harva se hetki silitellä vaivihkaa kasvanutta vatsakumpuaan, mutta vauvan kantaminen oli käynyt tämän voimille, mikä usein heijastui tornin väen niskaan purevina piikkeinä ja kipakasti iskevinä kynsinä. Toisinaan myös luotisateena.
Vox oli havainnut jo kauan sitten, että pienetkin eleet auttoivat Valentinon mielialan tyynnyttämisessä, ja odotusaikana hyvät neuvot olivat osoittautuneet suorastaan kullanarvoisiksi.
“Olisiko pieni jalkahierontakin paikallaan?” hän tiedusteli Vuoden puoliso -titteli silmissään kiiluen.
“Ohh, anna palaa, Papi... ja heitä yksi tuollainen.” Valentino viittasi laiskasti sohvapöydällä pönöttävään kulhoon, jonka sisältö käsitti kasan erivärisiä ja -makuisia tikkareita.
“No mutta toki. Mikä maku?”
“Sinä saat päättää”, Valentino virkkoi viettelevään sävyyn.
“Päärynä?”
“No yäk, en minä sitä halua. Vadelma.”
Vox pyöräytti huvittuneena silmiään niin, ettei Valentino nähnyt. “Asia selvä.”
“Olet niin kultamuru”, Valentino myhäili ja huokaisi autuaasti lipaistessaan nekkunsa kiiltävänpunertavaa pintaa. Tikkarit olivat kuulemma toimineet kelvollisina tupakankorvikkeina, mutta Valentinolla oli ärsyttävä tapa kylvää sekä syömättömiä tikkareita että jyrsittyjä muovitikkuja milloin mihinkin. Tavallaan Vox jo odotti etäisen kierolla huvittuneisuudella, että Valentino voisi palata tuttuun makeasavuiseen tupakointiinsa, jotta ainaiset tikkarintikut liukenisivat hänen näkökentästään.
Valentino imeskeli tikkariaan tyytyväisenä Voxin aloitellessa jalkahierontapuuhiaan, mutta pian tämä säpsähti ja päästi refleksinä pienen sirityksen.
“Painoinko liian kovaa?” Vox kysyi.
“Äh, et. Pikku mussukalla vain alkoi iltavilli”, Val hymähti kuivasti ja nojasi päätään sohvan selkänojaan. “Sen kuin tulet kokeilemaan.”
Voxia ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Hänestä oli aina viehättävää tehdä tuttavuutta heidän päivä päivältä aktiivisemman pikkuisensa kanssa, ja nytkin tämän potkut tuntuivat napakoina neppaisuina Valentinon ihon läpi.
“Tulee vanhempiinsa, tomera iltavirkku”, Vox sanoi hellästi, ja Valentinokin virnisti pienesti.
“Tulisikin jo ulos virkkuilemaan sen sijaan, että melskaisi sisuksissani. Mitä iloa on olla koidemoni, jos ei saa edes munia?”
Vox kurtisti kulmiaan hienoisesti. Siinäpä kysymys.
“Hmm. Toisaalta jos kantaisit munaa, emme olisi ultrasta saaneet nähdä, millaista pikkuista odottelemme”, hän totesi tuoden esiin nykytilanteen yhden positiivisen puolen.
“No joo... On ainakin nätti, kun näyttää niin paljon minulta. Hienot tuntosarvetkin ja kaikki... Pitää varmaan ajatella niitä, jotta muistaa kaiken olevan tämän paskan arvoista.” Valentino pyöritteli tikkarin tikkua huulillaan ja näytti hitusen iloisemmalta.
“No, enää kolmisen kuukautta”, Vox sekä totesi että muistutti palatessaan hierontapuuhiinsa ja ansaitsi Valentinolta sapekkaan ikään kuin en vittu tietäisi -katsahduksen. “Ja olet tehnyt aikamoisen urotyön jo tähän asti, Val kulta.”
“Hmmh... Kehu pois vain, kestän kyllä.”
“Mielihyvin...”
“Sen sijaan minä en kestä, jos möyhennät kinttuani tuolla tavalla!” Valentino äyskähti sitten ja viskasi Voxia tikkarintikulla, jonka hän väisti kevyellä päänkallistuksella. “Hellemmät otteet, senkin brutaali persreikä!”
“Syvimmät pahoitteluni, muruseni...”
“Et naura minulle siinä! Ja anna toinen tikkari!”
