Nimi: -
Kirjoittaja: Ananasvichy
Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Genre: fluff
Päähenkilöt: Aliisa, Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Muumipappa, Muumimamma, Pikku-Myy
A/N: Pentadrabble on enkuksi hauskankuuloinen nimitys: oiskohan se sitten suomeksi viitoisraapale? Tänään sängyssä pehmeästi makoillessa syntyi tällainen tasan 500-sanainen otsikoimaton vaniljanmakuinen Muumi-ficci. :3
❀ 。• * ₊° 。 ❀ °。
Aliisa säpsähti.
Hän ymmärsi ystävänsä posken painautuneen vasten hänen olkapäätään.
Nuuskamuikkusen nenän levollinen tuhina lämmitti Aliisan paidan hihaa. Painavat silmät olivat jääneet vahingossa kiinni, kun Nuuskamuikkunen oli räpytellyt niitä hitaasti hattunsa suojissa hämärässä. Pää hatun alta hohkasi nyt unettavaa lämpöään niin huomattavasti, että Aliisa saattoi tuntea sen heitä ympäröivästä ilmasta. Häntäkin haukotutti.
“Nuuskamuikkunen? Nukutko sinä?”
Aliisa nosti hatun Nuuskamuikkusen päästä ja asetti sen vapaalle sohvatyynylle heidän viereensä. Tyytyväinen tuhina syveni vastaukseksi. Aliisa otti hellävaroen vastaan olaltaan rentona keinahtavan pään ja laski sen syliinsä. Toinen hänen käsistään harhautui kuin magneetin vetämänä ja yritti kulkea vaivihkaa ruskean tukan alle, korvanlehden taakse, sinne mistä hän tunsi enimmän lämmön hehkuvan. Silloin Aliisa äkkiä muisti, missä he olivat. Hän kohotti katseensa Muumitalon salongin sohvalta ja katsahti levottomasti naurahtaen kohti kahvipöydän hahmoja. Kuten arvata saattoi, kaikki olivat pysähtyneet sijoilleen heitä tuijottamaan. Muumipappa oli laskenut sanomalehtensä käsistään ja Mamma seisoi tyhjä teekuppi toisessa kädessään, täysi teepannu toisessa. Pikku-Myy ei virnistellyt lainkaan, ja se teki tilanteesta aina vain kummallisemman. Aliisan posket humahtivat tulipunaisiksi, kun hän kohtasi Muumipeikon katseen.
“Nuuskamuikkunen ei varmaan ole malttanut kalastamisiltaan nukkua viime yönä”, Aliisa kuiski, muttei ottanut selvää Muumipeikon ilmeestä. Tämä näytti vuoroin heltyvän ja vuoroin ärtyvän samalla, kun vilkuili suu supussa nukkuvaa ystäväänsä.
“Voi tavaton”, Muumimamma hymyili. Sen myötä kaikki muuttui taas muumimaisen tavanomaiseksi. “Sijaisinko minä vierasvuoteen? Nuuskamuikkunen vaikuttaa kyllä sangen tyytyväiseltä siinä levätessään.”
“Nuuskamuikkunen voi nukkua minun kanssani!” Muumipeikko huudahti punastuen.
“Hän näyttää niin…” Pikku-Myy ei löytänyt kuvaavaa adjektiivia, tai kenties adjektiivi oli liian pehmeä hänen suuhunsa. “Hän näyttää niin - äh - ettei minun tee edes mieli karjua hänen korvaansa!” Pikku-Myy huusi kiukkuisena ja käänsi katseensa pois.
“Älä mesoa, Myy”, Muumipappa komensi ja jäi selvästi miettimään, mitä muuta sanoisi. Hänestä pääsi moninaisia isähahmoille tyypillisiä mietiskeleviä äännähdyksiä. “Hmm, ehm-rhm, Mamma”, hän sanoi viimein. “Eihän Muikkunen voi nojata Aliisaan noin. Jos minä herättäisin hänet?”
“Pappa-”, Mamma aloitti, mutta Aliisa keskeytti heidät.
“Mutta kun ei minua haittaa yhtään”, Aliisa sanoi. “Hän saa olla tuossa, kun minähän hänet siihen laitoin. Hän on sitäpaitsi hirveän suloinen tuhistessaan.” Viimeisin lause pääsi suusta ulos vahingossa. Aliisan katse putosi alas turvaan, lattian kulumia tutkiskelemaan.
“Jaha…” Muumipappa kiusaantui silmin nähden niin, että alkoi ravistella rivakasti sanomalehteään, kröhisi arvokkaasti ja hautasi sitten kuononsa lehden sisuksiin.
“Kultaseni”, Muumimamma sanoi lempeästi. “Sinun sanomalehtesi taitaa olla väärinpäin.”
“Nuuskamuikkusta taatusti nolottaa, kun hän herää Aliisan sylistä!” Pikku-Myy rääkyi.
Nuuskamuikkunen ynisi unissaan ja kipristi jalkansa tiukkaan pakettiin, huokaisten syvään kuin koira.
Pikku-Myy ja Muumipeikko kääntyivät yhtaikaa molemmat tätä ällistelemään. Katseiden kohde jatkoi autuaan tyytyväisenä untaan, tietämättä mitään häneen keskittyneestä huomiosta.
Tilanne olisi epäilemättä huvittanut ulkopuolista seuraajaa. Aivan kuin salongin sohvalle olisi uuvahtanut jokin vieras metsäneläin, jota kaikki tarkastelivat herkeämättömällä mielenkiinnolla. Metsäneläimen tiedettiin tavallisesti nukkuvan ja ruokailevan omassa rauhassaan, eikä se ollut koskaan osoittanut tuntevansa oloaan noin turvaisaksi kenenkään seurassa. Oli omituista, että Aliisa oli saanut sen noin kesyyntymään.
Vasta kun Aliisa merkitsevän silmäyksen kera peitti Nuuskamuikkusen pään tämän hatulla, ymmärsi ylimääräisestä yleisöstä kukin jatkaa omia puuhastelujaan.
Aliisa ei uskaltanut liikahtaakaan. Hän toivoi salaa, että sohvan sijaan he olisivat alunperin istuutuneet kahdestaan puutarhan puiden varjoon, kauas muiden katseilta piiloon.
❀ 。• * ₊° 。 ❀ °。
