Tuoksupelargoni | Hermione/Neville, S, 7/7 raapaletta

[FractaAnima]

Title: Tuoksupelargoni
Author: FractaAnima
Genre: draama
Rating: S
Pairing: Hermione Granger/Neville Longbottom, Hermione Granger/Ron Weasley
Status: 7/7
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Summary:
"Pelargoni viihtyy valoisassa ja aurinkoisessa paikassa. Hajavalossa ja varjossa se ei kuki. Pelargoni ei pidä päälle satavasta vedestä, joten se sijoitetaan suojaan sateelta. Pelargoni viihtyy ilmavassa ja runsasravinteisessa, suuressa multatilassa." -Kekkilä

Raapalesarja

Haasteisiin:
Spurttiraapale VI 10. kierros
Etydejä XX kuvasarja
Vuosi raapalehtien VIII


A/N: Spurttia ja etydiä samassa teepannussa, mikäs sen sopivampaa.

Tuoksupelargoni

1.

Tuoli raapi lattiaa. Hermione istuutui ja hautasi turhautuneena kasvonsa käsiinsä. 

"Toivotonta", hän puuskahti niin, että sormien väliin ujuttautuvat kiharat lennähtelivät ilmavirrassa.

"Voiko maailma olla näinkin pieni?" miehen ääni kuului läheltä. Hermione suoristautui tuolissaan ja etsi katseellaan.

"Neville?"
"Hermione, mikä tuo sinut tänne?"

Turhautuminen palasi hetkessä. Hermione irvisti.

"Minun kuuluisi aloittaa työt täällä ensi maanantaina, mutta vaikuttaa siltä, että tästä merkillisestä kaupungin kuvajaisesta on mahdotonta löytää asuntoa, saati yösijaa."

Neville naurahti ja sulki sanomalehtensä.

"Onneksesi minä asun tässä merkillisessä kaupungin kuvajaisessa. Minulla on huone, voit asua siinä niin kauan, että löydät oman paikkasi."

Hermione avasi suunsa, mutta ei tiennyt mitä sanoa.

[FractaAnima]

2.

Nevillen huone oli lämpimän sävyinen karheine päiväpeittoineen ja läpikuultavine verhoineen. Ikkunalaudalla oli erilaisia kasveja ja huoneen toisella laidalla työpöytä, jonka pinta oli naarmuilla.

"Pienihän se on, mutta tyhjää parempi", Neville nojasi ovenkarmiin katsellen Hermionea.
"Se on täydellinen, Neville", Hermione sanoi. Hän oli vain kiitollinen, ottaen huomioon, että ilman Nevilleä, hänen olisi täytynyt kulkea pitkän matkaa joko junalla tai porttiavaimella päivittäin. Kumpikaan ei houkutellut. Sitä paitsi, täällä oli tilaa hengittää, ja sitä hän tarvitsi kaikkein eniten.

He söivät illallista yhdessä vaihtaen kuulumisia. Neville oli hakenut torilta kalaa, jonka hän oli valmistanut illalliseksi.
"Tämä on todella hyvää, Neville", Hermione kehui.
"Vanha ukko Herring myy kalaa torilla, kukaan ei osta muilta", Neville kertoi. Hermione hymyili. "Vanha paikallinen kalastajasuku, ovat asuneet täällä pari vuosisataa. Sanovat, että heillä on sopimus meren kanssa", Neville virnisti.

"Tunnet kaupungin hyvin, oletko asunut kauankin täällä?"
"Lähdin heti, kun kaikki se oli ohi. Oli vaihdettava maisemaa."
"Ymmärrän hyvin", Hermione nyökkäsi.


3.

"Neville, tarvitsisin paikan, jossa keittää. Onko sinulla ideoita?" Hermione kysyi, kun hänellä oli ensimmäinen vapaapäivä töiden alkamisen jälkeen.
"Kannat töitä kotiin", Neville naurahti. Hermionesta tuntui lämpöiseltä ajatella, että tavallaan tämä oli hänenkin tämänhetkinen kotinsa. Nevillen luona asuminen oli rentoa ja vaivatonta. Hetkeksi hän oli unohtanut oman asunnon etsimisen.

"Minulla on enemmän kuin idea. Tule!"

Neville johdatti hänet takapihan rönsyilevän puutarhan läpi talon vasemmalle seinustalle. Piha oli siellä avarampi, mutta suojaisa korkean pensasaidan ansiosta. Pihan perällä oli pieni rakennus, jonka edessä oli työtilat tulisijoineen päivineen.

"Neville!"

"Keittelen itsekin toisinaan, ja itäinen puoli pihasta ei ole otollinen paikka puutarhalle, liian vähän valoa", Neville selitti. Hermione tutki lumoutuneena näkemäänsä.

Annettuaan Hermionen hetken tutkia, Neville heilautti sauvallaan vajan oven auki.
"Tarvikkeet ja padat ovat sisällä, kaikki vapaassa käytössä. Hyvä vaan, että näkevät joskus päivänvaloa. Jätän sinut tutkimaan rauhassa. Minun täytyy käydä kaupungilla."

"Kiitos, Neville", Hermione sanoi silmät kosteina. Neville oli ylittänyt kaikki hänen toiveensa.


4.

Hermione heräsi myöhään. Hän oli tehnyt kuusi pitkää työpäivää apoteekilla ja siihen päälle omat tutkimuksensa.

Teepannu oli yhä kuuma, joten Hermione kaatoi itselleen kupillisen ja astelikin suoraan avoimesta ovesta puutarhaan.

"Huomenta", Hermione toivotti tavoitettuaan Nevillen selän katseellaan. Hän sulki silmänsä ja antoi auringon lämmittää kasvojaan. Ilman täytti kaupungin etäinen kohina, lintujen laulu ja jokin, mikä tuoksui huumaavan hyvältä. Hän ei ollut ikinä haistanut mitään sellaista.

"Tuoksupelargoni", Neville vastasi aivan läheltä kuin aistien Hermionen kysymyksen. Hermione avasi silmänsä. "Eri lajikkeet tuoksuvat erilaiselta, ja niitä voi risteyttää. Parfymöörien suosiossa."

"En ihmettele", Hermione hengitteli tuoksua ja katseli Nevilleä. Miten niin epävarmasta pojasta oli kasvanut mies, joka oli noin tyyni, huoleton ja jollain tavoin turvallinen samaan aikaan. Neville huokui sitä samaa, mitä hänen kotinsa kaikissa maan sävyissään.

"Et kertonut, että toimitat apoteekille ainesosia", Hermione käänsi katseensa kaukaisuuteen ymmärrettyään tuijottavansa.
"Enpä tainnut", Neville hymähti. "Onko sinulla vapaapäivä?"
"On."
"Hyvä, tarvitsen nimittäin apua."

Hermione kohotti kulmiaan.

[FractaAnima]

5.

Vapaapäivät alkoivat kulua niin. Hermione avusti puutarhassa ja jätti tutkimuksensa levolle. Hän nautti siitä, miltä multa tuntui sormissa ja siitä, miten monisanaisesti Neville kertoili kasveistaan. Keskipäivän paahteessa he joivat teetä varjossa ja lukivat kasvitieteellisiä kirjoja. Hermione oli löytänyt Nevillen hyllystä teoksen lääkeyrteistä.

"Jatketaanko?" Neville kysyi.
"Mmhm", vastasi Hermione. Hän asetteli kirjanmerkin huolellisesti paikoilleen ja joi jäähtyneen teetilkan kupistaan.

Neville tepasteli edeltä ja Hermione hymyili tutuksi käyneelle selälle.

"Olen kiitollinen siitä, että saan asua luonasi, Neville", Hermione sanoi. Hänet oli vallannut tarve tuoda ilmi, miten tärkeältä kaikki tuntui. Neville kääntyi ja hymyili. Tuntui kuin hänen katseensa olisi arvioinut Hermionea. Tahtomattakin Hermionen sormet siirsivät karanneet hiuskiehkurat korvan taakse ja pyyhkäisi suupieltä siltä varalta, että hänellä olisi teeviikset.

"Seurasi on ollut hyvin tervetullutta. Pidän rauhasta, mutta sinun kanssasi on helppo olla", Neville sanoi lopulta. He katsoivat toisiaan silmiin merkittävältä tuntuvan hetken, ja Hermione yllättyi tuntiessaan vatsassaan samanlaisia perhosia kuin joskus kauan kauan sitten.


6.

"Onko Ronista kuulunut?" Neville kysyi heidän syödessä illallista. Oli ollut Hermionen vuoro kokata.
"Hän on huono kirjoittamaan", Hermione sanoi. Se oli puolitotuus. Ronin kirjeet olivat kyllä lyhyitä, mutta Hermionen monisanaisetkin olivat kuihtuneet. Ei ollut juuri sanottavaa.

"Niin", Neville vastasi jatkaen syömistä. Hiljaisuus oli ensimmäinen, mikä tuntui vaivaannuttavalta. Hermione huokaisi yrittäessään tarttua edes johonkin puheenaiheeseen. Neville tuntui aistivan sen. Hän nosti sauvansa ja näpäytti. Vanha vinyylisoitin alkoi soittaa seesteistä musiikkia. Hermionen hartiat laskeutuivat ja kiitollinen hymyn aavistus käväisi hänen kasvoillaan.

Neville siivosi pöydän Hermionen keittäessä teetä. He väistelivät toisiaan keittiön räsymatolla. Kuin jokin hassu tanssi, Hermione ehti ajatella ja sitten hän tunsi Nevillen tarttuvan häntä kädestä. Hermione katsoi kättä ja sitten Nevilleä. Se oli selvä kutsu.

Silmät tuikkien Hermione vastasi kutsuun ja seurasi uteliaana Nevillen askeleita. He eivät puhuneet, hymyilivät vain, ja nauroivat lopulta nojautuen toisiinsa lähemmin. Siinä oli helppo hengittää.

"Minulla on sinulle jotain", Neville sanoi, kun heidän sykkeet olivat rauhoittuneet. "Saan joskus lopputuotteita asiakkailtani. Tulit heti mieleeni", hän selitti ja otti taskustaan sievän pienen hajuvesiputelin. Hermione otti sen vastaan, avasi korkin ja suihkaisi ilmaan.

"Tuoksupelargoni", he sanoivat yhtä aikaa.

"Näytit pitävän siitä nimenomaisesta risteytyksestä, jota käsittelin aiemmin."

Hermione nyökkäsi pidätellen kyyneleitään. Hän oli liikuttunut lahjasta ja siitä, että joku oli halunnut muistaa häntä. Eikä vain joku, vaan nimenomaan Neville. Hermione ei voinut enää kieltää sitä, että hän oli hiljalleen kiintynyt ystäväänsä monellakin tapaa.

"Kiitos", Hermione kuiskasi.

Neville pyyhki karanneen kyyneleen Hermionen poskelta ja hymyili lempeästi.

"Saanko?" Neville kohotti Hermionen leukaa. Hermione nyökkäsi. Jännittynyt henkäys karkasi, kun huulet koskettivat huulia.

[FractaAnima]

7.

Junan jyskytys oli saanut Hermionen lopulta nukahtamaan. Neville oli saattanut hänet asemalle ja toivottanut hyvää lomaa. Jotenkin Hermionesta oli tuntunut, että tämä oli lomalta paluu, eikä toisinpäin.

Kotikolo oli alkanut vuosien saatossa näyttää siltä, että se kallistui yhä enemmän maata kohden, kuin sekin olisi vihdoin antamassa periksi.

"Kotona ollaan", Hermione pinnisteli kuulostaakseen edes rahtusen riemukkaalta. Jostain etäältä kuului tuolin narinaa ja askeleita. Rappusista ilmestyi samaan aikaan tuntematon nainen ja olohuoneesta rouva Weasleyn pahoittelevat kasvot.

"Meidän täytyi palkata - ", rouva Weasley aloitti.
"Hei, sinun täytyy olla Hermione", nainen portaissa hymyili leveämmin kuin kukaan tuossa talossa useaan vuoteen.

"Ja sinä olet?" Hermione kysyi laskien laukkunsa ja takkinsa käsistään.
"Mathilde Brown, hoivanoita Pyhän Mungon kotojaostosta", nainen ojensi kätensä. Hermione tarttui käteen ja puristi sitä hyväksyvästi.

"Kuinka hän voi?" Hermione katsoi ylös.
"Mainiosti", hoivanoita vastasi valkea hammasrivi vilkkuen. Hermionen mielestä Ron ei ollut voinut mainiosti sitten kouluvuosien. Hän huokaisi ja alkoi kiivetä portaita.

"'Mione!" Ron hymyili. Se näytti oudolta, niin tutulta ja samaan aikaan vieraalta. "Autahan, Thilds. Näppärä käsistään tämä hoivuli", Ron iski silmää Hermionelle samalla, kun hoivanoita auttoi tämän istumaan paremmin ja napitti sitten Ronin päiväpaidan kiinni.

"Thilds?" Hermione kysyi.

"Ei häntä haittaa", Ron virnisti. Hoivanoita näytti punehtuvan. Hermione puri huulensa sisäpintaa. Hänen rinnassaan risteili montakin tunnetta. Se kituva Ron, jonka hän oli jättänyt taakseen oli poissa - ja niin oli se kituva Hermionekin, joka oli lähtenyt. Hermione tiesi, että loman päätyttyä, hän ei palaisi enää takaisin Kotikoloon, eikä Ronia haittaisi. Hänellä oli Thilds.

"No, kerro kaikki, 'Mione. Kuinka Neville voi?"

Hermione hymyili hänkin, viimeinkin.

[Angelina]

Kommiksesta heippa ♥ Oli pakko napata Fracsua, kun oli vielä tarjolla teksti näin mielenkiintoisella nimellä ja (itelleni) erikoisella parituksella!

Tykkäsin hirveesti tän rauhallisesta tunnelmasta. Neville oli aivan ihana jo heti alusta alkaen, eikä mikään ihme, että Hermione tunsi olonsa kotoisaksi häne kanssaan. Nevillen talo ja pihapiiri kuulosti myös juuri hänelle sopivalta, ja sellaselta paikalta jossa varmaan itselläkin mieli lepäisi :3

Eikä varmaan yllätä kun sanon, että tuo hajuvesi kiehtoi mua 😂 Voiskohan Neville risteyttää mullekin oman tuoksupelargonin ja pyytää asiakastaan tekeen siitä mulle oman hajuveden?

Pidit myös mukavasti jännityksessä sen suhteen, että miksi Hermione alun perin Nevillen luo päätyi - aluksi tuli lohduton fiilis Ronin tilanteesta (ja Hermionen siinä sivussa), mutta ehkäpä kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin ihan molempien kannalta :3 Ainakin jäi sellainen olo, että molemmilla on nyt mahdollisuus siirtyä eteenpäin sen kummempia kaunoja kantamatta ja Hermionekin voi hyvillä mielin palata Nevillen luo nähtyään, että Ron voi paremmin (ja on löytänyt Thildsin )

Kiitos tästä, tykkäsin <3

[Saappaaton]

Heimoi. u_u Tykkäsin sun daalioista aikanaan, niin aattelin tulla kattomaan onko pelargoniat yhtä kivoja.

Vanha ukko Herring myy kalaa torilla

Tietenkin kalamies on Silli, miksei olisi. (Vähän hymistelin tälle, oikeen mukavan hupaisa valinta. <3)

Hermionesta tuntui lämpöiseltä ajatella, että tavallaan tämä oli hänenkin tämänhetkinen kotinsa.

En tiedä miksi halusin nostaa tän virkkeen, ehkä siksi, että tämä (viimeistään) maalasi tämän tarinan sellaisen lämpimän ilta-auringon värittämäksi, vihreänkirjavaksi kodiksi. Eikö oo muikeeta, etten osaa enää kommentoida järkeviä?

Sulla on kyllä jotenkin upea kyky maalata mielenmaisemia ja tunnelmia, ja kun Hermione kaatoi itselleen kupillisen teetä ja käveli pihalle, ihan pienen hetken olin siellä puutarhassa myös (mitä ei siis tapahdu mulle lukiessa juuri koskaan, eikä toi olohuoneesta pauhaava japaninkielinen samuraielokuva nyt varsinaisesti helpottanut tätä immersiota). Musta on myös jotenkin ihanaa, että Neville vaan on fine sen kanssa, että Hermione on siellä, ja vaan jakaa kaiken iloisena ja innoissaan. Joop.

Tässä kohtaa pysähdyin myös miettimään, miten eri värisiä sun daaliat on näihin pelargoneihin verrattuna.

Hänet oli vallannut tarve tuoda ilmi, miten tärkeältä kaikki tuntui.

Vähän tätä fiilistä yritin sanallistaa, mutta vaan näin lukijan näkökulmasta. Tää on myös sellainen, mihin on helppo samaistua, koska välillä pitää vaan sanoa hupsujakin asioita ääneen juuri siksi, että toinen tietää, että sellaisia käy mielessä.

Oh, tykkäsin tästä vikasta jotenkin, vaikka Kotikolo tuntuikin vieraalta. Jotenkin se sellainen, että molemmat ovat jatkaneet elämäänsä, eikä siinä ole katkeruutta (ainakaan tähän hetkeen sitä ei mahtunut). Jotenkin harmoninen lopetus, vaikka tilanne itsessään on tietty monelta kannalta ajateltuna vaikea. Tai ehkei se ole, edes Hermionelle, koska toisaalla odottaa Neville ja Nevillen rönsyinen puutarha, jossa kasvaa huumaavan tuoksuisia tuoksupelargonioita.

Kaiken kaikkiaan varsin toimiva kokonaisuus. Kovasti tykkäsin, että sulatit tästä melankolian ja toit sellaisen rauhallisuuden ja harmonian tilalle. Usein sun sodanjälkeisessä Hermionessa on enemmän melankoliaa, tää oli oikein mukavaa vaihtelua. Eikä tää parituskaan ollut lainkaan hullumpi, ainakaan sun käsittelyssäsi. Pus. <3

[Odo]

Heipsan! Olipa kivaa lukea sinulta raapaleita. ❤️ Pidin tästä, miten hahmot on kasvaneet sodan jälkeen ja tuosta uudesta arjesta, jonka Hermione ja Neville jakoivat. Se kuulosti ihanalta. Lopetuskin oli ihana, kun asiat päättyivät hyvin. Näin ainakin tulkitsin, että molemmat ovat päässeet eteenpäin, mitä kaikkea ikinä onkaan tapahtunut ilmeisesti vuosien varrella ja kumpikin on okei, että tiet vievät nyt erilleen. Mua kosketti jotenkin erityisesti, että Kotikolo tuntui kaatuvan ja hetken pelkäsin jotain pahaa, vaikka tässä nyt kuitenkin asiat päättyivät hyvin. Koti on siellä, missä sydän on, sanotaan. Kiitos näistä.