Nimi: Viime yönä näin unta sinusta
Kirjoittaja: Socker Smulan
Oikolukija: …matkoilla…
Ikäraja: S
Tyylilaji: Fluff, One-shot
Paritus: Remus/Sirius
Omistus:J.K.Rowling omistaa valitettavasti edelleen hahmonsa, joten hän ei ole
vielä lahjoittanut niitä minulle. ... en siis saa tästä rahaa.
A/N: Tämä on nyt betaamaton versio, pyydän armaan Ashtrayni betaamaan tämän, kunhan tulee, jos virheistä huomautetaan. En nyt kuitenkaan usko, että niitä tämän pituisessa pätkässä kovinkaan montaa on, vaikka olenkin onnistunut olemaan kiitettävän sokea ajoittain omille virheilleni. Syyttäkää inspistä. Sain tämän juuri hetki sitten valmiiksi ja päätin postata tämän nyt saman tien tänne. Tiedän, että olisi tietysti ollut järkevämpää odottaa huomiseen, mutta perfektionisti kun näissä asioissa olen, tiedän, että huomenna löytäisin jo sata ja yksi syytä, miksi en missään nimessä kehtaisi julkaista tätä ja joka yön jälkeen niitä löytyisi vielä kymmenen lisää. *huokaus* Joten olkaat hyvät ja nauttikaa.
****
Remus seisoi keskellä juhlasalia, joka oli hetkessä muuttunut tanssilavaksi. Hän räpytteli silmiään hämmentyneenä ja huojahti villisti tanssivan parin törmätessä häneen. Kuin itsestään Poika nosti kätensä haromaan hiuksiaan ja vilkuili ympärilleen. Missä hänen kaikki ystävänsä olivat? Miksi hän vain seisoi siinä keskellä salia yksinään kuin mikäkin idiootti?
Ahdistus alkoi virrata hänen sisällään. Se aloitti hiipien huomaamatta, ja äkkiä sitä huomasi veren pakenevan kasvoilta pakkautuen varpaisiin, jotta olisi valmis juoksemaan karkuun. Niin hän tosiaan aikoisikin pian tehdä. Ilma tuntui kuumalta, vaikealta hengittää. Hänen rintakehäänsä alkoi puristaa, ympärille pakkautuneet ihmiset aiheuttivat hänelle ahtaanpaikankammon. Joku tönäisi häntä taas vahingossa.
Oli pakko päästä ulos. Remus vilkaisi varpaisiinsa. Hänellä oli yllään parhaat kenkänsä, uusimmat mustat suorat housunsa, jotka kuuluivat koulupukuun, ja valkoinen kauluspaita. Kravattia hänellä ei sentään ollut, mutta tuntui hyvältä idealta avata vielä yksi nappi. Se helpotti hänen oloaan edes hieman.
Remus otti ensimmäisen askeleen kohti ovia tunkeutuakseen läpi ihmismassan. Ilmaa, hän tahtoi ihanaa kylmää ja raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Mikään ei olisi sillä hetkellä parempaa. Tai no ehkä, mutta… Yhtä askelta pidemmälle Remus ei kuitenkaan ehtinyt, sillä joku tarttui hänen käsivarteensa, ja hän käännähti hätkähtäen ympäri.
”Minne sinä olit menossa?” Sirius kysyi, ja Remus jäi hetkeksi aukomaan vain suutaan. Jokin pojan ilmeessä, huulille taipuneessa hymyssä, sai värähdyksen vierimään hänen lävitseen aina kantapäihin asti.
”Luulin, että jäin yksin ja minä… tuota… ajattelin mennä ulos”, Remus mutisi ja osoitti automaattisesti kädellään kohti ovea vahvistaakseen sanojaan. Sirius huomasi hänen eleensä ja hymähti pienesti.
”Kyllä minä tiedän, missä ovi on, Remus”, poika sanoi, ja Remus sai kasvoilleen pienen punan. Niin tietysti, aina hänen piti huitoa niin paljon hermostuessaan.
Remus otti taas askeleen kohti ovea, mutta Sirius otti jälleen hänen ranteestaan kiinni. Tällä kertaa poika ei päästänyt hänestä irti. Tämä tuntui tiukentavan otettaan.
”Et lähtisi nyt. Tulisit tanssimaan minun kanssani”, Sirius sanoi, ja Remus joutui toistamiseen räpyttelemään silmiään vain pelkästä epäuskosta. Mitä ihmettä oli taas tekeillä? Kun Sirius sanoi tanssimaan tarkoittiko hän, että tanssimaan vai
tanssimaan niin kuin nuo muut parit? Ajatus kiusasi häntä siinä määrin, ettei hän osannut liikahtaa suuntaan tai toiseen. Sirius piti yhä hänen ranteestaan kiinni, Remuksen katse kiipesi tämän käsivartta pitkin ruskeisiin silmiin asti. Ne olivat tosissaan, tietysti varustettuna pienellä pilkkeellä, mikä niistä aina löytyi.
”Mitä?”
”Niin, tiedäthän, liikuttamaan ruumiinjäseniä rytmisesti musiikin tahtiin.”
”Idiootti.”
”Tuletko sinä?”
”Mmm…”
Sirius otti kuitenkin muminan myöntymisen merkkinä, ei se ainakaan sisältänyt minkäänlaista suoraa vastaväitettä, joten hän kiskaisi Remuksen lähemmäs itseään. Remus seisoi hetken edelleen paikoilleen jähmettyneenä, kun Sirius alkoi virnistäen liikehtiä musiikin tahtiin.
Mitä helvettiä hän oli nyt taas tekemässä? Hän piti tilanteista, jotka olivat hänen hallinnassaan, joista pystyi pakenemaan, mutta tämä tilanne alkoi käydä tukalaksi. Sirius piti yhä kiinni hänen ranteestaan, tai oikeastaan tämä liu’utti kämmentään alemmas ja risti lopulta heidän sormensa lomittain. Remus nuolaisi varovasti alahuultaan.
Tanssiko hän tosiaan Siriuksen kanssa näin? No ei tanssinut, sillä oikeastaan hän seisoi paikoillaan näyttäen idiootimmalta kuin alun alkaenkaan, ja Sirius tanssi.
Pitikö Sirius häntä todella kädestä? Kyllä.
Äkkiä Sirius kumartui hänen puoleensa ja toi huulensa aivan hänen korvansa juurelle. Niin lähelle, että lämpimän hengityksen tunsi kevyenä kutituksena. Taas väristys kulki hänessä, se teki hänen polvistaan pelottavan huterat, eikä hän toisaalta pistänyt pahakseen, että tämä kietoi vapaan kätensä hänen alaselkänsä ympärille.
Kietoi kätensä hänen alaselkänsä ympärille?”Kuule Remus, et sinä sittenkään tainnut ymmärtää, mitä minä tarkoitin sillä tanssimisella…” Sirius kuiskasi ja liikutti lannettaan niin, että Remuksenkin oli pakko keinahtaa. Tämä henkäisi arasti ja tunsi kuumotuksen leviävän poskilleen entistä voimakkaampana, Sirius naurahti hänen poskeaan vasten.
…Hänen poskeaan vasten?Tuntui siltä kuin koko salin väki olisi katsellut heitä, vaikka pysyivätkin yhä liikkeessä. Silti, silti se tuntui hyvältä.
Uskomattoman hyvältä. Remus sulki hetkeksi silmänsä ja antoi Siriuksen ohjata, hän ei voinut mitään sille, että rytmi tarttui häneenkin. Hän kietoi käsivartensa tämän ympärille, se tuntui oikealta. Nyt ei saisi lopettaa, pitäisi päästä vielä vähän lähemmäs. Remus avasi silmänsä ja näki kaikki tanssimassa ympärillään, näytti siltä, kuin kaikki olisivat vain olleet pitämässä hauskaa. Kukaan ei kiinnittänyt heihin sen suuremmin huomiota.
Hekin pitivät vain vähän hauskaa, siinä ei ollut mitään väärää.
Yllättäen Remus tunsi, kuinka Siriuksen sormet alkoivat tanssia tietään hänen selkäänsä pitkin ylös, hän pystyi tuntemaan niiden jättämät kosketuksen jäljet vielä pitkään. Äkkiä sormet pysähtyivät ja alkoivatkin vajota alemmas. Alemmas, alemmas, alemmas. Remus värähti. Siriuksen kämmen hänen pakarallaan tuntui sähköiskuna, joka pakotti hänet nojautumaan hieman kauemmas ja nostamaan kysyvän katseen Siriuksen kasvoihin. Ne hymyilivät, sen hän ehti nähdä ennen kuin tämä kumartui ja painoi huulensa hänen huulilleen.
…Hänen huulilleen?”Remus! Remus! Herää!” joku käski, ja Remus tunsi, kuinka häntä ravisteltiin voimakkaasti. Se tuntui sietämättömältä. Yhdessä auringonvalon kanssa, joka lankesi hänen kasvoilleen, ne repivät hänet väkisin pois unesta.
Unesta?Remus avasi silmänsä ja välittömästi hän erotti Siriuksen kasvot yläpuolellaan. Tämä oli kietonut molemmat kämmenensä hänen olkapäihinsä ja ravisti häntä vielä kerran kokeeksi. Remukselta pääsi turhautunut huokaisu.
”Sirius anna minun o-l-l-a…”
”Oletko hereillä?”
”Miltäs näyttää?” Remus murisi, ja Siriuksen kasvoille levisi leveä virne. Hänen mielestään häiritsevän samanlainen kuin se hänen unessaan oli ollut. Unessaan, joka ei sittenkään ollut totta.
Juuri kun hän oli alkanut pitää siitä. Ehemm… Äkkiä Remus tuli hyvin tietoiseksi useammasta seikasta yhtä aikaa. Ensimmäinen oli se, että hän tosiaan oli nähnyt unta S
iriuksesta koskettelemassa häntä. Toinen oli se, että hän joutui siinä samalla myöntämään itselleen, että heidän ystävyytensä oli sellaisenaan ohitse, hän oli
ihastunut Siriukseen. Kolmas, että kyseinen Sirius käytännössä
makasi hänen päällään tällä hetkellä, ja neljäs, että hän tiesi vallan mainiosti, mitä
paine hänen tietyssä osassa ruumistaan tarkoitti ja kuinka hyvin se oli nähtävissä.
”Saisinkohan kysyä, mistä meidän Remuksemme näki unta?” Sirius kysyi edelleen virnistäen, mutta tällä kertaa se ei saanut Remusta yhtään sen kiusaantuneemmaksi. Oikeastaan se sai tämän vain siristämään hieman silmiään ja mittaamaan Siriuksen katsetta omallaan.
”Tjaa-a… Riippuu vähän uskallatko”, hän vastasi salaperäisesti ja sai näin Siriuksen hieman yllättymään.
”Noh?” Sirius kysyi, ja oli Remuksen vuoro virnistää huomattuaan, kuinka aina niin itsevarman pojan äänestä löytyi särö, joka paljasti epävarmuuden. Kuitenkin… oli jotain, mitä unen Sirius oli opettanut hänelle, ja se oli, ettei mitään saisi tarttumatta itse tilaisuuteen. Siksipä hän nosti hieman päätään tyynystä ja virnisti niin paheellisesti kuin osasi.
”Minä näytän sinulle…”A/N: Toivon, että tekstistä ei jäänyt kovin vaikeaselkoista, inspis kun tekee mut melkoisen tosiaan melkoisen sokeaksi. Tottahan se nyt on, että kukaan ei oivalla tekstiä ikinä täysin samalla tavalla kuin kirjoittaja, ehkä en pukenut omaa mielikuvaani kyllin selvästi sanoiksi.
Tämä oli tosiaan taas hieman eri tyylinen teksti kuin normaalisti. Tahdoin tähän vähän tuommoista itsepohdiskelua, ja tavallista rohkeamman Remuksen. Kommentti on kaveri!
