Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta!
Todella kiva, että voitto tuli tällä kertaa sinulle, kun olet jaksanut näitä arpajaisia meidän iloksemme järjestää. Valitsin tuotannostasi joulukalenterin, jonka kommentoiminen jäi minulta harmillisesti kesken joulukiireiden ja flunssan takia. Nyt kuitenkin haluan korjata tämän asian, vaikka onkin jo tammikuu, sillä tykkäsin tästä kalenteristasi valtavasti. Ehdin kommentoida lukuun 10 asti, joten jatkan nyt luvusta 11 eteenpäin.
Minun suruani Jonin takia jotenkin lievitti hieman nuo lätkäharjoitukset. Vaikka suututtikin se, että hänen isänsä käytännössä pakotti hänet niihin ja vielä väkivaltaa käyttäen (todellinen pohjanoteeraus etenkin tuossa tilanteessa äitinsä menettäneelle pojalle
), tuntui silti, että ehkä Joni sai niistä hetkeksi vähän muuta ajateltavaa. Tosin taisi hän sittenkin ajatella äitiään ja valtavaa menetystä silloinkin ihan koko ajan. Kuitenkin valmentajan suhtautuminen oli jotenkin ilahduttavaa, vaikka Jonille tulikin sanomista, sillä se oli kuitenkin hyvin lempeää, ja tyyli oli paljon ymmärtäväisempi kuin Jonin isällä.
Ja eihän valmentaja mitä ilmeisimmin tiennyt, miksi Joni oli niin poissaoleva.
Luku 12 itketti minua jälleen. Ihan hirveää, miten tyhjältä ja ikävältä Jonista tuntui omassa kodissaan.
Samoin kuin tuo, että Joni joutui tekemään niin paljon isältään salaa, kuten äidin vaatekaapilla käymisen. Minusta oli niin koskettavaa, että äidin tuoksu oli ainoa, mitä hänestä oli jäänyt Jonille jäljelle, ja jonkin ajan kuluttua ei ollut enää sitäkään. Noin suuri suru ja vielä lapsella on jotain sellaista, jota on vaikea edes käsittää, ja se tuntuu aivan ylivoimaiselta.
Sitten kun seuraavana aamuna Joni joutui vielä ahdistumaan siitäkin, kun sänky oli kastunut, minun sisintäni särki todella.
Ei se mikään ihme ollut tuossa tilanteessa, eikä sitä olisi tarvinnut hävetä. Isovanhemmilla käyminen toi onneksi lohtua synkkyyteen, ja ajattelin tätä lukiessani, että toivottavasti Joni saa viettää siellä jatkossakin paljon aikaa. Nämähän olivat myös kokeneet saman menetyksen kuin Joni, ja jotenkin tuntui siltä, että ehkä siksi ja muistakin syistä mummi ja ukki ymmärsivät Jonia niin paljon paremmin kuin mitä tämän isä. He tuntuvat olevan paljon enemmän samaa maata Jonin kanssa kuin mitä tämän isä.
Olen miettinyt tämän joulukalenterin aikana, mahtoiko Jonin isä surra vaimonsa poismenoa ollenkaan samalla tavalla kuin Joni ja isovanhemmat, ei ehkä ainakaan samalla tavalla. Silloin ei voi ymmärtää toistenkaan surua.
Oli kuitenkin kiva, kun Joni sai viettää aikaa Tinonkin kanssa.
Luku 16 olikin sitten todellinen romahdus takaisin arkeen, kun Jonilta vietiin pianonsoittokin. Minun oli vaikea suhtautua tuohon Jonin isän kommenttiin miehekkäistä harrastuksista, kun teki niin kovasti mieli väittää vastaan.
Samalla tuo oli kuitenkin hyvin elävä ja hieno kohta, joka kertoi niin paljon Jonin isän luonteesta, joskaan ei mitään hyvää. En voinut muuta kuin olla samaa mieltä Jonin kanssa siitä, että jos kyse oli rahasta, isällä ei tosiaan ollut järjenjuoksu ihan kohdallaan.
Itse asiassa tuo Jonin ajatus ”jos kyse oli rahasta” oli minusta hyvin syvällinen viisaus. Minulle tuli mieleen, että ehkä Joni oli saanut siihen asti käydä soittotunneilla äitinsä ansiosta, ja nyt isä lopetti ne, kun siihen löytyi hyvä tekosyy, eikä ollut äiti enää estämässä.
Lasienkelin saaminen oli hyvin kaunista ja aivan ihana juttu luokalta muistaa Jonia. Pidin tästä kovasti, ja se toi tähän vielä lisämerkitystä, kun kerroit että sinulle oli myös lahjoitettu sellainen.
Minustakin tuntui hyvältä, että Jonin enkeli tässä säilyi, tuollaiset lasiesineet menevät kyllä hirveän helposti rikki ihan aikuisillakin ja etenkin lapsilla. Minun mieltäni myös lämmitti se, miten kiltti Alli oli Jonille, kun kutsui kylään ja soittamaan ihan muuten vain.
Tässä kuitenkin varmistui se, että soittotunnit eivät olleet tosiaankaan olleet rahakysymys Jonin isälle.
Luvussa 19 kuvattiin hienosti sitä, miten erikoisesti aika välillä kuluu ja varsinkin silloin, kun elää noin raskasta aikaa. Se toisaalta katoaa, ja sitten välillä matelee, ja voi vain kuvitella, miten tulevat hautajaiset ahdistivat Jonia. Ne ovat aina raskaita tilaisuuksia, ja varsinkin näin valtavan menetyksen kanssa, ja lapselle.
Tässä luvussa tosin Jonin isä suututti minua vielä entistäkin enemmän. Olihan se nyt ihan selvää, mikä Jonia vaivasi, eihän sitä olisi tarvinnut edes kysyä. Eikä varmasti asiaa parantanut se, että Joni näki vielä äitinsä kuolleena, siihen hänen ei olisi pitänyt joutua. Ukki ei varmasti tarkoittanut pahaa, mutta tuntui ihan hirveältä, että äidin näkeminen jäi ahdistamaan Jonia jollain tavalla loppuiäkseen.
Paljon parempi olisi muistaa äiti pelkästään elävänä ja mieluummin terveenä. Minusta tuntui myös kamalalta, että edes hautajaisten jälkeen ei helpottanut, mutta kyllä tässä niin hyvin tuli esiin se, miksi näin oli. Eihän se menetystä miksikään muuta. Ihan kauheaa oli myös tuo, että kotona joutui pelkäämään kaikenlaisia asioita, kuten sängyn kastelua ja isää, joka oli vihainen milloin mistäkin, tai ihan muuten vain.
Koulun joulujuhlapäivä tuntui vielä oikein alleviivaavan Jonin suunnatonta menetystä, ja taas minulla kävi mielessä, että eikö isä olisi voinut edes vähän enemmän yrittää. Olisiko elokuvan katsominen yhdessä tai todistukseen perehtyminen ollut liikaa?
Ahdistaa ihan hirveästi, kun tätä lukiessa tuli koko ajan mieleen, että äidin vielä eläessä ei isän asenteella ollut Jonille samalla tavalla väliä. Mutta nyt kun äitiä ei ollut, Joni joutui kärsimään lisäksi vielä isänsä takia, ja se on niin uskomattoman epäreilua ja julmaa.
Luvussa 23 en tiennyt, olisinko itkenyt vai nauranut, kun Jonin isällä tuntui olevan suurempana huolena poikansa suuntautuminen kuin tämän äidin menettäminen. Hirveän kurjaa, kun tuosta tuli Jonille tulevina vuosina yksi ahdistuksen ja salailun aihe lisää.
Kirje äidiltä sai minut sitten itkemään ihan kunnolla. Onneksi äiti oli antanut sen omalle äidilleen Jonia varten, sillä hän olikin tainnut tietää, ettei Jonin isä olisi välttämättä antanut sitä pojalleen. Mikä on jo ajatuksena aivan kauhea, mutta onhan tässä tullut esiin moneen kertaan se, millainen Jonin isä oli.
Kirje oli surullinen, mutta samalla lohdullinen, ja uskon että siitä oli Jonille tukea hänen koko loppuelämänsä. Ennen kaikkea siitä tuli esiin niin syvä rakkaus Jonin äidiltä poikaansa kohtaan, että pidin siitä ihan mielettömästi.
Olin niin iloinen siitä, että Jonin äiti kannusti Jonia olemaan juurikin oma itsensä ja löytämään itse oma tiensä. Toivottavasti Joni pitää sen mielessään niin lapsuutensa ja nuoruutensa kuin myös aikuisenakin. Minustakin on hyvin kaunis ja lohdullinen ajatus, että poismenneet ihmiset elävät kuitenkin vaikka kuinka kauan ihmisten muistoissa.
Suuri kiitos tästä todella kauniista ja koskettavasta joulukalenterista, jossa oltiin elämän suurimpien asioiden äärellä. Vaikka tämä oli surullinen, pidin tästä ihan mielettömästi. Toivottavasti ehdit ja inspiroidut kirjoittamaan lisää, tämä oli ihan uskomattoman hieno tarina.
