Title: Kylpyhuonekokeiluja
Author: amorito
Beta: Lilyena Zoë
Genre: slash, romance
Pairing: Sirius/Remus
Rating: K11
Summary:
Remus haistoi ystävänsä partaveden, mäkikuusaman ja myskin siinä ja oli tuntevinaan ylävartalonsa tekevän edes-takaista liikettä sydämen alkaessa hakata altaan kaakeleita vasten.Warnings: Kielenkäyttövaroitus tekstin lopulla.
Disclaimer: Kaikki Potter-maailman paikat ja hahmot kuuluvat Rowlingille ja WB:lle ja ties keille muille, mutta minulle eivät. (Valitettavasti.)
A/N: Tämä osallistuu osastohaasteeseen, oli vähän vääntöä tuosta ikärajasta mutta eiköhän tämä tänne nyt sitten kuulu.
Enjoy.
Valvojaoppilaiden kylpyhuoneen ilma oli raskas tuoksusta, vesihöyrystä ja päivän kuumuudesta. Oli epätavallisen kuuma toukokuu, ainakin pari viimeistä päivää olivat yllättäneet koulun väen ankaralla kesäisyydellään. Milloin tahansa muulloin noin kaunis sää olisi otettu innolla vastaan kaikkien keskuudessa, mutta nyt viidesluokkalaiset lähinnä murjottivat ja olivat huonotuulisia joutuessaan puurtamaan V.I.P.-kokeiden kimpussa.
Remus varmisti vielä, että ovi oli lukossa ja pudotti sitten kylpytakin lattialle. Tunnollisuus kuitenkin pakotti hänet kääntymään jo puolentoista askelen päässä ja hän nosti takin kiireesti vilkuillen samalla ympärilleen tyhjässä kylpysalissa, aivan kuin joku auktoriteettihahmo olisi katsonut häntä kulmiensa alta paheksuen. Remus siirsi takin naulakkoon roikkumaan ja lähti taas liikkeelle huomattavasti huojentuneempana.
Hän valitsi kuusaman ja männyn tuoksuja kylpyveteensä ja istahti altaan reunalle odottelemaan altaan täyttymistä. Varpaat kipristelivät pian lämpöisessä vedessä pinnan noustessa pitkin sääriä yhä lähemmäs altaan reunaa. Lopulta veden nousu pysähtyi ja Remus liukui kevyesti veteen. Pari rintauintivetoa altaan keskustaa kohden, sitten hän kääntyi selälleen ja rentoutti lihaksensa. Saippuavuoret lipuivat hiljakseen ohi hänen vain maatessa veden päällä kuin… no, jokin kelluva, ehkä syksyn lehti, ehkä höyhen tai puunpalanen. Remus ei ollut kovin runollinen.
Remus ei osannut arvioida, kauanko oli jo kellunut altaassa; saippuavuoret olivat liplattaneet altaan reunoille, vesi oli tyyntynyt hänen uintinsa jäljiltä ja kultainen vesihana lakannut tiputtamasta yksinäisiä pisaroita. Aika monta minuuttia oli jo täytynyt kulua, kun hän alkoi tuntea sellaista epämukavaa kihelmöintiä, joka tuntuu vain silloin, kun joku tuijottaa. Remus käänsi silmänsä oikealle kohti vedenneitotaulua, mutta kuvassa oli pelkkä kivi ja tyyni vedenpinta. Niinpä poika työnsi jalkansa pinnan alle ja rikkoi säröttömän tyyneyden ilmasta ja vedenpinnasta. Oltuaan sukelluksissa hetken aikaa hän nousi takaisin pintaan.
Sirius seisoi ovensuussa, nojaten ovea vasten ja näyttäen ilkikuriselta. Tälläkin oli kylpytakki yllään.
”Mitäs sinä täällä?” Remus kysyi ystävältään, yllättyneenä siitä, että toinen oli tullut juuri tänne. Valvojaoppilaiden kylpyhuone kun oli tarkoitettu vain, noh, valvoja- ja johtajaoppilaille. Muille tylypahkalaisille oli omat kylpyhuoneensa tupien lähettyvillä. Mutta ehkä Siriuksesta oli vain hauskaa tulla tänne nimenomaan siksi, että se oli kiellettyä.
”Kaipasin seuraa”, toinen vastasi ykskantaan ja pudotti muitta mutkitta kylpytakin lattialle. Siriusta ei haitannut, vaikka se makasikin kylmillä kaakeleilla rypistymässä.
”Olisit kyllä voinut koputtaakin”, Remus huomautti ja ui kohti altaan päätyä.
”Niin kai, mutta sinähän täällä vain olet”, Sirius vastasi kohauttaen olkapäitään ja tassutteli altaan reunalle.
Remus pääsi altaan päätyyn, asetti kyynärvartensa reunoille ja kannatteli itseään altaan seinää vasten. Sirius vain seisoi siinä alastomana, täysin häpeilemättä. Eikä mitään häpeilemistä kyllä ollutkaan.
”Onko se edes lämmintä?” hän kysyi nyrpistäen vähän nenäänsä.
”Mikä?” Remus kysyi räpytellen, hieman hämillään. Hän toivoi, ettei Sirius ollut huomannut, minne Remuksen katse oli unohtunut.
”No vesi tietenkin”, Sirius vastasi silmiään pyöräyttäen ja kyykistyi äkisti. Remus haistoi ystävänsä partaveden, mäkikuusaman ja myskin siinä ja oli tuntevinaan ylävartalonsa tekevän edes-takaista liikettä sydämen alkaessa hakata altaan kaakeleita vasten.
Sirius pyöritteli kättään vedessä, nousi sitten niin, että polvissa riksahti ja meni kokeilemaan muutamaa kultahanaa.
”Minä olen ihan totta sitä mieltä, että muissakin kylppäreissä voisi olla tällaisia hanoja”, hän ilmoitti jäähileen näköisen kylpyvaahdon ja kuuman veden ryöpsähdellessä altaaseen. Kun allas oli Siriuksen mielestä lämmennyt tarpeeksi ja saanut uutta, häntä miellyttävää tuoksua, hän valmistautui hyppäämään. Hän koukisti jo vähän polviaan (Remus pani merkille etureisien, pohkeiden ja pakaroiden lihasten supistumisen), kun hän näytti muistavan jotain.
”Tulehan ylös sieltä”, hän sitten sanoi tarjoten kättään Remukselle.
”Miksi?” tämä kysyi kulmat vähän rutussa.
”Eihän yksin hyppäämisessä ole mitään hauskaa”, Sirius vastasi, aivan kuin se olisi ollut itsestään selvää. Remus tarttui tarjottuun käteen, jonka iho oli parkkiintunut kovaksi, mutta oli kuitenkin tasainen ja vahva.
Hetken he seisoivat yhdessä altaan reunalla, katsoivat allasta ja sen lainehtivaa vedenpintaa.
”Valmis?” Sirius kysyi. Ääni kajahteli korkeista seinistä.
”Kun sinä hyppäät, minä hyppään”, Remus hymyili vinosti. Lause oli heidän neljän keskuudessa usein käytetty. Sillä oli toki syvempikin merkitys – nimittäin, että he tekisivät toistensa puolesta mitä vain – mutta useimmiten kyseessä oli vain se, että kun yksi teki jotain hölmöä, kaikki tekivät perässä. Nyt merkitys oli kirjaimellinen, mutta se herätti silti hauskoja muistoja.
Sirius laski kolmeen ja molemmat kimposivat korkealle ja eteenpäin ja läiskähtivät parin metrin päähän reunasta. Pärskien he nousivat pintaan, pyyhkien vettä kasvoiltaan välttääkseen silmien saippuoitumisen. Sitten, hyvin poikamaisesti, seurasi uintikilpailu, jonka Sirius voitti ilmoittamalla kahden metrin etumatkalla, että kisa päättyi seuraavaan päätykosketukseen. Yllätysvoiton jälkeen he vain pitivät altaan reunasta kiinni ja huohottivat väsymystään pois.
”Onnittelut voitosta”, Remus sanoi sarkastisesti hengityksen vähän tasaannuttua.
”Onko herra valvojaoppilas huono häviäjä?” Sirius kysyi toinen kulmakarva hurmaavasti koholla.
Hurmaavasti? Remus hämmästeli ajatuksiaan ja muisti, että varmaan pitäisi vastatakin. Ei hän ehtinyt.
”Haluatko lohdutuspalkinnon?” Sirius kysyi virnistäen, tullen lähemmäs. Hän siirtyi vajaan metrin niin, että oli aivan Remuksen vieressä, muutaman kymmenen sentin päässä.
”Ai sellainenkin on?” Remus jatkoi samaan sävyyn, yrittäen estää omituista sydämentykytystään. Hän ei ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui, kun Sirius eteni vielä parikymmentä senttiä ja suuteli Remusta suoraan huulille. Pari sekuntia myöhemmin Sirius oli irrottautunut ja virnuili puolen metrin päässä katselemassa toisen hämmästystä. Remuksen ajantaju katosi jo toisen kerran sillä kylpyreissulla.
Sitten Sirius lähestyi uudestaan, suuteli syvemmin ja painoi Remuksen oman vartalonsa ja kylpyaltaan seinämän väliin.
”Miksi…” Remus yritti kysyä, mutta huulet tuntuivat muodostaneen pysyvän O:n eikä niillä tuntunut olevan halua auttaa häntä puhumaan. Siriusta tämä kaikki tuntui vain riemastuttavan.
”Tuli sellainen olo”, hän vain virnisti, ponnisti sitten yhtäkkiä itsensä altaasta ylös ja läiskytteli ovelle. Yhdessä kylpytakin helman hulmauksessa hän oli jo hävinnyt käytävään. Remuskin kapusi altaasta lopulta, huuliaan sormilla kosketellen, aivan kuin niissä olisi nyt ollut jotain erilaista kuin vielä tunti sitten.
Illalla Remus oli makuusalissa yksin, viikkaili jo valmiiksi talvikaapujaan, villapaitojaan ja kaulahuivejaan matka-arkkuun, jotta pakkaaminen olisi jo hyvällä mallilla sitten, kun kunnon pakkaaminen alkaisi parin viikon kuluttua. Helpointa oli aloittaa niistä vaatteista, mitä ei ainakaan tarvittaisi lähitulevaisuudessa. Yksinolo ja järjestelmällisyys tuntuivat myös auttavan päässä pyörivien ajatusten selvittämisessä. Paitoja viikatessa saattoi tavallaan viikata myös kylpyhuoneen tapahtumat siistiksi paketiksi ja piilottaa ne arkun syvyyksiin. Hiha ja Siriuksen kulmakarvankohotus; toinen hiha ja Siriuksen virnistys; paita pituussuunnassa puoliksi, Siriuksen huulet omia vasten; paita vielä kerran puoliksi ja Siriuksen alaston vartalo; paita ja koko Siriuksen muisto arkun pohjalle.
Ovi aukeni ja sulkeutui. Remus jatkoi pakkaamistaan, päättäen olla huomioimatta sen, kuka tahansa sisään tulikaan. Yhtäkkiä kädet ilmestyivät tyhjästä Remuksen rintakehälle, hartioille, olkavarsille. Vaatteita yhä viikkaavat kädet pysähtyivät.
”Anna anteeksi, Remus”, Sirius kuiskasi makuusalin hämärästä. ”Anteeksi, anteeksi…” Kevyet suudelmat sanojen välissä tosin hieman vähensivät pyynnön vaikutusta.
Remus kääntyi ympäri, kietoi omat kätensä Siriuksen laihan rintakehän ympärille ja lopetti turhat anteeksipyytelyt suutelemalla pitempään kuin kylpyhuoneessa oli ymmärtänyt.
”Ei ole mitään anteeksipyydettävää”, Remus kuiskasi kömpelösti, katsoen toisen ruskeisiin silmiin. Tuntui, että Siriuksen ripset aiheuttivat tuulenpuuskia Remuksen kasvoille. Hetken paikallaanoloa, kädet kylkien ympärillä, Siriuksen purkantuoksuinen hengitys lämpimänä kasvoilla. Sitten uusi, kiihkeä suudelmienpurkaus, hampaatkin kalahtelivat yhteen. Remuksen sänky oli täynnä talvivaatteita, siispä täytyi luovia tie Siriuksen sängylle.
Siriuksen pylvässängyn verhot vinkaisivat, kun pojat kaatuivat sängylle verhojen läpi. Kaapuja yritettiin saada pois, housuja avata, vöitä vetää tieltä. Hetken kuumeisen räpellyksen jälkeen vaatteet olikin saatu pois, ainakin osittain; Siriuksen paita oli kiertynyt kummallisesti kaulan ympärille ja Remuksen kaavun hiha oli edelleen kiertyneenä ranteeseen, muun kaavun roikkuessa sängyn laidan yli ylösalaisena. Yhtäkkiä ovi potkaistiin selkoselleen, ja oviaukossa seisoivat James, Peter ja jostain syystä myös Remuksen ja Siriuksen vanhemmat sekä professori McGarmiwa. Remus ei aivan ehtinyt tajuta mitä tapahtui, sen hän vain tiesi, että James huusi jotain.
Sitten ääni selkeni, James se todellakin oli.
”Vittu!” Jotain rysähti, eikä Remus ymmärtänyt, mikä se oikein oli. Tippuiko Siriuksen sängyn verhotanko?
”Vittujen vittu!” kuului uudestaan. Remus räpytti silmiään omassa sängyssään, tuijottaen sängyn katosta. James mellasti ohi niin, että verhot lepattivat. Remus nousi istumaan ja avasi verhoja. Muidenkin verhojen takaa näkyi liikettä tai unisia kasvoja.
”Koe alkaa vartin kuluttua eikä kukaan ole sanonut mitään! Eikä kenelläkään edes kelloa soimassa!” Muihinkin tuli eloa, ainakin niihin, joilla koe oli myös alkamassa. Siriuksen aamuäreät kasvot näyttivät lähinnä surkuhupaisilta purppuraisten verhojen joukosta. Sirius huomasi Remuksen katseen, heitti tyynyn kohti ja mutisi: ”Runkkari.” Remusta nauratti, mutta samalla hän yritti työntää pelottavan todentuntuisen unensa pois. Ei sitä nyt aivan painajaiseksikaan voinut sanoa…