Täällä Pohjantähden alla: Ikävästä | k11 | mikroficcejä | 10/10 27.9.2024

[Aladdin Sane]

Nimi: Ikävästä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Synkkää draamaa, angstia ja hahmotutkielmaa
Ikäraja: K11
Yhteenveto: Mikroficcejä Pentinkulman punavangeista
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en tee tällä tekstillä minkäänlaista voittoa.
Haasteet: FF100 sanalla 090 koti; Mikroficci-haaste #2 (sanamäärät mahdollisimman pieniä; osat ovat itsenäisiä tarinoita, vaikka liittyvätkin toisiinsa); Yhtyeen tuotanto III (Juliet Jonesin Sydämen kappaleella Kun isänmaa kostaa).

A/N: Iltaa. Johan se on hetki kun minä oon täällä Pohjantähtificin julkaissut, niin aattelin että mikäs sen parempi kohta ruveta värkkäilemään kuin mikroficcihaaste, johon edellisellä kerralla kirjoittelin sisällissodasta peräti kahteen otteeseen, ensin viidentoista osan kokoelman nimeltä Taisto, K11, ja sitten kymmenen osan kokoelman nimeltä Vapaudesta, K15. Tähän kokoelmaan tulee tämänhetkisen suunnitelman mukaan kymmenen osaa, ellen keksi jotain aivan älyttömän hyvää ideaa tässä välissä. Kukin osa on alle sata sanaa, ja sanamäärät on merkitty osien alkuun ihan että itse pysyn kartalla.





IKÄVÄSTÄ




1 (65 sanaa)


Laurilan Anttoo ei nuku viimeisenä yönään. Tuskin monikaan nukkuu – pelko, vilu, toisten äänet – mutta Anttoota eivät sellaiset ole valvottaneet ennenkään.

Hän valvoo, koska hän tunnistaa läheisestä kopista kuuluvan mölinän. Kahleet kilisevät, kun se siellä parkuu ja uikuttaa. Isäänsä. Kyllä se tunnistaa hänet sentään.

Ei sille kukaan tietenkään mitään kertomaan tule. Yksin saa miettiä, minne isä täältä katoaa.

Se tässä tuntuu Anttoosta pahemmalta kuin mikään muu.

[Aladdin Sane]

2 (60 sanaa)


Akustin jalka näyttää pahalta. Aleksista se näyttää turvonneen sen jälkeen, kun hän kunnantalolla viimeksi näki sen kunnolla. Akusti ei laske sille painoa ollenkaan, tukeutuu kokonaan keppiinsä ja terveeseen jalkaan.

Aleksin tekee mieli ottaa Akustia kauluksesta kiinni ja taluttaa kotiin, äiten katsottavaksi. Ehkä lääkärinkin. Noin pahan näköiseksi päässyt kumminkin.

Ajatus ei hälvene sittenkään, vaikka jono pysähtyy ja ensimmäiset käsketään aukion keskelle.

[Aladdin Sane]

3 (80 sanaa)


”Kyllä ne kohta vaan tulee”, Elma mutisee niin pelottavan lannistuneena, ettei Aune lainkaan tiedä, mitä sanoa. Hän yrittää panna kättä Elman kaulalle, mutta Elma on kuin ei tuntisi sitä ollenkaan.

”Ne tietää että ma olen täälä”, hän huokaa. ”Kyllä ne minun tuntee yhtä hyvin kun Uunonkin ja jos ne senkin kerran otti niin mikseivät pian minuakin.”

”Jos olisit hiljaa vaan”, Aune sanoo. Elma pärskähtää epäuskoisesti ja hymyilee vääntynyttä puoliksi kuolleen hymyä.

Seuraavana päivänä häntä huudetaan nimeltä.

Siitä huoneesta aina viedään.

[Aladdin Sane]

4 (70 sanaa)


Uuno ei puhu mitään, kun Töyry ja Yllö ja apteekkari vievät hänet mukanaan. Hän ei puhu, kun ne osoittavat hänelle rattaat.

Kun hän lopulta puhuu, ei hän tee sitä missään erityisessä kohdassa. Sama määränpää hänellä on, vievät ne hänet Pentinkulmalle asti tai eivät. Hänellä ei ole siellä enää mitään nähtävää.

Töyryn Arvon ilme on sen sijaan näkemisen arvoinen.

Katkera hymy kihelmöi Uunon huulilla, kun rattaat pysähtyvät. Hän ei kadu hetkeäkään.

[Aladdin Sane]

5 (95 sanaa)


Eliasta paleltaa takkinsa alla, vaikka kevätpäivä on kirkas ja lämpöinen. Aurinko särkee silmiä, jotka eivät jaksa tottua valoon sen enempää kuin öisin pimeään. Vilunväristykset eivät anna lepoa.

”Ette tiekkän pojaat miten paljon ma antasin kessusta”, hän huokaa. Kukaan ei jaksa vastata. Elias huokaa tupakannälkäänsä päivä toisensa jälkeen, ja päivä toisensa jälkeen tupakka on loppu.

Yhden kerran olisi hänellä ollut tilaisuus saada lisää, mutta tuntemattoman vainajan sameat silmät veivät kaiken tupakanhimon mennessään. Vasta oman porukan luona, kevätauringon paahteessa, alkoivat Eliaksen sormet ja suu syyhytä taas kessua yhtä riipivästi kuin tavallisestikin, ja jälleen hän huokasi.

”Ette tiekkän.”

[Aladdin Sane]

6 (75 sanaa)


Valenti sulkee silmänsä terävää valoa vasten, ja hetken ajan hän on taas mestarin tuvassa. Hetken hän on taas tuolissa, josta hän lapsena kolhi kyynärpäihinsä monta mustelmaa ja joka aina hiukan narahti, kun sillä vaihtoi painoa puolelta toiselle. Tuoliin sopivan pöydän yllä on harmaantunut pitsiliina, ja siinä on hänen hyvä lukea ja runoilla juuri niin kuin mielii.

Kun hän jälleen avaa silmänsä ja näkee ympärillään pölyisen kentän ja risaiset toverit, tuntuu se entistäkin enemmän pahalta unelta.

[Aladdin Sane]

7 (55 sanaa)


Jos ne sittenkin valehtelivat, Elman mielessä käy yön pimeydessä. Kaihan ne tahtoivat kiusata Akselia aivan erityisesti, kun se kerran oli päällikkökin. Jos ne valehtelivat ja pojaat on sittenkin hengissä – jos Aku on sittenkin – tästä huoneesta aina viedään, sen Elma tietää jo, eikä häntä muuten pelota mikään, mutta jos sittenkin, jos…

Sitä hän ei kestä ajatellakaan.

[Aladdin Sane]

8 (65 sanaa)


Kun Janne vihdoin nukkuu, Otto valvoo ja katsoo vierestä hänen untaan.

Siinä on liikaa aikaa ajatella. Nälkä kalvaa ja kiristää ja pään kääntäminenkin pyörryttää, eikä se ihme ole, että Oton ajatukset kiertävät jatkuvasti samaa kehää.

Ja jos hän tänne jää. Ja kun Jannekin on suustaan niin häneen tullut. Jos ne sen vuoksi keksivät viedä Jannenkin.

Ja kykeneekö Oskari yksinänsä huolehtimaan Annasta, jos se siihen menee.

[Aladdin Sane]

9 (90 sanaa)


Jos Akseli ennen oikeudenkäyntiä katui sitä, että oli kirjoittanut kotiin, katuu hän sitä kahta pahemmin saadessaan Elinalta kirjeen tuomion julistamisen jälkeen. Hän ei tiedä, mikä tässä on pahinta – se, ettei Elina itse ole pystynyt kirjoittamaan osoitetta ja sana kuolemaantuomittu on Kivivuoren Annan käsialaa, vai se, miten Elinan oma kirjoitus näyttää siltä kuin hänen kätensä olisi vapissut kirjoittaessa. Vai äiten viimeinen toive, että hän lähtisi Jumalan kanssa kun sen aika tulee. Antaisi anteeksi, jos jotain on joskus ollut.

Kuin koskaan olisi ollut mitään. Siltä hänestä tuntuu.

Ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa.

[Aladdin Sane]

10 (50 sanaa)


Valtiorikosoikeus iskee Laurille kolmen vuoden tuomion. Se kuulostaa pahalta, mutta sitten kerrotaankin sen merkitsevän sitä, että hänet vapautetaan. Äkkiä hän on tien päällä, mukanaan pari leipäpalaa, eikä hän maisemien ohi lipuessa vieläkään oikein käsitä, mitä on tapahtunut.

Hän oli koko kesän luullut, että vapaudessa tuntuisi vähemmän syylliseltä kuin telkien takana.