Otsikko: Ihana New York
Fandom: The Witcher
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Violetu
Genre: AU, Slice of life, huumori, draama, romancen kipinä.
Paritus: Valvatti/Geralt
Summary: Valvatti seikkailee New Yorkissa.
A/N: Näitä rapsuja lähti syntymään, kun allekirjoittaneeseen jysähti jälleen kerran hirveä New York-ikävä. Halusin fiilistellä tuttuja paikkoja ja juttuja, joita reissusta muistan. Perustuu osittain (hyvin löyhästi) omiin kokemuksiin. Kokemuksia olisi lisääkin, mutta katsotaan syntyykö niistä tekstiä vai ei. Lisäilen tänne, jos syntyy.
Osan näistä kirjoitin alun perin raapalejuoksuun, osan viime viikon spurttiin. Myös
Ota koppi-haaste oli alkua innoittamassa.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan New Yorkissa, jos tilaisuus tulee, oman sydämeni kaupunki vei silloin vuosia sitten<3
Enjoy ^^
***
Ihana New YorkLähijuna kiisi viimeisen sillan yli ennen päätepysäkkiä, ja Valvatti hölskytteli ajatuksissaan Dunkin' donutsin valtavaa paperimukiaan.
Amerikkalaisten käsitys jääteestä oli aivan absurdi. Litku hänen mukissaan oli käytännössä kylmää teetä, johon oli viskattu jokunen jääpala. Ei tietoakaan sokerista, tai persikan, sitruunan tai mangon makeasta mausta.
Ehkä hänen pitäisi opetella juomaan oikeaa, kuumaa kahvia, jos hän aikoi selvitä vielä reilun kuukauden musiikkiretriittikurssillaan, vai millä nimellä se taas kulkikaan.
Ainakin hänen majapaikkansa oli tilava ja taiteilijalle sopiva. Valvatti oli aina nauttinut amerikkalaisten elokuvien paloporraskohtauksista ja leveistä ikkunalaudoista, joilla sankarit istuivat ja tuijottelivat kaihoissaan kaukaisuuteen.
Nyt hän saattoi itse istua asuntonsa ikkunalaudalla ja tuijotella paloportailla tepastelevia puluja sydämensä kyllyydestä.
Astuttuaan viimeisellä pysäkillä ulos, Valvatti nappasi luutun selästään ja päätti istahtaa laiturille soittamaan muutaman sävelen.
Hänen matkakassastaan oli jo leijonan osa huvennut, kun hän oli yrittänyt opetella pitämään kalliista jääteestä tuloksetta. Hän tarvitsi lisää rahaa.
"Tee", Valvatti rämpäytti luuttuaan.
"Se on kylmää!"
"Kahvi... se ei ole hyvää!"
Laituria vastapäätä sijaitsevan kahvilakopin pitäjä mulkaisi soittajaa rumasti.
Valvatti oli kuitenkin liian uppoutunut ruikutuslauluunsa huomatakseen ympäristön epäsuopean reaktion.
Huomenna hän ostaisi jääteen sijaan tavallisen, kuuman kahvin.
Itse asiassa, hän voisi aloittaa kokeilunsa saman tien.
Valvatti heitti luutun takaisin selkäänsä, marssi kahvilakopille ja tilasi tiukinta sumppia, mitä kahvilanpitäjällä oli tarjota.
*
Valvatti ei ollut varma, oliko koskaan saanut pahempaa litkua. Jos hänellä olisi ollut lusikka, se olisi varmaan seisonut tökötissä kuin erittäin häiritsevä erektio.
Tuoksussakin oli jotain pohjaanpalanutta.
Tietenkin hän poltti suunsa jo ensimmäisellä maistiaisella, ja kulki monta korttelia suu auki, kieltään servetillä löyhytellen kuin mikäkin idiootti. Jos vastaan olisi sattunut kadulla istuva kerjäläinen, Valvatti olisi ojentanut tälle kahvinsa hetkeäkään miettimättä.
Laskevasta auringosta näkyi vielä oranssi reunus taivaanrannassa, ja Valvatti otti suunnan sitä kohti. Junapysäkiltä hänen asunnolleen oli vielä kiitettävästi matkaa, mutta onneksi illalla hänellä ei ollut kiire minnekään.
Valvatti mietti jopa, pitäisikö poiketa Greenwich-Villagessa yksillä.
Siellä oli aina kiinnostavaa porukkaa.
***
Pillerit vaihtoivat omistajaa Villagen kadunkulmissa, eikä kukaan tuntunut erityisesti pelkäävän poliisia.
Sateenkaariliput liehuivat ja seksikauppojen ikkunat mainostivat ylpeästi valaistuina tuotteitaan.
Valvatti oli vieraillut suurimmassa osassa New Yorkin kaupunginosia, mutta Villagessa hän tunsi olevansa kaikkein eniten kotonaan.
Harlemin jazz-klubeissa oli toki puolensa, hän oli käynyt Fringillan kanssa siellä useammin kuin kerran.
Niissä keikoissa oli vain se varjopuoli, että sisäänpääsymaksun sijaan illan aikana oli nautittava vähintään kolme drinkkiä.
Kotiinpääsyä vaikeutti hieman, kun baarimikko kaatoi viinat drinkkeihin vähän summanmutikassa. Terästettä tuppasi olemaan juomissa runsaanpuoleisesti.
Ensimmäistä maistettuaan Valvatti oli ollut suorastaan tyrmistynyt. Melkein kuin olisi käsidesiä lipittänyt.
Valvatin viinapää... no, siinä oli parantamisen varaa.
*
Valvatti istahti vakiopöytäänsä yhteen Villagen pieneen kulmakuppilaan.
Kuppilan seinät koostuivat suurimmaksi osaksi ikkunoista, ja yksi seinistä oli tuttuun tapaan avattu niin, että paikka tuntui yhdistyvän kadulla vallitsevaan elämään.
Valvatti näpelöi luuttunsa kaulaa, mutta jätti pienen pohdinnan jälkeen soittimen rauhaan.
Jos hän oikeasti ryhtyisi soittamaan julkisesti, hän halusi olla hyvä. Hän halusi, että ihmiset pysähtyisivät kuuntelemaan hänen lauluaan, eikä hän ollut täällä ollessaan kirjoittanut vielä ainuttakaan.
Niinpä Valvatti tyytyi tänäänkin vain katsomaan ohikulkevia ihmisiä sydän täynnä kaipausta.
Pian kurssi pääsisi täyteen vauhtiin, ja sitten säveliä alkaisi tipahdella, lyriikoita, säkeistöjä, inspiraatio suorastaan sataisi hänen päälleen. Tähän mennessä osallistujat olivat lähinnä tutustuneet toisiinsa.
***
Seuraavana aamuna Valvatin päätä särki. Jysäri oli sen verran kolossaalinen, että hän löysi itsensä paikallisen kaupan lääkepuolelta heti putiiikin auetessa.
Valvatti oli suunnitellut kuluttavansa päivän säveltäen, mutta päätti, että ehkä meri-ilma olisi päänsärylle parempaa kuin tunkkaisessa asunnossa ruudun ääressä istuminen.
Varsinkin, kun hänellä ei edes ollut ketään, joka olisi hieronut hänen kivistäviä ohimoitaan ja kantanut hänet sänkyyn, kun hän epäilemättä nukahtaisi kesken työnteon niska vinossa sohvan irvikuvalle.
Valvatti kuljeskeli päämäärättömästi rantaa pitkin pysähtyen välillä ihailemaan purjeveneitä, joita näkyi harvakseltaan muun veneliikenteen seassa. Tunnelma olisi saattanut olla idyllinen ilman jatkuvaa helikopterien pörinää ja hälytysajoneuvojen ääntä.
Vapaudenpatsaskin oli luonnolllisesti remontissa.
Amerikkalaiset, ja näiden ihmeellinen tarve parantaa asioita, jotka eivät tarvinneet parantamista. Kenen idea oli rakentaa vapaudenpatsaan käteen jotain, mitä kutsuttiin Kapteeni Amerikan kilveksi?
Valvatti ei ymmärtänyt.
Erään koirapuiston edessä oli kyltti, jossa kerrottiin sankarikoirasta, ja Valvatin päänsärky uhkasi palata voimalla, kun Sirius-koiran kohtalo nostatti kyyneleet hänen silmiinsä.
Valvatti käänsi selkänsä puistolle, ettei jäisi vellomaan koiran kohtaloa, ja huomasi kyltin, jossa ilmoitettiin, että eräs purjevene tarjosi risteilyjä, joilla pääsi katsomaan vapaudenpatsasta lähempää.
Valvatti keräsi vähäiset roposensa kasaan, ja perusteli risteilyn itselleen välttämättömänä inspiraation hakemisena.
Miehistö ainakin herätti heti hänen mielikuvituksensa.
Erityisesti eräs lihaskimppu, joka aukoi parhaillaan käärittyjä purjeita. Miehen hiukset kimalsivat auringossa hopeisina.
*
Valvatilla saattoi jäädä suuri osa näkymistä aika vähäiselle ihailulle, sillä hänen huomionsa tuppasi palaamaan miehistön erääseen tiettyyn jäseneen.
Veneen henkilökunnalla oli nimilaput, ja hopeatukkainen köriläs oli nimeltään Geralt.
Geralt. Valvatti pyöritteli nimeä suussaan, ja se soljui kerrassaan miellyttävästi.
Tuuli oli yltymään päin, ja vene hiukan keinui, mikä sai Valvatin vatsassa aikaan epätoivottua värjymistä.
Eikö hän ollut oikeasti ajatellut sisälmysparkojaan ollenkaan päättäessään, että inspiraatiota oli kerättävä hinnalla millä hyvänsä?
Tai ehkä lähempänä totuutta oli, että hän oli halunnut tietää hopeatukkaisesta enemmän, vaikka sitten oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Hienosti toimittu, Valvatti sätti itseään kurkottaessaan kaulaansa veneen laidan yli, ettei laatta lentäisi veneen sisäpuolelle.
*
Valvatti tunsi voimakkaan käden tarttuvan hartiaansa, pitävän kiinni, kun hän tyhjensi vatsalaukkunsa vähäisen sisällön suoraan mereen. Hän käänsi päätään nähdäkseen auttajansa, ja kohtasi Geraltin kullanruskeat, tarkkaavaiset silmät.
Loistava ensivaikutelma, hyvin tehty. Valvatti ei ennättänyt sättiä itseään enempää, kun hänen silmissään alkoi sumeta ja hän tunsi kallistuvansa, otteen hartiastaan tiukkenevan.
Kun Valvatti tuli takaisin tajuihinsa, vene oli palannut laituriin, ja hän oli ainut matkustaja jäljellä. Hän oli myös edelleen Geraltin käsivarsilla.
Jossain kohtaa tajuttomuutensa aikana Valvatti oli ilmeisesti takertunut toiseen, eikä Geraltin vaikeasta ilmeestä päätellen ollut suostunut irrottamaan otettaan toisen paidanrintamuksesta.
Valvatti saattoi vain toivoa, ettei ollut puhunut mitään ollessaan kanttuvei.
*
Valvatin mielikuvitus uhkasi äityä villiksi, eikä hän tavoistaan poiketen saanut hetkeen sanaa suustaan.
"Pääsetkö nousemaan ylös?" Geralt murahti, ja toisen matala, muriseva ääni ei ainakaan auttanut Valvatin vetelien polvien tilaan.
Valvatti piti otteensa toisen rintamuksesta ja työnsi itseään toisella kädellään pystympään asentoon.
Geraltin kämmen hänen selkäänsä vasten auttoi sekin, ja miellyttävät väristykset kulkivat Valvatin selkää pitkin.
Joskus hänkin osasi pyörtyä oikeaan paikkaan, vaikka oksentamisen olisi voinut suosiolla jättää väliin.
Pian Valvatti oli jo huterien jalkojensa varassa, vaikka hänen olonsa olikin kuin vastasyntyneellä bambilla.
Luojan kiitos Geralt taisi huomata sen myös, sillä mies piti hänestä edelleen kiinni.
"Luuletko, että pääset omin avuin kotiin?" Geralt kysyi kulmat huolestuneesti hiukan kurtussa, ja Valvatin sydän nuljahti sillä huolestuttavalla tavalla, joka tiesi alkavaa salamarakastumista.
“Voi, kyllä minä pärjään”, Valvatti kuuli suunsa sanovan ja otti pari askelta pois Geraltin tuen ulottuvilta vain joutuakseen ottamaan saman tien tukea veneen laidasta.
“Siltä näyttää”, Geraltin suupieleen ilmestyi vino virne, ja Valvatti tiesi sydämensä olevan mennyttä.
Hyvä on sitten, saat kantaa minut kotiin, kaikin mokomin, Valvatti ajatteli ja tunsi suunsa kostuvan. Geralt oli tullut taas hänen viereensä ja kietonut käsivarren tukemaan Valvatin huteraa seisomista.
“Minä tilaan tälle taksin”, Geralt ilmoitti muulle miehistölle ja lähti puoliksi kantamaan veteläjalkaista Valvattia maihin.
“Minulla ei ole rahaa”, Valvatti muisti äkkiä, kun Geralt oli jo näpyttelemässä numeroa historiallisen vanhalla kännykällään.
“Tämä on vähän noloa, minun pitäisi käytännössä maksaa sinulle tippiä venekyydistä, mutta nyt sinä joudut maksamaan minun taksini - jos haluat, voin maksaa omistamalla sinulle laulun - ”
“Älä siitä huoli”, Geralt mutisi, kaivoi taskustaan hirmuisen tukun dollarin seteleitä, joiden joukossa oli muutama vitonen (ilmeisesti tämän päivän tippinsä), ja lykkäsi ne Valvatin käteen.
“Osta itsellesi samalla jotain ruokaa, ja soita minulle, kun olet päässyt turvallisesti kotiin”, Geralt töhersi vielä puhelinnumeronsa yhteen seteliin.
Valvatti aukoi suutaan aikeinaan vastustella, mutta ei saanut aikaan ääntäkään.
Hän kirjoittaisi Geraltille ainakin tusinan lauluja.
***