Tämä on todella hieno.
Pidin siitä, miten tässä koko kuva aukesi vasta pikkuhiljaa ja sai siten ensimmäisen lukemiskerran jälkeen käymään tekstin läpi useamman kerran uudelleen. Siitä, miten tarina tavallaan alkaa arkisemmista peloista kuten ukkosesta ja kummituksista, niihin on helppo samaistua, ja sen jälkeen tulee pelkoja asioista, joihin ei ainakaan minun ole tarvinnut onneksi koskaan törmätä.
Tässä käy hyvin ilmi sellainen lapsekkuus ja tietynlainen kaaos, kertoja ei ihan täysin ymmärrä tai ainakaan osaa selittää, mitä tapahtuu ja miksi. Lopussakin hän ajattelee nimenomaan "maata, jonka vuoksi häntä täytyy ampua", eikä tapahtumien abstrakteja, enemmän ajatustasolla olevia tekijöitä ja syitä. (On vähän haastavaa pukea näitä heränneitä ajatuksia sanoiksi, toivottavasti saat selvää. ♥) Se on hyvä, sillä näin koko tekstin läpi kulkee konkreettisten pelkojen ketju, ja voisin hyvin kuvitella jokaisen niistä lapsen mielessä pyöriväksi.
Lempikohtani tulee tässä:
Pelkään lentokoneiden ääntä öisin, kun ne pyörii meidän talojen yläpuolella, enkä mä saa nukuttua. Ja pelkään niitä miehiä, jotka kävelee niillä isoilla saappailla ja ampuu meitä ja sanoo tekevänsä sen maansa vuoksi.
Ensimmäinen lause maalaa selvän mielikuvan ihan muutamalla sanalla, ja tuo jälkimmäinen taas on karuudessaan ja kauheudessaan ja ihan aitoudessaan tosi hieno.
Tämä on todella onnistunut raapale. Sait sadassa sanassa luotua vahvan tilanteen joka herätti vahvoja tunteita, ihan mykistyin tämän edessä. Kiitos hienosta lukukokemuksesta!
