Kirjoittaja Aihe: Hunajateetä ja sympatiaa, S, Luna Lovekiva & Draco Malfoy, hurt/comfort 7/7  (Luettu 2486 kertaa)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 913
  • Hämmentynyt pesukarhu
Ficin nimi: Hunajateetä ja sympatiaa

Kirjoittaja: Linne

Genre: hurt/comfort

Ikäraja: S

A/N: Dracon ja Lunan suhde on kiehtonut mua jo tosi pitkään. Millaista heidän kanssakäymisensä oli kun Luna oli vankina Malfoyiden kartanossa vai pyrkikö Draco vain välttelemään vankeja? Ajatuksesta syntyi tällainen raapalesarjaidea. Tämä voidaan lukea jatkona aikaisemmilla Lunasta kirjoittamilleni teksteille jossa Luna asuu jästimaailmassa, mutta toivottavasti tämä toimii ilmankin!


1. Hunajatee

Luna tuijotti kuppia edessään.

Siinä oli hunajateetä. Lämmintä ja makeaa ja kullankeltaista kuin auringonlasku.

Hän katsoi kuppia omansa edessä. Draco oli tilannut samaa kuin hän. Lunasta oli tuntunut, ettei Draco kerta kaikkiaan keksinyt, mitä muuta olisi voinut tilata.

He istuivat hiljaa ja joivat teetään. Kumpikaan ei sanonut yhtään mitään. Luna ei silti halunnut vielä Dracon lähtevän. Hän pelkäsi, mitä tälle tapahtuisi, jos tämä lähtisi.

Toisesta huolissaan oleminen oli hänelle vielä uutta. Hän oli niin pitkään ollut se, mistä muut olivat huolissaan, että tuntui kummalliselta olla nyt vastakkaisella puolella. Mutta kyllä, hän oli huolissaan Dracosta. Huolissaan siitä, että tämä syytti itseään asioista, jotka eivät olisi voineet mennä mitenkään toisin.

“Kuinka voit?” Draco kysyi. Hänen äänensä oli hiljainen ja käheä. Luna joi siemauksen teetä ennen kuin vastasi.

“Ihan hyvin.” Se oli totta. Hän voi nykyisin paremmin. Hän nousi sängystä ennen puoltapäivää, hän kävi juttelemassa sen parantajavelhon kanssa jota Hermione oli suositellut, hän oli jopa tehnyt muutaman taian. Ensi viikolla hän aloittaisi taikaeläintieteen opiskelun. Luentoja olisi vain kaksi viikossa mutta silti, se oli alku.

Draco ei ollut vielä lähelläkään mitään tätä, hän tiesi. Ei olisi vielä pitkään aikaan. Ei se haitannut.  Luna voisi kulkea tämän vierellä niin kuin moni muu oli kulkenut hänen vierellään.

“Minun pitää lähteä”, Draco sanoi ja vilkaisi kelloaan. Se näytti aivan tavalliselta rannekellolta, mutta Luna tiesi, että se oli yksi ministeriön loihdittuja kelloja. Hän tiesi myös, ettei Draco voinut ottaa kelloa pois ranteestaan.

“Nähdäänkö ensi viikolla?” Luna kysyi.

Draco katsoi häntä. Pojan hartiat rentoutuivat aavistuksen verran. “Nähdään. Ensi viikolla."
« Viimeksi muokattu: 22.09.2024 22:06:14 kirjoittanut Linne »
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 658
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Tämä on syntynyt kyllä mielenkiintoisesta ajatuksesta! On myös kiinnostavaa pohtia ylipäätään sitä, millaisia Draco ja Luna ovat toistensa seurassa, kirjasarjassa kun ei ainakaan muistaakseni sellaisia hetkiä tule vastaan. :)

Ja tekstikin oli mielenkiintoinen! Sait taiottua tunnelmasta aran, vähän tunnustelevan, ja pidin siitä. Myös Lunan arjen kuvaileminen ja Dracon voinnin peilaaminen sitä vasten oli hienosti rakennettu. Luna oli tässä minusta oikein lunamainen - Dracosta en osaa sanoa vielä oikein mitään, mutta tämäpä onkin vasta alku. (Onneksi! Eli lisää tiedossa! ♥) Se on kyllä myös sanottava, että tuo kelloasia sai uteliaaksi; miksei Draco voinut riisua sitä? Tähänkin saamme toivottavasti vastauksen myöhemmin. :)

Tosi kiva aloitus, seuraan ilolla mukana! :) Ja niin, nimikin on tosi kaunis. ♥


Linne

  • ***
  • Viestejä: 913
  • Hämmentynyt pesukarhu
Tippi Tosi kiva kuulla, että teksti miellytti ja kiinnosti! Muakin on kiinnostanut näiden kahden dynamiikka tosi paljon, erityisesti Malfoyn kartanon tapahtumien jälkeen. Sitähän ei avata millä tavalla Luna ja Draco olivat silloin tekemisisissä (vai olivatko mitenkään) joten siinä saa aika vapaat kädet.

Kiva myös kuulla, että teksti herätti uteliaisuutta. Lisää on luvassa ja tuon kellonkin salaisuus vielä selviää!

Nimi tulee tästä spurttiraapaleen sanalistan ekasta sanasta hunajatee ja teetä ja sympatiaa lienee aika vanha ilmaisu xD Mutta ihanaa, että se miellytti, mäkin tykkäsin siitä kovasti. Kiitos kommentista!

2.Tuuli

Seuraavalla kerralla he tapasivat puistossa.

Lokakuinen tuuli puhalsi ankarasti  ja Draco veti takkinsa kaulukset pystyyn. Luna pohti, tekikö tämä niin suojautuakseen tuulelta vai välttääkseen katseita.

Eipä niitä juuri edes ollut.  Puistossa oli vain vähän ihmisiä ja nekin harvat jotka olivat uskaltautuneet ulos tuuliseen säähän, riensivät nyt kohti kotia. He saivat kävellä varsin rauhassa. Kun Luna langetti hiljaisen loitsun, heidän äänensä kantoivat tuulen yli ja he pystyivät juttelemaan.

Draco ei kumminkaan tuntunut olevan juttutuulella. Luna katseli tätä heidän kävellessään. Dracolla oli säähän sopiva takki, mutta ei hattua tai käsineitä.

“Eikö sinua palella?” Luna kysyi. Draco pudisti päätään ja nosti kasvonsa tuulta kohti. Tuuli pörrötti hänen vaaleita hiuksiaan, mutta hän ei tuntunut edes huomaavan.

“Minulla oli ikävä tuulta”, Luna sanoi yhtäkkiä. “Silloin kun olin vankina. Sitten kun pääsin vapaaksi, en sulkenut pitkään aikaan edes ikkunoita.”

Draco vilkaisi häntä. Luna tiesi tämän etsivän hänen kasvoiltaan vihaa ja syytöksiä, mutta kieltäytyi antamasta tälle kumpaakaan.

“Azkabanissa tuuli usein”, Draco sanoi lopulta. “Varsinkin öisin. Minä kuulin sen, mutta en tuntenut sitä. Ikkunat olivat lumottuja, eikä niitä edes ollut jokaisessa sellissä.”

Luna pakottautui hymyilemään. Nyt ei ollut aika muistella kauhuja, ei Malfoyn kartanon eikä Azkabanin.

 “Lontoossakin tuulee usein”, hän sanoi lempeästi, “mutta nyt sinä voit tuntea sen.”

Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 913
  • Hämmentynyt pesukarhu
3. Kellastunut.

Päästyään kotiin Luna keitti teetä ja otti kirjahyllystään kansion, jota ei ollut koskaan aikaisemmin avannut.

Kansiota kiinnipitävä nauha oli jo hiukan hapertunut ja paperit hiukan kellastuneita, olivathan ne lojuneet kansiossa yli vuoden. Luna otti kulauksen teestään ja avasi kansion. Paperit levähtivät lattialle ja paljastivat karut tarinansa.
Dracon tuomion jälkeen Lunalle oli toimitettu kooste oikeudenkäynnistä josta selvisi myös tuomio. Vuosi ja kolme kuukautta Azkabanissa.

Luna oli tehnyt, mitä oli voinut. Hän oli kertonut oikeudenkäynnissä, ettei Draco Malfoy ollut koskaan satuttanut häntä, ei edes silloin kun oli yksinään vahtivuorossa. Hän kertoi pienistä armon hetkistä: ylimääräisestä ruuasta, parannetuista haavoista, taialla vahvistetuista vaatteista.

Hän kertoi niistä pimeistä hetkistä joina Draco romahti. Niistä hetkistä jolloin poika itki ja katui kaikkea, katui sitä, että oli koskaan ottanut pimeän merkin käteensä. Hetkiä joina hän suunnitteli epätoivoisia pakosuunnitelmia joista Lunan täytyi taivutella hänet luopumaan, niin kipeää kuin se tekikin. He eivät voisi jättää herra Ollivanderia eivätkä he sitä paitsi pääsisi mihinkään edes kahdestaan.

Hän oli kertonut tämän kaiken, mutta silti Draco todettiin syylliseksi hänen vangitsemiseensa ja moneen muuhun rikokseen. Hänen sanansa oli kuitenkin otettu tuomiossa huomioon. Harry kertoi hänelle myöhemmin, että vain hänen todistuksensa vuoksi Malfoy oli välttänyt elinkautisen.

Tuomion jälkeen Luna oli luisunut siihen samaan pimeyteen, missä oli viettänyt lähes kaiken aikansa sodan jälkeen. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, ettei ollut koskaan käynyt tapaamassa Dracoa, mutta miten hän olisi voinut mennä Azkabaniin kun hänestä muutenkin tuntui, että hänen lähistöllään oleilu jatkuvasti ankeuttajia?


Mutta nyt Dracon tuomio oli ohi. Nyt Luna saattoi auttaa häntä, ja sen hän myös tekisi.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 913
  • Hämmentynyt pesukarhu
A/N: julkaisu vähän jäi mutta kaikki sain kuitenkin kirjoitettua. Tässäpä loput!


4. Ehkä

Seuraavalla viikolla Luna meni käymään Dracon luona.

Draco asui matalassa, ministeriön omistamassa kerrostalossa joka oli jaettu ahtaisiin, säntillisiin asuntoihin.  Luna pohti, millaisia tämän naapurit olivat ja tuli siihen tulokseen, ettei halunnut tietää.

Draco avasi hänelle oven. Tämän vaalea tukka oli sotkussa ja harmaassa villapaidassa oli ryppyjä. Ehkä tämä oli ollut nokosilla. Luna tiesi, ettei poika nukkunut hyvin, koska ei itsekään ollut nukkunut hyvin vapautumisensa jälkeen.

“Tule sisään”, Draco sanoi kohteliaasti ja piti ovea auki. Luna livahti sisään tämän käsivarren alta ja katseli ympärilleen.

Asuntoon ei mahtunut paljon. Siellä oli pieni keittonurkkaus yhdellä seinällä, pieni pöytä ja kaksi tuolia ainoan ikkunan edessä ja vuode tungettuna nurkkaan. Asunto oli muuten siisti, mutta vuodetta ei oltu pedattu. Draco oli siis ollut nukkumassa.

Kello oli kaksi iltapäivällä.

“Haluaisitko teetä?” Draco kysyi. Tämä siirsi painoa jalalta toiselle kuin ei olisi malttanut pysyä paikoillaan. Ehkä tämä pelkäsi, että Luna kieltäytyisi ja lähtisi matkoihinsa.

Luna hymyili.  “Kiitos mielellään.”

5. Yöpakkanen

Teetuokioista tuli nopeasti tapa.

Draco sai ottaa vastaan vieraita vain kahdesti viikossa. Hänen äitinsä kävi joskus, mutta tämän ja ehdonalaisvalvojan lisäksi Luna tiesi olevansa Dracon ainoa vieras. Siksi hän yritti käydä tämän luona joka viikko, jos vain pystyi.

“Mitä te edes teette siellä?” Ginny kysyi kerran kun he viettivät iltaa Kotikolossa ja söivät uunituoreita kanelikierteitä. “Tuskin hän on kovin hilpeää seuraa.”

Alkuun Luna ei tiennyt, mitä vastata. Enimmäkseen he vain juttelivat. Luna kertoi luennoistaan ja Draco kuunteli. Draco kertoi kirjoista, joita oli lukenut ja Tylypahkan seitsemännen vuoden kursseista joita suoritti kirjekurssilla. Juuri muuta tekemistä tällä ei sitten ollutkaan. Silloin tällöin he pelasivat korttia tai shakkia, ja silloin Luna näki pilkahduksen Dracosta, joka tämä olisi voinut olla. Hauska, nokkela, kunnianhimoinen. Hiukan sarkastinen. Ajattelevainen: Draco muisti, millaisena Luna halusi teensä, ja että hän piti suklaasammakoista. Hän oli joskus tuonut Lunalle suklaasammakoita kellariin.

“Ginny, lakkaa kiusaamasta Lunaa”, rouva Weasley komensi ja tuli täyttämään heidän teekuppinsa. “Hän on varsin kiltti kun käy katsomassa sitä poikaa, muut tuskin käyvät. Arthur sanoo, että Malfoyiden nimi on ministeriössä yhtä pahassa loassa kuin Mustan nimi oli aikoinaan.” Hän katsahti Lunaa lempeästi. “Teet oikein, kultaseni, kunhan et rasita itseäsi liikaa. Vie sille poikaparalle muutama kanelikierre. Ja onko hänellä tarpeeksi peitteitä? Yöpakkaset ovat jo alkaneet.”

Luna nosti kutomaansa peittoa. Se oli tummansininen torkkupeitto, jonka hän arveli sopivan hyvin Dracon sängylle. Ensin hän oli aikonut kutoa vihreän, mutta pelkäsi, että se toisi mieleen liikaa huonoja muistoja. Nykyään Dracon kaikki vaatteet olivat joko harmaita tai mustia.

“Tuo on oikein kauniisti tehty, kultaseni.”


6. Muutto

Seuraavan kerran Luna meni katsomaan Dracoa sairaalaan.

Draco oli yskinyt jo viikkoja. Luna oli monta kertaa ehdottanut, että tämä kävisi parantajan luona, mutta Draco oli aina kieltäytynyt. Lopulta ehdonalaisvalvoja kyllästyi ja raahasi hänet Pyhään Mungoon, missä otettiin välittömästi vuodepotilaaksi.

Dracolla oli pieni huone osaston päässä. Sen edessä seisoskeli pitkästynyt vartija, joka tutki Lunan laukun paljastusloitsulla ennen kuin päästi hänet sisään.

Draco makasi vuoteessa ja näytti entistäkin laihemmalta ja kalpeammalta. Hän nousi istumaan kun Luna tuli sisään ja alkoi yskiä.

Luna odotti, kunnes yskäkohtaus oli ohi ja istui sitten tuolille vuoteen viereen. Huone oli karu: vuoteen ja tuolin lisäksi siellä oli vain pikkuruinen yöpöytä, jonka päällä oli pullollinen sinistä lientä ja juomalasi.

Draco nojautui seinää vasten. Hän katsoi Lunaa ja hymyili arasti. “Ei sinun olisi tarvinnut tulla.”

“Minä halusin”, Luna sanoi. Hän avasi laukkunsa. “Toin sinulle jotain.”

Hermione oli auttanut häntä loihtimaan laukun suuremmaksi sisäpuolelta. Hän veti esiin muutaman kirjan, sen harmaan peiton jonka oli kutonut Dracolle ja paksun tyynyn. Hän muisti omista käynneistään Pyhässä Mungossa, että tyynyt olivat niin litteitä, ettei selkää voinut tukea niiden varaan vaan oli nojattava kylmää seinää vasten.

“Kiitos”, Draco sanoi käheästi mutta vilpittömästi. Hän työnsi tyynyn selkänsä taakse ja silitti peiton reunaa.

Draco oli liian heikko puhumaan, mutta Luna jutteli tälle hetken. Hän kertoi luennoistaan, Ginnyn muutosta Lontooseen ja sohvasta joka oli livennyt Ronin otteesta ja rymistellyt portaat alas kadulle ennen kuin se saatiin kiinni, ja professori Lipetitin eläköitymisestä.

Draco kuunteli ja nyökkäili, mutta ei jaksanut vastata. Puolen tunnin jälkeen hoitaja tuli sisään ja käski Dracon ottaa lääkkeensä. Tämä joi lasillisen sinistä lientä ja lysähti sitten tyynyjensä varaan.

Luna alkoi tehdä lähtöä. Juuri kun hän oli sulkenut laukkunsa, Draco avasi silmänsä. Tämä katsoi häntä hetken katse harittaen ja kosketti sitten hänen kättään. Sitten hänen silmänsä painuivat taas kiinni.

Luna veti huovan Dracon päälle ja lähti.

7. Uusi

Dracon uusi ehdonalaisvalvoja oli paljon mukavampi kuin ensimmäinen oli ollut.

Luna oli ollut epäluuloinen kun näki tämän ensimmäisen kerran, mutta hänen ennakkoluulonsa karisivat pian. Kouluaikoina Marcus Flint oli ollut ilkeä öykkäri, mutta tämä oli selvästi kääntänyt uuden lehden Tylypahkan jälkeen. Hän oli kohtelias, puhui Dracolle ystävällisesti mutta määrätietoisesti ja suhtautui Lunaan tyynesti. Dracon entinen valvoja oli hädin tuskin antanut hänen poistua asunnosta kerran viikossa eikä ollut lainkaan pitänyt Lunan vierailuista. Lunan oli täytynyt kuunnella useita pitkiä varoituksia saadakseen viettää Dracon kanssa edes muutaman tunnin.

Hän kävi katsomassa Dracoa pari päivää sen jälkeen kun tämä oli päässyt kotiin Mungosta. Flint oli jo siellä. Hän istui parhaillaan keittiön pöydän ääressä ja tervehti Lunaa kohteliaasti.

Draco vilkaisi Lunaa hiljaa ja ojensi sitten ranteensa Flintille. Tämä työnsi Dracon hihan pois tieltä ja napautti sauvallaan kelloa tämän ranteessa.

“Säännöt ovat samat kuin aina aikaisemminkin. Kello kertoo sinulle, kun aika on loppu ja sinun täytyy palata takaisin asuntoon. Jos käynnit kuitenkin venyvät, parantaja kertoo minulle ja minä ilmoitan ministeriöön. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä.” Hän laski Dracon hihan alas. “Tarvitsetko jotain? Ruokaa? Lääkkeitä?”

“Tee on melkein loppu”, Draco mutisi. Tämän ääni oli niin hauras, että Luna pelkäsi sen särkyvän palasiksi.
“Tuon sinulle huomenna uuden paketin.” Flint nousi seisomaan ja taputti Dracoa olkapäälle. “Nähdään huomenna.” Flint nyökkäsi Lunalle. “Neiti Lovekiva.”

Luna mutisi jotain vastaukseksi. Flint lähti ja he jäivät kaksin.

“Mitä tuo oli?” Luna kysyi ja istui Flintin paikalle. Draco katsoi ulos ikkunasta. Ulkona oli harmaa syyssää, ei järin kiinnostava.

“Flint sai minulle ajan parantajanvelholle.”

“Hyvä juttu”, Luna sanoi, vaikka hänen teki mieli rutistaa Dracoa. Tämä oli tähän asti kieltäytynyt joka ikisestä parantajavelhon käynnistä, vaikka Luna oli ehdottanut sitä pariinkin kertaan. Jopa Mungossa hän oli kieltäytynyt sanomasta juuri mitään, kun parantajat olivat tulleet käymään.

Draco hymyili arasti. “No. Se on alku.”

“Niin”, Luna sanoi, “se on alku.”




Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 898
Oiii, miten kiva premissi! Ensin ajattelin, että hyppäät suoraan Malfoyn kartanon tapahtumiin, siitäkin olisi jännittävää joskus lukea, mutta oli oikeastaan miellyttävää myös nähdä, millaiseksi Dracon ja Lunan suhde on muuttunut tulevaisuudessa. Luna on aivan ihana, vaikka hänkin kamppailee elämänsä kanssa, häneltä liikenee silti aikaa ja voimia huolehtia Dracon hyvinvoinnista. Heti ekassa osassa oli tunne, että ei olla ihan varmoja, mitä tässä ollaan tekemässä, mutta kuitenkin haluaa kuulla toisesta ja vähintään näyttää, että maailmassa on ihmisiä, jotka välittävät.

Lainaus
Draco oli tilannut samaa kuin hän. Lunasta oli tuntunut, ettei Draco kerta kaikkiaan keksinyt, mitä muuta olisi voinut tilata.

Apua, en kestä, tämä jo rikkoi minut. :'''( Kuin Dracolla ei olisi kiinnostusta elämään sen vertaa, että tilaisi teetä, joka häntä kiinnostaisi. </3 Ja tietenkin Lunakin olisi puolustanut Dracoa oikeudenkäynnissä, ihanaa. Ja minusta on kurjaa, että hän koki vielä senkin ponnistuksen jälkeen, että olisi pitänyt tehdä enemmän ja käydä katsomassa Dracoa. Olisihan se varmasti ilahduttanut Dracoa, mutta täytyy huolehtia itsestä, että voi huolehtia muistakin. Tuli kuitenkin lopulta aika, kun hän jaksaa huolehtia Dracosta. :)

Lainaus
“Teet oikein, kultaseni, kunhan et rasita itseäsi liikaa. Vie sille poikaparalle muutama kanelikierre. Ja onko hänellä tarpeeksi peitteitä? Yöpakkaset ovat jo alkaneet.”

Molly! <333 Ja hänkin ymmärsi huomauttaa, että Lunan pitää huolehtia itsestäänkin. Todellakin Molly ymmärtäisi Dracoa ja tästä raapaleesta tuli tunne, että kyllä Ginnykin jossain vaiheessa ymmärtää ystäväänsä. Voin uskoa, että Ginny olisi ollut todella vihainen Lunan kartanoon vangitsemisesta, mutta jos Luna pääsee yli niin silloin pitää Ginnynkin päästä. Ihana ajatus tosiaan tuo torkkupeitto. <3 Ehdin säikähtää Dracon sairastuessa, että hän kuolee tähän lopuksi, mutta onneksi se oli ohimenevää. :) Viimeinen raapale oli ihanan lupaava, että aika parantaa ja hiljalleen elämä voittaa. Kiitos tästä tosi paljon, oli aivan ihastuttava tutkielma näiden kahden suhteesta, jota rakastan tosi paljon. <3
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Linne

  • ***
  • Viestejä: 913
  • Hämmentynyt pesukarhu
Ihanaa kun tykästyit, Meldis!

Malfoyn kartanostakin voisin joskus kirjoittaa, mutta tämä idea on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa. Musta on kauhean kiehtovaa ajatella, millainen suhde (vai minkäänlaista) Lunalle ja Dracolle kehittyi sinä aikana, kun Luna oli vankina kartanossa. He ovat niin erilaisia persoonia, että haluaisin tietää, millä tavalla he ovat kommunikoineet vaikeassa tilanteessa.

Oli ihana lukea mietteitäsi tekstistä! Minua on monesti mietityttänyt, mitä sodan jälkeen tapahtui kuolonsyöjille, erityisesti nuorille, jotka olivat menneet mukaan perheensä houkuttamana ja painostamana. Tai tuntevatko velhot edes ehdonalaista? Azkaban on melkoinen rangaistus esimerkiksi muutamasta näpistyksestä. Ja mitä tapahtuu vangeille sen jälkeen, kun he vapautuvat? Jos vapautuvat, ei nyt tule mieleen muita kuin Hagrid, jotka vapautuivat laillisesti.

Kiitos paljon kommentista, se piristi lauantaipäivääni kovasti <3


Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Kommenttikampanjasta hei! Minua kutkutti tarttua tähän, koska itsekin osallistuin samoin sanoin Spurttiraapaleeseen ja otsikko oli mitä hurmaavin (sekä käytti ensimmäistä inspissanaakin osuvasti). Lisäksi pidän Dracosta ja Lunasta, yhdessä ja erikseen, joten tämä oli nappi valinta. ♥ Tässä oli aivan upea tunnelma (haikea, surumielinenkin, mutta siellä oli silti sellaista eteenpäin menevää toivoa, vaikka Draco sairastuikin). Pidin kokonaisuudesta niin paljon, etten osaa valita lemppariosiani, eikä minun tarvitsekaan. Mutta kun en osaa valita edes lempparilainauksiani, kun lainaisin koko ficin. :D

Yritän siis löytää sanat muuta kautta: hahmot tuntuivat todella IC:ltä, mistä tykkäsin ja mainittu tunnelma sopi  jotenkin täydellisesti näihin hahmoihin. Ja olit luontevasti tuonut heidät yhteen tässä ficissä. Vuosi ja kolme kuukautta Azkabanissa on pitkä aika, mutta onneksi sen jälkeen, vähän kerrassaan Draco pääsee lopulta alkuun toipumisensa kanssa. Ja uskon, että Luna on jo antanut hyvän alun sille, että elämässäkin on yhä lempeyttä ja toivoa. Se, että Lunakin on joutunut käsittelemään traumojaan vankinaolostaan ym., tuntui todella loogiselta, mutta tuoreelta. En ole törmännyt juuri ficceihin, joissa Luna kärsisi juuri velhosotatraumoista, vaikka esimerkiksi juuri Dracosta ja Harrysta niitä vasta vilisee. Vaikka H/C-asetelma on yleinen, toit siihen toisin sanottuna tuoreen tuulahduksen, missä molemmat tukevat toisiaan ja käsitellään molempien kipuja sopivassa suhteessa.

Tässä oli myös paljon kivoja pieniä yksityiskohtia, joista tykkäsin ripoteltu pitkin tekstiä esimerkiksi kuvailussa. Olit myös onnistunut hyvin vangitsemaan sanat, joita Spurttiraapale tarjosi. :) Pari pikkutypoa taisin pongata, mutta enhän minä niitä enää löydä, että voisin vinkata. :D Sujuvasti kirjoitettu ja tunnelmallinen raapalesarja, jota oli ilo lukea surumielisyydestä ja haikeudesta huolimatta. Tuli hyvä olo. Kiitos. ♥
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me