Nimi: Paluu Länteen
Kirjoittaja: Vlad
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Ikäraja: S
Päähenkilö: Gandalf
Genre: draama, lievä haikeus
Disclaimer: Kaikki, minkä tunnistat olevan lähtöisin Tarusta Sormusten Herrasta kuuluu Tolkienille. Minä vain kerron oman näkemykseni erinäisistä asioista.
Spoilers: Ficci sisältää tietoa, joka löytyy Silmarillionista ja Keskeneräisten tarujen kirjasta.
A/N: Huh, ensimmäinen TSH-ficcini, ei saa syödä. Jotain haltiakielen virheitä voi olla. Kommentteja saa aina antaa. Gandalfista tulen varmaan jatkossakin kirjoittamaan, koska tykkään hahmosta ja minusta Gandalf on aina ollut mielenkiintoinen. Osallistuu Lainaushaasteeseen. Halusin kirjoittaa jotain siitä hetkestä, kun hobitit ja Kolme Sormusta lähtevät Keski-maasta. Toivottavasti Gandalf ei ole kovin OoC ja toivottavasti joku pitää tästä. Haltiakielen englanninkielinen käännös löytyy tekstin lopusta.
Valkoiseen kaapuun kietoutunut vanha, sauvaan nojaava mies seisoi kauniin haltialaivan vieressä ja katseli itään. Suuri Varjo oli voitettu ja nyt Manwë ja Varda tahtoivat omansa takaisin. Mithrandir, Harmaa Pyhiinvaeltaja, oli tehtävänsä suorittanut ja oli aika palata Länteen. Laiva oli valmiina Satamissa, odottaen vielä viimeisiä seurueen jäseniä viedäkseen haltiat, velhon ja kaksi hobittia Suuren Meren yli kaukaiseen, unohdettuun Länteen. Vanha velho oli helpottunut. Taakka oli vihdoin vierähtänyt syrjään hänen sydämeltään, hän oli vapaa palaamaan Valinoriin, ainoana istarista, joka oli pysynyt tehtävälleen uskollisena. Curunír oli vajonnut Mustan vallan alle, Istari Lûin, Siniset Velhot olivat kadonneet kauas itään, joutuneet luultavasti Sauronin valtaan ja Aiwendil oli unohtanut tehtävänsä. Vain Olórin oli muistanut todellisen tehtävänsä ja suorittanut sen.
Velhon huulille kiipesi hymy, kun pieni ponien vetämä kärry vyöryi Harmaisiin Satamiin. Vihdoin. Vihdoin seurue oli koossa ja valmis lähtemään. Gandalf lähti kävelemään kohti vaunuja samalla, kun haltiat tekivät viimeisiä valmisteluja matkaa varten. Vain kolme suurinta jäi odottamaan laiturille. Vanhan velhon lähestyessä neljä nuorta hobittiviikaria laskeutui vaunuista ja kolme heistä lähti kävelemään ilahtuneena velhon luo. Neljäs kääntyi auttamaan viidennen, vanhimman hobitin kärryistä ja käveli sitten hitaasti Gandalfia kohti, tukien enoaan. Vanha velho naurahti ja riensi kaksikkoa vastaan.
"Ah, Bilbo, Frodo! Nyt kaikki ovat paikalla. Hienoa! Alammekin olla jo valmiita."
Gandalf käveli kaksikon kanssa laiturille ja sanoi:
"Jos haluatte heittää hyvästit, niin nyt on sen aika. Pian laiva nostaa purjeensa ja silloin ei ole enää aika jättää jäähyväisiä."
Vanhan velhon sanat saivat nuoremmat hobitit levottomiksi ja heistä nuorin, Pippin, näytti erityisen huolestuneelta.
"Lähtee? Mitä tarkoitat, Gandalf? Lähtee?"
"On tullut aika, jolloin Kolme Sormusta jättää Keski-maan ja Sormusten Haltijoiden on aika tulla meidän kanssamme Länteen, Meren taa. Olen pahoillani", Gandalf sanoi. Pippinin silmät kyyneltyivät.
Gandalf käänsi selkänsä itkeville hobiteille ja lähti kävelemään kohti laivaa. Pian hänen selkänsä takaa kuului pienten pehmoisten jalkojen hiljainen tassutus ja Frodo ja Bilbo seurasivat velhoa kaksin. Muut kolme hobittia jäivät itkien katselemaan ystäviensä lähtöä. Kukaan ei ollut osannut odottaa tätä, paitsi ehkä Gandalf ja haltiat. Gandalf auttoi vanhan Bilbon laivaan ja kääntyi sitten nostamaan Frodon partaan yli ja ensimmäistä kertaa elämänsä aikana nuori hobitti huomasi punakivisen Sormuksen vanhan velhon sormessa. Se oli yksi Kolmesta, yksi Kolmesta Sormuksesta, jotka eivät olleet joutuneet Sauronin Mustan vallan alle tai kadonneet.
Silloin kantautui Satamiin johtavalta tieltä tuttu laulu:
Et Eärello Endorenna utúlien. Sinome maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.
Gandalf hymyili. Kuningas Elessar oli saapunut Satamiin, jättämään viimeiset jäähyväiset ystävilleen, jotka lähtivät Meren taa. Velho ja kuningas olivat tästä kruunajaisissa sopineet matalalla äänellä käydyssä keskustelussa, mutta tähän hetkeen asti oli ollut epäselvää pääsisikö Aragorn todella tulemaan, kaikista lupauksistaan huolimatta. Matka oli Varjon haihtumisesta huolimatta pitkä ja vaarallinen. Gandalf kohotti kättään hyvästelläkseen vanhan ystävänsä. Lähdössä oli aina haikea tunnelma, mutta hobiteille se tuntui olevan tällä hetkellä liikaa. Vanha velho itse tunsi olonsa helpottuneeksi ja rentoutuneeksi. Hänen tehtävänsä oli vihdoin suoritettu ja hän oli palaamassa takaisin omille seuduilleen. Hän oli palaamassa Länteen, ainoana lähetetyistä (muut maiar olivat harhautuneet) ja Olórin oli tietoinen siitä, että Suuri Paha oli kukistettu Keski-maasta pitkän odotuksen jälkeen.
Et Eärello Endorenna utúlien. Sinome maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta. = Out of the Great Sea to Middle-earth I am come. In this place I will abide, and my heirs, unto the ending of the world.