Nimi: Salvaa sydänsuruihin
Kirjoittanut: Winga
Ikäraja: S
Tyylilajit: draama, romance, angst
Paritukset: Sirius/Neville, taustalla (yksipuolinen) Sirius/Alice
Vastuuvapaus: Hahmot Rowlingin, minä vain leikin.
Kirjoittajalta: Päätin, että kirjoitan jotain Slash10 ja sit aloin miettiä paritusta ja päätin kysyä hahmoja. Sinikeiju antoi Siriuksen, Nevilla Nevillen, ja sitten piti yhdistää nämä. Hui.
Salvaa sydänsuruihin
Harry oli taas lähtenyt omille teilleen, vaikka Tylyahoon heidän piti mennä.
Neville oli nähnyt, hän oli seurannut katseellaan ensin kolmikkoa ja sitten Harrya, kun tämä oli kääntynyt vasemmalle, vaikka oikealla oli oikea suunta. Sitten hän oli lähtenyt perään, eikä hän itsekään ollut varma, miksi. Hänen askeleensa olivat hiljaisia ja hän koetti olla näkymätön, ehkä Harry ei huomaisi häntä.
”Sirius?” Neville kuuli Harryn huhuilevan hiljaa mutta kuitenkin niin kovaa, että mikäli joku oli lähellä, tämä kuulisi. Lehdet kahisivat ympärillä ja Neville säikähti, piiloutui puun taa.
”Täällä”, kähisi miesääni Harryn lähellä ja Neville jähmettyi tunnistaessaan kasvot.
Harryn huulilta pääsi helpottunut huokaus ja Neville mietti, pitäisikö hänen vain kääntyä pois ja jättää ystävänsä etsintäkuulutetun rikollisen seuraan, mutta sitten hän muisti olevansa rohkelikko eikä ystävän hylkääminen kuulunut siihen kuvaan. Mutta ei hän silti aikonut vielä näyttäytyä, seuraisi tilannetta etäämmältä. Häneltä jäi huomaamatta miehen katse, joka luotiin hänen suuntaansa, kuin olisi tiennyt hänestä.
Neville ei kuunnellut keskustelua, ei ainakaan kovin paljon, sillä salakuuntelu oli rumaa, isoäiti oli opettanut. Hän tarkkaili enemmän ilmeitä ja eleitä ja siirsi sitten katseensa kasveihin, hymyili tunnistaessaan niitä. Tuosta saisi salvaa, joka paikkaisi särkyneen sydämen, hän mietti katsoessaan yhtä ja kurtisti sitten kulmiaan. Voisihan hän kerätäkin kasveja, nämä eivät olleet niin yleisiä. Sitä paitsi ei vaikuttanut siltä, että Musta aikoisi tehdä Harrylle mitään ja olihan hän tietoinen, miten mahtava velho Harry oli.
Aivan liian pian (Nevillellä oli kädet täynnä kasveja) Harry huokaisi: ”Minun pitää kyllä mennä nyt. Nähdään taas myöhemmin.”
Ja mies halasi poikaa ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Harryn kasvoille levisi hymy, hän nyökkäsi ja lähti kulkemaan pois. Neville piiloutui ensin ja oli aikeissa lähteä Harryn perään, kun Musta astui hänen luokseen.
”Kuka sinä olet?”
Neville tunsi jalkojensa tärisevän ja kasvien putoavan maahan. ”Neville Longbottom.”
Mustan kasvoille levisi haikea hymy ja hän nyökkäsi. ”Frankin ja Alicen poika, etkö olekin?” Neville nyökkäsi. ”On niin sääli, että heille piti käydä niin kuin kävi.”
”Mitä sinä säälistä tiedät, petturi?” Nevillen onnistui uhmakkaasti kysyä.
Musta nauroi. ”Olet tullut isääsi. Ja minä en ole petturi, luuletko, että Harry kävisi tapaamassa sitä, joka hänen perheensä tapatti, olkoonkin kummisetänsä?” Hän katsoi Nevilleä hieman tarkemmin ja hymähti itsekseen. ”Olisi minun kyllä pitänyt tunnistaa sinut, on sinussa samaa näköä kuin äidissäsikin. Katsoin vanhempiasi aina ylöspäin, silloin kun sinuakaan ei vielä ollut.” Hänen silmänsä kostuivat.
Neville räpäytti silmiään. ”Oletko sinä Harryn kummisetä?” Ja sitten hän ymmärsi muutkin sanat. ”Ja kiitos, kai. Olettaen, että se, että näytän äidiltäni, ei sinusta ole aivan kamala asia.”
”Olen, olen. Ja päinvastoin, minusta on hienoa, että ihmisestä voi tunnistaa tämän vanhemmat. Joskin epäilen, että esimerkiksi Harry on kyllästynyt kuulemaan vertailua vanhempiinsa”, Musta totesi vinosti hymyillen.
Neville koetti hymyillä, mutta vaikka hän olikin jo päättänyt, että ehkä Musta ei ollutkaan petturi, ei hymy silti tahtonut ilmestyä vakaville kasvoille. Posket punaisina hän laski katseensa, muttei tarpeeksi nopeasti.
Musta näki Nevillen ilmeen ja hymähti. ”Ei minua tarvitse pelätä. Tarvitseko apua noiden keräämisessä?” hän kysyi nyökäten kasveihin, joita lojui joka puolella pojan ympärillä.
Nyökäten Neville kävi polvilleen ja alkoi kasata kasveja syliinsä. Musta laskeutui myös alas ja kaivoi jostain taskusta sauvansa ja taikoi kassin Nevillelle.
”Ole hyvä, voit kerätä ne tänne”, Musta sanoi hymyillen lempeästi. Neville kiitti. Käsi osui toiseen ja hän tunsi sähköiskun.
Hiljaisuus levittyi kaksikon ympärille kun he keskittyivät kasveihin. Jossain vaiheessa Musta kysyi: ”Miksi sinä seurasit Harrya?”
Neville, mietti, miksei kysymystä ollut esitetty aiemmin ja kohautti olkiaan, hytisten syyssäässä. ”Hän on vaikuttanut viime aikoina omiin maailmoihinsa uponneelta ja mietin, mihin hän oikein oli menossa, yksin. Ajattelin katsoa hänen peräänsä hieman.”
”Olet tullut niin vanhempiisi”, Musta mutisi ja hänen silmissään välähti jokin muisto kuin kaipaus.
Neville kohautti olkiaan. ”En voi sanoa tuohon mitään, ainut mitä minä heistä tunnen, on kuori. Ja karkkipaperi, niitä minulla on tusinoittain jo. Isoäiti ei tahdo puhua heistä, hän alkaa aina itkeä.” Vaikka aina muuten on niin vahva ja moittiva, hän lisäsi mielessään.
Mustan katse oli surullinen ja hän tuijotti Nevillen kassia. ”No, kaikki kasvisi ovat nyt siellä. Ehkä sinun pitäisi mennä.”
”Mikä sinua nyt vaivaa?” Neville ihmetteli ja tuijotti Mustaa.
Musta naurahti. ”Särkynyt sydän, tiedätkö miten pahasti se koskee, kun muistaa vanhan rakkautensa toisen ulkonäöstä ja kaipaa?”
Ennen kuin Neville huomasikaan, Musta oli napannut hänet kiinni ja painoi huulensa hänen huulilleen ja kaikki se tuska menneisyydestä riistäytyi vapaaksi tuossa yhdessä suudelmassa, johon hänkin hukkui, vaikka ei tiennytkään miksi. Aivan kuin jokin kauan vapautumista kaivannut olisi viimein vapautunut ja antautunut ja hän tunsi jotain, mitä ei koskaan
mutta sitten Musta päästi hänet irti ja hänen mielensä käski ajatella miestä Siriuksena, ei Mustana.
”Olen pahoillani”, Sirius kuiskasi ja muutti muotonsa koiraksi. Hän juoksi pois ja Neville jäi hetkeksi tuijottamaan hänen peräänsä ennen kuin kääntyi kassinsa kanssa takaisin koululle.
Neville tajusi kyllä olleensa vain korvike ja että todennäköisesti tämä ei enää toistuisi koskaan, mutta ihan vain varmuuden vuoksi hänen pitäisi seurata Harrya seuraavillakin kerroilla jos tämä lähtisi harhailemaan itsekseen. Ihan vain varmuuden vuoksi.