Nimi: Hotelli Löytölintu
Kirjoittaja: marieophelia (2021-)
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, matkakertomus, vanhan ihmisen teiniangsti
Päähenkilö: Minerva McGarmiwa
Yhteenveto: Kesällä 1994 Minerva saa tarpeekseen huispauksesta ja skottiruuduista.
A/N: Jatkan sarjaa “Vuosien 2020-2021 julkaisemattomat ficit”. Tämän piti olla Juhannustaika Rowenalle, joka vuoden 2021 toiveketjussa oli pyytänyt Minerva/Albusta. Huomasin kuitenkin silloin (ja koen näin edelleen), että Albus Dumbledore on mulle aivan mahdoton hahmo kirjoittaa. Tämä Albukseton aloitus on kuitenkin mielestäni hauska, joten julkaisen nyt, ja koetan kirjoittaa jatkoluvut myöhemmin valmiiksi. Tähän tullee kolme osaa. Tarkoitukseni oli osallistua myös FFF1000-haasteeseen sanalla löytölintu, mutta sana olikin jo käytetty. Ei se mitään, kolmessa vuodessa ehtii kaikenlaista tapahtua.
Hotelli Löytölintu1.
Kun Skotlanti huispauksen maailmanmestaruuskisojen alkulohkon ensimmäisessä ottelussaan hävisi Luxemburgille tylyin 530-50 lukemin, julisti Minerva McGarmiwa, ettei katsoisi enää ainuttakaan huispausottelua sinä kesänä.
”Älä ole naurettava!” kivahti Rolanda Huiski, jota turhautunut Minerva oli huomaamattaan mäiskäissyt kaikkarilla polveen. ”Nyt on maailmanmestaruusvuosi!”
”En tahdo kuullakaan koko lajista! Ja hemmettiin kaikki skottiruudut!” Minerva vannoi ja heitti suutuksissaan (skottiruutuisen) hattunsa lähimpään roskakoriin.
Hyvähän Rolandan oli vähätellä Minervan tappiomielialaa: hän kannatti Englantia, eikä siten ymmärtänyt mistään mitään!
”Aiotko sitten sulkeutua kotiisi koko kesäksi? Koko Britannia tohisee kisoista”, Rolanda älähti. Minervasta alkoi huomata, että tämä oli viettänyt aivan liikaa aikaa teini-ikäisten parissa, elkeet uhjasivat äityä yhtä dramaattisiksi.
”Kyllä!” aikoi Minerva vastata, mutta tajusi sitten, ettei sekään kävisi päinsä. Hänen pieni asuntonsa, jossa hän vuosittain vietti kaksi lyhyttä kesäkuukautta, oli lattiasta kattoon skottiruuduin somistettu. Asunnon seitsemästä taulusta kuusi esitti kuuluisia huispauspelaajia ja yksi Loch Nessin hirviötä.
”Otan äkkilähdön jonnekin peräpohjalle!” Minerva puuskahti. ”En todellakaan aio katsoa tätä touhotusta enää hetkeäkään!”
Rolanda tuhahti. Hän oli varma, että Minerva muuttaisi mielensä.
Mutta Minerva oli kuin olikin tosissaan. Kenties se oli skottilaista jääräpäisyyttä. Rolandan suureksi närkästykseksi Minerva möi ennakkoon ostamansa huispausotteluliput niin puolivälierä-, välierä- kuin finaalipeleihinkin pilkkahinnalla eteenpäin (Mundungus Fletcher mainitsi tämän myöhemmin elämänsä parhaaksi kaupaksi). Kovin paljon muuta ohjelmaa kuin huispausottelut Minerva ei kesälle ollut etukäteen suunnitellut. Filius ja Pomona tietenkin pettyisivät, ettei hän osallistuisi heidän kanssaan Kolmen luudanvarren viikoittaiseen bingoiltaan, mutta vakuuttivat ymmärtävänsä, kun Minerva selitti, että kaipasi vaihtelua. Ehkä he saisivat Severuksen liittymään seurueeseensa? Percy Weasley oli lähettänyt Minervalle vapaalipun noidankattilanäyttelyyn, mutta tuon tilaisuuden väliin jättö ei Minervaa varsinaisesti harmittanut. Hän lahjoitti lipun Severukselle ja käski tämän valita joko bingon tai noidankattilat. Severus kehotti Minervaa painumaan suolle.
”Ajattelin pikemminkin saaristoa”, Minerva vastasi ja kirjoitti pienelle pergamenttilapulle matkakohteensa osoitteen siltä varalta, että Severus haluaisi myöhemmin pyytää anteeksi.
Minerva olisi halunnut jättää myös Albukselle sanan, missä aikoi kesänsä viettää, mutta Albus oli häipynyt kesälomalle ilmoittamatta, minne oli lähdössä. Opettajat olivat joutuneet vielä kesäkuun loppupuolella selvittelemään useita Kolmivelhoturnajaisten järjestämiseen liittyviä käytännönkysymyksiä ja Minerva jos kuka tiesi, että Albus tarvitsi lepoa. Albus oli ehdottomasti kieltänyt ministeriötä (etenkin innokasta mutta taitamatonta Ludo Bagmania) ottamasta yhteyttä sen paremmin häneen kuin muihinkaan Tylypahkan opettajiin heinäkuun aikana ja painottanut, että Tylypahkasta ketään heistä olisi turha tavoitella. Silti Minervaa harmitti, ettei edes hän tiennyt, minne Albus oli Tylypahkan ja ministeriön hälinää paennut. Hän tiesi vain, ettei Albus sanottavammin välittänyt huispauksesta – se oli ainoita vikoja, jonka Minerva oli miehestä lähes viidenkymmenen vuoden aikana löytänyt. Kenties tänä kesänä Minerva olisi ollut valmis antamaan tuon puutteen anteeksi.
Minerva pakkasi laukkunsa, – toisin sanoen Pomonalta lainaamansa kukkakuvioisen matka-arkun: hän ei edelleenkään voinut kärsiä skottiruutua – pukeutui kevyeen matkaviittaan ja ilmiintyi Kansainvälisten porttiavainten toimistoon. Toimisto oli tietenkin ruuhkainen, sillä niinä viikkoina Britanniaan saapui ennätysmäärä huispausintoisia velhoturisteja. Lähtevien avainten tiskillä ei kuitenkaan ollut jonoa. Minerva tilasi porttiavaimensa väsähtäneen näköiseltä keski-ikäiseltä noidalta, jonka kaapuun kiinnitetyssä pinssissä luki ”Ludo Bagman 4ever”.
”Yksi kansainvälinen porttiavain. Määränpää: Itämeren saaristo, Löytölinnun saari. Ei paluumatkaa.”
Minerva huokasi helpotuksesta, kun noita ojensi hänelle vaaleanpunaisen tiskiharjan, joka viiden minuutin kuluttua veisi hänet kauas pois kaikesta tappiomielialaa nostattavasta tohinasta.
Hänen ei tulisi ikävä kuin Albusta.
