Ficin nimi: Maailman rakkain mäntti
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Matchablossom
Genre: Sanaharkka & sopu
Summary: "Sano suoraan, jos jokin pännii, niin päästään siitäkin."
A/N: Olin alun perin suunnitellut tästä viikon viimeistä tekstiä, mutta tämä valmistuikin sitten yllättävän sukkelasti. 😄 Mitä nyt viikon julkaisuaikataulu vähän joustaa, mutta noh, pikkujuttu. Riitaficit ovat jotenkin kivoja, vaikka samalla tuleekin sellainen olo, että älkääs nyt tapelko, hyvät ihmiset. Tämäkään ei onneksi synkästä päästä ole. ❤️
***
"Eikö täällä ole mitään valmista pöperöä..." Kojiro mutisi kolutessaan jääkaapin sisältöä läpi. "Tai edes puolivalmista."
Mihinkäs sitä kokki olisi kotonaankaan toimestaan päässyt, etenkään sellaisen kuormittavan päivän päätteeksi. Sehän oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kaikki mahdollinen moska kerääntyi aina samalle päivälle.
"Löysitkö purtavaa?" keittiöön saapuva Kaoru kysyi, ja Kojiro nielaisi impulsiivisen miltä näyttää -viisastelun kurkkuunsa ja laski tasolle kinkun ja juuston tehdäkseen kömpelön ja ennen kaikkea pikaisen voileivän.
"Oli täällä vielä leipätarvikkeita", hän sanoi nuutuneesti. "Täytyy huomenna käydä kaupoilla hakemassa jotain muutakin."
"Sitä varten minulla onkin jo lista", Kaoru sanoi ja kiinnitti keltaisen muistilapun jääkaapin oveen, josta se olisi helppo napata mukaan.
"Joo", Kojiro mutisi sutiessaan leivälleen majoneesia. Hän todella olisi toivonut osaavansa sanoa sinä väsymyksen täyttämänä hetkenä muutakin, mutta se sai kelvata.
"Ostokset voi hoitaa tietysti tilaamallakin", Kaoru lisäsi. "Voin laittaa Carlan asialle."
"Miten vain..."
Kojiro saattoi aistia Kaorun jääneen katselemaan hänen suuntaansa, eikä olisi millään jaksanut aloittaa keskustelua. Hän oli ollut kotiinpaluustaan asti poissaoleva, sen hän myönsi itsekin, mutta edes pieni ulkoilu raskaan päivän päätteeksi ei ollut piristänyt. Ja sekös jurppi. Pikemminkin se oli ollut yksi mankeli lisää ja vain ruokkinut hänen uupumustaan. Jos leipä ja kuuma kylpy eivät auttaisi, sitten olisi piru merrassa.
"Oletko tietoinen huomisen säästä?" Kaoru kysyi seuraavaksi. Kojiro lätkäisi kinkku- ja juustosiivut majoneesilla silatulle leivänviipaleelle ja kohotti tekeleensä huulilleen.
"En ole tullut katsoneeksi. Eikä suoraan sanottuna liikutakaan tässä kohtaa –" hän tuhahti ja haukkasi ahneesti leivästä. Ei se täydellinen makuelämys ollut, mutta tarpeeksi lähellä.
"Hmm. Ymmärrettävää." Kaoru kohotti kulmiaan tavalla, joka kaikkien muiden ärsytyksenaiheiden lisäksi nykäisi Kojiroa vääristä naruista.
"Mitä?"
"Eipä mitään."
"Sano suoraan, jos jokin pännii, niin päästään siitäkin."
"Mikä vittu sinua vaivaa?" Kaoru tulistui alta aikayksikön tuttuun tapaansa.
"Ehei, minä en ala väitellä kanssasi yhtään mistään", Kojiro julisti, popsi leipänsä ennätystahtia ja kohotti kätensä ilmaan kuin antautuen. "Nyt... minä painun pesulle ennen kuin kiehahtaa kunnolla – vittu mikä päivä..."
"Tervetuloa takaisin sitten, kuin osaat taas käyttäytyä kuin täyspäinen ihminen."
"Ehken sinun mieliksesi tule enää koskaan ulos."
"Siitä vain! Ei tulisi edes ikävä tuollaista helvetin miesvauvaa!"
"Joo ei tarvitsekaan!" Kojiro puuskahti riisuessaan vaatteensa yhteen myttyyn ja heitti ne rivakalla otteella makuuhuoneen puolelle jatkosijoitusta varten. Samalla hän tavoitti Kaorun tyynenkylmän olemuksen, joka oli täynnä neulasadetta hänen suuntaansa. Hän vastasi katseeseen yhtä tylysti ja paukautti kylpyhuoneen oven perässään kiinni.
Typerä Kaoru.
Vaan mitä pidempään Kojiro suloisessa kylpyvedessä lojui, sitä ikävämmältä hänestä alkoi tuntua. Minuutti minuutilta hän huomasi kertaavansa keittiön tapahtumia ja tyhjästä alkanutta sanaharkkaa, eikä hänen mielensä kyennyt rentoutumaan yhtään verrattuna hänen kehonsa olotilaan.
Perhana, että hän osasikin olla idiootti.
Alun perin Kojiron aikeena oli ollut kylpeä pitkän kaavan mukaan, mutta sitä vastoin hän kuivasi itsensä vartin lillumisen jälkeen, puki tummansinisen kylpytakin ylleen ja veti pari kertaa syvään henkeä ennen kuin rohkeni avata kylpyhuoneen oven.
"Krhm, Kaoru?" hän huhuili, muttei saanut vastausta. Kurkistaessaan olohuoneen puolelle hän löysi etsimänsä nojatuolista kirjaa lukemasta. Kaoru oli vaihtanut ylleen kevyet housut ja suuren T-paidan ja sitonut hiuksensa letille unia varten. Miten söötiltä tämä näyttikin. Huomatessaan hänet Kaoru katsahti häntä kulmiensa alta noteeraamatta hänen läsnäoloaan enempää. Ehkäpä se oli oikeutettuakin, Kojiro tuumi ja otti ensimmäiset luimistelevat askeleet lähemmäs.
"En tiedä suostutko kuuntelemaan, mutta..." Kojiro mutisi ja istahti polvilleen Kaorun eteen. "Anna anteeksi. En olisi saanut ärhennellä sinulle sillä tavalla. Tämä päivä on ollut yhtä saakelin sirkusta aamusta asti..."
Kaoru silmäili häntä hetken yhtä tylysti kuin ennen kuin hän oli mennyt kylpyyn.
"Huono päivä ei ole mikään syy tehdä minusta jotain likasaavia, johon kipata pahaa oloa", tämä huomautti purevasti.
"Tiedän", Kojiro sanoi surkeana. "Olin kamala kusipää ilman syytä..."
"Onko fiiliksesi nyt sitten parempi?" Kaorun äänensävy oli yhä viileä, mutta ainakaan tämä ei hätistänyt häntä luotaan, ei edes kun Kojiro painoi päänsä tämän polvia vasten.
"Todellakin on", Kojiro huokaisi. "Ruoka ja kylpy tekivät ihmeitä ja auttoivat tajuamaan asioita."
"Hmm."
"Mitä voin tehdä hyvittääkseni äskeisen typeryyteni, murukulta?" hän mutisi ja rohkaistui silittelemään Kaorun sääriä sovittelevasti.
"Enköhän minä jotain keksi", Kaoru tuhahti aiempaa hieman suopeammin. "Juuri tällä hetkellä voit jatkaa tuota nykyistä puuhaasi."
"Tapahtuu", Kojiro hymähti ja painoi Kaorun paljaalle säärelle pehmeän suukon. "Olet rakas..."
"Hmh, samat sanat", Kaoru hengähti hetken kuluttua ja laski kätensä Kojiroun kylvynraikkaille hiuksille. "Senkin rakas mäntti."
"Maailman rakkain mäntti?" Kojirou kysäisi niin herttaisesti hymyillen, että Kaorulla oli vaikeuksia säilyttää toruva olemuksensa.
"Ehkä."
"Mmm, kuulostaa hyvältä."
"Olisin minäkin..." Kaoru sanoi sitten. "Olisin minäkin voinut valita sanani vähän toisin. Anteeksi."
Kojiron kasvoille levisi häkeltynyt ilme, joka sopivasti kätkeytyi Kaorulta hänen suukotellessaan tämän polvia ja reisiä. Kaoru ei ollut niitä ihmisiä, jotka pyysivät helposti anteeksi – muuten kuin imelässä liikemieskontekstissa – mutta näköjään tilanne oli jäänyt vaivaamaan tätä enemmän kuin yhdeltä kantilta. Vuosien varrella Kojiro oli kuullut anteeksipyynnön Kaorun suusta keskimääräistä harvemmin, tälle kun oli luontevampaa osoittaa pahoitteluaan ja välittämistään teoin.
"Tarkoitatko, että sinulle olisi kuitenkin tullut ikävä, jos olisin päättänyt sulkeutua kylppäriin loppuiäkseni?" Kojiro velmuili osoittaen, että asia oli hänenkin puoleltaan anteeksiannettu.
"Pah, mitä oikein luulet?" Kaoru härnäsi. "Kylppäriä minä etunenässä harmittelisin, kun pitäisi miettiä, missä sitä jatkossa peseytyisi ja kävisi paskalla."
Kojiro pärskähti hersyvästi. "Jaa-a, pitäisi kai sitten poliisille soittaa, että kylppärin on vallannut keskenkasvuinen miesvauva."
"Carla saisi hoitaa sen puhelun", Kaoru tyrskähti. "Säilyisi itsellä edes jonkinlainen ylpeyden ripe."
"Noinkohan."
"Oikeastaan ei", Kaoru tuumi lisää ja tarttui Kojiroa leuasta kääntäen hänen kasvonsa itseään kohti. "Realistisesti moinen kylpyhuoneinvaasio hoituisi sorkkaraudalla ja parilla riuskalla ranneliikkeellä."
"Oho... Kuulostaa pelottavalta."
Kaoru hymähti ja nojautui painamaan perhosenkeveän pusun hänen suupieleensä. "Kannattaa siis jättää kokeilematta onneaan, miesvauvagorillaiseni."
"Toden totta!"
