Ficin nimi: Lepääminen
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin
Genre: fluffy, hurt/comfort
Ikäraja: S
Paritus: Merlin/Arthur
Tiivistelmä: Arthurilla on ollut rankka aamu.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Idea tähän tuli alkuvuodesta, kun elämä heitti persettä. Tuli tarve kirjoittaa jotain lempeää, rauhoittavaa, simppeliä. ^^ Jos lukaiset, jätäthän kommenttia.
Lepääminen
”Älä mene minnekään, tulen kohta takaisin”, olivat olleet Arthurin sanat kohta kolme tuntia sitten, Merlin päätteli auringon asemasta. Se oli ollut alkuun tavallinen aamu, inhottavan aikainen, mutta jotenkin Merlin aina unohti olevansa väsynyt saapuessaan Arthurin kamariin. Niin hän oli unohtanut nytkin ja vietyään aamiaistarjottimen pöydälle ja avattuaan verhot, hän oli jo menossa kiskomaan prinssi peittojen alta – tai sitten liittymään seuraksi – kun Leon oli laukannut ovista, hädin tuskin jääden odottamaan kehotusta astua sisään koputtamisen jälkeen. Kiireinen viestinviejä oli saapunut ja Arthuria tarvittiin neuvonpidossa hovin ja kuninkaan kanssa. Arthur puri hammasta, mutta lähti Leonin mukaan vaatteet miten kuten saatuaan päälleen ja käski Merlinin odottaa. He eivät olleet ehtineet jakaa edes aamun ensimmäistä suudelmaa. Välillä Arthur huolehti, yllättäisikö joku palvelijoista tai ritareista heidät prinssin kamarista, joten Merlin ei nukkunut siellä kovin usein.
Alkuun Merlin oli siivoillut, kuuliaisesti tehnyt palvelijan hommiaan. Tunnin odotettuaan hän oli säälimättä käynyt Arthurin aamiaisen kimppuun, kun se joka tapauksessa oli jo viilentynyt. Kaksi tuntia kuluttua Merlin oli huvitellut käymällä läpi jokaisen Arthurin kaapin ja laatikoston. Kolmen tunnin kohdalla hän oli potkinut kengät jalastaan, ravistanut takin päältään ja hypännyt Arthurin edelleen sijaamattomaan vuoteeseen.
Lakanat olivat pehmeät, tuoksuivat Arthurille ja patja tuntui kuin pilveltä verrattuna Merlinin omaan kovaan sänkyyn. Merlin aikoi välittömästi hankkiutua nukkumaan useammin Arthurin sänkyyn. Se oli valtava, ylellinen ja Merlin tunsi olonsa hienoksi ja heti myös väsyneeksi pehmeiden peitteiden ja tyynyjen tuudittaessa häntä. Aurinko vain alkoi nousta sellaiseen kulmaan, että se osui ikkunasta hänen kasvoihinsa, joten hän ei pystynyt kunnolla nukahtamaan. Mutta hän tuijotteli tyhjyyteen, siveli punaista täkkiä ja nuuhki tyynyjä. Hän oli siinä vielä silloin, kun Arthur lopulta palasi yli kolmen tunnin kuluttua.
Merlin nosti päätään tyynyiltä, mutta jotenkin sänky piti hänet lumoavassa otteessaan, eikä hän pystynyt nousemaan sen enempää. Ei ihme, että Arthuria oli niin vaikea saada ylös sängystä aamuisin, kun nukkumapaikka oli näin makoisa. Joten Merlin jäi katsomaan Arthuria pää koholla peläten tämän reaktiota ja pohti, saisiko kuolemanpelko vihdoin hänen kehonsa liikkeelle. Arthur raahusti lähemmäs ja vasta sitten Merlin huomasi, että tämä ei näyttänyt olevan tappotuulella.
”Mitä nyt?” Merlin kysyi hädissään ja nousi istumaan sängyllä ja työnsi itseään vähän tyynyjä vasten. Arthur näytti loputtoman väsyneeltä ja lannistuneelta. Tämä roikotti käsiään, posket olivat valkoiset ja silmät tyhjät. Hän katsoi Merliniä, sitten sänkyään ja kääntyi istahtamaan sängyn laidalle. Hän potki saappaat jalastaan.
”Tee tilaa”, Arthur mutisi ja kierähti Merlinin viereen. Hän painoi päänsä Merlinin rinnalle niin, että Merlin laskeutui takaisin alas tyynyille, kiersi kätensä tämän ympärille, toisen selän alta ja toisen vatsan yli, lomitti heidän jalkansa ja huokaisi syvään.
Merlin oli hetken vielä jäykkänä, kädet kohotettuna ilmaan epävarmana siitä, miten reagoida Arthurin äkilliseen tarpeeseen kivuta hänen syliinsä. Hän arkaili rentoutua, mutta hitaasti työnsi sormensa Arthurin hiuksiin ja toisella kädellä otti kiinni Arthurin kädestä.
”Arthur?” hän kysyi hiljaa ja vastaukseksi Arthur painoi päätään alemmas, valuen Merlinin vatsan päälle enemmän ja hän huokaisi syvään niin, että se tuntui jopa Merlinin paidan läpi hänen ihollaan.
Tietenkin viestinviejä oli tuonut ikäviä uutisia, se oli ollut selvää, kun Arthurilla oli alkanut kestää niin kauan. Mutta Merlin oli silti kuvitellut, että Arthur ei olisi arvostanut sänkynsä rohmuamista, kun ei ollut itse paikalla. Kaikkein vähiten Merlin olisi kuvitellut Arthurin näin läheisyydenkipeänä. Merlin alkoi muotoilla, miten kysyisi Arthurin mielen liikkeitä, mutta samalla hän liikutti verkkaisesti sormiaan Arthurin hiusten läpi ja pyöritti peukaloaan tämän kämmenselällä. Arthurin hengitys värisi hänen vatsallaan, prinssin sydän sykki rauhallisesti jossain hänen kyljellään, tämän viileät varpaat hipaisivat Merlinin nilkkoja. Ja Merlin unohti, mitä olikaan halunnut kysyä Arthurilta. Arthur ei vaivautunut selittämään itseään, eikä Merlin halunnut kiskoa tästä selityksiä irti. Arthur oli tullut hänen syleilyynsä, siinä se.
Merlin katsoi alemmas Arthurin oljenkeltaisiin hiuksiin ja suki sormillaan niitä hellästi. Ne olivat ihmeen silkkiset hänen ihollaan. Kun aurinko osui niihin ikkunasta, näytti kuin Arthurilla olisi ollut kruunu päässään. Eikä se pyöreä kidutusväline, kuten Arthur sitä itse kutsui, vaan oikea, kuninkaan kruunu. Rahtu ylpeyttä sai Merlinin sydämen kipinöimään. Arthurin poski painautui Merlinin vatsaa vasten ja niin paljon kuin Merlin pitikin Arthurin jykevästä, komeasta leuasta, tämän piirteet silottuivat ihastuttavasti miehen sulautuessa Merliniin. Merlin pudotti sormiaan päälaelta ohimolle ja sitten poskelle, jolla tapasi ajamattoman sängen. Merlinin huulet taipuivat aina vain hellempään hymyyn. Se oli tosiaan aikuinen mies, soturi ja kuninkaallinen, Arthur, joka lepäsi hänen sylissään.
Koko Arthurin keho oli lämmin, mutta kuuma ilma, jota tämä hengitti, tuntui kuumemmalta vaikka aurinko itse olisi roiskinut tulisia lieskojaan Merlinin ylle. Merlin esteli itseään, ettei olisi oikeasti kipristellyt varpaitaan tuon tunteen edessä. Merlinin peukalo piirsi pientä ympyrää Arthurin kämmenselälle, jonka tämä oli viskannut Merlinin vartalon ylitse. Arthurin sormet tanssahtelivat myös, hipaisten Merlinin sormia, rannetta. Sähköiskuja lähti ylös Merlinin käsivartta pitkin. Arthurin toinen käsi seilasi hajamielisesti Merlinin kyljellä, välillä silittäen voimakkaammin, välillä vain hipaisten höyhenenkevyesti, mikä kutitti Merlinin vatsassa asti.
Merlin oli sulaa vahaa ja sitten he alkoivat sulaa kiinni toisiinsa. Arthur luisui huomaamattomasti tiukemmin, veltommin kiinni Merliniin ja Merlinin asento muuttui koko ajan vähän vielä istuvasta enemmän makaavaksi. Arthurin vartalon paino tyynnytti, suojeli ja helli häntä paremmin kuin tuhat peittoa. Merlin tiesi, ettei Arthur nukkunut, koska tämän sormet koskivat hänen kättään ja kylkeään vähän väliä ja tämän paljaat, jo lämmenneet varpaat pyyhkivät hänen nilkkojaan ja pohkeitaan. He liimautuivat toisiaan vasten, liimautuivat sänkyyn ja pehmeisiin peitteisiin. Arthurin jäntevä vartalo, joka yleensä oli niin pingottunut, heltyi. Merlin oli varma, että patjakin alkoi upottaa ja he vajosivat sen silkkisyyteen.
Aurinko liikkui ja Merlin yhä silitti Arthurin hiuksia. Aurinko liikkui niin paljon, että ei enää paistanut suoraan Merlinin kasvoille ja yhä Merlin hiveli Arthurin kultaista kruunua. Yhä Arthur lämmitti Merliniä hehkuvalla hengityksellään. Oliko siitä tosiaan vain 78 päivää, kun Arthur oli suudellut Merliniä ensimmäisen kerran? Se varmaan tuntui pidemmältä, koska Merlin oli ollut ihastunut Arthuriin niin pitkään ennen tuota ensimmäistä suudelmaa. Niin pitkään hän oli luullut toivovansa mahdottomia ja edelleen ei voinut uskoa onneaan todeksi. Ehkä onni äkkiä katoaisikin. Toisinaan Merlin epäili, että tämä kaikki heidän välillään merkitsi hänelle enemmän kuin Arthurille. Toisinaan hän pelkäsi, että joskus Arthur ei enää tarvitsisi Merliniä.
Merlin työnsi sormensa aina uudelleen ja uudelleen rauhoittavin elkein Arthurin hiusten sekaan. Tämä ei nukahtanut, ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, ei halunnut olla missään muualla kuin Merlinin sylissä sängyssään.