Ficin nimi: Roskapartio Real Riot
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Kirishima & Tetsutetsu
Genre: Kepeä draama, slice of life
Summary:
Tölkkejä, käärepapereita, kokonainen sanomalehti... Kaupungin asukkaat sotkivat kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan roskisten käsitettä. Oli siinä mokomassa siivoushommassa sentään yksi positiivinen puoli: hänen ei tarvinnut tehdä sitä yksin.A/N: Korkkasin uuden parituksen, joka tosin tässä ficissä on lähinnä bromance. Mutta ovat niin herttaisia, että sydän menee ihan rullalle.
Osallistuu Arkihaaste II:een haasteella 2
(pakolliset sanat uskaltaa, sanomalehti, solmia, hiljainen, tervehdys).
***
Kauniisti sanoen Eijirō Kirishima olisi voinut todeta senhetkisen harjoittelunsa Fourth Kindin alaisuudessa olevan silkkaa roskaa. Ihan kirjaimellisesti. Aamusta alkaen hän oli käynyt läpi lähitienoota jätesäkin kanssa putsaten maisemaa roskista. Toki hän olisi voinut tehdä sellaista vaikka hyväntekeväisyyden merkeissä, ei sillä, mutta sankarin univormussa kuvio oli aika nolostuttava ja epämiehekäs.
Sinänsä Eijirō ei ihmetellyt, miksi monet sankarit ylenkatsoivat vapaaehtoistyötä vaikkapa juuri roskien keräämisen merkeissä. Eipä se varsinaista herkkua ollut, eikä siitä saanut kunniaa samalla tavalla kuin järjestyshäiriöiden kitkemisestä. Fourth Kindille hyväntekeväisyys näytti kuitenkin olevan sydämenasia, eikä hänellä ollut valtuuksia tai edes rohkeutta nurista vastaväitteitään. Lisäksi jos joku pikkumuksu inspiroituisi nähdessään nousevan sankari Red Riotin taistelemassa jätteitä vastaan, ehkä se olisi sen arvoista.
Ja hitot. Kaikella kunnioituksella roskien kerääminen lähiympäristöstä ei ihan vastannut hänen käsitystään rikastuttavasta sankariharjoittelujaksosta. Tai sitten hän oli yhä keskenkasvuinen kakara, joka ei osannut nähdä laajempaa kokonaisuutta. Ehkä Eijirō seisoi aavistuksen verran enemmän oman kantansa takana, mutta ainakin hänessä oli tarpeeksi miestä tunnistaa toinenkin vaihtoehto.
Tölkkejä, käärepapereita, kokonainen sanomalehti... Kaupungin asukkaat sotkivat kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan roskisten käsitettä. Oli siinä mokomassa siivoushommassa sentään yksi positiivinen puoli: hänen ei tarvinnut tehdä sitä yksin. Vähän kauempana puiston toisella laidalla Tetsutetsu Tetsutetsu poimi käärepapereita ja muuta epämääräistä sellaisella tarmokkuudella, että oli syytä olettaa niin sanotun harjoittelupaikan raivostuttavan tätä ihan yhtä lailla. Huomatessaan Tetsutetsun vihaisen työotteen Eijirō harkitsi käyvänsä urakkaan samanlaisella vimmalla, mutta totesi jätesäkkinsä kertyneen sen verran täyteen, että oli aika solmia se kiinni ja kantaa sovittuun paikkaan odottamaan poiskärräystä.
Päästyään yhdestä säkistä eroon Eijirō nappasi toisen voidakseen kilttinä poikana jatkaa annettua tehtävää. Valittuaan itselleen uuden paikan lehtipuiden ympäröimän kävelypolun läheltä Eijirōn katse osui juoma-automaattiin lähimmän rakennuksen nurkalla. Parisen sekuntia emmittyään hän jätti roskat toviksi odottamaan ja harppoi virvoitusjuomien ääreen. Sen lisäksi, että hän oli kerrankin muistanut ottaa rahaa mukaan kotoa lähtiessään, hän todella oli ansainnut vähän virkistystä urakkansa oheen.
Eijirō silmäili vaihtoehdot läpi ja päätyi appelsiinimehun ja melonilimonadin väliltä lopulta jälkimmäiseen. Molemmat olivat hänen suosikkejaan, mutta koskapa hän oli aloittanut aamunsa isolla lasillisella appelsiinimehua, melonilimu palveli senhetkistä mielitekoa paremmin.
Tetsutetsukin olisi varmasti arvostanut viileää juomaa. Eijirō syötti automaattiin muutaman kolikon lisää, muttei heti keksinyt, minkä juoman ostaisi. Vasta hiljattain keskinäisestä kilpailusta kaveruudeksi muuttuneiden välien vuoksi hän ei tuntenut Tetsutetsun makua niin hyvin, että olisi osannut tuosta noin vain valita jotain. Hänen etusormensa hiipi puolittain automaattisesti appelsiinimehun kohdalle. Tetsutetsu tuskin oli rypälelimuihmisiä. Ei sitä sotkua voinut hyvällä omallatunnolla edes virvoitusjuomaksi sanoa. Sen lisäksi että se toi mieleen Minetan ja maistui lähinnä antibioottikuurille, hän oli saanut kärsiä siitä yhden elämän tarpeiksi jo Kaminarin ansiosta. Se hyväkäs rakasti rypälelimua.
Joka iikka puolestaan tykkäsi appelsiinimehusta. Se oli vissi ja varma.
Eijirō nappasi tölkin mukaansa ja saapasteli puiston laidalle melonilimuaan hörppien. Maku oli aina kohdillaan, vaikkakin koostumus tuntui jättävän tuon tuosta omituisen kalvon kielelle, jota sai sitten rykiä tiehensä. Raikkaus ja herkullisuus olivat tosin sen arvoista.
”Hoi! Tetsu –” Eijirō huikkasi ja rykäisi perään äänen tullessa ulos ärsyttävän paksun kuuloisena. Tetsutetsun huomion se kuitenkin tavoitti. Tervehdyksen kuultuaan tämä suoristi ryhtinsä näyttäen yllättävän iloiselta ottaen huomioon, miten tämän koko olemus oli syytänyt hiljaista sapetusta vain muutama sekunti sitten.
”Älä nyt vaan sano, että päätit alkaa laiskotella!”
”Arvaa miten paljon tekisi mieli.”
”Älä muuta”, Tetsutetsu tokaisi ja katsahti yllättyneenä hänen ojentamaansa tölkkiä. ”Mikä tuo on?”
”Kai sä nyt mehutölkin tunnistat?”
”Mulleko sä sen toit?”
”Ota se jo, äläkä tee tästä yhtään kiusallisempaa”, Eijirō virkkoi epämääräisen huvittuneena.
Tetsutetsu napsautti tölkin auki ja joi yhdellä kulauksella ainakin puolet. ”Mmh, appelsiinimehu on ihan kuningasjuoma.”
”Eikö olekin! Ja melonilimu samaten!” Eijirō kohotti innostuneena omaa juomaansa.
"Jep!" Tetsutetsu murahti myöntävästi ja kippisti mehutölkkinsä pulloa vasten.
”Tosin on yksi, jota mä en voi sietää. Rypälelimu”, Eijirō jatkoi, ja Tetsutetsun ilme muuttui lähinnä häkeltyneeksi. Ehkä rypälelimu kuului sittenkin tämän suosikkeihin.
”Se maistuu
ihan hirveältä”, tämä sanoi sen sijaan. ”Vähän kuin jokin... en mä edes tiedä.”
”Lääke?” Eijirō ehdotti.
”
Todellakin!” Tetsutetsu huudahti osoittaen häntä voitonriemuisesti sormellaan saatuaan maulle viimein hyvän vertauskuvan. Ennen kuin Eijirō tajusikaan, hän oli peilannut mahtipontisen eleen.
”Mä kuule pidän sun mausta!”
”Joo ja sä näytät tuntevankin sen!” Tetsutetsu virkkoi ja kohotti tölkkiään. ”Nyt mä juon tämän loppuun. Tattista vain, Eijirō.”
”Mitäh?” Eijirō ehti sopertaa, mutta joutui odottamaan vastausta, kunnes Tetsutetsu saisi mehunsa kurkusta alas. Eipä hän ollut varautunut siihen, että tämä päättäisi yhtäkkiä käyttää hänen etunimeään. Hän oli varautunut kuulemaan
hemmon tai ehkä jopa
kamun, mutta Tetsutetsu otti ja yllätti hänet totaalisesti.
”Mikä sulle tuli? Älä nyt vaan pimahda, etten mä jää yksin Fourth Kindin armoille.”
”Ei kun... sä vaan sanoit mua Eijirōksi. Yllättävä veto”, hän tokaisi kuulostaen vähän eksyneeltä.
”No sä sanoit mua ekana Tetsuksi”, hänelle tokaistiin vastaukseksi.
”Sanoin vai?” Eijirō muisteli muutamaa minuuttia taaksepäin. Ehkä hän oli tosiaan tainnut tehdä niin. Nimen lopputavu oli ottanut hiipuakseen melonilimun tahmeuden alle. ”Eäh, mä varmaan menin sekaisin, kun tää roskien putsaaminen syö niin aivoja ja sun nimi on mitä on –”
Kommentin ei ollut tarkoitus kuulostaa niin tökeröltä, mutta se otettiin onneksi vastaan hilpeällä naurahduksella.
”Jep, porukoilla piisasi rutosti huumoria”, Tetsutetsu virnisti, rypisti tyhjän tölkin näppärästi kädessään ja pudotti sen jätesäkkiin. ”Tosin on aina helppo olettaa, että kaikki puhuvat sukunimestä. Pelkkä Tetsu toi mukavaa vaihtelua ja siksi mä... no joo.”
”Ei, kyllä mä tajuan!” Eijirō virkkoi. ”Samaten mä olen kaikkialla Kirishima. Välistä mä melkein unohdan, että mulla on etunimikin, kun ei Eijiä kuule niin usein.”
”Eiji?” Tetsutetsu toisti.
”Tai no siis Eijirō, ihan sama”, hän takelsi kädellään huitaisten. ”Siis voihan se tietty Eijikin olla.”
”Ei-chan”, Tetsutetsu tyrskähti virnuillen.
”Älä koettele onneasi,
Tecchan.”
”Eiji on aika hyvä, jos multa kysytään”, Tetsutetsu tuumasi ja Eijirō tunsi kumman lämmön pilkahtavan rinnassaan. Kovin moni ei toden totta kutsunut häntä etunimellä, eivät oikeastaan edes hänen läheisimmät kaverinsa koulussa. Saati että kyseessä olisi ollut Eijirōsta vielä lyhyempi ja tuttavallisempi versio. Se kuulosti ihan liian kivalta. Tetsutetsu olikin juuri tainnut valloittaa itselleen pysyvän paikan hänen kaverilistallaan.
Eijirō oli tajunnut unohtuneensa tapittamaan Tetsutetsua silmiin, kunnes tämä äkkiä katsoi hänen ohitseen etäämmälle ja hätkähti silminnähden. Hän saattoi kääntymättäkin arvata, mikä tai kuka oli säikäyttänyt Tetsutetsun siten. Kylmä tunne lipsahti hänenkin mahanpohjaansa.
”
Herra Fourth Kind!” he kajauttivat yhteen ääneen ja ottivat asennon pomon marssittua heidän luokseen tuota pikaa.
”Minä käskin teidän hajaantua eri paikkoihin, jotta panoksenne levittyy laajemmalle”, Fourth Kind murahti toiset käsivartensa puuskassa ja toiset rehvakkaasti vyötäröllä. ”Juoruiltuko sitä vain on, mitä!?”
”Ei suinkaan!” Eijirō kiirehti sanomaan. Fourth Kindin tiukat silmät huomasivat limupullon hänen kädessään, vaikka hän oli vaistomaisesti yrittänyt kätkeä sitä selkänsä taakse.
”Juorukerhon lisäksi omia juomataukoja?”
”Syvimmät anteeksipyyntöni!” Eijirō kumarsi niin syvään kuin osasi. ”Otin vapauden hakea meille juotavaa!”
”Tunnustan juoneeni appelsiinimehun, herra Fourth Kind!” Tetsutetsu kumarsi yhtä lailla. Heidän pomonsa mulkoili heitä hetkisen mitään sanomatta, mutta päästi sitten murahduksen, joka kuulosti niin erehdyttävästi naurahdukselta, että Eijirō uskalsi nostaa katseensa kengistään.
”Vai sellaista rikostoveruutta. Tiimityö on kullanarvoinen asia, kunhan sitä hyödyntää muuhunkin kuin virvokkeiden jakamiseen”, Fourth Kind hymähti ja heidän molempien yllätyksekseen kääntyi lähteäkseen. ”Jatkakaa vielä toiset kaksi tuntia ja olette vapaita tunnin tauolle.”
”Selvä, herra Fourth Kind!” Eijirō ja Tetsutetsu vastasivat kuuluvasti.
”Taidettiin selvitä vähällä”, Tetsutetsu tuumasi, kun heidän pomonsa ei ollut enää kuuloetäisyydellä.
”Todellakin”, Eijirō sanoi ja odotti, että käsien inha vapina laantuisi kokonaan. ”Saadaanko me oikeasti tunnin tauko, vai kuulinko mä väärin?”
”Tunnilta se kuulosti. Ja olettaa voisi, että sen tason suuri sankari on sanojensa mittainen!” Tetsutetsu totesi ja katsahti sitten häntä. ”Tunnissa ehtii vetää kunnon annoksen nuudeleita. Lähde seuraksi, mun vuoroni tarjota juomistakin.”
”Sopii”, Eijirō virnisti. ”Tarjoa samalla koko satsi?”
”Älä liikaa innostu, Eiji.”
”Tosin se tauko oli vasta parin tunnin päästä”, Eijirō huokaisi nuutuneena. Tetsutetsu irvisti myös, mutta heti perään pukkasi häntä kyynärpäällään.
”Noh, ei muuta kuin hihat heilumaan! Tämä kysyy mielenlujuutta!”
”
Yeah!” Eijirō ryhdistäytyi ja iski kätensä Tetsutetsun käteen. ”Roskapartio Real Riot!”
”Mikä?”
”Mä keksin sen just äsken meidän nimistä! Real Steel, Red Riot... Eikö olekin hyvä?”
Tetsutetsu virnisti koko terävähampaisen suunsa leveydeltä. "Ihan loistava!"
