Terälehtiä | K-11, opiskelijaelämää (Samu/Peetu) | spurttiraapaleita

[Parris]

Nimi: Terälehtiä
Ikäraja: K-11
Genre: uusia alkuja opiskelija-arjessa
Hahmot: Samu & Peetu ynnä kumppanit
Haasteet: Spurttiraapale VI (kierros 2, 26.6.-2.7.), Ficlet300

A/N: Juu hei moi, en oo kirjoittanut saati julkaissut yhtikäs mittään pieneen ikuisuuteen. Kokeillaan spurttirapsuja suosikkigenrelläni eli opiskelija-arjella. Samu (ja ohi mennen mainittu Milla) on aiemmin esiintynyt semmoisessa rainassa kuin Vuoden vikat bileet, K-18.


I
(87. Poika)


Samu työnsi ainakin tonnin painavan oven edestään auki ja astui Apollon C-siiven käytävään. Hän vilkaisi nopeasti kelloaan – se oli jo kaksitoista yli – ja kiiruhti eteenpäin kohti pienryhmähuonetta. Seinät hänen ympärillään tuoksuivat alkusyksyn valon herättämältä pölyltä ja lattia nitisi hänen jalkojensa alla, kun hän kiisi käytävää eteenpäin ehtiäkseen keskusteluntutkimuksen kurssin aloitustunnille. Samu vihasi Apolloa kampusrakennuksena yli kaiken; se saattoi olla yksi perinteikkäimmistä pytingeistä Kielopellon yliopiston kampuksella, mutta verrattuna vaikkapa teekkareiden rakennuksiin Angervopuiston toisella laidalla, se tuntui vain niin kertakaikkisen keskiaikaiselta. Jokainen kolkka Apollossa hohkasi 1980-luvun estetiikan harmaampaa puolta, sellaista mitä Samu ei vain voinut sietää.

Kun Samu viimein pääsi luokkaan, hän sujahti Millan viereen takariviin ja kaivoi olkalaukustaan tabletin muistiinpanoja varten. Kurssia vetävä lehtori Hietamäki oli heijastanut taululle Moodle-alueen etusivun, ja Samu nojasi kädellä otsaansa pöytää vasten, kun huomasi arvostelukriteereiden joukossa olevan oppimispäiväkirjan. Hän inhosi niiden kirjoittamista melkein yhtä paljon kuin Apolloa, mutta keskusteluntutkimus oli yksi tärkeimpiä kursseja hänen tutkinnossaan sen jälkeen, kun hän oli saanut Eveltä käsittämättömän hyvän idean analysoida Annen ja Ellun vipinää Kumman kaasta kandiinsa.

Mutta sitten Samun huomion kiinnitti täysin toinen asia – luokan etunurkassa istuva pitkä poika, jolla oli sängeksi ajeltu tukka ja paisley-kuvioitu kauluspaita. Takaoikealta käsin Samu ei nähnyt kunnolla muuta kuin pojan terävän leukaperän. Hänen kiinnostuksensa syttyi kuitenkin välittömästi, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt kyseistä tyyppiä.

Hetkeä myöhemmin Hietamäki aloitti tunnin ja tyypilliseen tapaansa halusi ensimmäisenä luokassa olevista esittely- ja kurssinvalintamotivaatiokierroksen. Samu painoi pöydän alla kiitollisena kätensä yhteen, kun lehtori ohjeisti mysteeripojan aloittamaan. Poika kääntyi tuolissaan ympäri ja katsoi vähän kiusaantunut mutta ystävällinen hymy kasvoillaan ympärillään olevia, vielä vieraita ihmisiä.

”Öö, joo, moikka vaan kaikille. Mä oon Peetu ja siirryin Tampereen yliopistolta tänne Kielopeltoon tekemään ainakin nyt kandini loppuun. Mulla alkaa nyt siis kolmas opiskeluvuosi, että kandiksi pitäisi tänä vuonna valmistua…”

Ja siinä hetkessä Samu tiesi, että Peetu löytäisi ainakin yhden ystävän Kielopellosta.

[Parris]

II
(141. Monta)


”Mun ei vaan ollut hyvä olla enää Tampereella… olin tosi kaukana perheestäni, joten halusin lähemmäs. Plus täällä oli yhtä hyvät tai jopa paremmat kurssivalinnat, niin kävi ihan järkeenkin, että siirtyisin. Oli ehkä erehdys, että hain ylipäätään sinne eka, koska olisin päässyt todistuksella tännekin.”

Jo parin viikon sisällä Samu on saanut Peetun avautumaan paljon taustastaan – ja rahdannut poikaa ympäriinsä kaikkiin Nominin syksynaloitustapahtumiin. Ja ainakin hänen silmissään Peetulla oli ollut ihan hauskaa, etenkin kotimaisten kielten ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden yhteisillä back to school -sitseillä, joissa tämä oli (totta kai) saanut sitsikansalta raikuvat aplodit kerrottuaan siirtyneensä Kielopeltoon opiskelemaan. Nyt kaksikko istuskeli Fortunan alakerran kahvilassa selailemassa keskusteluntutkimuksen seuraavan luennon materiaaleja, ja Samu oli puhtaasta uteliaisuudesta kysäissyt Peetulta siitä, miksi tämä oli päätynytkään siirtymään Tampereelta pois.

”Joo… mä haluan uskoa, että kaikella on loppujen lopuksi merkitys, joten varmasti se Tampereella pyörähtäminen oli semmonen juttu mikä sun piti tehdä. Että joku kohtalonjumala – vaikka tän rakennuksen nimikko-onnetar – työnsi sut tuulen mukana sinne ja toi sut nyt tänne.”

Samun kasvoilla oli hänelle tyypillinen lempeä hymy, johon Peetu vastasi nostettuaan katseensa papereista.

”Näiden ekojen viikkojen puitteissa voin kyl sanoo, että mulla menee paljon paremmin. Mulla on ainakin hitosti kivoja kavereita täällä…”

Ja kuin huomaamatta, Peetu antoi kätensä hipaista Samun kättä.

[Parris]

III
(272. Ansa)


Viikot kuluivat, ja Samu huomasi vajoavansa pirulliseen ansaan, jonka Peetu oli tahattomasti hänelle asettanut. Olipa kyse jokaisesta kerrasta, jolloin Samu näki paisley-paitaisen ystävänsä ilmestymässä samalle luennolle, jokaisesta lounashetkestä, jolla Samu löysi itsensä nauramasta jollekin tyhmälle mutta terävälle Peetun tekemälle heitolle, jokaisesta Peetulle hävitystä Uno-pelistä Nominin lautapeli-illoissa. Ja ansa piili siinä, että Samu oli auttamattomasti ja peruuttamattomasti ihastunut Peetuun. Ja koska se oli vielä tapahtunut sellaisella typerältä tuntuvalla teinityttöjen tavalla, jossa jokainen ”Peetu Vuorisalo lähetti sinulle snäpin” -ilmoitus sai vatsan perhoset räjähtämään kamikaze-lentoon.

Ainoa ongelma oli, että Samu ei tiennyt, mikä Peetun suhtautuminen asiaan oli. He olivat jutelleet viikkoja kaikenlaisesta, mutta seksuaalinen suuntautuminen – eli Samun mahdollisuudet koko tilanteessa – ei ollut asia, joka välttämättä nousi helposti pinnalle uusien tuttavuuksien kohdalla. Samu olisi voinut vannoa, että lokakuun kolmikerrosbileillä Peetu olisi silmäillyt virnistys kasvoillaan hänen sateenkaarihaalarimerkkiensä kokoelmaa, mutta hän ei ollut silloinkaan uskaltanut kysyä.

Miten tyhmänpelokas ihminen olikaan silloin, kun sillä oli oikeasti väliä.

[Parris]

IV
(239. Syntymäpäivä)


Marraskuun alkupuolella Samu onnistui vakuuttamaan Even kutsumaan myös Peetun syntymäpäiväbileisiinsä – jos sitä nyt erikseen tarvitsi kutsua onnistumiseksi, koska siinä vaiheessa syksyä Peetu oli jo ehtinyt sulautua osaksi heidän kaveriporukkaansa kuin henkilö, joka oli aina ollutkin osa sitä. Jossain takaraivossaan Samulla oli agenda, jolla selvittää välinsä Peetun kanssa, sillä Eve oli rohkeasti ja röyhkeästi avoimen biseksuaali. Osin idea oli myös Even, koska hän oli joutunut katsomaan koko syksyn heidän pienessä kuplassaan Samun tuskailua ihastuksen kanssa ja wink wink nudge nudge -tyyppisenä ihmisenä hän itsekin piti ajankohtaa täydellisenä.

Ja niin Samu ja paisley-Peetu kohtasivat räntäsateisena marraskuun iltana KPOAS Puistolan kerhohuoneella boolimaljan ääressä. Taustalla soi grungea kasarirokkia (”Mä olen niin syntynyt väärällä vuosikymmenellä! Oisin elänyt parasta elämääni tuolloin…” Eve huusi musiikin yli kaikille) ja booli maistui juuri siltä miltä sen olisi voinut kuvitellakin ainesosien perusteella maistuvan. Samu kirosi Eveä, jonka mielestä lohikäärmehedelmän makuinen energiajuoma ja kossu oli täysin pätevä booliksi, mutta mitäpä sitä parhaiden ystävien takia ei tekisi.

Illan pimetessä Peetu nappasi Samun hetkeksi kerhotilan terassille, kun sisällä alkoi illan kolmas kierros bussikuskia ja booli alkoi tuntua jo ohimoiden välissä kuin tonnin lekalla olisi lyöty. Siinä koivikon laidalla hiljaisuudessa kaksikko katseli viimassa lentäviä vetisiä lumihiutaleita ja pyöritteli päitään Even ja kumppaneiden menolle sisällä. Sitten Peetu tönäisi kevyesti Samua ja jäi tuijottamaan häntä silmiin – tai ainakin sinne päin, mitä nyt nousuhumalassa kummallakin tuntui katse jo hieman harhailevan.

”Samu, kiitos. Sä et tiedä, kuinka paljon arvostan sitä, että oon saanut tulla teidän porukkaan mukaan.”
”Hei… kiitos on mun puolella. Mä oon vaan iloinen, että tykkäät meistä, vaikka meno on välillä tai aika useinkin, noh, tätä.”

Samu vilkaisi ja huitaisi kädellään sisälle päin, mutta Peetun katse oli lukittunut hänen kasvoihinsa. Samun korvissa humisi, hän tunsi yhtäkkiä (varmaan kofeiiniyliannostuksesta) pulssinsa tuhat kertaa äänekkäämpänä…

Ja sitten Peetun huulet olivat hänen huulillaan, täysin odottamatta. Eikä Samu tiennyt mitä ajatella.

[Claire]

Olen ihan myyty tälle spurttiraapalesarjallesi! Opiskelijaelämään sijoittuvat ficit ja originaalit (ja varsinkin slash) on munkin yksiä lempparigenrejä ja se (yhdessä söpön otsikon kanssa) saikin mut eksymään pitkästä aikaa tänne osastolle - ja onneksi!! Tykkään todella paljon sun tavasta kuvailla ja on ollut ihana seurata Samun ja Peetun toisiinsa tutustumista ja varsinkin tuo Samun selkeä ihastus Peetua kohtaan on ollut niin suloista luettavaa <3

Ja ansa piili siinä, että Samu oli auttamattomasti ja peruuttamattomasti ihastunut Peetuun. Ja koska se oli vielä tapahtunut sellaisella typerältä tuntuvalla teinityttöjen tavalla, jossa jokainen ”Peetu Vuorisalo lähetti sinulle snäpin” -ilmoitus sai vatsan perhoset räjähtämään kamikaze-lentoon.

Tässäkin esimerkiksi rakastin tuota tapaasi kuvailla, koska toltahan se ihastus just tuntuu! Ja vatsassa kamikaze-lentoon räjähtävät perhoset on aivan super osuva valinta kuvaamaan sitä tunnetta.

Musta oli jotenkin söötti yksityiskohta, että Eeva oli selkeästi huomioinut kaksikon välisen yhteyden ja kutsunut Peetun osittain sen takia syntymäpäiväbileisiinsä. Ja täytyy sanoa, että samaistun Eevaan tässä:

Taustalla soi grungea kasarirokkia (”Mä olen niin syntynyt väärällä vuosikymmenellä! Oisin elänyt parasta elämääni tuolloin…” Eve huusi musiikin yli kaikille) -

Noi sanat voisivat tulla munkin suusta ulos, jos kasarirokkia lähtisi bileissä pyörimään.

Ja ää mikä lopetus viimeisimmässä raapaleessa! Niin ihanaa, että Peetu teki aloitteen, vaikka nyt tietenkin jännitän, mitähän seuraavassa osassa tulee tapahtumaan. Toivottavasti tuo Peetun aloite ei ollut vain kännistä johtuva, vaan että siinä olisi pelissä hänenkin puolelta tunteita. Kiitos paljon tästä raapalesarjasta ja jään odottamaan innolla jatkoa! <3

[Parris]

Claire, kiitos aivan hurjan paljon ihanasta kommentista! Tätä on ollut ilo kirjoittaa - opiskelijajutut ja slash on mun suosikkikomboni, hehe - ja on varsin mainiota kuulla, että se resonoi muidenkin kanssa. Tässä jatkoa, joka vastannee pohdintoihisi...


V
(208. Pelottomuus)


Ja sitten Peetun huulet eivät olleet enää hänen huulillaan. Samun kasvoille noussut ilme kertoi varmasti enemmän kuin tuhat miljoonaa sanaa, ja Peetu kääntyi poispäin pudistellen päätään.

”Ei vittu, ei saatana, mä oon niin pahoillani…”
”Peetu.”

Peetu kääntyi takaisin Samuun päin, tämä nappasi häntä kauluksista kiinni ja veti uuteen suudelmaan. Siinä missä edellinen oli ollut haparoiva kokeilu Peetulta, tässä suudelmassa Samu tiesi tasan tarkkaan mitä teki. Syttyneen yhteyden ja Koskenkorvan lämpö maistuivat molempien huulilla, kun he keinuivat räntäsateen pauhatessa muutaman sekunnin toisiaan vasten ja lopulta irrottautuivat.

”Huh. Huuuh. Huh huh huh.”
”… älä muuta sano.”

Kaksikko katsoi toisiaan pitkään ja Samu näki, kuinka lempeä puna – muu kuin viinasta johtuva – kapusi hiljalleen Peetun kasvoille. Kumpikaan ei saanut sanottua mitään, kunnes Samu yhtäkkiä repesi nauramaan. Nauru tarttui saman tien Peetuun ja pojat rojahtivat nojaamaan terassin seinää vasten.

”Peetu, toi ei oo suudelma, jonka antaa ihan muuten vaan hetken mielijohteesta. Kuinka kauan…”
”Kuinka kauan oon tiennyt, että haluan sua? Alusta. Ekan kerran tietoisesti varmaan niiden back to school -sitsien jatkoilla, kun katselin sua Vermeerin tanssilattialla.”
”… ei helvetti.”
”Entä sä?”
”Sama. Alusta asti. Mä näin sut silloin sun ekana päivänä siellä keskusteluntutkimuksen luokassa ja aistin heti, että tässä on jotain kiinnostavaa.”
”… creep. Eka päivä?!”

Peetu näytti pienesti kieltä Samulle, jonka pää vajosi pienoisesta häpeästä. Peetu nosti hänen leukansa kuitenkin katsekontaktiin ja hymyili valonpilke silmissään.

”Kunhan vitsailen. Sä oot ollut mun paras ystävä täällä ja… toi oli erinomainen suudelma. Ja nyt, jos saan pyytää, haluaisin antaa sulle muutaman lisää.”

Samu nyökkäsi ja nojautui eteenpäin.

[Parris]

VI
(114. Lauantai)


”Saamuuu…”

Myöhemmin illalla Eve työntyi Vermeerin tanssilattian viereisellä baaritiskillä Samun kylkeen merkitsevin äänenpainoin ja pitkin katsein. Samu tiesi hyvin, mistä Eve oli kysymässä seuraavaksi.

”Eve! Ota mun kanssa tervaleijonat!”
”Käy… jos kerrot, näinkö oikein kerhiksen terassille aiemmin…”

Samu nojautui lähemmäs Eveä ja kurkisti kulmiensa alta virnistäen.

”Ai näitkö, kun mä ja Peetu pussattiin? Joo…”
”APUA! Ihanaa!”

Even kiljaisu oli niin kovaääninen, että se herätti läheisissä pöydissä huomiota. Samu vilkaisi niihin päin ja heilautti kättään anteeksipyytävästi. Evenkin reaktio tuntui herättelevän kuplia vatsanpohjassa, koska merkit olivat kuitenkin olleet kolmisen kuukautta ilmassa.

”Joo, me pussattiin. Ja se oli ihanaa ja parasta. Ja mulla on sellainen fiilis, että tästä voisi ehkä tulla jotakin.”
”Uuu, kerro lisää!”
”No, Peetu sanoi, että silläkin on ollut tunteita mua kohtaan jo pidempään…”

Eve nojautui kyynerpäillään baaritiskin päälle ja katsoi lempeä katse silmissään Samua, joka hehkui onnesta kertoessaan tilanteesta. Samu pyyhkäisi poskeaan, koska häntä jopa vähän hävetti se, kuinka onnelliseksi hänen ja Peetun välisensä hetki terassilla teki hänet.

”Hei, Samu, älä nyt. Sä oot ansainnut joka ikisen pisaran tosta fiiliksestä, joka sulla on just nyt. Nyt vaan lähdette yhessä tutkimaan, mihin se johtaa. Ja pistä se lompakko vaan pois, rakas. Mä tarjoon nää.”

Samu nyökkäsi ja kaappasi Even kainaloonsa.

[Parris]

A/N: Hei apua, onnistunut spurttiraapaleviikko! Mä oon aika varma, että haluan jatkaa tän kaksikon parissa vielä lisää, koska tämä tarina ei tainnut koskaan päästä K-11-tasolle, mutta saa nähä, tapahtuuko se satunnaisesti vai ehkäpä seuraavan spurttiraapaleen aikana. Mutta palataan joka tapauksessa!


VII
(273. Tiukasti)


Seuraavana tiistaina Apollon ovet tuntuivat höyhenenkevyeltä, kun Samu asteli kohti keskusteluntutkimuksen toiseksi viimeistä pienryhmätuntia. Marraskuun lopun harmaus oli väistynyt yhden siunatun iltapäivän ajaksi ja korkeat ikkunat suodattivat valoa käytäville. Kun Samu pääsi luokkaan, Milla käännähti odottaen häntä viereensä, mutta Samu heilauttikin vain pienesti hänelle kättään ja sujahti luokan etuosaan Peetun viereiselle paikalle.

”Moi.”
”Moikka.”

He olivat molemmat jo kaksissakymmenissään, mutta varmistuneen ihastuksensa viereen istumisessa oli niin vahvaa yläasteteinienergiaa. Kun Samu sai tavaransa pöydälle, hän laski kätensä sivuilleen ja tunsi vain sekuntia myöhemmin lämmön kämmenselkäänsä vasten. Hän vilkaisi sivusilmällä Peetua, jonka kasvoilla oli viatonta yrittävä ilme. Samu päätti vastata siihen ainoalla oikealla tavalla ja kietoi sormensa Peetun käden ympärille.

”Julkisia hellyydenosoituksia? Maailmankartat taitavat olla sekaisin.”
”Niin, sellaista se aiheuttaa kun…”

Peetu hyssytti Samun saman tien hiljaiseksi, koska Hietamäki aloitteli luentoaan. Mutta kaksikon kädet pysyivät tiukasti kiinni toisissaan siihen asti, kunnes opiskelijat ohjattiin ryhmätehtävään.

Ja Samu tiesi, ettei halunnut koskaan päästää irti.

[Claire]

Jee, tännehän on tullut vaikka kuinka monta raapaletta lisää kommentoitavaksi, ou jea <3

Pakko myöntää, että viidennen raapaleen alussa ehdin jo säikähtää, että joku väärinkäsitys tulisi nyt käymään tuossa kun he lopettivat suutelemisen niin yhtäkkiä. Onneksi Samu veti hänet uuteen, vielä intohimoisempaan suudelmaan 😍 Tuo oli kans niin ihana yksityiskohta, kun he molemmat suudelman lopuksi ratkesivat nauramaan, en voinut olla hymyilemättä. Tuo heidän keskustelu, jossa kertoivat tunteistaan, tosiaan vastasi aiempiin pohdintoihin ja onneksi siinä oli pelissä tunteet molemmilta puolilta. Tuo, kun Peetu pyysi vielä lisää suudelmia Samulta, oli aivan ihana loppu viidennelle raapaleelle ja sulatti mun sydämen täydellisesti. <3

Kuudennessa raapaleessa oli sitten puolestaan kiva seurata sitä Peetun ja Even keskustelua. Pakko sanoa, että samaistun taas tässä Eveen, olen kans aina hehkuttamassa ja utelemassa lisää, kun joku kavereistani on alkuhuuman ihanissa pyörteissä. Mutta siis on kyllä ihanaa, kun tarinan Peetulla oli ystävä, jolle hehkuttaa hänen ja Samun juttua ja musta oli aivan ihana ele, että Eve päätti vielä tarjota drinksut Peetulle!

Seitsemäs raapale oli ihan täydellinen lopetusraapale tälle sarjalle, koska siitä tuli niin ihana ja autenttinen fiilis, että pari piti käsistä kiinni yhteisellä luennolla, vähän niinkun julistaen siten heidän tuoreen juttunsa koko maailmalle (okei, koko luokalle, mutta siltikin). Kaikista söpöintä oli tuo ihan viimeinen virke, jossa Samu tiedosti, ettei halunnut koskaan päästää irti Peetusta. Sulin. <3

Paljon onnea spurttiraapaleviikon purkittamisesta, Samun ja Peetun tarinaa on ollut ilo seurata ja luen kyllä mielelläni lisää tällä parituksella sitten kun päädyt lisää kirjoittamaan! Kiitos lukukokemuksesta <3

[Saappaaton]

Moikka, löysin tänne vähän vahingossa, mut hei kiva päästä tälleen oman finitauon jälkeen lukemaan sultakin tuoretta tekstiä. Ja yliopisto-miljöö, woot. <3 (Ootko kirjottanut Kielopellosta muuta kun ton linkkaamasi K-18, koska en muista lukeneeni sitä, mutta Kielopelto kuulostaa kauhean tutulta. Joku kalenteriluukku kyl helistää kelloja, sos. Anteeks, jos oon unohtanut jotain oleellista.)

Samu on kauheen samaistuttava, 80-luvun harmaa arkkitehtuurinen estetiikka ja oppimispäiväkirjat on molemmat kyllä jotain järkyttävää. You have won me over my dear boy. On myös jotenkin tuskaisen suloista, miten kuvailet nuo ihastumisen ja epävarmuuden tunteet, koska muistan vielä liian tuoreesti, mitä se on olla niin ihastunut, että koko maailma pysähtyy jo siitä mahdollisuudesta, että se puhelimen äskeinen merkkiääni tuli just siltä tulleesta viestistä. Sen kun hymyilee vaan kuin idiootti ihan vain siitä ajatuksesta, et toinen on olemassa ja niin edelleen.

Mut hei Peetu vaikuttaa kauheen kivalta. <3

(”Mä olen niin syntynyt väärällä vuosikymmenellä! Oisin elänyt parasta elämääni tuolloin…” Eve huusi musiikin yli kaikille)

Moi Eve, oot vähän mun sieluneläin.

Ja sit tää pusuttelu, ah. Tää on niin söpöä ja sua ja nuu. <3

Syttyneen yhteyden ja Koskenkorvan lämpö maistuivat molempien huulilla, kun he keinuivat räntäsateen pauhatessa muutaman sekunnin toisiaan vasten ja lopulta irrottautuivat.

Etenkin tää päälause, mut siis koko virke. Tää on teikäläistä omimmillaan, ollaan asian ytimessä mutta sopivan tuorein kielikuvin. Saako tässä kohtaa olla Samulle ja Peetulle vähän kade?

Eve nojautui kyynerpäillään baaritiskin päälle ja katsoi lempeä katse silmissään Samua, joka hehkui onnesta kertoessaan tilanteesta. Samu pyyhkäisi poskeaan, koska häntä jopa vähän hävetti se, kuinka onnelliseksi hänen ja Peetun välisensä hetki terassilla teki hänet.

Mood: Saanko olla Eve sun Samulle, eiku wait.

En oo siis lainkaan väsähtänyt. Tästä piti tulla ihan järkevä kommentti, mut kato mitä sun söpöilyhöttö tekee mun aivoille, nih. Sulattaa.

Tää oli loppuun asti söpö ja musta on kauhean kiva, ettet kääntänyt kelkkaa loppua kohden (kuten itse olisin saattanut tehdä, mut hei mä olenkin silleen vähän rikki). Toivottavasti pääsen palaamaan näiden höpsöjen pariin jossain kohtaa vielä uudestaan. <3 Pus!

[Skorpioni]

Voi kun tää oli ihan hirveen suloista lukemista! Oon täällä ihan sydämenkuvat silmissä, kun tuo Samun ihastus ja kaikki siihen liittyvät tunteet tulee niin hienosti esiin, että pääsee ihan itsekin samaan fiilikseen. Onneksi Peetu oli samoilla linjoilla, jee <3

Tässä on musta jotenkin tosi kiva miljöö ja se on kivan tarkka, pieniä yksityiskohtia myöten. Nään mielessäni ton 80-luvun kampusrakennuksen ja sen ankeuden 

Jotenkin erityisen paljon sytyin III-raapaleelle, ja tämä sen viimeinen lause

Miten tyhmänpelokas ihminen olikaan silloin, kun sillä oli oikeasti väliä.

veti kokonaisuuden ihanasti yhteen ja oli musta jotenkin kovin hieno.

Myöskin Samun kaverit on ihan parhaita, erityisesti Eve (jonka kanssa oon samaa mieltä, että oon syntyny ihan väärällä vuosikymmenellä). Ihanaa kun he tsemppaa ja kannustaa.

”Hei, Samu, älä nyt. Sä oot ansainnut joka ikisen pisaran tosta fiiliksestä, joka sulla on just nyt. Nyt vaan lähdette yhessä tutkimaan, mihin se johtaa. Ja pistä se lompakko vaan pois, rakas. Mä tarjoon nää.”

Se on hassua, miten joskus tarvitaan ystäviä muistuttamaan, että saa tuntua hyvältä ja olla onnellinen. Ihana Eve <3

Ja sitten vielä Samu ja Peetu! Heillä on niin kiva kemia ja sitten, kun vihdoin uskalsivat näyttää tunteensa toisilleen, he on mukavan luontevasti siinä. Ihanaa että he vaan ottaa kädestä kiinni, niin suloista. Tää toimii tosi hyvin tämän mittaisena kokonaisuutena, mutta tosi mielelläni luen heistä ja muista tarinan sankareista lisää!

[Meldis]

Opiskelija-arki on jotenkin niin kiva ympäristö sijoittaa tällainen orastava ihastus ja suhde, ollaan jo vähän kuin aikuisia, mutta ei kuitenkaan ja taannutaan kunnolla, kun tavataan kiva tyyppi. ^^ Kuvailemasi yliopisto kuulosti aidolta rakennuksineen ja baareineen. Minusta oli niin ihanaa, että Samu kiinnostui Peetusta heti ensisilmäyksellä ja vielä ennen kuin oli ehtinyt edes tavata tätä, saati kuulla tämän puhuvan. Söpöä teinienergiaa, kuten myöhemmin kuvasitkin. Hauskaa, että hän jännityksestä huolimatta uskalsi tutustua ja päättäväisesti rupesi kaveeraamaan, kun oli niin kiinnostunut. Pelkäsin, että ensin menee kauan arkaillessa, mutta on kivaa, ettei Samu jäänyt epäröimään vaan suoraan otti härkää sarvista kiinni.

Ja koska se oli vielä tapahtunut sellaisella typerältä tuntuvalla teinityttöjen tavalla, jossa jokainen ”Peetu Vuorisalo lähetti sinulle snäpin” -ilmoitus sai vatsan perhoset räjähtämään kamikaze-lentoon.

Ihh no juuri näin! Ja aivan ihanaa on kerrontasi, tuo kamikaze-lento oli ihan hulvaton termi, monessa kohtaa äimistelin, miten osasit leikitellä upeasti sanoilla. ^^ En ole yhtään samaa mieltä kuin Samu, hän on jo ollut rohkea ottaessaan yhteyden Peetuun! Ja olikin sitten Peetun vuoro, kun uskaltautui suutelemaan ensimmäisenä Samua. Voi miten ihana ensisuudelma oli! Otetaan riski, sitten vähän kadutaan, kunnes saa varmistuksen, että kaikki on hyvin. <3 Heidän välillään tunnelman vapautuminen oli herttaista, kun heti pystyi purkamaan, miten korviaan myöten ihastuneita molemmat olivat olleet jo pitkään.
Kiitos näistä tosi paljon, oli aivan ihana tarina ja mielelläni luen heistä lisää, jos vain jaksat kirjoittaa. Joka tapauksessa tämäkin romanssi oli oikein riittävästi ja nautin tästä suunnattomasti. ^^