Nimi: Vaahteranlehtiä pistelemässä poskipäitä
Genre: fluff, femme, one-shot, romance
? Ikäraja: S
Paritus: Millicent/Tracey
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä leikin.
A/N: Osallistuu random10 -ja Vuodenaika - haasteisiin.
Vaahteranlehtiä pistelemässä poskipäitä
Aurinko paistoi harsomaisen pilviverhon takaa. Ruskan johdosta oranssin ja keltaisen sävyiseksi muuttunet lehdet nauttivat syyspäivän auringon säteistä parhaansa mukaan.
Tracey ei sen erityisemmin välittänyt syksystä; oikeastaan hän välillä vihasi sitä. Se katosi hänen mielessään vuodenaikana, jolloin vartalo piti telkeä ärsyttävän villapaidan, tai paksun takin alle - ja siltikin vaikka nuo toimet olisi tehnyt, oli
kylmä! Hän vihasi sitä, kuinka kylmyys tunkeili kuokkavieraana vaatekerroksen läpi iholle, ei sitä oltu kutsuttu, ei koko matalaa lämpötilaa (jota Tracey
ei voinut olla vihaamatta) oltu kutsuttu.
Tummahiuksinen luihuistyttö katsoi hänen vieressään istuvaa täydellistä vastakohtaa; Millicent piti syksystä. Hän rakasti oranssinkeltaiseksi muuttuvia lehtiverhoja, ja kuinka ne varisivat alastomiksi, syksyn tullessa päivä päivältä lähemmäksi talvea. Kaatosateen löytäessä linnan tilukset ei ollut hänelle mikään ongelma - päinvastoin hän piti sateesta.
“Tänään
piti olla lämmin.”, Tracey totesi, hän ei ollut huomannut lämpötilassa mitään eroa eilisen melkein pakkaslukemille mennyttä ilmaa.
Millicentin katse hukkui epäsäännöllisen väriseen lehtikasaan, kuin uimataidoton pikkutyttö mereen. Hän käänsi katseensa toiseen penkillä istuvaan osapuoleen, Traceyyn. Hän tarkasteli luihuistytön sydämen muotoisia kasvoja, kuin olisi löytänyt taideteoksesta kauniin yksityiskohdan. Hän jatkoi löytöretkien etsimistä Traceyn kasvoista, ja väläytti omille huulilleen vinon hymyn. Tyttö hautasi molempiin käsiinsä vaahteranlehtiä, ja viskaisi niitä Traceyn päälle. Tummaverikön huulilta kuului kirkaisi, kun hänen päälleen heitettiin lehtiä -
vastahyökkäykseen.Hetken päästä lehtisota oli sodittu - kaksi luihuistyttöä makasivat maassa vaahteranlehtien seassa pitäen käsistään kiinni. Traceyn ajatukset karkailevat, kuinka oli tähän edes päätynyt että Millicentin kämmenselän silittäminen oli arkipäivää. He molemmat aikoinaan olivat jahdanneet samaa luihuispoikaa. Kun mahdollisuudet osoittautuivat olemattomaksi ja poika ääliöksi, ei voinut molemmat tytöt tehdä kuin
unohtaa. He ystävystyivät ja minuuttien vieriessä askel askeltaan he tunsivat vahvempaa vetovoimaa toisiaan kohtaan, jota ei edes vahvimmallakaan magialla saatu tuhahdettua. Kun he lopulta alkoivat noudattamaan vetovoiman lakeja; päätyivät rakastavaiset yhteen.
Millicent tuijotti pilviharson valtaamaa taivasta ajatellen kuinka kuukauden päästä hän katsoisi ensilumen lumihiutaleita leijailemassa hänen poskipäillensä.. ja kuinka hän silloinkin hänellä olisi tilaisuus puristaa Traceyn kättä - ainakin hän niin
toivoi.
//Luci muokkasi ikärajan otsikkoon.