TSH: Ennen ikuista aamunkoita (K-11)

[Ingrid]

Author Ingrid
Genre Angst, darkfic, deathfic, h/c, one-shot
Fandom Taru Sormusten Herrasta
Rating K-11
Disclaimer Hahmot © J.R.R. Tolkien

Summary Hyvästi meren ja tähtien kautta, kunnes seuraavan kerran tapaamme.
A/N Pitkähkön kirjoittamistauon ja TSH -maratonin jälkeen kynä sauhusi hurjana ja sai aikaan tällaisen luomuksen yön ja aamun pikkutunneilla.

E N N E N   I K U I S T A   A A M U N K O I T A

Elessarin tuuleen ripoteltujen tuhkien tummentama taivas tuntui olevan valmis putoamaan Legolaksen kapeille harteille hetkenä minä hyvänsä. Lumenvalkeina hohtavat hiussuortuvat kylpivät kuun valokeilassa ja kutittelivat ohuita makean viinin kuivattamia huulia. Myöhäisen kevätyön hengähdykset soivat haltian korvan juuressa ja säestivät Lothlórienin surusävelmää, joka karkasi kevyinä huokauksina kohti aution laakson yllä lainehtivaa tähtimerta. Vuorilta saapuvat viimat piiskasivat armottomina kalpeita poskipäitä ja rohduttivat arkoja huulia, jotka tunsivat vapauden polttelevan mutta jotka olivat jo unohtaneet, miltä se maistui.

Suolaiset pisarat karkailivat laivaan iskeytyvien vaahtopäiden reunoilta ja laskeutuivat helmien lailla keulassa seisovan Legolaksen kasvoille. Harmaan puukaiteen karhea pinta raapi hänen pehmeitä sormenpäitään ja merten takaa kantautuvat hyytävät tuulahdukset kipristelivät arkoja kämmeniä.

"Tervetuloa Gimli, Glóinin poika", haltia totesi aaltojen yli kantavalla äänellään kääntämättä katsettaan vaahtoavasta merestä. "Olet viimein täällä."

Laivan puukansi narahti kevyesti. Punakuontaloinen kääpiö seisahtui sopivan matkan päähän vanhasta ystävästään nojaillen kaiken nähneeseen kirveeseensä hieman yllättyneenä siitä, että haltia oli aistinut hänen läsnäolonsa kaikkien niiden varjojen keskelläkin. Hän katseli tuon siroa mutta voipunutta olemusta, joka voisi särkyä yhdestäkin tuskallisesta muistonripaleesta.

"Niin, Legolas, tässä minä olen", hän murahti lopulta tuttuun tapaansa. "Minä muutin mieleni, minä-"

"Tiedän." Legolas keskeytti kääpiön puheen rauhallisesti ja kääntyi tuon puoleen herkkä, kiitollinen hymy huulillaan. "Ja minä kiitän sinua suuresti, ystäväni, sillä matka olisi varsin vaivalloinen ja ennen kaikkea pitkästyttävä ilman sinun seuraasi."

Gimli hymyili tummilla silmillään ja nyökkäsi lyhyesti. Vielä jokunen päivä sitten hän oli ollut aivan varma siitä, ettei Legolaksen pyynnöstä huolimatta suostuisi astumaan tämän kanssa vastarakennettuun harmaaseen laivaan, joka lempeiden tuulten saattelemana veisi heidät Valinorin ikuisille maille, kauas pois varjojen helmoihin vaipuneilta Gondorin mailta. Tarkemmin asiaa kuitenkin pohdittuaan, mikä oli Gimli Glóinin pojalle varsin epätavanomaista, oli valinta lopulta osoittautunut helpoksi. Viimeisetkin Sormuksen ritarit olivat näet lähteneet kolkoilta mailta, liian monien hän oli nähnyt poistuneen tuonpuoleiseen. Mitä hänelle jäisi, mitä hän tekisi Kimaltelevien luolien uumenissa vailla ketään, kenen kanssa jakaa helmien loputon säihke? Legolaskin jättäisi lähtiessään taakseen vain säälimättömän kaipuun.

Yksinäisyys kuulosti jopa kovan kuoren omaavalle kääpiöllekin liian ankealta ja lohduttomalta.


"Vieläkö sinä suret Aragornin kuolemaa?"

Hymynkare haihtui Legolaksen huulilta yhtä nopeasti kuin se oli niille ilmestynytkin, ja silmäkulmaan syttynyt pilke sammui, kun hän käänsi katseensa takaisin kohti ulappaa.

"Valitettavasti niin, Gimli", hän sanoi ja huokaisi syvään. "Luulin päästäneeni jo irti, mutta ajattelen häntä silti kovin usein. Sydämeni suorastaan laulaa, kun hän on mielessäni! Ja se jos jokin synkentää sisintäni, vaikka hän toivoikin minun kylpevän iäti loistavassa Kultavalossa."

"Sinä merkitsit hänelle enemmän kuin kukaan muu meistä, Legolas."

Haltian silmät välähtivät kuunkajossa.

"Mutta minä en tahdo sitä kunniaa itselleni!" hän parkaisi vastatuuleen ja painoi katseensa alas viimeisten sanojen sirpaloituessa hänen väriseville huulilleen. Hänen polvensa tuntuivat veltoilta ja olivat valmiina antamaan periksi minä hetkenä hyvänsä.

Haltian ja kääpiön välille laskeutui hiljaisuus, jota rikkoi vain laivan kevyt narina, kun se kellui rannan velloavassa aallokossa. Tuuli ujuttautui reivatun purjekankaan väleihin kuin valmiina  saattamaan ystävykset viimeiselle retkelleen Vartioidun valtakunnan toiselle puolen.

Legolaksen huokaus karkasi tuulen mukaan, kun hänen katseensa kulki pitkin taivaan ja maan rajaa.

"Vuodet olivat virranneet läpi hänen suoniensa, Gimli, ystäväni. Ne olivat ruostuttaneet hänen rohkeaa sydäntään, jota niin moni kadehti ja hamusi omakseen. Minä näin, miten Lännen ihmisten prinssi vaelsi ottamatta askeltakaan ja minä kuulin, miten hänen mielensä janosi takaisin erämaan vapauteen. Minä tunsin Valkoisesta kaupungista heijastuneet varjot hänen sisällään, vaikka hän käänsi katseensa eikä suostunut koskaan myöntämään. Hän väsyi, Gimli, väsyi olemattomuuteen ja peilistä näkemiinsä kasvoihin, jotka eivät enää kuuluneet hänelle. Liian kauan oli kulunut aamunkoista, jona taivas avautui purppuraisena ja hänen kätensä pitelivät viimeisen kerran palavan tähden lailla loistanutta Aurinkoa, vereen tahriutunutta Andurília. Liian monta kuunpimennystä olivat hänen harmaat silmänsä nähneet viimeisten laivojen purjehdittua merten taa ja tuulen pyyhkäistyä pois ystävien jalanjäljet vuorten poluilta. Nyt minä ymmärrän, miksi hän ei koskaan janonnut Gondorin kruunua omakseen. Se antoi hänelle kaiken, mutta vei mukanaan vieläkin enemmän."

Legolas vaikeni. Hänen katseensa tavoitteli kaukana siintävää ulappaa, jonka toisella puolen virtasivat sinisävyiset ikuisuuden virrat ja kohosivat mahtavat vuoret vasten iäti paistavaa aurinkoa. Sitten haltia hymähti hiljaa.
"Niin voimakas oli hänen tahtonsa ottaa yksin vastaan Erun Lahja, ettei edes Iltatähden valo enää löytänyt hänen sisimpäänsä varjojen laskeutuessa yllemme tähtien reunalta."

Kansi narahti, ja haltia tunsi yllättäen karheiden mutta vahvojen sormien otteen käsivarressaan. Hän laski katseensa Gimliin, joka hengitti syvään ja tuijotti kostein silmin visusti horisonttia punaiset, takkuiset hiukset tuulen mukana tanssien. Kääpiön vuosien varrella kovettuneet sormenpäät tuntuivat pehmeiltä Legolaksen kalpealla, täydellisellä iholla ja ne saivat lämmön virtaamaan pitkin hänen käsivarsiaan ja lopulta läpi koko hänen siron kehonsa. Hän saattoi maistaa miellyttävästi kipristelevän lämmön pisaroista kostuneilla huulillaankin. Hiljaisuus soi kauniisti heidän ympärillään ja sanojen olemattomuus tuntui oikealta ja rauhoittavalta. Ystävän kosketus puhui tarpeeksi. Se sai haltiaprinssin tyyntymään villien vaahtopäiden tavoin ja sulkemaan väsymystä kantaneet silmänsä.


"Meidän taitaa olla aika lähteä, ystäväiseni, vai mitä siihen sanot? Minusta tuntuu, että viimein on tullut meidän vuoromme purjehtia läpi muistojen verhon ja unhoituksen. Sillä usko vain, pian meidän tarinamme saavat osansa vain lasten kehtojen vierellä ja myyttiä haltian ja kääpiön välisestä ystävyydestä kerrotaan vain tyhjien oluttuoppien äärellä!"

Legolas kohotti leukaansa, avasi kristallinkirkkaan tuikkeen takaisin saaneet silmänsä ja veti syvään henkeä haistellen meren suolaista tuoksua. Ulvova tuuli toi mukanaan Amanin metsistä kantautuvan kultahaltioiden laulun, joka kertoi kyntäjästä merien ja maalaajasta horisonttien.

"Täyttäköön tuuli purjeemme, olkoot aaltomme turvalliset ja horjumattomat."


Namárië ed' i'ear ar' elenea, tenna' ento lye omenta.


Namárië ed' i'ear ar' elenea, tenna' ento lye omenta.
= Hyvästi meren ja tähtien kautta, kunnes seuraavan kerran tapaamme.

[DragonHeart58]

*tuijottaa mykistyneenä tietokoneen ruutua*

Teksti suorastaan jätti sanattomaksi, niin upea se oli! Todella, luin tätä ficciä ikään kuin hypnoosissa koska tää oli niin hienosti kirjotettu. Tykkään tosi paljon tavastasi kirjoittaa, ja toi kuvailu oli jotain tosi nerokasta, taitavaa ja kaunista. Tykkäsin tästä ihan hirveästi. Toki fandom on kovin mieleinen, mutta se tapa, jolla kirjotit tän, oli minusta vaikuttava. Mun on tosi vaikea yrittää selittää, kuinka hieno tää teksti todella mun mielestä oli. Aihe oli haikea ja surullinen, ja tapa, jolla se kaikki tässä kuvattiin, oli todella kaunista. En oikeen saa mitään lempparikohtia tähän laitettua, koska muuten toi koko teksti pitäis olla kopiotuna tähän. Mä olin itse asiassa vähän miettinyt, että et oo kirjoittanut tänne vähään aikaan, koska muistan et oon tykänny sun teksteistäsi tosi paljon. Oot tosi hyvä kirjoittamaan, ja sun tekstejäsi on aina tosi kiva lukea Olin myös tosi ilonen kun huomasin, et olit kirjottanu lisää, ja eteenkin kun fandom oli TSH ja teksti oli vielä kaiken lisäksi järkyttävän hyvä ja hieno. Wau.

Kiitos kovasti tosi upeasta tekstistä! 

-DragonHeart58

[Ingrid]

Heippa DragonHeart ja kiitos pitkää työpäivää piristäneestä kommentistasi! Pidin, tai olin pakotettuna pitämään, tosiaan hieman pidemmän tauon kirjoittamisesta tuossa kevään ja kesän aikaan kun elämä vei niin hurjasti mukanaan. Oli kieltämättä vähän erikoinen ja hieman jopa pelottava tunne taas istahtaa aloilleen ja antaa ajatusten sauhuta, minkä vuoksi kommenttisi lämmittää mieltäni erityisesti - on aina ihana kuulla, jos on jäänyt lukijan mieleen! Ja fandom on totta kai itsellekin kovin läheinen joten siksi päätinkin tarttua siihen ja tehdä niin sanotusti pehmeän laskun takaisin kirjoittamisen pariin!

Kommenttisi pitää kyllä varmasti huolen siitä, että tämä tyttö nukkuu tämän yön suu korvissa! Suurkiitos sinulle.

Luella

[LillaMyy]

Kommenttikampanjasta terveisiä! (:

Liian kauan oli kulunut aamunkoista, jona taivas avautui purppuraisena ja hänen kätensä pitelivät viimeisen kerran palavan tähden lailla loistanutta Aurinkoa, vereen tahriutunutta Anduríliaa.

Tuohon Andurílin taivutukseen on tainnut lipsahtaa yksi a liikaa.

O_O Pitääkö tähän oikeasti sanoa muuta?! No ei vais, ehkä mä kommentoin jotain muutakin.

Mutta siis oikeasti aivan älyttömän hieno teksti! Olen aiemmin enemmänkin kartellut TSH-ficcejä ihan vaan, koska yäk, niissä Aragorn/Legolas, Gimli/Legolas ja mitäs muita näitä parituksia onkaan. Onneksi kuitenkin sitten löysin tämän eilen muuten vain selaillessani Finiä ja nappasin tämän nyt sitten Kommenttikampanjastakin, koska muutoin olisin selkeästi jäänyt jostakin paitsi! (: Voisin itse asiassa kopioida aika lailla DragonHeart58n kommentin aikalailla sanasta sanaan tähän, koska olen aivan samaa mieltä, mutta en sitä kuitenkaan tee.

Pakko kyllä sanoa vielä, että aloituksesi on aivan tavattoman kaunis! Toki aihe on erittäin surullinen, mutta olet onnistunut kuvailemaan sen jotenkin, no ei nyt voi sanoa, että onnellisesti, mutta kuitenkin niin, että siitä jää sellainen tunne, että kuolemaa ei tarvitse pelätä... Tai jotain... Hitsit, kun en osaa ilmaista itseäni taas kunnolla, koska sanat pettävät mut taas, mutta tarkoitan siis sellaista, että aloituksesi ilmentää hyvin sitä, että vaikka läheinen ihminen kuolee, ei sinun itsesi tarvitse tavallaan kuolla siinä mukana.

Tykkään muutenkin ihan älyttömästi sun kuvailustasi tässä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten Gimlin hiusten väri on ilmaistu jotenkin erikoisemmin kuin vain toteamalla, että sillä on punaiset hiukset. Lopetus kyllä kruunaa tekstin aivan upeasti, paremmin et olisi voinut tätä lopettaa! (:

[Ingrid]

LillaMyy Kiva että pistäydyit kommentoimaan ja mukava kuulla, että pidit ficistä sen synkästä teemasta huolimatta. Tätä tekstiä suunnitellessani ja kirjoittaessani tulin pohdikselleeksi mieleen jääneitä Gandalfin lukemattomia viisauksia ja näin myöhemmin asiaa ajteltuani olen huomannut, että niistä mielestäni kaikista kaunein toimi myös ehkä jonkinlaisena punaisena lankana tälle tarinalle; "Death is just another path, one that we all must take. The grey rain-curtain of this world rolls back, and all turns to silver glass, and then you see it, white shores, and beyond, a far green country under a swift sunrise."
Kiitos vielä oikein kovasti kommentistasi!

[mangos]

Päätin työpäivän ratoksi lukea vuosien jälkeen TSH-ficcin ja tää ei ollut todellakaan pettymys. Kielellisesti todella taitavaa, sait hahmot elämään ja ne oli samanlaisia kun kirjoissa, mikä toimii aina draamassa. Huumorissa saa ja pitää muuttaa hahmoja, mutta draama toimii parhaiten IC-hahmoilla imo.

Tekstistä huomaa kyllä, että Tolkienin teokset on luettu. Todella vaikuttavaa.

Edit. Parit puhelintypot korjattu

[Ingrid]

mangos Oi, sanasi kyllä lämmittivät mieltäni suuresti. Tolkienin maailmalla ja hahmoilla leikkiminen on aina vähän sellaista nuorallakävelyä - yksikin typerä tai höntti ilmaisu voi helposti pilata koko teksin. Mukava kuitenkin kuulla, että teksti ei tuottanut sulle pettymystä ja että pidit siitä. Suurkiitos kommentistasi!

[Arte]

Etsin Toisesta ulottuvuudesta ficcejä fandomeista, jotka tunnen. En oikeastaan juuri lue muuta kuin Potteria ja välillä BBC!Sherlockia, mutta ajattelin kokeilla minulle vähän kaukaisemmistakin fandomeista lukemista. Tykkään tosi paljon THS-leffoista, vaikka ne kirjat eivät niin minua viehättäneetkään.

Olipa tämä ihana death-/dark-/HC-ficci! Yleensä tuolla kompolla saa lukea jotain ylenpaattisen ahdistavaa ja surullista, mutta tämä oli enemmänkin surumielinen, haikea ja lempeä, täynnä ystävyyttä ja läheisyyttä ja lähimmäisen menettämistä luonnollisella tavalla. Legolaksen ja Gimlin ystävyys on lempijuttujani koko fandomissa, joten oli ihana lukea, että he lähtivät kuitenkin lopulta yhdessä niin laiva- kuin viimeiselle matkalleen. LillaMyyn tapaan en ole niin kiinnostunut lukemaan mitään parituksia tästä fandomista, joten jee, ihanaa ystävyys-fluffia!

Kirjoitat tosi soljuvasti ja kauniisti ja tekstiä oli miellyttävä lukea. Tästä jäi tosi hyvä fiilis, tällaisia tekstejä lukisi fandomista mielellään enemmänkin! (:

[Rosmariini]

Moi ja terveisiä kommenttiarpajaisista! Valitsin sinulta vähän tällaisen vanhemman tekstin, koska TSH on rakkautta ja erityisesti Gimli ja Legolas on parivaljakko, josta luen aina mielelläni.

Olit tässä tosi hienosti maalannut sellaisen haikean tunnelman tilojen välissä. Legolas on menettänyt juuri yhden parhaista ystävistään ja edessä on pitkä matka tuntemattomaan, joten hänellä on paljon mielen päällä. Siksi Gimlin mukaan tuleminen onkin niin tärkeä kokemus, sillä ei Legolasia olisi voinut yksin laittaa kärsimään moisella tapaa!

Ympäristön kuvailu oli tässä mielestäni erityisen kaunista. Tekstissä oli  monia upeita kielikuvia, mm. "myöhäisen kevätyön hengähdykset", "ruostuttaneet hänen rohkeaa sydäntään" ja "miellyttävästi kipristelevän lämmön." Tunnelman kuvailun lisäksi hahmojen tunteet myös välittyivät erityisen hyvin, esim.

Hän katseli tuon siroa mutta voipunutta olemusta, joka voisi särkyä yhdestäkin tuskallisesta muistonripaleesta.

Yksinäisyys kuulosti jopa kovan kuoren omaavalle kääpiöllekin liian ankealta ja lohduttomalta.

Nyt minä ymmärrän, miksi hän ei koskaan janonnut Gondorin kruunua omakseen. Se antoi hänelle kaiken, mutta vei mukanaan vieläkin enemmän."

Tästä aidosti välittyi tuo Legolasin tuntema haikeus, ja hänen puhetapansa oli tässä jotenkin erityisen häntä itseään, tuollainen koreileva ja vähän polveileva! Gimli myös vaikutti kovasti omalta itseltään, murahdellen ja vähän haluttomana myöntämään, että tässä sitä nyt ollaan. Ja voih, Gimli "hymyili silmillään", tuokin on niin Gimliä! Olit myös kivasti käsitellyt tässä sitä hämmennystä ja iloa mitä Legolas tuntee Gimlin suostuessa hänen mukaansa. Heidän ystävyytensä on niin poikkeava ja ennennäkemätön Keski-Maan nykyhistoriassa, ja siinä on kaikuja vanhoihin päiviin, ennen kuin haltiat ja kääpiöt olivat vielä erkaantuneet toisistaan, tekivät yhteistyötä ja jakoivat rakkauden käsitöihin ja kauniisiin asioihin. Gimli myös ihanasti yrittää lohduttaa Legolasia, ja osaa lopettaa ja vain olla hiljaa läsnä, kun Legolas sitä tarvitsee. Tämä tuli erityisen hienosti esiin tässä:

Hiljaisuus soi kauniisti heidän ympärillään ja sanojen olemattomuus tuntui oikealta ja rauhoittavalta. Ystävän kosketus puhui tarpeeksi. Se sai haltiaprinssin tyyntymään villien vaahtopäiden tavoin ja sulkemaan väsymystä kantaneet silmänsä.

Kaiken lisäksi myös vaikka Aragorn ei ollut tässä läsnä muuten kuin muistoissa, hänenkin hahmonsa välittyi tosi aitona ja Legolas hienosti kuvasi sitä, miten Aragornissa on kuninkaan lisäksi myös se villi ja vapaa puoli, joka kaipaa kauas maailman vilskeestä, ja kuinka vaikeaa hänelle varmasti on ollut ajan myötä, kun kruunu on muuttanut häntä niin paljon, että tuo vanha rakas osa hänestä on jo lähestulkoon kadonnut.

Tuo lopun haltiakielinen lainaus oli myös kaunis ja tästä jäi kaiken kaikkiaan rauhallisen haikea tunnelma. Kiitos tästä tekstistä!

[Angelina]

Sä mainostelit että sulla on yksi paritukseton TSH-ficci, joten TADAA, here I am!

Luin noita aiempia kommentteja ja mua itseänihän kiehtoo ajatus Aragorn/Legolas parituksesta, joten en pitänyt lainkaan pahana sitä, että Legolas oli tässä surullinen Aragornin kuolemasta ja miten Gimlin mukaan juuri Legolas oli merkinnyt Aragornille eniten. Tietenkin se menee myös ystävyydestä, mutta tykkään lukea tekstejä parituslinsseillä, so sue me Se ei kuitenkaan missään nimessä ollut tässä päällimmäisenä pinnalla, vaan se miten kaunis tää teksti oli ♥

Mulle LotRit (sori, pakko käyttää enkkulyhennettä, oon kovin vieraantunut TSH:sta :'D) on nimenomaan elokuvina todella tärkeitä, mutta koska oon vihdosta viimein päässyt ensimmäisen kirjan loppumetreille, niin tää teksti avautui mulle nyt aivan eri tavalla kuin se aiemmin olisi avautunut. Komppaan siis vahvasti mangosin vanhaa kommenttia siitä, että tästä todellakin huomaa miten tuttu Tolkienin maailma sulle on - oot onnistunut hienosti tuomaan tähän samanlaista henkeä ja sekä Legolasin (Legolaksen, Legolasin?) että Gimlin puhe on kuin suoraan kirjan sivuilta. Näiden kahden hahmon ystävyys on myös mielenkiintoista seurattavaa - leffoissa se oli mun mielestä toteutettu todella hauskalla ja toimivalla tavalla, joka uppos ainakin muhun ihan täysin. Kirjoissa se on tietysti varmasti erilaista, mutta odotan innolla miten se jatkossa kehittyy! Kunhan taas pääsen eteenpäin...

Tää oli herkkä, kaunis, surullinen ja koskettava, eli kaiken kaikkiaan todella hieno ♥ Saisit kirjoittaa tästä maailmasta enemmänkin, jäin heti ihan koukkuun!

[Kelsier]

Kommenttikampanjasta hei!

Olipa mukava lukea pitkästä aikaa Sormusten herra ficci. Ja tämä sinun tarinasi oli vielä todella kaunis. En muista lähtivätkö Legolas ja Gimli kirjassa eri aikaan kuin muut, elokuvassa kaikki taisivat selvyyden vuoksi astua samaan laivaan. Legolas vaikutti surevan Aragornin kuolemaa todella paljon, mutta toisaalta minua kummastutti, kun hän sanoi ettei edes Iltatähden (siis Arwenin) valo ollut riittänyt estämään kuolemaa. Siis kun, ei kai kukaan odottanutkaan, että Aragorn eläisi ikuisesti, tavallista pidemmän ihmisiän vain. Mutta Legolas tuntui olevan hyvin suruissaan, että ehkä hän sen takia puhui jopa hieman katkeran oloisesti. Gimli oli upean rauhallinen ja tyynnyttävä voima hänen vierellään.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel