Ficin nimi: Hyvä paikka olla
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Husk/Angel
Genre: Selkähieronta ja pehmoilu
Summary: “Mitenkäs on?” Angelin ääni hihkaisi Huskin takana. “Vieläkö tarvitset vakuuttelua siitä, että minä todella olen ihan saamarin taitava hieroja?”
A/N: Olipa ihanaa saada tämäkin mokoma valmiiksi. 😄 Oli hyvä jatkaa, kun en yhtään muistanut, mihin ajatukseen olin tämän kanssa jäänyt, mutta kaikkea henua se oli! Osallistuu haasteeseen Otsikoinnin iloja II (lopetusotsikko).
***
“Mitenkäs on?” Angelin ääni hihkaisi Huskin takana. “Vieläkö tarvitset vakuuttelua siitä, että minä todella olen ihan saamarin taitava hieroja?”
“Niin, niin...” Husk mumisi takaisin. “Syön kaikki perusteettomat ennakkoluuloni.”
“Sietääkin.”
Mitä enemmän Angel tarjosi hänelle helliä kosketuksia ja silityksiä, sitä sulempaa vahaa Husk oli tämän lähellä ja huomasi toisinaan syleilevänsä kirottua kissademonin olemustaan. Siitä oli ollut kokonaisuudessaan enemmän hyötyä kuin haittaa, se oli myönnettävä. Sillä hetkellä Husk nautiskeli ja kehräsi sydämensä kyllyydestä, kun Angel hieroi taitavin ottein hänen hartioitaan ja selkäänsä. Se oli suoranaista ylellisyyttä, jonka ei olisi suonut loppuvan mistään hinnasta.
“Sen minä kyllä sanon, että jos vain käyttäisit näitä upeita siipiäsi enemmän, selkääsi ei juilisi yhtä usein!” Angel tokaisi työstäessään erityisen jäykkää kohtaa.
“Tiedetään”, Husk mumisi raukeana ja irvisti äkillisestä vihlaisusta. “Auh...”
“Sori. Mitäs minä sanoin?”
“Ei tuosta kohdasta jomottanut kuin vasta nyt.”
“Hmm... Kaipaisitko pehmompia otteita, Viiksivallu?”
Husk tyrskähti. “Voisin ehkä kaivata toista lempinimeä tuon tilalle. Pehmompia otteita en niinkään.”
Angel myhäili. “Oletkin kovempien otteiden ystävä.”
Husk murahti mielihyvästä Angelin painellessa peukaloillaan hänen siipiensä tyveä. Yhdellä kädellään tämä rapsutti ohimennen hänen niskaansa, ja kun Husk pyysi tekemään sen uudestaan, Angel hymähti herttaisesti ja jatkoi hänen päänsä silittelyä ja paijausta ilman mitään kiirettä lopettaa. Husk leijui seitsemännessä taivaassa, eikä edes huomannut, miten antaumuksella kehräsi. Jonkin ajan kuluttua hän tiedosti leipovansa mattoa tassuillaan ja jättävänsä punaisiin kuteisiin naarmuja kynsistään. Kaikkea sitä. Hänen sisäinen kissansa kävi aivan ylikierroksilla, ja vaikka se vähän noloa olikin, Husk päätti antaa asian olla. Angel ei tuominnut, joten miksi hänkään olisi vaivautunut pilaamaan miellyttävää hetkeä turhalla mutinalla.
“Taisi tehdä aika höpöä?” Angel naurahti ja sipaisi lopuksi Huskin korvaa saaden sen nytkähtämään refleksinomaisesti. “Milloin viimeksi olet saanut rentouduttua näin, beibi?”
“En vittu edes tiedä”, Husk hengähti. “Ei ole ollut aikaa...”
“Se on sääli. Onneksi nyt on!”
“Mmm...”
“Olisiko sohvalle oikaisu tässä perästä mitään? Hyvä paikka pienelle rentopötköilylle”, Angel hihkaisi ja taputti sohvaa heidän vieressään, jos vaikka Husk olisi unohtanut heidän oleskelevan hotellin rauhallisessa takkahuoneessa.
“Sopii minulle”, Husk hymähti sydän kiintymyksestä hypähtäen ja oli nousemassa ylös, mutta Angel istua nökötti yhä hänen takareisiensä päällä. “No? Ajattelitko liikkuakin?”
“Juu, kyllähän minä muuten, mutta olen vähän niin kuin paikoilleni sidottu”, Angel tirskahti. “Jos et huomannut!”
Husk oli aikeissa kysyä, mitä Angel mahtoi tarkoittaa, mutta tajusi sitten kietoneensa häntänsä useaan kertaan tämän kapoisen vyötärön ympärille. Sitä hän ei ollut todellakaan huomannut tehneensä.
“No voi helvetti... Mitä minä noin... Mikset sanonut mitään?” Husk puuskahti punastuen ja painoi naamataulunsa tassuihinsa, kun Angel kiemurteli lempeästi irti hänen häntänsä pauloista.
“Siksi koska en halunnut!” Angel virkkoi hilpeästi. “Miksi olisi pitänyt?”
“Siksi, että kehoni tekee omia juttujaan minulta mitään kysymättä ja olisi kiva olla niistä tietoinen...” Husk murahti, vaikkei häntä suututtanutkaan niin paljon kuin olisi voinut. Angelin hartiat nykivät naurusta, kun tämä oikaisi sohvalle selälleen ja viehkolla etusormensa koukistuksella kehotti häntä liittymään seuraan. Husk venytteli ja ravisteli hieronnan rentouttamia jäseniään ja kömpi sohvalle Angelin viereen ja puolittain tämän päälle. Hän painoi kasvonsa Angelin kaulaa vasten ja nuuhki hattaraisen hajuveden häivää, johon tämän oma tuoksu sekoittui suloisesti.
“Onko siinä hyvä olla?” Angel kysyi ja kietoi käsivarsiaan rakastavasti hänen ympärilleen.
“Todellakin”, Husk sanoi hiljaa ja antoi häntänsä hiipiä Angelin reiden ympärille. “Entä itselläsi?”
“Jjep!”
“Hyvä...”
“Tiedätkö, välillä en vaan tajua sinua”, Angel hymähti sitten. “Sinun ei tarvitse kuin olla lähelläni, ja jo se saa oloni viisi kertaa paremmaksi.”
Angelin sanat saivat Huskin kehräämään, ja tämän silitysten ansiosta purina kohosi äänekkäämmäksi. “Teen parhaani... Tahdon, että sinulla on hyvä olla.”
“Nyt ainakin on”, Angel hengähti tyytyväisenä ja painoi poskensa Huskin päälaelle. “Älä vain lähde siitä...”
“Minulla ei ole minnekään kiire, muru...”
Husk sulki silmänsä ja kuunteli Angelin rintakehää. Sydän, joka pamppaili usein liian kiihtyneesti, löi nyt mukavan levolliseen tahtiin. Siitä Husk oli hyvillään. Angel jos kuka ansaitsi levollisuutta niin paljon kuin sitä oli heidän maailmastaan mahdollista repiä irti.
“Niin komea kolliseni”, Angel mumisi ja suukotti häntä päälaelle, ja kissademoni hänen sisällään olisi voinut ihan hypähdellä onnesta. Husk nuolaisi Angelin kaulaa, helli sitä huulillaan ja nautti tämän hiljaisesta naurusta, jota hän ei koskaan väsynyt kuuntelemaan.
Se toden totta oli hyvä paikka olla.
