Nimi: Enää en sinua päästä pois
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
A/N: Tämä on näitä illan kummallisia tuotoksia, kun selailee omaa listaustaan läpi ja miettii, että tuosta ja tuosta aiheesta pitäisi joskus kirjoittaa fic. Tulipa samalla tajuttua, että siitä on yllättävän pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut Sirius/Remusta, vaikka se onkin yksi Potter-fadmonin OTP-parituksistani. Jotenkin tämä on vain jäänyt kaikkien muiden paritusten jalkoihin - eikä tämäkään ole sitä klassisinta Sirius/Remusta, mutta kai tästä on hyvä lähteä takaisin kohti omia juuriaan ficcarina. Koska Sirius/Remus on itselleni se koti ficcien osalta, tällä parituksella olen suurimman osan Potter-ficeistäni kirjoittanut ja tämä paritus on minulle sellaista rentoa löysin rantein kirjoittelua. Tämä toimii tavallaan jatkumona eräälle toiselle ficilleni, jossa Sirius kosi Remusta ja tässä triplaraapaleessa päästään sitten viettämään kaksikon häitä. Tämä osallistuu sellaisiin haasteisiin kuin Yhtyeen tuotanto (Värttinän kappaleella Morsian), Neljän tuvan haaste, Perspektiiviä parittamiseen ja kerään tällä samalla Remus Lupinin. Toivottavasti joku tykkäilee tästä ja jättää mahdollisesti kommenttiakin.
Levottomat perhoset lentelivät hermostunutta ympyrää jossakin Remuksen vatsanpohjassa, kun okrasilmäinen nuorukainen yritti väistellä ystäviensä merkittäviä katseita. Erityisen tarkasti hän varoi vilkaisemasta Jamesin suuntaan, sillä omahyväisen tyytyväinen ilme tämän kasvoilla oli Remukselle liikaa. Sillä hetkellä hän ei olisi kuin toivonut voivansa kadota jonnekin maan sisälle, tuhannen sylen syvyyteen.
”Remus!”
Remuksen toinen käsi nytkähti hermostuneena ja mies nielaisi vaikeasti. Hän kääntyi kohtaamaan Siriuksen harmaiden silmien palon ja yritti pitää kasvonsa peruslukemilla. Pelko kuitenkin paistoi läpi jokaisesta nuorten kasvojen juonteesta ja hänen okranväristen silmiensä syvyyksistä niin syvänä, että Sirius olisi voinut siihen hukkua.
”Remus?” Siriuksen ääneen hiipi huoli, joka sai Remuksen sydämen kipristymään.
”Ei mitään”, hän kuitenkin henkäisi, vihasi äänensä heikkoutta ja nielaisi niin, että hänen aataminomenansa hypähti hermostuneena.
”Kai sinä haluat tätä?” Sirius kysyi lempeällä äänellä ja hymyili huojentuneena saadessaan huteran hymyn vastaukseksi.
Perhoset eivät kuitenkaan pysähtyneet Remuksen vatsassa, ne lensivät kehää entistäkin vinhammin, koska nyt viimein pakotie oli tukittu. Enää ei ollut keinoa paeta tilanteesta, ei mitään mahdollisuutta jänistää ja sanoa ”en minä haluakaan”. Hänen olisi vain jatkettava suunnitelman mukaan, kohdattava nuo harmaat silmät taikaministeriön virkailijan edessä ja vastattava myöntävästi.
Häpeäkseen Remus huomasi, että hänen kämmenensä hikoilivat. Hien tukahtunut haju täytti hänen sieraimensa ja oli saada hänen rohkeutensa pettämään vielä kerran. Siriuksen seuraavat sanat kuitenkin pelastivat Remuksen, estivät häntä lankeamasta pelon ja epätoivon syvään syöveriin ja tarjosivat uuden tukilangan pinnalla pitämään.
”Tuletko, Kuutamo?”
Sydän hermostunutta marssia lyöden Remus tarttui Siriuksen ojennettuun käteen ja maailma sulautui yhteen sumuiseen hetkeen, jonka keskiössä oli harmaat silmät.
Jostain usvan keskeltä Remuksen korviin leijui rauhallinen kysymys: ”Vannotko sinä Remus John Lupin ikuisen liiton Sirius Orion Mustan kanssa ja otat hänet aviomieheksesi näiden todistajien, ministeriön ja itsensä taikuuden edessä?”
Saman usvan keskeltä Remus kuuli oman äänensä vastaavan hätkähdyttävän tyynesti: ”Vannon.”
Etäisesti Remus kuuli, kuinka virkailija kysyi Siriukselta saman kysymyksen ja kuinka mies vannoi innokkaalla äänellä, joka houkutteli hymyn Remuksen huulille, vaikka mies itse tunsi olevansa kuin unessa.
”Näiden todistajien, ministeriön ja itsensä taikuuden edessä julistan teidät aviopuolisoiksi”, Remus kuuli virkailijan rauhallisen äänen toteavan. ”Voitte suudella toisianne.”
Remus tunsi, kuinka Siriuksen pehmeät huulet kuiskuttelivat juovuttavia lupauksiaan hänen huuliaan vasten ja unenomaisesta tunnelmastaan huolimatta Remus tajusi punastuvansa heleästi.
Jostain kaukaa hän kuuli, kuinka James tyrskähti huvittuneena.
