Buddy Daddies: Syytä hymyillä (S, Rei & Miri, ficlet)

[Larjus]

Title: Syytä hymyillä
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Buddy Daddies
Characters: Suwa Rei, Unasaka Miri
Genre: Platoninen perhefluff (käytännössä found family)
Rating: S
Disclaimer: Lähdemateriaali hahmoineen ei kuulu minulle, ainoastaan lainailen. Tämän kirjoittamisesta en ole saanut minkäänlaista ulkopuolista korvausta.
Summary: Rei ei aikuisenakaan hymyillyt, ei vaikka Miri miten yrittikin saada hänen suupielensä ylöspäin.

A/N: Osallistuu haasteisiin Multifandom V sekä Sana/Kuva/Lause10 #3, lauseena Pitämällä silmät kiinni ei anna itsestään liikaa kenellekään. Lauseesta tuli mulle Rei (ja hänen kauheat lapsuusmuistonsa) mieleen, minkä lisäksi vähän sekoittelin lauseen sanoja ja irrottelin niitä irti kontekstista oman mieleni mukaan luoden uusia merkityksiä ja tilanteita (esim. silmät kiinni → nukkuminen).

Harvoin mitkään sarjat inspiroivat ihan vain muutaman jakson katsomisen jälkeen, mutta Buddy Daddiesin kanssa kävi niin. Kolmosjakson katsottuani mieleeni hiipi tällainen kohtaus ja ajattelin, että siitä voisi kirjoittaa pienen ficin :3



Syytä hymyillä


Lapsena Rei ei hymyillyt. Koskaan. Sen hän oli oppinut jo varhain. Ei saanut hymyillä, koska kaikenlainen tunteiden näyttäminen oli heikkoutta, eikä missään nimessä saanut olla heikko. Piti olla vahva, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että täytyi olla kova kuin kivi, jyrkkä kuin kallio. Ilmeetön. Tunteeton. Vain riittävän vahva henkilö kykeni tappamaan, ja juuri tappamaan Rei oli pienestä pitäen opetettu. Eikä sellaisessa elämässä ollut mitään hymyilemisen arvoista.

Niinpä Rei ei aikuisenakaan hymyillyt, ei vaikka Miri miten yrittikin saada hänen suupielensä ylöspäin. Siihen tyttö oli jälleen sinnikkäästi pyrkinyt, kun oli kömpinyt hänen viereensä sohvalle, vaikka Kazuki oli jo aikoja sitten peitellyt tämän nukkumaan, ja hän yritti keskittyä videopeliinsä. Mirin läsnäolo häiritsi sitä yritystä hieman, mutta olisi ollut liian vaivalloista keskeyttää pelaaminen ja ryhtyä itse lapsen nukuttamisrumbaan. Lopulta tyttö oli sitten itsestään nukahtanut puoliksi hänen syliinsä, ja hän sai taas jälleen suunnattua kaiken huomionsa peliinsä. Tai niin hän ainakin luuli.

”Rei-isi…”

”Hmm?”

Rei laski katseensa televisioruudusta Miriin, joka kääntyili hänen sylissään mutta selvästi oli yhä unessa. Hän päätteli tytön vain puhuvan jotain merkityksetöntä unissaan eikä siksi reagoinut sanoihin mitenkään. Mitäpä hän olisi siihen edes vastannut.

”Rei-isi…” Miri mumisi uudestaan ja rutisti Rein paitaa pikkuruisessa nyrkissään. ”Mirin rakas Rei-isi…”

Rei oli ehtinyt nostaa katseensa takaisin peliinsä mutta kohdisti sen taas Miriin, kun tämä puhui. Tyttö veti hänen paitansa helmaa poskeensa kiinni, ja ensin hän aikoi irrottaa tämän otteen itsestään, mutta lopulta hänen kätensä vain laskeutui tämän päälaelle ja jäi siihen.

Unimaailmoissakin hän oli Mirin isi. Rakas Rei-isi. Tuntui edelleenkin oudolta kuulla itseään kutsuttavan niin, sillä hän ei ollut koskaan edes aikonut tulla minkäänlaiseksi isäksi (tai isähahmoksi), mutta voimakkain tunne, jonka sanat hänessä saivat aikaan, oli lämpö. Ei Rei sitä osannut mitenkään muutenkaan kuvailla. Lempeä lämpö paahtoi hänen sisintään, kun hän hitaasti silitti Mirin päätä, antoi sormiensa kulkea tämän sileiden hiusten lomassa. Mitä kauemmin hän tyttöä paijasi, sitä intensiivisemmin lämpö hänen rinnassaan hohkasi. Samaan aikaan, aivan salakavalasti, hänen suupielensä nykivät itseään ylöspäin, ja hän itse tajusi sen vasta kun ne olivat jääneet pysyvästi hieman koholle. Hän jatkoi Mirin silittelyä, ja samaan aikaan hymy hänen kasvoillaan vain syveni ja lämpö roihusi hänen sisällään yhä voimakkaampana. Aikaisemmin Rei olisi voinut jopa pelätä sellaisia tuntemuksia, mutta ei nyt, ei mitenkään. Olihan hän Mirin rakas Rei-isi, ja siinä jos missä oli syytä hymyillä.

[Grenade]

Tulin nyt tsiigailemaan, mitä oot saanut tästä sarjasta aikaiseksi, vaikka oon kattonu vaan ekasta jaksosta puolet ja voi ehkä olla, että se siihen jääkin. Mutta ideana sarja on kiva ja on aina kivaa nähdä, miten jöröt hahmot saa elämäänsä aurinkoisen hahmon ja heltyvät sen kaikkiin juttuihin, koska eivät vaan enää osaa ollakaan niin jöröjä.

Eikä sellaisessa elämässä ollut mitään hymyilemisen arvoista.

Voihan Rei :/

Mutta aww, täähän oli söppänä! Kyllä se niin on, että Miri saa jöröimmänkin sydämen heltymään ja vielä koittaa päivä, jolloin Reikin voi hymyillä ihan estottomasti ja vapaasti, ehkä jopa myös Kazukille, hih. Kiitos tästä söpöisestä iltapalasta! ^^

[Simma]

Tää anime on kyl vaikuttanut tähän asti (oon vissii kolme jaksoa katonut, muistaakseni) tosi lupaavalta ja olin ihan messissä jo heti ekan jakson jälkeen, mikä on miulle animen kohdalla suht harvinaista. Ehkä siinä kahden miehen ja lapsen asetelmassa on sitten jotain sellaista, mikä iskee tällaiseen jo aikuisempaan katsojaan. :'DD

Toisin sanoen oli erittäin miellyttävä huomata, että tästä löytyykin jo Finissä luettavaa!

Tää oli tosi suloinen teksti. Rein lapsuus vaikuttaa tosi inhottavalta ja se varmasti vaikuttaa paljon siihen millainen henkilö hän on nyt aikuisena. Ihanaa että Miri onnistuu läpäisemään toisen suojamuurin ja saa jopa hymynkin nousemaan toisen kasvoille :3 Koska Rei ansaitsee jonkun, joka välittää hänestä yhtä kovasti ja vilpittömästi niin kuin vain tuollainen pieni lapsi voi vanhemmastaan välittää. (Olen myöskin vähän surku siitä ettei Rei saanut pitää sitä kissaa...)

Söpöä perhefluffia tosiaan, kiitos, tykkäsin. <3

[Larjus]

Olipas melkoinen (mutta erittäin mukava) yllätys huomata, että tämä on jo näin varhain saanut peräti kaksi kommenttia! Iso kiitos molemmille, kylläpä te piristittekin aamuani 😍

Grenade: Suosittelen lämpimästi jatkamaan Buddy Daddiesin katsomista, jos yhtään vain kiinnostaa! Meno vain paranee tarinan edetessä (ja jaksoissa on ollut jo tähän mennessä niin herttaisia ja sydäntä lämmittäviä kohtauksia). Kiva kuitenkin, että tulit jättämään kommenttia! Oon sama mieltä siitä, että jöröt hahmot jotka saavat elämäänsä jonkun kävelevän auringon ja sitä kautta löytävät itsestään uusia, pehmoisia puolia, ovat niin kivoja :3

Kyllä se niin on, että Miri saa jöröimmänkin sydämen heltymään ja vielä koittaa päivä, jolloin Reikin voi hymyillä ihan estottomasti ja vapaasti, ehkä jopa myös Kazukille, hih.

Joo sitä mäkin toivon ♥ Ainakin Rei on jo yllättävän hyvin omaksunut isin roolinsa, ehkä hymyily on sitten seuraava vaihe.


Simma: Mäkin olen tykännyt tosi paljon tähän mennessä julkaistuista neljästä jaksosta, ja innolla odotan lisää. Sarjan asetelmassa tosiaan on sitä jotain, mikä iskee minuunkin tosi hyvin Ihana juttu että tälle ficilleni löytyi jo lukijoitakin 😍

Ne palaset, joita Rein elämästä on näytetty, on niin surkeita ja yyyyy haluisin vain ottaa pikku-Rein syliini ja pelastaa siitä kurjasta tilanteesta :'< Toivottavasti uusi yllättävä perhekuvio Mirin ja Kazukin kanssa auttaa häntä toipumaan edes vähän (vaikka kyllä hän ihan kunnon terapiaa tarvitsisi). Miri on kuitenkin onnistunut tekemään ainakin itsensä mentävän aukon Rein suojamuuriin ja löytänyt tiensä tämän sydämeen (myönsi Rei sitä tai ei). Ehkä se hymyily ja muu tunteiden avoin näyttäminen astuu kuvioihin jossain vaiheessa. Olis kyllä ihanaa, jos vaikka jossain loppupään jaksossa edes Rei viimein hymyilisi ihan kunnolla!

(Olen myöskin vähän surku siitä ettei Rei saanut pitää sitä kissaa...)

No siis joo! Kyllä heidän elämäänsä ois voinut yksi kissakin mahtua! (Olis ainakin paremmin kuin nelivuotias lapsi... )


Kiitokset vielä molemmille kommenteista, nyt on hyvä mennä töihin ja aloittaa taas uusi viikko ♥