Nimi: Mistelijuttu
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Paritus: Dean/Seamus
Tyylilaji: humoristinen draama, fluff
Summary: Lumotut mistelit valtasivat aina Tylypahkan joulun alla, tällä kertaa uhreiksi valikoituivat kuudesluokkalaiset rohkelikkopojat.
A/N: Tämä oli alun perin vuoden 2020 finin virallisen joulukalenterin 16 luukku, eli ei ole varsinaisesti uusi teksti, sain vain vihdoin aikaiseksi siirtää tämän tarvehuoneesta tänne kommenttien ulottuville.
Nauttikaa!
***
MistelijuttuAina vähintään kerran joulun alla Rohkelikkotorniin livahti lumottu misteli.
Misteleitä leijui yleensä pitkin käytäviä, ja opettajat napsivat niitä kiinni aina kun näkivät. Jotenkin niitä silti aina pääsi mystisesti livahtamaan tupiin.
Jos misteli pääsi asettumaan johonkin oviaukkoon, ei siitä päässyt kulkemaan ennen kun kasvin alle asettui kaksi ihmistä, ja nämä kaksi vaihtoivat keskenään suudelman.
Sen jälkeen mistelin saattoi taikakeinoin poistaa, mutta ennen suudelmaa kasvi oli kaikille taioille, herjoille ja kirouksille immuuni, ja kulkuväylä käyttökelvoton.
Voro oli kieltänyt ne joka vuosi, ja silti niitä aina ilmestyi jostakin. Toisaalta samoin oli käynyt sontapommeille ja monille muillekin kertaalleen kielletyille asioille, joten ei se ollut mikään ihme. Misteleistä oli vuosien saatossa tullut yhtä kiinteä osa Tylypahkan joulunodotusta kuin joululauluja hoilaavista haarniskoista.
Aika usein lähistöllä sattui olemaan joku vapaaehtoinen pariskunta, kun misteli tukki ihmisten tien, mutta aina näin ei tietenkään ollut.
Kuudesluokkalaisilla rohkelikkotytöillä oli mistelin varalle aivan oma systeemi. He vuorottelivat toistensa kanssa, kun misteli sattui makuusalin ovelle, toisinaan kaikki paikallaolijat vaihtoivat suukkoja keskenään ihan vain, ettei kellekään jäisi liian ulkopuolinen olo. Tyttöjen kesken pussailu oli oikeastaan kaikkien mielestä aika mukavaa, erityisesti Parvati ja Lavender tapasivat suorastaan kirmata mistelin alle.
Tänä vuonna misteli oli kuitenkin päättänyt asettua tyttöjen makuusalin sijaan kuudesluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalin ovelle, mikä osoittautui hiukan ongelmallisemmaksi.
”Nukutaan käytävässä”, Ron mutisi harmissaan, ja Neville nyökytteli alistuneesti. Harry oli niin syvällä omissa ajatuksissaan, ettei ollut edes huomannut koko misteliä.
Dean kohautti olkiaan pitäen katseensa visusti lattiassa.
Seamus tuijotti misteliä kuin voisi saada sen siirtymään silkan katseen voimalla.
Portaikossa oli viileää. Lähimmästä ikkunasta veti, ja yöksi oli ennustettu lumimyrskyä. Oleskeluhuoneessa ei ollut tarpeeksi mukavia sohvia, että heille kaikille riittäisi oma.
Kellään ei käynyt mielessä hakea ulkopuolista apua. Jossain vaiheessa viidennen luokan jälkeen misteleistä selviytymisestä tuli suurimmalle osalle oppilaista (etenkin rohkelikoille) ylpeyskysymys.
”Hyvä on, minä uhraudun”, Seamus julisti lopulta, kun käytävässä värjöttelyä ja poikien aivojen raksutusta oli kestänyt ehkä varttitunnin verran.
Poika marssi mistelin alle seisomaan.
”Kiva juttu, Seamus, mutta tuohon tarvitaan kaksi. Vai meinasitko imutella kätesi kanssa?” Ron nälväisi.
Seamus mulkaisi punapäätä ja levitteli käsiään.
”Oletteko te muut niin pelkureita, että nukutte mieluummin kylmässä käytävässä kuin pussaatte toista poikaa? On siinä meillä rohkelikot.”
Käytävään laskeutui pitkä hiljaisuus.
Ron ja Neville vaihtoivat epävarmoja katseita, Harry tuijotti edelleen jonnekin tyhjyyteen.
Dean oli sulkenut silmänsä ja hieroi ohimoitaan.
Dean oli lopulta se, joka ensimmäisenä avasi suunsa.
”Okei. Minä teen sen.”
”Vau, kuulosti siltä kuin tekisit suurenkin uhrauksen, kiitti, kamu”, Seamus muljautti silmiään, ja oli avaamassa suunsa seuraavaan lohkaisuun, kun Dean otti pojan kasvot käsiinsä ja suuteli tämän hiljaiseksi.
Seamus ynähti ja hänen silmänsä painuivat kiinni.
*
”Um. Se misteli lähti jo”, Ron yski ja siirteli epämukavan näköisesti jalkojaan minuutteja myöhemmin. Dean ja Seamus olivat edelleen lukittautuneina suudelmaan, johon oli jossain vaiheessa tullut kieltä ja varovaista vaatteiden päältä hivelyä.
Harrykin oli herännyt tilanteeseen. Neville tuijotti Deania ja Seamusia melkein vaikuttuneen näköisenä.
Seamusin koko naama helotti, kun Dean lopulta perääntyi ja päästi ystävästään irti.
”Öh. Se toimi?” Seamus astui makuusaliin ensimmäisenä, yhä hiukan pöllämystyneen näköisenä. Pojan huulet punersivat, hiukset olivat sekaisin ja vaatteet vähän rypyssä.
Dean ei suostunut katsomaan ketään silmiin, vaan kiirehti matka-arkulleen latomaan sinne kirjoja ja muutenkin olemaan mahdollisimman kiireinen.
Kaikki muutkin tuntuivat olevan äskeisesti hiukan hämillään.
”Tuo oli… aikamoinen suudelma”, Neville sanoi arasti, mutta ei jatkanut aiheesta, kun sekä Dean, että Seamus sinkosivat katseensa häneen kuin sanoen ”turpa kiinni.”
”Joo, ei puhuta siitä”, Ron vetäytyi täysissä pukeissa pylvässänkynsä verhojen suojiin, hän oli kävellyt tapahtuneen jälkeen huoneeseen sivumyyryä sen näköisenä, että hänen housuissaan oli jokin vialla.
”Mitä?” Seamus rähähti Harrylle, joka oli unohtunut tuijottelemaan jonnekin yhä matka-arkkuaan järjestelevän Deanin suuntaan.
”Ei mitään”, sanoi Harry, joka oli äkkiä kehittänyt itselleen kriisin siitä, ettei varmasti ollut suutelutaidoiltaan Dean Thomasin veroinen.
Seamus jatkoi haastavaa mulkoiluaan.
”Hyvää yötä”, Harry mutisi ja veti verhot oman pylvässänkynsä ympäri.
Nevillekin toivotti vaisusti öitä, ja äkkiä Seamus ja Dean olivat ainoat, jotka yhä olivat näköetäisyydellä toisistaan.
”En tiennytkään, että osaat pussata noin”, Seamus madalsi ääntään ja otti askeleen pari Deanin suuntaan, ”olit viedä minulta jalat alta.”
Deanin korvia kuumotti, ja hän alkoi päättäväisesti pakata koululaukkuaan huomista varten, vaikka oli juuri tyhjentänyt samaisen laukun.
Ajattelin, että tämä olisi ainoa tilaisuus suudella kanssasi selvin päin, ja halusin tehdä sen mahdollisimman hyvin, Dean ajatteli, mutta vastasi Seamusille pelkällä olankohautuksella.
Hän saattoi melkein edelleen tuntea Seamusin kädet vaeltelemassa alaselällään, ja pojan villisti hakkaavan pulssin sormiensa alla.
”Kiitos, että uhrauduit”, Seamus mutisi, ”olisin näyttänyt tosi typerältä, jos olisin yksin seissyt mistelin alla, eikä kukaan teistä olisi...”
”Seamus, sinä olet paras ystäväni. Tekisin sen koska tahansa uudestaan, joten ihan turhaan kiittelet”,
Deanin sydän tuntui nousseen kurkkuun hakkaamaan, ja hän toivoi, ettei Seamus näkisi hänen lävitseen totuutta, jota oli äskeisissä sanoissa vähän liikaakin.
”Siinä tapauksessa...”
Äkkiä Seamus oli aivan Deanin edessä. Poika kohotti kätensä hiukan epäröiden Deanin poskelle, nousi varpailleen ja painoi suukon ystävänsä huulille.
Dean empi suudelmaan vastaamista sekunnin liian pitkään, ja siinä ajassa Seamus ennätti irrottautua.
”Hyvää yötä”, Seamus kuiskasi ja sipaisi Deanin poskea, ennen kuin perääntyi toisen henkilökohtaisesta tilasta.
”Tuleeko tästä nyt joku juttu?” Dean ryki yrittäen saada äänensä kuulostamaan normaalilta, vaikka kurkkuun tuntui juuttuneen jotain. Seamusin huulille nouseva virnistys sai aikaan jänniä asioita Deanin alavatsassa.
”Se oli vaan kiitos äskeisestä”, Seamus mumisi kasvot helottaen, ja oli kompastua Deanin koululaukkuun siirtyessään takaisin omalle pylvässängylleen ja iltatoimiinsa.
”Selvä…”
Dean virnisti ja huomasi toivovansa, että misteli tulisi pian takaisin, ja että tästä tulisi juttu.
***
