Ficin nimi: Myöhemmin
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: k-11
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Angstin silaama draamatöräys, taustalla omegaverse
Summary:
Hän oli onnekas. Hänellä oli monta syytä olla tyytyväinen. Hänen olisi vain luotettava.
A/N: Jotenkin se on niin herkullista ajatella MB-omegaversestä kaikenlaista mollivoittoisempaa, vaikken minä tietenkään epäonnea rakkaille hahmoille halua.
Osallistuu
Teelusikan tunneskaalaan ahdistuksella.
***
Hänen ystävyytensä Kojiron kanssa oli kestänyt päälle vuosikymmenen, kun asiat saivat ennakoimattoman lisävireen.
Kaikki tapahtui sinä vuonna, kun Kaoru täytti kuusitoista. Kimppuun hyökännyt kuumetauti oli erilainen kuin aikaisemmat. Paha olo kesti monta päivää niin intensiivisenä, että Kaorusta tuntui kuin se olisi voinut viedä häneltä hengen.
Rääkin myötä hän sai uuden roolin, tehtävän ja statuksen, eikä hänen elämänsä olisi enää koskaan ennallaan, sen hän tiedosti kauhunsekaisin hengenvedoin.
Kojiro yritti piristää ja suhtautui häneen kuin aina ennenkin, mutta sen lisäksi, ettei Kaoru välittänyt kuulla latteuksia, hänen ahdistuksensa kohosi uusille tasoille, kun Kojiro vuorostaan kaatui kuumeessa sängynpohjalle vain vähän sen jälkeen, kun hän oli kohdannut uuden elämänsä silmästä silmään.
Kaoru yritti järkeillä, että jokainen kävisi saman taudin läpi, ja että se toisi mukanaan muutoksia vain osalle väestöstä. Jos luonto oli päättänyt tehdä yksilöstä betan, tämän elämä jatkui samoin kuin ennenkin. Muuta Kaoru ei olisikaan toivonut omalle kohdalleen, mutta luonnolla oli ollut muita suunnitelmia.
Kuten monet olivat arvelleetkin, Kojirosta paljastui alfa. Heidän ystävyytensä jatkui, mutta yhteiskunnalliset asiat tulivat heidän väliinsä kiihkon- ja kiimanestopillereiden muodossa, joita molemmat söivät säännöllisesti. Omegoita neuvottiin myös suosimaan pukeutumisessaan korkeita kauluksia, mikä ei ollut Kaorulle ongelma. Samalla häntä suututti, että mahdollisuus valita toisin oli pitkälti evätty, ainakin konservatiivisimpien ihmisten mielissä. Omegoilla oli vastuu pysyä kunnollisina, sellaisina, jotka eivät antaneet alfoille syitä menettää itsehillintäänsä.
Aikuisikää lähestyessään Kaoru ei ollut vielä selvittänyt itselleen, mitä kaikkea omegan vastuu käsittäisi, mutta hän päätti miettiä sitä myöhemmin.
Omega Kaorun sisällä käski häntä ajoittain varomaan Kojiroa ja olemaan valppaana tämän seurassa, mutta aina hän ei välittänyt kuunnella vaistojaan. Hänellä oli hyvä olla Kojiron seurassa, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Se oli rakkautta, joka oli saanut kasvaa täyteen kukkaansa monen vuoden ystävyyden aikana, ja jotain niin kaunista, että Kaoru ei olisi tahtonut alkaa analysoida sitä terveellä järjellä. Ikävä kyllä maailmaa kiinnosti nimenomaan terve järki.
Hänen ja Kojiron oli mahdollista kietoa kohtalonsa yhteen, mutta Kaoru tiesi, että se vaatisi etenkin häneltä paljon. Heidän perheensä olivat myönteisiä avioliittoa ajatellen, minkä olisi pitänyt tuntua kutkuttavalta, mutta sen sijaan Kaoru huomasi ajattelevansa, olisiko kyseessä muutakin. Palkinto jommallekummalle perheelle tai statussymboli? Hänhän saisi jälkikasvunsa siittäjäksi varsinaisen valiouroksen, kun taas Kojiro saisi kylvää siemenensä varakkaan ja nimekkään suvun jäseneen. Kaikki voittivat jollain tavalla.
Huoli nakersi Kaorun takaraivoa. Hän tahtoi edelleen olla Kojiron vertainen, paras ystävä ja myös kaikista rakkain. Sellaisen sanominen ääneen tuntui vaikealta, kuin olisi avannut suunsa sellaisista asioista, joista ei yleisen rauhan nimissä olisi pitänyt. Vaan jos hän keräisi tarpeeksi rohkeutta, hän voisi tuoda mietteensä julki myöhemmin.
Oli hetkiä, joina Kaorun olisi tehnyt mieli repiä Kojiro rintaansa vasten, vaatia tätä ottamaan hänet omakseen siinä paikassa ja luomaan uutta elämää hänen kanssaan. Vaan jos Kojiro purisi häntä parittelun aikana, hänet olisi merkitty lopullisesti. Kojirosta tulisi hänen alfansa ja hänestä Kojiron omega. Mikään ei kuulostanut samanaikaisesti yhtä pelottavalta ja autuaalta.
Kojiro oli hänelle hyvä sanan kaikissa merkityksissä. Kaoru oli nähnyt ja kohdannut omegoita, joita laiminlyötiin, vähäteltiin, ja joiden kiinnostuksen kohteet keskittyivät pääsiassa alfan onneen. Jotkut omegat kantoivat lapsia liian tiheään, osa ei koskaan, osa löysi kauniita rippusia arjen harmaudesta ja vaali niitä kuin sammumaisillaan olevaa liekkiä. Kaorun sydän murtui joka kerta, kun hän peilasi omaa onnekkuuttaan onnettomiin.
Hän saisi harjoittaa uraansa, harrastuksiaan, saisi puhua ja pukeutua kuten tahtoi. Niin Kojiro oli hänelle sanonut, ja hän tahtoi uskoa tämän sanat todeksi. Alfa olisi voinut vaikuttaa kaikkeen omegansa elämässä, myös ajatuksiin, unelmiin ja vapauteen.
Hän oli onnekas. Hänellä oli monta syytä olla tyytyväinen. Hänen olisi vain luotettava. Kaoru huomasi miettivänsä jatkuvasti, kuinka pitkään hänen onnekkuutensa jatkuisi. Hän kirjoitti jokaisen kanjin kuin se olisi hänen viimeisensä, osoitti kiitollisuutensa universumille.
Avioitumiskeskustelut tulivat päivä päivältä ajankohtaisemmiksi. Kojiro suhtautui heidän yhteiseen tulevaisuuteensa tapansa mukaan huolettomasti, kun taas Kaoru vietti unettoman yön vähintään kerran viikossa. Omega hänen sisällään oli levoton ja käski häntä varautumaan myös sellaisiin skenaarioihin, joihin hän ei viime kädessä voinut vaikuttaa. Tarvittaessa hän taistelisi, ei välttämättä kehollaan tai sanoillaan, mutta huomaamattomasti. Mielensä sopukoissa hän saisi olla mitä mieltä hyvänsä, sitä ei kukaan veisi häneltä pois. Hänen oli oltava varuillaan, jotta hänen ei tarvitsisi katua myöhemmin.
Ja silti.
Kiiman myötä järjelliset ajatukset katosivat. Kojiro kietoi hänet lähelleen, tyydytti häntä rakkaudellaan, ja Kaoru tahtoi saada tältä kaiken. Kojiron hellyys oli maailman kauneinta myrkkyä, eikä Kaoru saanut tarpeekseen. Hän riuhtoi kimononsa kauluksen sivuun, paljasti valkeaa posliini-ihoaan ja komensi Kojiron hampaat iholleen.
Hän katuisi myöhemmin, jos tarvetta olisi.
