Title: Jadzian ainoa toive
Author: Myötätuuli
Genre: Draama, angst, h/c
Rating: S
Hahmot: Jadzia Dax, Q
Fandom: Star Trek DS9
Disclaimer: Kaikki oikeudet Gene Roddenberrylle ja kaikille sarjan tekijöille.
Summary: Jadzia matkaa paikkaan, jossa jokainen käy vain kerran. Siellä häntä odottaa henkilö, joka pystyy ylittämään maan ja taivaan, elämän ja kuoleman rajat.A/N: 15. luukku!
Vähän tulee kiire näiden luukkujen kanssa, kun onkin ollut vähemmän aikaa kirjoitella. Onneksi suurin osa luukuista oli valmiina ennen joulukuuta. Tämä liitetään myös FF100-haasteeseen sanalla valkoinen. Tämä fikki sijoittuu kuudennen kauden viimeiseen jaksoon, jossa Jadzia kuolee.
Jadzian ainoa toiveDax oli elänyt kahdeksan elämää, mutta Jadzian kuollessa vain 33-vuotiaana, tuntui se liian lyhyeltä ajalta. Sillä ei hän ollut oppinut elämästä paljonkaan enemmän kuin Daxin edeltävät isännät. Oli niin paljon koettavaa, nähtävää, kuultavaa. Opittavaa. Daxin olisi kuulunut oppia enemmän Jadzian lyhyen elämän aikana.
Jadzia ei uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Vaikka Worf luultavasti rukoili hänen pääsyään sotureiden paratiisiin, Jadzia odotti vain tyhjää tilaa.
Hän avasi silmänsä. Häntä ympäröi suuri valkea tila, johon kajasti valoa useasta suunnasta. Kuin se olisi viimeinen suuri näyttämö. Jadzia piti teatraalisuudesta, jopa kuolleena.
Hänen silmänsä tottuivat tavattoman nopeasti ympäröivään kirkkauteen. Jadzia tunsi itsensä kevyeksi. Ja samalla hän huomasi, ettei hänen sisällään ollut enää Dax-symbionttia. Hän oli vain keho. Hän oli taas Jadzia. Oma itsensä ennen liittymistä Daxiin. Vaikka hän oli saanut kunniatehtävän kantaa symbionttia, oli hän silti aina rakastanut entistä Jadziaa.
”Sentimentaalinen olo?”
Naseva ääni rikkoi tilan harmonian. Jadzia ei tiennyt, että hänen omassa taivaassaan olisi vastassa kukaan. Ja äänestä päätellen Jadzia tunsi entiteetin.
Q, tuo mystinen olento, joka oli vieraillut tähtiasemalla vain yhden ja ainoan kerran. Jadzia muisteli hymyillen, että Benin nyrkki oli antanut tuolle syyn kadota ja nopeasti. Jadzia kaipasi Beniä. Hän oli tuntenut miehen kahden elämän ajan. Kunpa hän olisi saanut sanoa edes hyvästi.
”Mikä tämä on? Taivas vai helvetti? Veikkaan jälkimmäistä, sillä sinä olet täällä”, Jadzia sanaili takaisin.
Q nauroi makeasti. Hänen käteensä ilmestyi aurinkoinen drinkki, josta tökötti pieni päivänvarjo. ”Voit kutsua tätä miksi haluat, rakas Jadzia. Minulle tämä on arkipäiväistä. Teillä lineaarisilla olennoilla on kummallinen käsitys siitä, mikä on tuonpuoleinen.”
”Muistaakseni minulla ei ollut siitä minkäänlaista käsitystä.”
Q kohautti olkiaan. ”En olisi niin varma tuosta, Jadzia.” Jadzia ei muistanut koskaan ajatelleensa, että toivottavasti kuoleman jälkeen hän saapuisi geneeriseen taivaaseen, jossa pääsisi ensimmäiseksi väittelemään Q:n kanssa. Häntä pitäisi naurattaa oma tilanteensa ja sen totaalinen absurdius.
”Dukat tappoi minut. Minä olen kuollut. Saisinko siis olla rauhassa kuollut?”
”Etkö toivo mitään? Voisin viedä terveiset rakkaalle miehellesi, joka tällä hetkellä on täysin murtunut kuolemastasi. Minun käy melkein häntä sääliksi. En ole koskaan nähnyt klingonin itkevän.”
Jadzia katsoi murhaavasti miestä, joka siemaili cocktailiaan hyväntuulisena. ”Älä pilkkaa Worfia. Hän on kunniallinen mies.”
Q tuhahti ja samassa hänen toiseen käteensä oli ilmestynyt samanlainen drinkki. Tällä kertaa siinä tökötti päivänvarjon sijasta pieni muovinen flamingo. Mies tarjosi sitä Jadzialle. ”Tietenkin hän on. Jadzia, missä on huumorintajusi? Ei sen tarvitse kuolla, vaikka sinä kuolisitkin!”
Jadzia otti drinkin vastaan, vaikka epäili Q:n todellisia pyrkimyksiä. Hän ei tiennyt miksi mies oli täällä. Tai missä hän itse edes oli. Mikä tämä paikka oli? Jadzia maistoi juomaansa ja sen maku muistutti erinomaista cocktailia, jonka hän oli nauttinut Risalla viime lomallaan. Se maistui auringossa kypsyneiltä hedelmiltä. Sen raikas maku sai Jadzian hymyilemään.
”Hedonisti, kaikesta huolimatta?” Q tiedusteli vieno hymy huulillaan. Jadzia tuhahti ja matki miestä kohauttaen olkiaan.
”Mikä tämä paikka on? Ja miksi sinä olet täällä?”
Q:n juoma haihtui hänen kädestään saman tien, kun hän oli saanut sen juoduksi. ”No, vaikka selittäisin sen sinulle, et ymmärtäisi. Oman lajisi tulee kehittyä vielä muutamia tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia vuosia, jotta aivokapasiteettisi riittäisi ymmärtämään. Sanotaan nyt vain teidän kuolevaisten kielellänne, että tämä on viimeinen satama.”
Jadzia nosti kulmaansa.
”Kuulostiko liian runolliselta?” Q kysyi, ”Jean-Lucin seuralla on kauaskantoiset vaikutukset.”
”Sitä rakastuminen usein teettää”, Jadzia huomautti. Hänen yllätyksekseen Q:n poskille nousi punan häivähdys. Näky oli uskomaton. Hän ei tiennyt, että kuolemattomat, miljoonia vuosia vanhat entiteetit osasivat punastua.
”Emme ole puhumassa minun asioistani täällä. Tämä on sinun viimeinen esityksesi Jadzia. Mitä haluaisit tehdä?”
Jadzia maisteli juomaansa, jonka raikas maku tuntui paranevan jokaisella suupalalla. Hänen ympärillään oleva seesteinen tila muuttui. Nyt siihen ilmaantui kuin kuvia, ilmestyksiä hänen elämänsä ihmisistä. Jadzia erotti Worfin, Benin, Kiran, Julianin ja muita hänen ystäviään. Hän ei kuitenkaan pystynyt katsomaan heitä. Hän halusi muistaa heidät sellaisena kuin he olivat. Iloisina ja kannustavina ystävinä, joita Jadzia rakasti sydämensä pohjasta.
Jadzia erotti kuitenkin yhden kuvan, josta ei pystynyt siirtämään katsettaan pois. Hän näki kuitenkin Dax-symbiontin, jota parhaillaan pakattiin lähetettäväksi takaisin Trill-planeetalle. Huoli hänen sisällään kasvoi.
”Kai Dax on kunnossa?”
Q hymyili hänelle lempeästi. ”Olisi pitänyt arvata, että kysyisit ensimmäisenä siitä. Vastauksesi on kyllä. Sitä siirretään parhaillaan. En voi kuitenkaan luvata, mitä tapahtuu. Kaikkeen universumissa en minäkään voi vaikuttaa.”
”Voinko mennä katsomaan siirtoa? Ihan vain varmuudeksi. Sanoit, että voin tehdä, mitä haluan.”
”Luulin, että haluat palata takaisin tähtiasemalle. Voit jättää jäähyväisesi vanhalle miehistöllesi. Teille kuolevaisille ystävyyssuhteet ovat kuitenkin elämän kantava voima.”
Jadzian juotu drinkki katosi savuna ilmaan hänen kädestään. Hän pudisti päätään Q:n yllätykseksi.
”Haluan muistaa heidät sellaisina kuin he ovat. En surun murtamina.”
Samassa he ilmaantuivat avaruusaluksen sisään, rahtiruumaan. Jadzia tunnisti aluksen Tähtilaivaston omaksi. Hän oli kuvitellut, että trill-alus saapuisi hakemaan symbionttia. Mutta ehkäpä he eivät ehtineet. Olihan Jadzian kuolema ollut kaikilla tavoin odottamaton. Erityisesti hänelle itselleen.
Ruumaan asteli aluksen miehistöä. Oli selvää, etteivät he huomanneet Jadziaa tai hänen seuralaistaan. Q:lla oli luultavasti keinonsa tällaiseen matkustukseen, kuoleman jälkeiseen sellaiseen kaiken lisäksi. Upseerit kantoivat mukanaan kylmäsäilytykseen tarkoitettua biolaatikkoa. Jadzia tiesi tarkalleen, mitä se sisälsi.
Dax.
Jadzia tunsi lämmön rinnassaan. Dax oli kunnossa. Ainakin toivottavasti.
”Daxilla ei ole mitään hätää, ainakaan tällä hetkellä.”
”Puhut kuin jotain olisi tapahtumassa. Onko tässä joku koira haudattuna?” Jadzia tiuskaisi ärsyyntyneenä Q:n jatkuviin sanaleikkeihin ja kiusoitteluihin. Hän oli saanut toivoa yhden asian. Hän toivoi, että Dax olisi kunnossa.
”Ei suinkaan. Ihmeellistä, että ajattelet minun pyörittävän kaikkea, mitä universumissa tapahtuu. Älä kerro Jean-Lucille tätä, mutta minunkaan voimani eivät riitä sellaiseen. Asioita tapahtuu usein vain, koska kosminen ympäristömme haluaa niin. Se on varsin luonnollinen prosessi”, Q vastasi.
”Saanko vaikuttaa Daxin elämään jotenkin? Voinko toivoa hänelle uuden isännän?” Jadzia kysyi toiveikkaana. Hän tiesi, ettei rajan takaa ehkä kannattanut puuttua elävien asioihin, mutta hän tunsi suurta velvollisuutta symbionttia kohtaan. Q hymähti.
”Voit ehkäpä vaikuttaa siihen hieman. En kuitenkaan lupaa mitään”, hän vastasi mystisesti, ”Olen kuullut huhua, että uusi isäntä olisi arvostettu ja hyvin pärjännyt kokelas kotiplaneetallasi. Tämä alus on lähdössä taittamaan matkaa takaisin kotiin mahdollisimman nopeasti, toivoen ettei mitään onnettomuutta tietenkään tapahdu matkan varrella. Trill-alus ei ehtinyt apuun, sillä kuolemaasi ei voitu mitenkään aavistaa.”
Q ja Jadzia istuivat ruuman lattialle, Daxin laatikon viereen. Jadzia halusi seurata, että Dax pääsisi uuteen kotiin, uuden isännän luo. Ja jos Q oli tosissaan, oli hänen ehkäpä vielä mahdollista auttaa symbionttia.
Jadzia toivoi Daxille hyvää isäntää, joka olisi valmis kokeilemaan uusia asioita ja opettamaan symbiontille elämästä jälleen jotain. Jadzia uskoi, että hän oli tehnyt työnsä loppuun, vaikkakin hänen aikansa oli jäänyt lyhyeksi. Hän oli aina ollut varma itsestään, niin ennen Daxia kuin sen jälkeenkin. Olihan Curzon uskonut Daxin hänelle, ei kenellekään muulle.
Matka taittui. Q piti Jadzialle seuraa, kertoen mielellään omista seikkailuistaan ympäri universumia. Jadzia ei olisi ikinä uskonut myöntävänsä asiaa, mutta Q:n läsnäolo oli lähes helpottavaa. Hän oli onnellinen, että pystyi viettämään aikaa vielä oikeassa elämässä. Ennen kuin hänen oli mentävä eteenpäin. Todella kuoltava.
Kuten Q oli kauttarantain ilmaissut, ei matka kuitenkaan ollut seesteinen taikka helppo. Pian lähdön jälkeen joutui laiva keskelle Dominionin laivueita. Taistelutilanteeseen soveltumaton laiva oli kuin maalitaulu tyhjässä avaruudessa.
”Onko lähistöllä muita laivoja? Dax ei saa kuolla, ei nyt.”
”Lähin laiva on myös Tähtilaivaston, mutta se on pitkän matkan päässä. Järkevintä tälle alukselle olisi vetäytyä ja mahdollisimman pian.”
Jadzia toivoi aluksen kapteenin tekevän oikean päätöksen. Hän toivoi, että voisi vaikuttaa jotenkin asiaan. Symbiontti tuli siirtää mahdollisimman pian seuraavaan isäntään. Liian pitkä odotusaika tulisi aiheuttamaan symbiontin kuoleman. Tuskallinen kokemus, niin Jadzialle oli opetettu.
”Onko tällä aluksella trillejä?”
”Mitä?” Q kysyi.
Jadzia ei pitänyt itsensä toistamisesta. ”Dax tulisi siirtää heti miten seuraavaan isäntään. Prosessi ei ole lääkärille niin monimutkainen kuin luulisi. Tulisi vain löytää isäntä, trill.”
Samassa Jadzian eteen ilmestyi aluksen lokikirja. Q hymyili tietäväisenä. ”Katso se läpi.”
Jadzia rullasi alaspäin, keskittyen trill-nimiin. Heitä ei ollut montaakaan Tähtilaivastossa, vaikka määrä oli noussut vuosi vuodelta. Jadzia alkoi käydä jo kärsimättömäksi, kunnes viimein hänen katseensa pysähtyi naisen nimeen: Ezri Tigan.
”Ezri”, hän mumisi ääneen unenomaisesti. Hän avasi naisen tiedot ja siellä häntä oli vastassa kuva nuoresta, vain hieman yli kaksikymmenvuotiaasta trill-naisesta. Naisella oli ujo hymy kasvoillaan. Hän vaikutti lempeältä ja herkältä yksilöltä. Täysin erilaiselta kuin Jadzia, mikä tietenkin oli vain parempi. Dax ansaitsi vaihtelua.
Mutta eihän heillä toisaalta ollut aikaakaan pohtia, kuka uusi isäntä olisi. Sen tulisi olla Ezri, koko laivan ainoa trill.
”Löytyikö sopiva koekaniini? Luulin, että teidän kansallanne on tiukat kriteerit sille, kuka kykenee isännän rooliin ja kuka ei. Ilmeisesti ne taitavat olla täyttä humpuukia.”
Jadzia loi kyllästyneen katseen Q:n suuntaan, mutta toppuutteli itseään muistuttamalla, että miehen ansiosta hän edes oli täällä. Muuttamassa historiaa vielä haudan takaa.
He matkasivat laivan sairastupaan, jossa Tähtilaivaston lääkäri, vulkanuslainen nainen, valmisteli tupaa ottamaan vastaan haavoittuneita. Dominionin iskut keinuttivat koko laivaa. Jadziaa ja Q:ta se ei tosin haitannut, eiväthän he olleet samassa aikatasossa muiden kanssa. Mutta Jadzia muisti sen pahoinvoinnin ja epämukavan olon, joka hänelle oli noussut kyseisissä tilanteissa. Nyt se tuli takaisin kuin vaistomaisesti.
”Pitäisi kiinnittää hänen huomionsa jollain”, Jadzia sanoi kiireesti. Hän ei tiennyt, miten Q:n säännöt toimivat ja mikä oli mahdollista ja mikä ei. Mutta jos Q oli tuonut hänet tänne, täytyi olla jokin keino.
”Entäpä tämä?” Q hymyili merkillisesti ja napautti sormiaan.
Ovet avautuivat ja laivan tiedeupseeri, komentaja arvoltaan, käveli sisään. Hän oli pitkä, hontelo mies, joka kiirehti lääkärin luo.
”Kapteeni on vetäytymässä. Toinen alus on tulossa auttamaan, mutta tuskinpa ehtii ajoissa. Symbiontti on siirrettävä nyt. Jos emme tee sitä, niin se kuolee.”
”Ymmärrän hätiköidyn päätöksen, mutta kyseessä on kuitenkin tarkka leikkaus. Ja vaikeintahan tässä on uuden isännän löytäminen, ei itse proseduuri.”
Tiedeupseeri näytti varsin kuumeiselta. ”Meillä on miehistössä yksi trill. Nuori nainen, 21-vuotias, psykologiaan suuntautunut kadetti. Hän on meidän ainoa toivomme.”
Vulkanuslainenkin näytti tyynestä ulkokuorestaan huolimatta hivenen hätääntyneeltä. ”Hyvä on, tuokaa kadetti tänne. Pyydän valmistelemaan leikkauksen. Onko haavoittuneita?”
”Kaksi, mutta eivät kriittisessä tilassa. Yksi hoitaja pitää heistä huolta ja pärjää vallan hyvin. Symbiontti on nyt tärkeämpi”, tiedeupseeri vastasi, ”En todellakaan halua Trillin ylintä johtoa kimppuumme. Siitä seuraa vain uusi selkkaus. Ihan kuin emme olisi jo pahassa liemessä muutenkin.”
Jadzia naurahti. Miehen hikipisaroiden kiihdyttämä ahdistus oli käsinkosketeltavaa. Jadzia ei myöskään haluaisi joutua ylimmän johdon kanssa huonoihin väleihin.
”Hyvä, että huumorintajusi on tallella tilanteen kaoottisuudesta huolimatta”, Q ilveili hänelle. Jadzia vakavoitui taas, kun muisti Daxin epävakaan tilanteen.
”Mennään Ezrin luo.”
Kadetti Ezri Tigan oli paraikaa kollegoidensa kanssa sulkemassa ilmastointiputkeen tullutta reikää. Konehuoneen insinöörit eivät olleet ehtineet vielä paikalle, joten nuoret lääketieteen kadetit olivat ottaneet ohjat käsiinsä.
Laiva keikkui edelleen, mutta kapteeni oli selkeästi saanut ohjattua sen pois pahimmalta eturintamalta.
Ezri oli nuori, kuten tiedeupseeri oli todennut, 21-vuotias. Hänen lapsenomaiset piirteensä saivat hänet näyttämään yhä nuoremmalta. Jadzia tunsi kuin katsoisi omaa pikkusisartaan. Ezri oli myös kaikesta aloitekyvystään huolimatta hauraan ja herkän näköinen. Kuin koko maailma olisi kammottava paikka hänenlaiselleen.
Mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Ezri Tigan oli Daxin yhdeksäs isäntä, halusi hän sitä tai ei.
”Kadetti Tigan”, kuului tiedeupseerin tuttu ääni. Ezri lopetti työsarkansa ja teki kunniaa komentajalle.
”Tule mukaani. Korjausjoukot ennättävät varmasti pian tähänkin käytävään.”
Ezri ei väittänyt vastaan, vaan kiiruhti nopealiikkeisen upseerin mukaan. Hän näytti varsin kauhistuneelta. Hän varmaan luuli tehneensä suuren virheen.
Q näytti siltä, kuin haluaisi tehdä vitsin Ezrin olemuksesta, mutta mies päätti kerrankin pysyä hiljaa. Jadzia ja hän matkasivat Ezrin ja tiedeupseerin perässä kapeaa käytävää pitkin.
”Symbiontti tulee siirtää sinuun”, tiedeupseeri töksäytti, ”Heti.”
”Mutta en minä ole kouluttautunut sitä varten! Se ei takaa ideaaleja olosuhteita symbiontille, sir”, Ezri väitti vastaan, mutta turhaan. Vaikka hänen huomionsa olivat hyviä, niillä ei ollut merkitystä. Sisimmässään Ezri luultavasti tiesi sen.
”Symbiontti kuolee, jos sitä ei siirretä heti. Emme ehdi Trillille ajoissa.”
Jadzia toivoi hiljaisesti Ezrille voimaa sekä ymmärrystä tilanteesta. Hän näki edessään nuoren ja vielä polkuaan etsivän naisen, mutta halusi uskoa, että tämä oli tarkoitettu näin. Daxin kohtalo oli kirjoitettu ehkäpä jo kauan ennen kuin kukaan heistä oli elänytkään. Olihan Dax jo useita satoja vuosia vanha.
Ezri oli pitkään hiljaa, mutta vastaukseksi nyökkäsi sitten. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua.
Jadzia ja Q kyhjöttivät leikkaussalissa koko sen puolitoistatuntisen, mitä toimenpide kesti. Laivan ulkopuolella käyty taistelu oli rauhoittunut ja pian he olivatkin ajautuneet avaruuteen kauaksi Dominionin laivueista. Siinä kohtaa Jadzia uskalsi vasta huokaista helpotuksesta.
Dax-symbiontti näytti hyvältä, vaikka olikin lojunut jo turhankin kauan bioturvatun laatikon pohjalla. Jadzian poskelle putosi yksi ainoa kyynel, kun hän näki vanhan ystävänsä. Vanhan itsensä.
Vulkanuslainen lääkäri toimi kunnioittavasti, mutta tehokkaasti ja pian Dax oli saatu Ezrin sisälle, ilman komplikaatioita. Ezri näytti leikkaushuoneen kirkkaassa valaistuksessa vielä enemmän lapselta kuin aikaisemmin. Jadzia katseli häntä ja toivotti mielessään tälle kaikkea hyvää.
”Nytkö sinua itkettää ensimmäisen kerran?” Q kysyi hämmentyneenä. Jadzia katsahti mieheen vain nostaen kulmaansa. Q hymähti.
”Jassoo. Olet kyllä kummallinen olento, Jadzia. Harmi, että emme ehtineet viettää enemmän aikaa yhdessä.”
”Minusta tuntuu, että voi olla hyvä universumille, ettemme olleet enemmän tekemisissä. Se olisi voinut aiheuttaa ydinräjähdyksen.”
”Huumorintaju tallella. Ilahduttavaa!”
Jadzia valvoi Ezrin vierellä, kun toinen makasi sairaalasängyssä koko seuraavan yön. Ezri ei nukkunut, sillä toimenpide suoritettiin trillin ollessa hereillä, eikä nainen näyttänyt saavan unta. Jadzia katseli mielellään naista, joka tulisi vastedes olemaan Ezri Dax. Ja Jadzian mielestä se sointui varsin kauniisti.
Jadzia erotti sivusilmällään jo kärsimättömäksi käyneen Q:n ja kääntyi miehen puoleen.
”Aikani on lopussa?”
Q nyökkäsi: ”Olen ollut kanssasi antelias. Muilla on huomattavasti vähemmän aikaa kanssani. Älä anna tämän kuitenkaan nousta hattuusi.”
Jadzia loi viimeisen katseen Ezriin, joka jälleen yritti saada unen päästä kiinni, ja hymyili tuolle, vaikka tiesi ettei Ezri tiedostanut hänen läsnäoloaan. Jadzia toivotti samalla myös hyvää matkaa parhaimmalle ystävälleen, Daxille.
”Mennään sitten”, sanoi Q ja napsautti sormiaan.
He saapuivat jälleen valkoiseen tilaan. Se oli palautunut takaisin seesteiseksi ja tyhjäksi. Enää ei Jadzia erottanut ystäviensä kuvia. Mutta ei hän halunnutkaan. Hän tiesi, että oli valitettavasti pakko mennä eteenpäin.
”Sinua ei taida järin pelottaa?” Q kysyi sitten.
Jadzia hymähti. ”Varsin tarkkanäköistä. Ei minulla ole pelättävää.”
”Kuulisitpa kuinka usein täällä vollotetaan ja anellaan armoa. Sinun kanssasi on ollut oikein mukavaa. Olet virkistävän selväjärkinen, vaikkakin tietysti umpiaivo minuun verrattuna.”
”Kiitos Q noista sanoista. On mukava siirtyä ajasta ikuisuuteen.”
Mutta vaikka Q lausui sarkastisia kommentteja, oli hänen läsnäolonsa kuitenkin kannustava ja lämmin. Jadzia loi viimeisen katseen uuteen ja viimeiseen ystäväänsä, kunnes hän lähti kävelemään kohti iättömyyttä. Ei hän tiennyt minne oli matkalla, eikä hänen tarvinnutkaan. Hän oli hoitanut oman tehtävänsä.
