sinisilmäistä shakinpeluuta.
Paring: Albus/Gellert
Rating? S
Warnings: Slash, drama, angst
Beta: Ygritte <3
A/N: Jeee kymppi rikki. :DDD 90 jäljellä! Listasanana toimii sana ”perhe”. Kesäkuun loppupuoli 1899. Olinpa vähäsanainen. <.< ja unohdin julkaista tän. Hups anteeksi.
Albus istui olohuoneessa isänsä suosikkinojatuolissa. Tuoli oli vanha ja riiteli muun sisustuksen kanssa. Mutta äiti ei ollut suostunut luopumaan tuolista isän kuoleman jälkeen. Ja jollain oudolla tavalla vanha muhkea nojatuoli, hieman kulahtaneesta ulkomuodostaan huolimatta, tuntui lohdulliselta. Sohvapöydällä oli levällään shakkipeli, joka oli jäänyt kesken ilmeisesti Arianalta ja Aberforthilta.
Albuksen päässä pyöri, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Viimekertaisen Gellertin luona tapahtuneen välikohtauksen jälkeen hän ja Gellert olivat tavanneet vain jonkun valvovan katseen alla. Albus oli ottanut asiakseen varmistaa, etteivät he jääneet kahdestaan pitkiksi ajoiksi. Tämä toisaalta turhautti Albusta, ja varmasti Gellertiäkin, mutta Albuksen velvollisuudentunto oli vielä toistaiseksi turhautumista vahvempi. Albus soimasi itseään siitä, että oli antautunut hetken vietäväksi sillä tavalla. Ei sillä niinkään ollut väliä, jos olisi kerännyt lisää hankaluuksia vain itselleen, mutta kevyin perustein hän ei voisi sotkea tähän mukaan perhettään, tai Gellertiä. Albus havahtui mietteistään, tuntien kevyen kosketuksen olkapäällään. Ariana hymyili veljelleen pienesti, käyden istumaan viereiseen tuoliin.
”Pelataanko?” Ariana kysyi, odottamatta vastausta, ja alkoi järjestellä valkoisia nappuloita omille paikoilleen laudalla. Albus hymyili, alkaen tehdä samaa mustille nappuloille. Ariana hyräili itsekseen, ja Albus tunsi olonsa hieman paremmaksi synkkien ajatustensa jälkeen.
He olivat syöneet tunti sitten illallisen, jonka ilmeisesti Ariana ja Aberforth olivat yhdessä valmistaneet. Albus tunsi pienen omantunnon pistoksen, koska oli lyönyt paljon laimin velvollisuuksiaan ja vastuutaan perhettään kohtaan. Hän oli vain hukkunut omiin ongelmiinsa ja no, Gellertiin.
”Abe on saanut tarpeekseen naamastani tälle illalle?” Albus kysyi tavoitellen keveää ääntä. Ariana hymyili pienesti, siirtäen sotilastaan laudalla.
”Hän vain on huolissaan. Ja tiedäthän sinä millainen Abe on. Sanat eivät ole hänen vahvin puolensa.”
”Huolissaan mistä?”
”Mitä sitten tapahtuu, kun hän palaa kouluun ja me jäämme tänne kahdestaan.”
”Ai.” Albus sanoi yllättyneenä. Hän ei ollut varautunut, että hänen sisaruksensa keskustelisivat näistä asioista ilman häntä. Toisaalta Albuksella oli ollut muita kiireitä.
”Abe palaa kouluun ja me jäämme kotiin.” Albus sanoi hiljaa, siirtäen ratsuaan paremmin asemiin laudalla.
”Entäs Gellert?”
”Mitä hänestä?”
”Aikooko hänkin jäädä?” Ariana kysyi luonteenomaiseen tapaansa kevyesti. Albus kurtisti kulmiaan katsellen siskoaan mietteliäänä. Toisaalta hän ja Gellert olivat puhuneet varjelusten jäljittämisestä, ja keräämisestä yhdessä. Toisaalta taas Albus tiesi, että oli sidottu jäämään tänne pikkukylään niin kauaksi aikaa, kun Ariana eläisi. Tai ainakin siihen saakka, kunnes Aberforth olisi valmistunut koulusta. Suunnitelma oli roikkunut ilmassa hieman epämääräisenä, eikä Albus ollut halunnut miettiä sitä liian tarkkaan. Hän ei ollut valmis näkemään sen toimimattomuutta ja ongelmakohtia.
”En tiedä.” Albus sanoi hiljaa, katsellen pelilautaa Arianan sijaan.
”Luulen, että jos pyytäisit, hän jäisi.” Ariana jatkoi kevyeen sävyyn, syöden Albuksen nappulan laudalta. Albus kohautti olkiaan vastaukseksi Arianan toteamukseen.
”Ehkä. Mutta asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia Ariana.”
”Sinulla on myös tapana tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovat. Shakkimatti.” Ariana sanoi kasvot leveässä virneessä. Albus tutki edessään olevaa pelilautaa, pudistaen sitten huvittuneena päätään. Ariana oli petrannut peliään edellisestä kerrasta.
”Näköjään.” Albus sanoi vino hymy huulillaan. Ariana säteili, ja nousi nojatuolistaan halatakseen Albusta. Albus vastasi siskonsa halaukseen tottuneesti.
”Älä tee asioista liian monimutkaisia Gellertin kanssa. En tiedä mitä teidän välillänne tapahtui, mutta olette kumpikin onnettomia koko tilanteesta.” Ariana kuiskasi, ennen kuin irrottautui halauksesta pieni hymy huulillaan, kadoten sitten omille teilleen talon uumeniin.
Albus istui pitkään mietteissään rispaantuneessa nojatuolissa, kunnes kahmi käsiinsä sivupöydältä pergamenttia, ja sulkakynän. Hän kirjoittaisi Gellertille saman tien, eikä enää kiertelisi asiaa. Oli väärin Gellertiäkin kohtaan, että hän vältteli tätä, ja koko jännitettä heidän välillään. Jos Gellert oli valmis riskeihin, mitä heidän yhdessä olonsa aiheuttaisi, miksi Albus jarruttaisi asiaa? Olihan aivan ilmiselvää, että hän oli täysin hullaantunut Gellertiin.