The Witcher: Häijynmuikea, S, Geralt/Jaskier, oneshot

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Häijynmuikea
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: The Witcher (Netflix)
Ikäraja: S
Mukana: Geralt/Jaskier
Genre: Draama & slice of life

Summary: Hänen osassaan asioista oli turha ryhtyä vääntämään, mutta Jaskierille, jalosukuiselle, silkkivaatteisiin pukeutuvalle, sulkahattuiselle, sangen komealle bardille väittely ja tinkiminen eivät olleet ongelmia. Moukkamainen käytös sen sijaan oli.

A/N: Kaamosaika, tuo inspiraation loukuttaja ja elämänilon kampittaja. Tuli sitä edes jotain saatua aikaan marraskuun puolella, vaikka olinkin pöytälaatikon siivousviikon myötä unohtanut tämän kokonaan. Onneksi tämä oli viittä vaille valmiina, mikä oli varsin positiivinen yllätys! Inspiksen sain itse asiassa Violetun söötistä profiilikuvasta, joka hänellä oli marraskuun alussa ja nyt vuoden lopussa sekä uuden alussa. ✨



***



"Johan minä sanoin, en anna huonetta tulevalle yölle!" julisti majatalon isäntä, jonka olemus oli muuttunut nopeasti ystävällisestä sanalla sanoen vastahakoiseen.

"Voi, suokaa anteeksi. En tiedä liikoja liiketoimista, mutta olisin kuvitellut, että paikka kannattaa sitä paremmin mitä enemmän huoneita on käytössä?" Jaskier esitti viattomasti.

"Pah. Jos vaihtoehtoina on ottaa noituri asiakkaaksi tai kärsiä pieni taloudellinen tappio, valitsen ilman muuta jälkimmäisen."

Geralt oli kuullut elämänsä varrella lukuisia kertoja epäluottamuslauseita itseään kohtaan, eivätkä sellaiset enää yllättäneet. Jaskier sen sijaan ei ollut niellyt isännän löyhästi perusteltua kantaa, vaan oli istahtanut tiskin ääreen neuvottelemaan. Jos Jaskier jossain asiassa oli päättäväinen, niin siinä, että tämän seurassa kenenkään oli turha soimata häntä vain siksi, mikä hän sattui olemaan. Kiitollisuuden pilke lepatti Geraltin sydämessä joka kerta, vaikkakin sillä hetkellä hänen olisi tehnyt mieli painua ulos ja etsiä toinen yösija. Hänen osassaan asioista oli turha ryhtyä vääntämään, mutta Jaskierille, jalosukuiselle, silkkivaatteisiin pukeutuvalle, sulkahattuiselle, sangen komealle bardille väittely ja tinkiminen eivät olleet ongelmia. Moukkamainen käytös sen sijaan oli.

"Kai ymmärrät, hyvä herra, ettei tämä tässä ole kuka tahansa tavan noituri?" Jaskier virkkoi ja taputti Geraltia reteästi hartialle kuin hän olisi ollut kaikin puolin harmittoman oloinen veikko.

"Ymmärrän tietysti. Olet Geralt Rivialainen", isäntä murahti. "Toisin sanoen Blavikenin teurastaja."

"Niin, pitää paikkansa, mutta paljon muutakin", Jaskier tokaisi. "En minä suinkaan huvikseni hänestä laula!"

Mitä pidemmälle kyseinen äärimmilleen latautunut keskustelu jatkui, sitä epämukavammaksi Geralt tunsi olonsa. Jaskierilla riitti aikansa säilyttää valloittava hymynsä, mutta jonkin ajan kuluttua se ei enää ulottunut silmiin asti. Ylhäisen kasvatuksen saaneena Jaskier ei tavannut alentua avoimesti solvaamaan ketään, josta saattoi olla heille hyötyä, mutta tämän sinisilmien teräksinen pilke ja vienosti kaartuvat huulet viestittivät huumorin alkavan lähestyä loppusuoraansa. Sitä ilmettä Geralt ei olisi välittänyt todistaa. Hän oli muutaman kerran joutunut saman häijynmuikean tapituksen uhriksi, eikä hän muistellut niitä tilanteita mielellään. Se ilme kertoi, että talon isännällä oli melko lailla viimeiset hetket aikaa perääntyä ja hyväksyä heidän pyyntönsä, ennen kuin luvassa olisi jotain ikävää.

Vaan nyt kun Geralt tarkasteli Jaskieria ilman, että joutui itse tämän kytevän verenhimon tulilinjalle, hänen oli myönnettävä, että bardin olemuksessa oli jotain metkan viehättävää.

"Triplahinnan? Kuulinko oikein?" Jaskier pärskähti.

"Kuulit, jos korvasi eivät ole tuohesta tehdyt", isäntä vastasi kuivasti. "Maksakaa sen verran vakuutena kunnollisuudestanne."

"Hohhoh, vai kunnollisuudesta –"

"Jaskier, anna olla", Geralt sanoi varoittavasti vainutessaan vaaran ja tarttui bardia tiukasti käsivarresta.

"Ei sinun tarvitse tähän puuttua, Geralt –"

"Me lähdemme."

"Mitä?"

Geralt toisti sanansa ja kääntyi sitten kohti majatalon isäntää, joka vähän kavahti suoraa katsekontaktia.

"Onnea liiketoimien hoitamiseen", Geralt toivotti asiallisesti, mutta hänen sanojensa kylmyys näytti saavan miehen niskakarvat pystyyn. Jaskier näytti siltä kuin olisi ollut juuri sivaltamassa jotain erityisen ilkeää, mutta Geraltin nyökättyä päätään kohti ovea tämä tyytyi luomaan isäntään viimeisen silmäyksen ja talsi hänen perässään ulos. Geralt olisi ihmetellyt, jos Jaskierin katse ei jättänyt isäntää tutisemaan.

"Geralt, mitä tuo nyt oli?" Jaskier penäsi heti, kun raskastekoinen ovi oli kolahtanut heidän perässään kiinni.

"En jaksanut enää tuhlata aikaani kuuntelemalla sitä tolvanaa", Geralt murahti kulkiessaan kohti tallia. "Tein palveluksen kaikille."

"Neuvotteluni olivat puolitiessä!" Jaskier huomautti. "Olisin takuulla saanut hänen päänsä käännettyä, jos –"

Geralt ei voinut estää pientä virnettä ja katsahti Jaskieria olkansa yli. "En epäile, ettetkö olisi saanut hänen päätään lopulta käännettyä, mutta luulen, että olisit tehnyt sen nyrkeilläsi sanojesi sijaan."

Jaskier puuskahti etäisen huvittuneena ja risti käsivartensa nojautuessaan vasten tallirakennuksen seinää. "Sinusta tämä on siis hauskaa? Ennen kaikkea se, miten se paskantärkeä tampio sinua kohteli?"

"En väitä yllättyneeni. Joskus ihmisten asenteet ovat mitä ovat, eikä niiden muuttamisen yrittäminen maksa sillä hetkellä vaivaa", Geralt totesi ja rapsutti Särkeä, joka näytti yllättyneeltä, kun he liittyivät seuraan jo nyt eivätkä vasta aamulla.

"En tiedä, olenko enemmän vihainen sille pahuksen perhanalle yösijamme epäämisestä vai sinulle siitä hyvästä, että olet niin... niin..." Jaskier jäi pohtimaan sanojaan Geraltin tullessa lähemmäs.

"Millainen?" noituri uteli ja tarttui bardia leuasta voidakseen katsoa tätä silmiin.

"...sopuisa", Jaskier tuhahti huultaan pureskellen. "Ja armollinen, toisin kuin minä olisin ollut!"

Geralt hymähti. "Sinä olisit solvannut hänet tuota pikaa maanrakoon."

"Voi kyllä", Jaskier hengähti ja laski kätensä hänen hartialleen, kun Geralt painoi heidän otsansa hellästi toisiaan vasten. "Sietäisi tuta nahoissaan, miten maksavia asiakkaita kohdellaan. Sen moukan takia nukumme taivasalla tulevan yön, kuten lukemattomia edellisiäkin, saanen huomauttaa."

"Alkusyksy on kuitenkin raikas ja lämmin", Geralt totesi.

"Lakkaa olemasta noin optimistinen..."

[sademestari]

Päädyin valitsemaan tämän tekstin luettavaksi ihan nimen perusteella, Häijynmuikea on jotenkin todella kutkuttavan kuuloinen sana! Ja mitä pidemmälle tätä luin, sitä enemmän tulin siihen lopputulokseen, että se on juuri oikea sana kuvaamaan Jaskieria sekä tämä seuraava rimpsu, jolla kuvaat kyseistä bardia:

Hänen osassaan asioista oli turha ryhtyä vääntämään, mutta Jaskierille, jalosukuiselle, silkkivaatteisiin pukeutuvalle, sulkahattuiselle, sangen komealle bardille väittely ja tinkiminen eivät olleet ongelmia.

Maalasit todella selkeästi ja onnistuneesti tässä tekstissä kuvan Jaskierista tinkaamassa isännän kanssa, samalla kun Geralt seisoo vaivautuneena vähän sivummalla. Tässä just on se näiden kahden välisen dynamiikan suola, Jaskier tekee ihan mitä tahansa ja Geralt seuraa sivusta kunnes ei enää pysty! Tykkäsin myös todella paljon näille kahdelle kirjoittamastasi dialogista, siitä sanailusta välittyi se, miten Geralt ja Jaskier välittävät toisistaan ja molemmat toimivat suojellakseen toista. 

"Millainen?" noituri uteli ja tarttui bardia leuasta voidakseen katsoa tätä silmiin.

"...sopuisa", Jaskier tuhahti huultaan pureskellen. "Ja armollinen, toisin kuin minä olisin ollut!"

En jotenkin ennen tämän lukemista ollut tajunnut, että todellakin Geralt on se kaksikon sopuisa osapuoli Ja Jaskier häijynmuikea totta tosiaan! Vaikka taitaa Jaskierinkin muikeus välillä rakoilla, kun noituri tarttuu kiinni leuasta...

Viihdyin tämän parissa oikein mukavasti, kiitos siitä!

[Larjus]

Olen tota otsikkoa jo jonkin aikaa väännellyt mielessäni, niin että siitä on tullut "Muijahäikeä" eihän se toki munansaannoksensa ihan niin menisi, mut eipä ole mua estänyt. Hauska otsikko kyllä ihan muutenkin. Hyvää viihdettä miettiä, miltä häijynmuikea Jaskier näyttääkään.

Geralt ja Jaskier on kyllä mielenkiintoinen kaksikko. Täydentävät hyvin toisiaan. Lukiessa tuli väkisinkin vähän surku Geraltin puolesta, kun majatalossa oli niin nuivan oloinen isäntä, mutta onneksi Jaskier pitää aisaparinsa puolia ♥ Ainakin yrittää. Jotenki niin liikkistä :3 Siinä on jotain herttaistakin, kun hahmo suivaantuu toisen puolesta, varsinkin jos toinen hahmo pysyy itse tilanteessa tyynenä. Geralt on varmaankin tottunut tuollaiseen kohteluun :< (Olis kyllä ollut mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea Jaskier olisi vielä sanonut, kun olisi kunnolla vauhtiin päässyt.)

Hyviä mielikuvia kyllä tuli, kun Geralt tituleerattiin tässä sopisaksi, niin näen mielessäni vain aurinkoisesti hymyilevän Geraltin suunnilleen jossain lootusasennossa istumassa XD Sellainen näky jos Jaskierilla olisi edessään niin ei mikään ihmekään että ärsyttäisi Aijai, miten voi tällainenkin fici muotoutua mielessä niin hassuksikin!

Toivottavasti tuleva yö pysyy lämpöisenä eikä tuo mukanaan esimerkiksi vesisateita. Vaikka olisi majatalossa varmaan ollut kivempi yöpyä joka tapauksessa.

[Meldis]

Häijynmuikea, mikä mahtava sana ja otsikko tälle ficille! Tykkäsin niin paljon, miten pikkuisesta sanasta sait aikaiseksi tällaisen ihanan arjen palasen, jossa oli niin hyvin läsnä molempien persoona, vähän söpöilyä ja upeaa dialogia, jonka osaat Geraltin ja Valvatin välille joka kerta kirjoittaa niin upeasti. ^^ Jaskierin neuvottelutaidot ovat vertaansa vailla ja söpöä, miten Geralt pitää siitä, miten aina Jaskier yrittää pitää hänen puoliaan, vaikka se epäonnistuukin joskus.

"En minä suinkaan huvikseni hänestä laula!"

Minusta on hauskaa ja suloista, miten Jaskier yhtä aikaa pystyy kehumaan vilpittömästi Geraltia ja myös käyttämään tuota kehua keinona voittaa majatalon pitäjä puolelleen. Eikä kumpikaan ole pois toisesta. Oikein kieroa ja hellyyttävää yhtä aikaa. Eli toisin sanoen hyvin Jaskieria. Ja häijynmuikeaa! Miten upea sana tuo tosiaan olikaan, vaikka miten sitä toistan, ei se lakkaa olemasta oikean neronleimaus ja kuvaa Jaskieria kokonaisuudessaankin hyvin, mutta myös hänen puhelahjojaan, mitä osaat kirjoittaa niin hyvin. Jaskierin puhe on minun mielestäni vaativa laji ja olet tässä vielä saanut hänestä esiin suosuttelijan, jonka pitää yhtä aikaa pelata omaan pussiin, pehmittää isäntää, olla ärsyttämättä isäntää liikaa, mutta niin, että ei petä koko omaa ihmisyyttään, minkä myös uskon olevan tärkeää Jaskierille. Vaikka miten mielistelee tuota isäntää niin Geralt on tärkemäpi, samoin omien puolien pitäminen ja onnistuit kaikki nämä pitämään läsnä Jaskierin dialogissa.

Voi miten suloista, että Jaskier oli oikein vihainen, miten isäntä käyttäytyi Geraltia kohtaan. ^^ Se vaikutti olevan paljon tärkeämpi asia suuttua kuin joutuminen taivasalle. Ihh ja söpöä oli tuo lopetus, kun he ripustautuivat toisiinsa. Siinäkin oli kiva slice-of-life fiilis, että voidaan vain olla vähän lähellä toista, hellästi, ei aina ole tarpeen suudella intohimoisesti, silloin tällöin riittää, että saa koskettaa ja pitää toisesta kiinni. Jaskierin viimeinen toteamus oli hellyyttävä, kuulen hyvin hänen turhautuneen äänensävyn, vaikka oikeasti hänkin taitaa olla jo hyväksynyt ulkona nukkumisen, kun Geralt ei niin välitä, että yö ulkona on taas edessä. ^^
Kiitos upeasti kirjoitetusta palasesta Geraltin ja Jaskierin elämää, näitä on sinulta aina yhtä suuri ilo lukea! ^^