Thelina, hihii, ihanaa että bongasit vihreät neilikat, niistä onkin tullut ihan suosikkikukkani. (: Suosittelen sua tutustumaan myös alkuperäisiin Holmes-tarinoihin ja etenkin Granadan erinomaiseen tv-sarjaan, jos vain yhtään kiinnostaa! Tapaukset eivät ehkä aina ole kaikista jännittävimpiä, mutta kun ottaa huomioon että tarinat ovat tietysti aikansa lapsia, niihin oppii suhtautumaan asiaankuuluvalla lempeydellä, ja sitten voikin iloisesti keskittyä bongailemaan kaikenlaisia hauskoja yksityiskohtia – sekä tietenkin nauttimaan Holmesin ja Watsonin ihanasta suhteesta ja sen kuvauksesta! Varsinkin suhdekuvauksen puolesta Granadan sarja on tavattoman upea versiointi. Kiitos hirmuisen paljon kun kommentoit!
Vendela, ihanaa että etsit mun listauksesta lisää luettavaa! Alkuperäistarinoiden Holmes ja Watson ovat todellakin varsin erilaisia hahmoja kuin BBC:n sarjan Sherlock ja John, mutta on heissä kyllä toki samaakin. Luulin muuten pitkään, ehkä Granadan sarjan 50-60-vuotiaiden pääosanäyttelijöiden hämäämänä, että BBC:n sarjan tyypit erottuisivat muista erityisesti nuoruudellaan (siis että Benedict Cumberbatch olisi ollut päälle kolmekymppisenä Sherlockina jotenkin poikkeuksellisen nuori!), mutta siis totuushan onkin, että alkuperäistarinoissa Holmes ja Watson tapaavat Holmesin ollessa vasta 27-vuotias, ja he viettävät yhteiseloa jopa kymmenen vuotta ennen kuin Holmes menee valekuolemaan, ja kronologisesti aivan viimeisessä tarinassa he ovat sitten kuusikymppisiä. Holmesin hahmo taas! Conan Doylen perikunta on tähän asti yrittänyt kauheasti pitää jöötä ja kovaa kiinni kummallisesta tulkinnastaan, että Sherlock Holmes ei ilmaise tunteitaan (eikä kunnioita naisia!) ennen kuin vasta aivan viimeisimpänä julkaistuissa tarinoissa – vaikka Holmes nauraa kihertelee, iloitsee ja intoilee läpi koko canonin kuin mikäkin söpöliini. Watson vain pariin otteeseen päivittelee, kuinka poikkeuksellisesti Holmes muka juuri sillä kertaa tunteilee, jolloin sokealle lukijalle voi syntyä kuva, että Holmes on kova ja tunteeton mies, eikä suinkaan mikään tarkkasilmäinen mutta hyvin pehmeäsydäminen etsivä. :') Kiitos tosi paljon kun luit ja kommentoit – ja kiitos kun kuuntelit tätä täysin pyytämättä vastaukseksi saamaasi Holmes-TedTalkiani! :'D
Tammikuun kuudentena oli Sherlock Holmesin syntymäpäivä ja nyt vuonna 2023 hän on vapautunut luojansa perikunnan ikeen alta ja saa vihdoin viimein tuntea niin myötätuntoa kuin rakkauttakin aivan vapaasti myös Yhdysvalloissa. Myöhästyin varsinaisesta juhlapäivästä hieman, mutta olkaamme vapaasti ja vahvasti juhlatuulella edelleen! Hurraa hurraa ja onnea Sherlock Holmesille sekä hänen uskolliselle kumppanilleen! Kyllä se totisista tosin tarinanne vielä kerrotaan!
Luulenpa, että tähän seitsemänteen osaan on myös hyvä ja oikein lopettaa tämä fikkisarja. Varaan silti vapauden manata tänne lisää sepitelmiä jos myöhemmin siltä tuntuukin, eihän Conan Doylekaan onnistunut lopettamaan Holmesista tarinoimista vielä ensimmäisellä tai toisellakaan yrittämällä!
Tosi tarinan takana
"Taasko tuo", koin asiakseni tiedustella löytäessäni Holmesin jälleen kerran nojatuolistaan, polvellaan ilman muuta mitä miellyttävin seuralaisensa.
Holmes käänsi sivua suvaitsematta katsahtaakaan minua.
"Muistakin sitten", sanoin ja istahdin häntä vastapäätä, "että valvot ensi yön tykkänään yksinäsi."
Vastaukseksi ansaitsin pelkän poissaolevan äännähdyksen. Holmes kohensi asentoaan, nosti jalan toisen päälle ja kannatteli kirjaansa julkeasti korkeammalla.
Hänen välinpitämätön elekielensä sai minut kaivamaan esiin rautalangan. "Minun käsivarteni eivät ole enää käytettävissäsi, kun se kreivi vohkii yöunesi."
"Jos eikä kun, rakas Watson", Holmes sanoi ja rypisteli otsaansa kuin siinä pahasessa kirjasessa olisi tapahtunut jotakin perin juurin ällistyttävää.
"Ei liioin sylini."
"Kaulakuoppasi siis kelvatkoon. Tai olkapääsi, vähäsen viileänäkin."
"Hulvatonta, Holmes."
"Jos haluat ilmaista mustankipeytesi herra Harkeria kohtaan, sen kuin suoraselkäisesti sanot."
"Mitä minä nyt keksityn kaverin vuoksi kipeäksi tekeytyisin."
"Ahaa. Kirjallista kateuttako ilmassa onkin?"
Tuhahdin ja suin viiksiäni. "Kirjoittaisin tuota tekelettä vetävämmän verenimijätarinan vaikka kädet sidottuina selkäni taa."
"Epäilemättä."
"Tekisin sen oitis tältä istumalta mikäli suinkin voisin. Meillä on kuitenkin –"
"Eiköhän sinun liene parempi pitäytyä tosiseikoissa ja niiden sekoittamisessa", Holmes keskeytti.
"Koetatko tyrkyttää tulitikkuaskia tuhopolttajalle?" kysäisin lannistumatta ja kumarruin eteenpäin salaliittolaisen lailla. "Se Sussexin tapaushan olisi selittämättömien yliluonnollisuuksien paisuttelemiseen aivan omiaan. Voin sujauttaa soppaan ihka oikean epäkuolleenkin, jos sellainen on toiveissasi."
Holmes kostutti sormenpäätään ennen kuin käänsi jälleen sivua. Nosti sitten samaisen solakan sormen huulilleen, joko vaatimuksena hiljaisuudesta taikka merkkinä kauhistuksesta.
"Suurenmoista syntymäpäivää vain sinullekin", toivotin.
Holmes puraisi huultaan, mutta ei onnistunut piilottamaan minulta hymyään. Tuskinpa niin kelvotonta piiloleikkiä tosimielessä yrittikään.
"Herätä minut sitten kun olet viimeinkin vapaa juhlistettavaksi", pyysin ja panin käteni sangen suurieleisesti nokosten ottamista helpottavaan puuskaan, "niin vien sinut illalliselle. Pyydä vielä kohteliaimmin sen irlantilaisrustailijan kreiviä kumppaneineen kiirehtimään kohti loppuratkaisua, jos mitenkään voit. Meille on varattu pöytä."
"Criterionistako kenties?"
"Luonnollisesti. Ja illallisen jälkeen luvassa on Conradin Kreutzeria."
Holmesin hymy leveni ja lujittui.
"Hankin meille oman aition", paljastin kun en pystynyt enää pitämään salaisuutta sisälläni, jospa ehdin tunnustukseni kera täpärästi syöksähtää Holmesin etevän päättelyn edelle. "Pidän sinua kädestä läpi näytännön ja seuraan kuinka ihastuttavan intohimoisesti nautit joka hetkestä."
"John." Hänen äänensä henki haltioitunutta hämmästystä. "Jos todella aiot pidellä kättäni ooppera-aitiossa, en saata muuhun keskittyäkään."
"Kun eikä jos, Sherlock-rakas."
Holmes punehtui syvästä mielihyvästä, laski kirjan, nosti päänsä ja kohtasi vihdoin katseeni.
"Ja täytyyhän meidän antaa ajatus taiteellekin", totesin. "Kyseessä on sentään Das Nachtlager in Granada. Teos on hyvin romanttinen, olen kuullut."
Holmes piteli katsettani mitä hellimmin. "Siinä tapauksessa olet kuunnellut juuri oikein", hän sanoi, kurkotti painamaan kämmenensä käsivarrelleni. Hänen kosketuksensa oli varma, lämmin ja tosi.
Loppusanat: Tähän seitsemänteen osaan on saatu vaikutteita muun muassa mistäpä muustakaan kuin Bram Stokerin Draculasta (jota luin viime syksynä samaan aikaan kuin Holmes-novelleja!) sekä Holmes-novellista Sussexin vampyyri ja Granadan sarjan elokuvajaksosta Viimeinen vampyyri (joka on Granada!Holmeseista ehkä kaikkein kehnoin, ehkäpä siksi että se eksyy hiihtelemään niin hämmentävän kauas alkuperäisestä tarinasta).