Nimi: Kuolleiden peilikuva
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: S
Genre: Angst
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Lyrics Wheel 16, Teelusikan tunneskaala II
(tunteella: paha olo)A/N: Kun luin saamani lyriikat, tuli niistä heti mieleen lapsi, joka puhuu vanhemmilleen. Tämä idea muotoutui aika kivasti Harryn, Jamesin ja Lilyn ympärille. Identiteettikriisi!Harrya oli kiva kirjoittaa, vaikka tästä tulikin aika surumielinen teksti. Lyriikat löytyvät tuttuun tapaan tekstin lopusta!
KUOLLEIDEN PEILIKUVA
Harry seisoi lumisen hautakiven edessä. Hän oli yksin Godrikin notkon hautausmaalla, seuranaan vain taivaalta putoilevat lumihiutaleet ja routaisen maan alla makaavat luut.
”Hei isä. Hei äiti”, Harry aloitti. Hän tervehti vanhempiaan aina ensimmäisenä haudalla. Joskus hän toivoi, että hauta vastaisi hänelle. Harry veti syvään henkeä.
”Me erosimme Ginnyn kanssa. Rakastin häntä ja tietyllä tapaa rakastan edelleen, mutta se ei enää riitä. Kuinka uskaltaisin rakastaa, kun lähes kaikki rakkaus ympärilläni on päättynyt huonosti?” Harry pakotti sanat ulos suustaan. Hän ei osannut sanoa, miksi häntä pelotti niin paljon kertoa erosta. Hän ei halunnut kuvitella Jamesin ja Lilyn pettyneitä ilmeitä, he olisivat varmasti pitäneet Ginnystä.
”Kaikki nämä vuodet minä olen ollut Harry Potter. Poika, joka elää. Poika, joka kukisti Voldemortin. Lilyn ja Jamesin poika. Jos minusta ei ensin nähdä arpea, nähdään sinun piirteesi, isä, tai sinun silmäsi, äiti. Koko elämäni on rakentunut näiden asioiden ympärille. Välillä tuntuu, että olen yhä se pieni poika, jonka harteita painaa elämää isompi menneisyys.” Sanat virtasivat nyt helpommin. Harry purki asioita, jotka olivat kiertäneet kehää hänen mielessään vuosia.
”Äiti, isä. Tuntuu, että olen enemmän hukassa kuin koskaan aiemmin, enkä minä kestä tätä olotilaa yhtään kauempaa. Jos katson peiliin, näen yhä ne tutu piirteet, teidän piirteenne, ja minulle tulee vastustamaton halu tuhria kasvoni mudalla, jotten enää tunnista niitä", Harry tunnusti. Hän seisoi hetken hiljaa, kädet taskuissa, tuijottaen tummaa hautakiveä ja sen kaiverruksia.
"Ehkä kaikkien näiden vuosien jälkeen minun on aika keskittyä itseeni. En halua olla enää vain se arpiotsainen poika, jolla on kuolleet vanhemmat. On aika kavuta se vuori, jonka laella opin rakastamaan itseäni”, Harry sanoi. Hänen äänensä värisi ja hän toivoi, että hänen vanhempansa ymmärtäisivät, jos he kuuntelivat häntä jossain kuolemanjälkeisessä paikassa.
”Tiedän, miksi siihen on mennyt näin kauan. Minä itse olen kaikki, mitä minulla on teistä muistona. Sen ei pitäisi olla niin, antaisin mitä tahansa, jotta se ei olisi niin. Mutta minäkään en pysty mihin tahansa”, Harry naurahti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.
”Minä rakastan teitä.”
Harry käänsi selkänsä haudalle ja käveli pois lumiselta hautausmaalta.
Fleetwood Mac - Landslide
I took my love, I took it down
Climbed a mountain and I turned around
And I saw my reflection in the snow covered hills
'Til the landslide brought it down
Oh, mirror in the sky
What is love?
Can the child within my heart rise above?
Can I sail through the changin' ocean tides?
Can I handle the seasons of my life?
Well, I've been afraid of changin'
'Cause I've built my life around you
But time makes you bolder
Even children get older
And I'm getting older, too
Well, I've been afraid of changin'
'Cause I've built my life around you
But time makes you bolder
Even children get older
And I'm getting older, too
Oh, I'm getting older, too
I took my love, I took it down
I climbed a mountain and I turned around
And if you see my reflection in the snow covered hills
Well the landslide will bring it down
And if you see my reflection in the snow covered hills
Well the landslide will bring it down
Oh, the landslide will bring it down