Kirjoittaja Aihe: Omenapiirakkaa ja autonromuja | S | Molly/Arthur | draama, slice-of-life  (Luettu 5644 kertaa)

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Nimi: Omenapiirakkaa ja autonromuja
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: S
Genre: Draama, slice-of-life, ripaus fluffyä
Paritus: Molly/Arthur
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Salainen ystävä III

A/N: Salainen ystävä -haaseesta minulle arpoutui Fiorella, jonka toiveista lähdin kehittelemään tekstiä Mollyn, Arthurin ja kotoisan tunnelman ympärille. Mieleen muistui iki-ihana Ford Anglia, jonka saapumista Weasleyn perheeseen ei koskaan itse tarinassa päästy näkemään. Siitäpä kehittyi sitten tämä tarina. Lukuiloa!




Omenapiirakkaa ja autonromuja


Iltapäivän aurinko lämmitti Mollyn selkää tämän astellessa takapihalle ulko-ovesta. Hän pysähtyi kolmen suuren omenapuun juurelle ja tarkasteli niiden satoa hetken aikaa. Oli vasta myöhäinen toukokuu, mutta yhdessä puussa oli jo kypsiä omenoita valmiina poimittavaksi. Molly kiitteli mielessään professori Verson aikoinaan opettamia kasvitaikoja, ilman niitä hän olisi joutunut odottelemaan omenoiden kypsymistä vielä useamman kuukauden.

Punertavat omenat siirtyivät yhdellä sauvan heilautuksella Mollyn vierellä leijuvaan koriin ja toisella heilautuksella kori palasi takaisin sisälle Kotikoloon. Hän seurasi itse perässä ja vilkaisi tottuneesti olohuoneen kelloon matkalla takaisin keittiöön. Viisarit näyttivät kuten pitikin – Bill, Charlie ja Arthur töissä, Ginny ystävän luona, loput lapsista koulussa.

Omenakori oli laskeutunut keittiönpöydälle leikkuulaudan ja veitsen vierelle. Molly napautti radion päälle ennen kuin kääri hihansa ja alkoi paloitella ensimmäistä omenaa. Radiosta kuuluvat velhomaailman ikivihreät sävelet sulautuivat yhteen pilkkomisesta kuuluvan äänen kanssa. Toki Molly olisi voinut vain lausua yksinkertaisen loitsun ja omenat olisivat olleet hetkessä täydellisen kokoisina paloina, mutta hän oikeastaan tykkäsi laittaa ruokaa itse. Varsinkin tällaisina päivinä kun ei ollut kiire minnekään.

Kädet muuttuivat jauhoista valkeiksi taikinaa tehdessä ja ilmassa leijuva mausteiden pilvi kutitti leipojan nenää. Molly piilotti kasvonsa käsivarteensa aivastaessaan. Pehmeä taikina mukautui hyvin piirakkavuokaan ja sitä jäi vielä hieman yli, joten hän päätti tehdä siitä ristikon koristeeksi piirakan päälle. Molly katsoi tyytyväisenä aikaansaamansa piirakkaa ennen kuin työnsi sen uuniin kypsentymään.

Kesken pöydän siivoamisen leipomisen aiheuttamista sotkuista, Molly havahtui ulkoa kuuluvaan omituiseen hurinaan ja paukkeeseen. Pikainen vilkaisu ikkunasta ulos kertoi, että äänen lähde oli todennäköisesti taivaansininen metallikasa (autoksiko jästit niitä kutsuivat?), joka saapui parhaillaan heidän etupihalleen.

"Mitä ihmettä?" Molly mutisi itsekseen kulmat rypyssä. Ei kai joku jästi ollut vahingossa eksynyt heidän tontilleen? Sen pitäisi olla mahdotonta. Kun auton pysähdyttyä keskelle heidän pihaansa sen sisältä ilmestyi Arthur, Molly tunsi itsensä idiootiksi. Olisihan hänen pitänyt arvata.

Molly katoutti loput sotkuista nopeasti taikasauvan heilautuksella ja pyyhälsi sitten pihalle aviomiestään vastaan. Arthur seisoi auton vieressä katsellen sitä mietteliäästi.

"Arthur, mitä ihmettä tämä romukasa tekee meidän pihallamme?" Molly tivasi tältä. Arthur hätkähti, kuin ei olisi tajunnut hänen seisovan aivan tämän vierellään.

"Ah, Molly-rakas. Tämä on auto", Arthur sanoi.

"Minä näen sen kyllä. Miksi se on meidän pihallamme?" Molly toisti.

"Tarkoitus oli kyllä viedä se verstaaseen, mutta se pysähtyi tähän."

Molly huokaisi raskaasti. Arthur oli ilmeisesti taas niin jästiromun pauloissa, ettei tältä tahtonut saada kunnon vastausta edes yksinkertaisimpaan kysymykseen.

"Mistä sinä sait tämän?" Molly päätti kuitenkin yrittää.

"Törmäsimme tänään töissä varsin mielenkiintoiseen tapaukseen. Archibald oli eilen kuullut läheisessä pubissa viereisen pöydän velhon kertovan toverilleen, että hän oli hankkinut itselleen jästiauton, jota oli päättänyt hieman höystää taikuudella, ennen kuin myisi sen takaisin jollekin jästille. Luonnollisesti me jäljitimme tuon velhon heti ensitöiksemme tänään aamulla ja takavarikoimme auton", Arthur kertoi innokkaasti.

"Tuo on hyvä kuulla, Arthur, mutta se ei siltikään vielä selitä, miksi auto on nyt meidän pihallamme eikä Taikaministeriön säilössä."

"Asiahan on niin, Molly-hyvä, että kyseinen velho ei suostunut kertomaan mitä taikoja oli jo ehtinyt autolle tehdä", Arthur aloitti varovaisesti, "joten se pitää tutkia perinpohjin. Taikaministeriön tutkijat hukkuvat jo valmiiksi heille sysättyihin tutkintakohteisiin, joten tarjouduin ottamaan tämän taakan pois heidän harteiltaan."

Molly ei pitänyt siitä, miten Arthur vältteli katsomasta häneen selityksen aikana. Se yleensä tarkoitti sitä, ettei mies paljastanut koko totuutta vaimolleen. Molly tiesi, että Arthur oli halunnut saada jästiauton käsiinsä jo pitkään, joten totta kai hän oli tarttunut tilaisuuteen, kun sellainen oli hänelle tarjoiltu lähes kultalautaselta. Silti häntä hieman epäilytti mitä kaikkea Arthur saattaisi saada autolla aikaan oikein innostuessaan.

***

Arthur seurasi jännittyneenä, kuinka Molly pohti hänen sanojaan ja loi samalla teräviä katseita mintunvihreään autoon. Hän tiesi ettei Molly varmasti uskonut häntä täysin ja olihan hän hieman värittänyt tarinaa. Hän oli pikaisesti jo skannannut auton taikuudella tehtyjen muutosten varalta, eikä ollut löytänyt mitään. Arthur toivoi silti saavansa pitää auton. Hän oli halunnut sellaista jo niin kauan.

Lopulta Molly siristi silmiään viimeisen kerran ja suuntasi katseensa aviomieheensä.

"Vaikka taivaansininen onkin ihan kiva väri, näyttäisi se paremmalta verstaassasi", Molly totesi. Arthur tuijotti pöllämystyneenä vaimoaan, jonka kasvot pehmenivät hymyyn. Ilmeisesti hän oli tullut siihen tulokseen, ettei auton jääminen voisi aiheuttaa liian suurta vahinkoa. Hän nappasi Mollya vyötäröltä kiinni ja painoi huulensa vasten tämän huulia.

"Kiitos", Arthur mutisi vetäytyessään suudelmasta.

"Älä uppoudu liiaksi auton pauloihin verstaassasi. Uunissa on omenapiirakka tulossa", Molly naurahti.

Arthur seurasi katseellaan, kuinka Molly palasi takaisin sisälle Kotikoloon. Sitten hän vetäisi sauvansa esiin ja nosti auton ilmaan. Auto siirtyi helposti pihamaalta sisälle verstaaseen. Auto näytti komealta keskellä verstasta.

Arthur kierteli auton ympärillä ja tutkiskeli sitä katseellaan. Sen pinta oli hieman kärsinyt ja aiemmin ajaessa kuuluneet äänet kertoivat ettei se ollut sisältä yhtään paremmassa kunnossa. Arthurin sormet syyhysivät innosta päästä tutkimaan autoa tarkemmin, kurkistamaan sen konepellin alle, ihmettelemään monenkirjavia osia. Toki se pitäisi vielä tarkistaa perinpohjaisemmin taikojen varalta, mutta ei hän uskonut löytävänsä mitään, kun ei ajonkaan aikana ollut mitään ilmennyt. Hän ei ollut voinut vastustaa kiusausta istua ratin taakse ja kokeilla ajamista. Se olikin osoittautunut odotettua monimutkaisemmaksi, vaikka hän oli perehtynyt ajotekniikoihin etukäteen. Muutama sauvanheilautus oli saanut ajamisen sujumaan paremmin, mutta ehkä hänen pitäisi harkita muutaman ajotunnin ottamista.

Arthur pakotti itsensä peruuttamaan pois verstaasta. Mollyn puheet omenapiirakasta kuitenkin veivät vielä hetkellisesti voiton auton rassaamisesta. Ehkä hän voisi illansuussa hiipiä takaisin kurkkaamaan sinne konepellin alle.

Omenapiirakan tuoksu tavoitti Arthurin heti tämän astuttua ulko-ovesta sisälle. Molly hyräili keittiössä radion tahtiin ja järjesteli lautasia pöytään. Arthurin rinnassa läikehti lämmin tunne näkyä katsellessaan.

"Juuri sopivasti!" Molly huudahti hänet nähdessään ja viittoi tätä istumaan pöydän ääreen.

"Missäs Ginny on?" Arthur kysyi istuutuessaan. Yleensä lapsista nuorin syöksyi heti häntä vastaan kunhan ovesta sisään pääsi.

"Lunan luona. Aikoi kuulemma jäädä yöksi, sillä yöllä olisi oiva tilaisuus nähdä töyhtöpuuhkaisten kiiltomatojen kuoriutuminen."

"Siinäpä vasta näky, jota ei kannata jättää näkemättä", Arthur naurahti. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan töyhtöpuuhkaisista kiiltomadoista, kuten ei useimmista muistakaan Lovekivojen mainitsemista eläimistä. Molly nauroi myös ja leikkasi heille molemmille palat omenapiirakkaa.

"Aina yhtä hyvää!" Arthur ylisti vaimonsa leivontataitoja piirakkaa maistettuaan. "Olet varsinainen noita leipojaksi."

"Aina sinä jaksat ylistää ruokiani", Molly sanoi pudistellen päätään huvittuneena.

"No mutta totta kai! Olisi suoranainen rikos olla kehumatta niitä."

Molly hymyili ja kurottautui painamaan suukon Arthurin huulille. Huulet olivat pehmeät, omenapiirakan makeuttamat ja niin tutut. Ehkä se auto voisi sittenkin odottaa aamuun asti.
« Viimeksi muokattu: 26.02.2018 01:02:19 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 792
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Iso kiitos ihanasta ficistä, sademestari! <3 Tämä oli tosi suloinen ja juuri sellainen mistä tykkään!

Jo lähtöasetelma oli miellyttävän kotoisa. Mollyn elämässä sulautuvat sopuisasti yhteen taikatoimet ja käsin työskentely. Onhan varsin kätevää saada omenoita jo keväällä käyttöönsä!

Lainaus
Kun auton pysähdyttyä keskelle heidän pihaansa sen sisältä ilmestyi Arthur, Molly tunsi itsensä idiootiksi. Olisihan hänen pitänyt arvata.
Voi Molly! Olisi tosiaan pitänyt arvata... ;) Mitäpä muuta voisi Arthurilta odottaakaan. :)

Lainaus
"Tarkoitus oli kyllä viedä se verstaaseen, mutta se pysähtyi tähän."
No niinpä tietysti. ;) Siinä jo taikoja tarvitaankin, että Anglian romu saadaan käyttökuntoon!

Ficissä oli sydäntä lämmittävää lämpöä ja lempeyttä, jota pitkäaikainen parisuhde parhaimmillaan luo. Ihanaa, että Molly ja Arthur saivat hetken omaa aikaa keskenään - siinä joutaa jo autokin odottelemaan! ;)

Tästä jäi oikein suloisen hyväntuulinen iltatunnelma, tai yöhän nyt jo on. Mukava ruveta nukkumaan tällaisen ficin jälkeen! Kiitos!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Aww miten suloinen tarina! Arthur ja Molly ovat niin totaalisen sympaattisia hahmoja...ja tuntevat toisensa niin hyvin. Loppulause oli hauska, sopivan flirttaileva, tai miten sen haluaakaan tulkita  ;)
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 375
  • ava by raitakarkki
Olipas suloinen pätkä :) Mukavan kotoisa ja rauhallinen tunnelma tässä. Mollylla on aikaa (kerrankin) leipoa ilman taikakonsteja kun talo ei ole täynnä lapsia. Ja Arthur sai uuden jästien jutun kokoelmaansa :)

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Fiorella: Ihanaa, että pidit! Sitä kotoisuutta ja pitkän parisuhteen lämpöä tähän tavoittelinkin, joten mukava kuulla, että se oikeasti välittyy lukijalle asti. Ja auto tosiaan joutaa odottelemaan, niin jästiromun pauloissa Arthur ei sentään vielä ole  ;)

Elfmaiden: Kiitos kommentista! Arthuria ja Mollya sympaattisempia hahmoja saa todellakin hakea!

Maigaro: Mahtavaa, että tunnelmat välittyivät sinne asti. Kiitos kommentista!

bannu: crys

But what if that moment's right now?

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 242
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
    • Tekstit
Olipa ihana pätkä! Vähän jäin miettimään, kun Arthur puhuu mintunvihreästä autosta ja Molly taivaansinisestä, mutta pikkuvikoja. Herttaista, kiitos :-)
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 902
Olipas aivan ihana idea näyttää, miten Ford Anglia päätyi Weasleylle, en ole aiemmin tällaiseen törmännyt. Tämä oli kokonaisuudessaan hurjan söpö ja tuli heti lämmin olo alussa, kun Molly tiiraili omenapuita ja alkoi sitten omin käsin tehdä omenapiirakkaa. Minusta on kiva, ettei Molly käytä ihan koko leipomiseen taikuutta, pitäähän piirakassa maistua oma käden jälki. ^^ Minulla on ollut jotenkin tunne, että Mollyn hiljainen elämä suurimman osan lapsista lähdettyä kouluun olisi haikeaa ja varmaan se onkin, mutta oli kiva, että tässä sitä ei ollut läsnä. :) Aivan ihana oli Mollyn ja Arthurin ensimmäinen kohtaaminen, näin hyvin Mollylla kädet lanteilla ja Arthurin säikähtäneen ilmeen, kun alkaa esitellä tuliaista.

Lainaus
"Tarkoitus oli kyllä viedä se verstaaseen, mutta se pysähtyi tähän."

Ihhih, ihana Arthur, joka on vähän pihalla, eikä osaa kunnolla vastata kysymyksiin, kun on niin haltioissaan. Minusta oli kivaa, että Molly lopulta ymmärsi miestään ja salli auton jäävän. Tuntui, että hän tietää Arthurin harrastuksen olevan tärkeä ja vaikka Molly ei ollut innoissaan autosta, hän ei halunnut viedä Arthurilta iloa. ^^ Vaikka he molemmat tiesivät tarkalleen Arthurin tarinan olevan osin palturia. :) Uih ja söpö pusukin tuli sieltä, herttaista, miten innoissaan Arthur oli luvasta pitää auto, että antoi ihan suukon vaimolleen. <3

Hetki omenapiirakan ääressä oli miellyttävä, kun Arthuria kiinnosti kuitenkin enemmän Mollyn omenapiirakka kuin auton rassaaminen. Hauska yksityiskohta, että Ginny oli Lunan luona ja että jäisi katsomaan töyhtöpuuhkaisten kiiltomatojen kuoriutumista yöksi, oikein lunamainen ajanviete ja hyvin keksitty! ^^
Kiitos tästä paljon, tätä oli ilo lukea. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Eikä, mikä ihanan söpö ficci Kommenttiarpajaisten myötä löytyikään luettavaksi! Aivan ihastuttava slice-of-life ja Arthurin ja Mollyn suhteesta on jotenkin aina niin mukavaa lukea. Heissä on jotain rauhoittavaa ja lempeää, sillä vaikka Molly vetääkin vähän rajoja Arthurin mieliteoille ja harrastuksille, hän myös ymmärtää ja arvostaa miehensä erikoisia luonteenpiirteitä :D

On vaikea sanoa, mikä tällaisissa arkisissa leivontateksteissä viehättää, mutta on kai vain terapeuttista lukea, kuinka joku puuhailee omenapiirakkaa ja pohtii omiaan siinä sivussa. Ja omenapiirakka on itsessäänkin jo lohdullista ja lempeää, joten ehkäpä pelkkä ajatus auttaa rentoutumaan ja asettumaan miellyttävään olotilaan. Tykkäsin etenkin tuosta - -, mutta hän oikeastaan tykkäsi laittaa ruokaa itse. Varsinkin tällaisina päivinä kun ei ollut kiire minnekään. Siinä korostuu myös Mollyn äitihahmo ja millaista hänen elämänsä on silloin, kun lapset ovat verrattuna Tylypahkaan verrattuna lomiin, kun Kotikolo on täynnä elämää.

Ilahduin, kun huomasin näkökulman vaihtuvan Arthuriin! Tässä ficissä näkökulmanvaihdos antoi tarinalle paljon ja oli hauskaa saada lukea, mitä Arthurin mielessä liikkui auton suhteen. Ihan hymyilytti, kun luin tuon Arthur pakotti itsensä peruuttamaan pois verstaasta. Mollyn puheet omenapiirakasta kuitenkin veivät vielä hetkellisesti voiton auton rassaamisesta. Ehkä hän voisi illansuussa hiipiä takaisin kurkkaamaan sinne konepellin alle. ja kuinka ajatus kuitenkin muuttuu lopussa suudelman myötä. Ihanan söpöä!

Kiitos kovasti tästä lämminhenkisestä ficistä, tämä oli ihana hämärtyvän illan lukukokemus!

between the sea
and the dream of the sea

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Gernumbli: Kiitos kommentistasi! Oho hups, siellä on joku ajatuskatko käynyt kesken kirjoittamisen :D ihanaa, että pidit!

Meldis: Kiitos paljon kommentistasi! Mun potterfikeille on aika tyypillistä, että hahmot tekee asioita ilman taikuutta, osittain ihan vaan koska itse tuppaan aina unohtamaan, että jonkun asian voisi varmasti tehdä tailla :D Mutta toisaalta, haluan jotenkin kuvitella, että noidat ja velhot tykkää tehdä asioita myös käsin ihan vaan tekemisen ilosta, kuten vaikka just leipoa! Ihana kuulla, että lämmin tunnelma välittyy, sillä se oli tarkoituksena tätä kirjoittaessa! Ja asia on juuri niin kuin sanoit, eli vaikka Molly vähän paheksuukin Arthurin harrastusta, niin sisimmässään hän haluaa vain nähdä Arthurin onnellisena. Ja ehkä Arthur tietää tämän ja siksi pitää huolen siitä, että varmasti osoittaa rakkautensa vaimolleen aina tilaisuuden tullen.

hiddenben: Arthurin ja Mollyn suhde on tosiaan jotenkin ainutlaatuinen, koska siinä on jo paljon historiaa, mutta silti heistä edelleen huokuu semmoinen välittäminen ja rakkaus toisiaan kohtaan. Ja kirjoissa ei oikeastaan nähdä heidän arkeaan loma-aikojen ulkopuolelta, joten sinne voi kuvitella mitä vain ihanuuksia ;D slice-of-life on yksi omista lempparigenreistä just siksi, että se on niin arkista ja tuttua ja siten jollain tapaa terapeuttista. Mahtavaa, että näkökulman vaihdos toimii! Minusta oli tärkeää tuoda molempien hahmojen ajatukset esille heidän näkökulmistaan, jotta fikistä tulisi tasapainoisempi, ja sinne saa ripauksen enemmän rakkaushömppää. Kiitos ihanasta kommentistasi!

bannu: crys

But what if that moment's right now?

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 094
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Weasleyn perheen arjesta on aina kiva lukea. Mollyn ja Arthurin elämästä lasten loma-aikojen ulkopuolella ei tosiaan tule paljoakaan ilmi canonissa (täysin ymmärrettävistä syistä) mutta ehkä juuri siksi se on musta tosi kiva aihe ficeissä :3 Enpä ole ennen tullut juuri ajatelleeksi, milloin ja miten Arthur Ford Anglian itselleen sai, ja tämä kyllä tarjosi hyvän taustatarinan sille. Tottahan toki Arthur on jalomielisesti ottanut sen itselleen tutkittavaksi helpottaakseen muiden työtaakkaa ;D Eikä siksi, että pääsisi tyydyttämään omaa uteliaisuuttaan ja ottaamaan auton omaan käyttöönsä!

Lainaus
Toki Molly olisi voinut vain lausua yksinkertaisen loitsun ja omenat olisivat olleet hetkessä täydellisen kokoisina paloina, mutta hän oikeastaan tykkäsi laittaa ruokaa itse. Varsinkin tällaisina päivinä kun ei ollut kiire minnekään.
Mäkin olen aina ajatellut, että Molly hoitaa ruoanlaitossa melkeinpä kaikki työvaiheet käsin, jos aikaa vain on, koska nauttii siitä itsekin. Varmasti se vaikuttaa myös lopputulokseen, ja tuntuuhan omilla käsillä tekeminen hyvältä. (Ja liemitunneillakin oppilaat pilkkoivat ainekset käsin eivätkä loitsulla 🤔 että varmasti siinä on joku juttu, mikä kenties vaikuttaa ruoanlaitossakin.)

Lainaus
Se yleensä tarkoitti sitä, ettei mies paljastanut koko totuutta vaimolleen.
Mikä ei tässä tilanteessa varmastikaan yllätä ketään :D

Lainaus
Mollyn puheet omenapiirakasta kuitenkin veivät vielä hetkellisesti voiton auton rassaamisesta.
On varmasti kyllä hyvää piirakkaa, kun se saa Arthurinkin lopettamaan uuden leikkikalunsa tutkimisen ;D Voi että, kyllä maittaisi itsellenikin uunituore omenapiirakka just nyt... pystyn oikein mielessäni haistamaan sen tuoksun... 🤤🤤

Lainaus
Molly hymyili ja kurottautui painamaan suukon Arthurin huulille. Huulet olivat pehmeät, omenapiirakan makeuttamat ja niin tutut. Ehkä se auto voisi sittenkin odottaa aamuun asti.
Oih, ja niin ihana lopetuskin vielä tälle jo muutenkin ihanalle ficille ♥ Kyllähän oma rakas vie aina viime kädessä voiton kaiken muun rinnalla.
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti