MMXX: keskiviikosta maailmanloppuun | K-11 | kokoelma | 7/x

[Lyra]

Ficin nimi: MMXX: keskiviikosta maailmanloppuun
Kirjoittaja: Lyra

Ikäraja: K-11
Varoitukset: Tässä tekstissä saattaa esiintyä paljon monelle ahdistavia aiheita (mm. korona, ilmastonmuutos, rasismi, sota)

Summary: 2020 (MMXX) on nykyinen kuluva karkausvuosi, joka alkoi keskiviikosta. - wikipedia

A/N: Tämän kokoelman myötä lähden valloittamaan vuoristoa originaalikiipeilyssä! Suosittelen lukumusiikiksi tätä kappaletta Spotifysta.

MMXX: keskiviikosta maailmanloppuun

[Lyra]

#wildfires

(sanalla aurinko)

Aurinko paistaa punaisen pilviverhon läpi. Sen kuumuuden voi tuntea kasvoilla polttavana, vaikka oikeasti se on miljoonien kilometrien päässä maasta. Tai ehkä kuumuus johtuu liekeistä, jotka lähestyvät kaupunkia. Aavepaloa poskilla. Ei tuli vielä ole niin lähellä, että se polttaisi oikeasti, mutta ilma on täynnä mustaa nokea ja savua.

Ihmiset eivät enää edes juokse hädissään karkuun. He vain luottavat siihen, että tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta. Luottavat siihen, että sade alkaa ja tukahduttaa punaiset liekit. Koska sade alkaa aina ja mihin sitä voisi edes juosta?

Jonnekin, jossa taivas ei ole punainen ja ilma niin täynnä nokea, että kasvot pitää peittää kostealla liinalla. Jonnekin, jossa linnut laulavat keväästä, kasvit nousevat vihreinä maasta ja vesi on yhtä sinistä kuin taivas. Ehkä sellainen paikka on olemassa, mutta ei sinne enää juosta, kun tuli ympäröi kaupunkia.

Asfaltilla on kaatunut Starbucks-muki ja joku ottaa kuvan punaisesta taivaasta. Se saa satoja tykkäyksiä ja päätyy uutisten etusivulle, mutta kukaan ei kysy kuinka kuumia liekit ovat, kun ne viimein pyyhkivät kaupungin yli.

[Lyra]

sinistä valoa

(sanalla kuu)

Kuu paistaa verhojen raosta ryppyisille lakanoille. Patterit ovat kylmiä ja melkein hehkuvat ensimmäisiä yöpakkasia. Niistä voisi varmaan soittaa isännöitsijälle, mutta oikeastaan juuri sillä hetkellä ei jaksa, ja kolmenkin peiton alla voi nukkua. Kuu on melkein täysi, mutta se roikkuu pilvien välissä niin surullisena, ettei sitä oikeastaan jaksa katsella.

Kuuluu hiljainen piip ja sitten hurinaa, kun pelikonsoli käynnistyy. Mikroaaltouunin kello välkkyy punaisena puoli neljää. Peitto raahataan makuuhuoneesta sohvannurkkaan. Televisio on kirkas, niin kirkas että se melkein sattuu silmiin, mutta vain melkein.

Puhelin näyttää uusimmat tapahtumat ympäri maailmaa (yhden väittelyn, koko ajan suuremmaksi kasvavia lukuja ja kuinka opiskelijat edes uskaltavatkaan toivoa elävänsä mukavasti) se melkein turhauttaa - turhauttaisi todella, jos kello olisi viisitoista kolmekymmentä, eikä kolme kolmekymmentä - mutta nyt puhelimen voi vain pudottaa sohvatyynyjen väliin ja laittaa kuulokkeet korviin, kun leikkii, että kuu on täysi ja on vain vähän kuuhullu eikä ollenkaan masentunut.

[Rowena]

Mietin juuri muutama päivä sitten ystäväni kanssa, että millaisia leffoja, kirjoja, sarjoja ja niin edelleen tullaan tekemään vuodesta 2020. Hauskaa, että tällaisia tekstejä on jo tekeillä!

Saan molempien osien tunnelmista hyvin kiinni. Vähillä sanoilla pystyt luomaan eheitä ja väkeviä kuvia. Muhun iski eniten arkiset ja tutut huomiot, kuten asfaltille kaatunut Starbucks-muki sekä se fiilis, että voisi varmaan soittaa isännöitsijälle, mutta ei kuitenkaan soita. Pidin myös siitä, miten ajankuva on maalattu parilla tarkalla lauseella; yhdellä väittelyllä ja kasvavilla luvuilla. Ja tuo linkkaamasi biisi sopii hienosti tähän taustalle!

Muhun iski tosi kovasti tuo summary-teksti kaikessa lakonisuudessaan. Tai siis kun tuo lause jättää sanomatta niin paljon, niin tuntuu lähes absurdilta, että tästä omituisesta vuodesta voi puhua noin arkisesti. Lisäksi lause sai ajatukset palaamaan tuohon keskiviikkoon. Vähänpä silloin tiesi, mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Ja onneksi niin. Tosi kutkuttavaa, että oot nostanut tuon keskiviikon otsikkoonkin. En tiedä, saitko nyt yhtään kiinni tästä mun hehkutuksesta, mutta pointti oli, että koska vuosi 2020 on meidän omituista arkeamme, tuntuu ihanan absurdilta, että sitä voi kuvata noin lakonisesti, ilman tunnetta.

Tosi kivaa, että kirjoitat tästä hullusta vuodesta! Tuun lukemaan jatkossakin.

[Felia]

Oi, mitäs palasia löysinkään!

Molemmat oli omalla synkkiä, sellaisella kauniin ja karun tavan sekoituksella, josta pidin erittäin paljon. Molempien tunnelmaan pystyi pääsemään hyvin sisälle - eritoten tuon sinistä valoa. Ihanasti niin vähillä sanoilla voi kertoa niin paljon, maalata hyvin eläväisen kuvan ympäristöstä ja tapahtumista. Tämä vuosi on tosiaan on ollut mitä erikoisin - hulluin, jos niin voi sanoa - joten ei ihme, että se on inspiroinut kirjoittamaan. Hyvähän se tekstin kautta on tuoda esille muutoksia, joita elämässä on kaiken myötä tapahtunut.

Pidin paljon siitä, miten olet kuvaillut kaiken uutismaisesti, ilman sen kummempaa tunnetta. Toki häivähdyksiä taustalla olevista tunteista oli, mutta muuten oli kiva, että ne oli jätetty ns. taka-alalle ja keskitytty vain raportoimaan tapahtumista. Se sopii tähän kaikkeen erikoisuuteen hyvin.

Sosiaalinen media on myös mukavasti tuotu esille, se kun on nykyään niin iso osa ihmisten elämää. Joskus jopa tuntuu, että on vain tärkeää saada tiliä päivitettyä - kuten tuossakin #wildfires-pätkässä tuli esille. Itse sillä tapahtumalla ei niinkään ole väliä vaan sillä, että niitä tykkäyksiä satelee. Eli tavallaan kuuluisuus / näkyvyys menee kaiken muun edelle.

Nämä oli mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä pätkiä. Loistavaa työtä, kiitos! ♥

[Fairy tale]

Tervehdys kommenttikampanjasta. Tämä auringonpuna on vaikuttava. On tapahtunut jotain, jota ollaan pelätty ja kauhistuttu, mutta nyt ei enää juosta karkuun vaan eletään tämän uuden tukalan ja palon kanssa. On totuttu. Otetaan siitä irti mitä saadaan. Kuvataan ja jaetaan sitä muille. Tässä huomaan sellaista ihmisten tottumista ja kyllästymistä vaarallisenakin pidettyyn asiaan, mutta siihen ollaan vähitellen väsytty ja ollaan sellaisessa vaiheessa, että ei tämä tästä kummoisemmaksi tai pahemmaksi mene. Ehkä odotetaan "paluuta normaaliin" vaikka sitä ei koskaan tulekaan. Ei ole tajuttu, ettei tämä tästä muutu enää siksi mitä oli, vaan nurkan takana odottaa uusi jokin.

Tämä jälkimäinen, lähes täydenkuun alla valvominen ja paleleminen tulee tuttuudessaan jollain lailla lähemmäs. Sieltä kännykän uutisista voi lukea myös aikaisemmin kerrottu punainen taivas ja sen voi löytää instargamista, kun kuvaa oudonvärisestä taivaasta on jaettu ympäri maailman. Elämän pitää jatkua, opintoja pitää jaksaa jatkaa (vaikka ei läheskään aina nukuta) ja muutakin tästä on luettavissa.

Olisin lukenut näitä enemmänkin. Pitääkin painaa mieleen että tulen välillä lukemaan uusia osia.

[Lyra]

Kiitos kaikille teille ihanista kommenteistanne. 2020 on onneksi saatu kunnialla loppumaan, mutta sen tunnelmissa on vielä muutama näitä ficlettejä tulossa!

kylmää

(sanalla tähtikuvio)

Karanteeni on kestänyt kolmekymmentäseitsemän päivää, viisitoista tuntia ja kolme minuuttia. Tai jotain sinnepäin, kuka edes enää jaksaa laskea. Jotkut ovat aloittaneet kodin remontoimisen - sen jälkeen kun ovat puhuneet siitä viisitoista vuotta - jotkut ovat alkaneet leipomaan leipää - juuresta saakka ja aivan oikeaa leipää niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Kaikki tuntuvat kaipaavan vanhoja hyviä aikoja; kun kaupassa saattoi käydä ilman kasvomaskia ja joka paikassa ei ollut käsidesipulloja - ulkona saattoi yskäistä rauhassa ilman viittätoista miljoonaa murhaavaa katsetta.

Mutta kun muut ovat aloittaneet remontteja ja ruvenneet leipomaan leipää, minä olen alkanut opiskelemaan tähtikuvioita. Kun olin lapsi, äitini tapasi opettaa niitä minulle kirpeinä talviöinä, kun tähdet näkyivät kirkkaina ja hanki hohti vaimeasti kuun valossa. Nyt vuosia on kulunut ja olen ehtinyt unohtaa suurimman osan siitä, mitä olen lapsena oppinut, eikä äiti enää voi niitä minulle opettaa.

Aivan ensimmäisenä opettelen tunnistamaan Otavan ja Pohjantähden, johon Otavan häntä osoittaa. Kun soitat iloisena ja kerrot maalanneesi kaikki talon seinät vaaleanpunaiseksi, minä kerron Joutsenesta ja Käärmeenkantajasta. Yöt eivät ole vielä tarpeiksi pimeitä, jotta voisin katsella tähtiä oikeasti, mutta minä selaan Googlea ja kirjoitan ylös kauniimpia kuvioita.

Kun karanteenia on kulunut kaksisataaviisikymmentäkolme päivää, yöt pimenevät jälleen ja minä istun äitini haudan edessä jäisessä maassa ja kerron hänelle kuinka kauniina Pohjan kruunu loistaa.

[Lyra]

hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!

(sanalla valo)

Kymmenen,
   yhdeksän,
      kahdeksan,
         seitsemän,
            kuusi,
               viisi,
                  neljä,
                     kolme,
                        kaksi,
                           yksi

                              Hyvää uutta vuotta!

Ei suudelmaa, mutta ilotulituksia, kylmä pakkasyö, väkijoukko tiiviinä joka puolella. Basson tasainen rytmi korvissa, iholla, sydämessä. Vuosi 2020 on se vuosi, valo pimeydessä, se vuosi kun kaikki onnistuu. Ilon kuplintaa syvällä sisällä, yö ja kaikki mahdollisuudet aivan sormenpäillä. Uusi alku, jalat turtana kaikesta tanssimisesta, mutta hymy huulilla ja tyhjä pöytä edessä.

yksi,
   viisitoista,
      neljäkymmentä,
         sataviisitoista,
            neljäsataakolmekymmentäkahdeksan,
               tuhatkuusisataakolmetoista,
                  viisitoistatuhatta yhdeksänsataaneljä,
                     kahdeksansataaneljäkymmentäkaksituhatta kolmesataaviisikymmentäkuusi,
                        neljämiljoonaa seitsemänsataakaksitoistatuhatta kuusisataaneljäkymmentäyksi,
                           kuusikymmentäseitsemänmiljoonaa kolmesataakahdeksankymmentäyhdeksäntuhatta satakolme


valoa tunnelin päässä totta tosiaan

[Seila]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Tällä oli kiva nimi, joten se houkutteli nappaamaan tämänkin KK:sta. Ja olen tyytyväinen, että nappasin. Kaikki jo ilmestyneet tekstit olivat kivoja pieniä paloja kuluneesta vuodesta ja koitan jokaisesta sanoa tässä kommentissa.

#wildfires: Tämä palauttikin mieleeni viime vuoden metsäpalot ulkomailla. Tässä oli synkkyyttä ja sellaista pysähtyneisyyttä, ehkä väsymystäkin, lamaantumista. Tuntuu että kun noita paloja on usein niin aletaan luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy. Kyllä tuuli ja sade hoitavat homman ja ennenkin on selvitty. Tuo Starbuck muki toi kivasti arkisuutta mukaan.

sinistä valoa: Tässäkin oli synkkyyttä ja tykkäsin paljon tämän arkisuudesta. Ollaan kotona, on kylmät patterit (tunnen tuskan välillä kun pakkasasteet tippuvat) ja käynnistetään pleikkari. Uni ei tule, joten parempi nousta tekemään jotain, viemään ajatuksia muualle. Tässä oli sellaista surullisuutta. Tykkäsin tästä varmaankin eniten näistä neljästä. Oikein kiva pieni pätkä!

kylmää: Ja surullisuus jatkuu. Tämä oli oikein kaunis tähtikuvioineen kaikkineen. Karanteeni tosiaan on pistänyt ihmiset opettelemaan ja tekemään sitä sun tätä. Itse en ole oikeastaan opetellut tai tehnyt mitään sen enempää kuin ennenkään (paitsi ehkä kirjoittanut enemmän). Kuitenkin ihanaa että kertoja päätti opetella tähtikuvioita ja menee sitten äitinsä haudalle kertomaan niistä. Suloinen mutta surullinen.

hyvää joulua: Tämä oli kivasti aseteltu! Niin, vuosi 2020 piti olla kiva ja hyvä ja ihanaa, mutta mitä kamalaa saatiinkaan. Mietin hetken, että mitäköhän nuo lopun luvut olivat, mutta tulin siihen tulokseen, että ehkä koronavirukseen sairastuneiden määriä?

Näissä kaikissa oli ihana kirjoitustyyli. Kiitos paljon näistä!

[marieophelia]

Itseilmaisuni tuntuu harvinaisen tönköltä tänään, pahoittelen! Koetan silti sanoa tästä mahtavasta tekstistä edes jotain! Ensinnäkin tällä on ihan loistava nimi! Olet muutenkin tosi hyvä nimemään tekstejäsi! Tässä tekstin nimestä tulee hienosti sellainen olo, että kesken tavallista tavallisempien asioiden jotain menee väärin. Vuosi MMXX on osa pitkää historiaa, mutta kuitenkin siitä irrallinen.

Tästä löytyy paljon samaistuttavia juttuja ja osuvaa ajankuvaa. Ensin kauhisteltiin katastrofeja toisella puolella maapalloa ja ehkä osoitettiin laimeaa myötätuntoa maastopalojen uhreille internetin kautta. Sitten alkoi oma kriisimme. Ykkös- ja kakkospätkät ovat jännässä kontrastissa keskenään, kun toisessa liekkien kuumuus käy päälle ja toisessa taas kylmyys tekee passiiviseksi: hohkaavien liekkien sijaan apaattinen kuutamo. Ja silti molemmat ovat kertovat kriisitilanteista!

Kolmannesta osasta tulee paljon viimekeväisiä muistoja mieleen (leivoin itsekin ruisleipää). Jäin miettimään oliko kertojan äiti ehkä kuollut koronaan? Vai ehkä kuitenkin aikaisemmin? Nelososio on näistä ehkä suosikkini. Pidän tuosta asettelusta, joka korostaa hienosti vaikutelmaa, että jokin on tulossa kohti. Kontrasti sen välillä, mitä odotettiin ja mitä saatiin, on todella hienosti havainnollistettu. Hyvin luova toteutus!

Mulla itselläni oli vuodelle 2020 kaksi uudenvuodenlupausta: mun piti kirjoittaa joka päivä päiväkirjaa ja katsoa niin ikään joka päivä uutiset. Kumpaakaan lupausta en pystynyt pitämään. Päiväkirja unohtui varmaan jo tammikuussa ja uutisia taas en jaksanut katsoa, kun ne maaliskuun jälkeen olivat vain yhtä samaa. Ehkäpä siksi tämä kokoelma tällaisenaan upposi muhun todella hyvin ja kuvasti monella tasolla viime vuotta. Ei se toki haittaisikaan, jos tähän vielä jatkoa tulisi.

Paljon kiitoksia!<3

[Lyra]

heissan. nyt ei ole enää 2020, mutta ei ole pian enää 2022 myöskään ja halusin kirjoittaa tähän vähän jatkoa tämän vuoden puolella. kiitos kovasti ihanista kommenteistanne. ne ovat lämmittäneet mieltä ja tämä teksti on ollut kyllä usein mielessä. maailmassa tapahtuu aika paljon kaikkea ja ollaan ehkä kaukana siitä keskiviikosta, joka oli vuoden 2020 ensimmäinen päivä, mutta välillä tuntuu että ollaan kyllä huomattavan lähellä maailmanloppua.

hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

(sanalla pimeys)

Ulkona on pimeää. Lumi on peittänyt puiden kuolleet oksat ja katuvalot valaisevat auraamatta jäänyttä parkkipaikkaa. Autot ovat kadonneet kinosten taakse. Paksu pilvipeite leijuu matalalla.

Sitten aivan yhtäkkiä - taivaalla leimahtaa värikkäitä valoja. Seuraa kova pamaus ja ilotulitteet peittävät taivaan. Lumi hehkuu valkoisena maassa. Joku kiirehtii sytyttämään seuraavan raketin ja se on edellistä vain suurempi ja värikkäämpi. Parhaat valoshowt ovat kuitenkin vasta edessä.

Kello lähestyy kahtatoista ja tuntuu, että koko maailma odottaa, että viisarit tavoittavat toisensa kellon huipulla. Sitten yksi kerrallaan väriloisto peittää taivaan. Värit ja äänet ovat huumaavia. Keskellä tumminta yötä, värit peittävät taivaan.

Sisällä ikkunan takana on pimeää.

Sinä istut yksin nojatuolissa ja yskit niin että kylkiluissa tuntuu. Hyvää uutta vuotta tosiaan.

[Lyra]

pingviinejä Madagascarilta

(sanalla laiva)

Laiva jää kiinni Suezin kanaaliin. Se on niin huvittavan koomista, että sitä melkein unohtaa, että on tullut kuluneeksi vuosi siitä, kun naurettiin ja sanottiin, että pääsiäiseksi tämän on oltava ohi.

Laiva jää kiinni Suezin kanaaliin ja pysäyttää kaksitoista prosenttia maailmankaupasta noin vain. Ja sen ei oikeasti pitäisi olla niin naurettavaa, että internet täyttyy meemeistä ja huhutaan, että Madagascarin pingviinit olivat ohjaamassa laivaa.

Laiva jää kiinni Suezin kanaaliin ja, kun se viimein pääsee siitä irti, ihmiset unohtavat, että niin on koskaan tapahtunutkaan. Niin kuin aina ennenkin.

[Lyra]

monenlaisia voittoja

(sanalla sota)

Venäjä hyökkää Ukrainaan helmikuussa.

Anteeksi siis, hyökkää Ukrainaan helmikuussa 2014. Jotenkin kummallisesti kukaan ei huomaa mitään, ennen kuin kahdeksan vuotta myöhemmin kaikki tapahtuu uudestaan. Sosiaalinen media täyttyy kuvista ja yhtäkkiä kaikki tajuavat, että nyt on tosi kyseessä.

Sitten tehdään paljon asioita, mutta ei kuitenkaan juuri mitään ja marraskuun lopulla Qatar häviää Equadorille jalkapallon maailmanmestaruuskisojen avausottelun. Kisoissa, joissa Venäjä ei ole mukana, niin kuin ei monissa muissakaan urheilukisoissa viime aikoina.

Ainakin Ukraina voitti tänä vuonna Euroviisut, vaikka ei ehkä ehdi muuta voittaakaan.