Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Oikolukija: Vlad
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angst?
Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: Herrat kuuluvat Rowlingille, enkä saa tästä mitään muuta korvausta kuin itselleni hyvän mielen.
A/N: (Osallistuu
OTP10:iin.)
Ja tosiaan, idean sain toosi fiksusti uskonnon tunnilla tuosta otsikosta, joka pälkähti mieleeni jaja.. Niin. Kommentit ois kivoja, eheh?
Yhteenveto: Sirius ajattelee, ettei kukaan muista hänen syntymäpäiväänsä.
Hyvää syntymäpäivää, Sirius Musta
Yöllä alkanut myrsky oli valvottanut Siriusta aamuun saakka. Tuhruisesta peilistä katsoivat takaisin väsyneet silmät, joiden alle nukkumaton yö oli jättänyt muistoksi tummat varjot. Sirius huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä jaksamatta kuitenkaan selvitellä takkuja hiuksistaan.
Hän tallusti keittiöön. Oljo oli siivonnut pöydälle jääneet astiat kaappeihin yön aikana. Sirius etsi kaapista harmaan kupin, yhtä harmaan kuin ulkona riehuva maailma. Kahvi ei ollut vielä valmista, joten Sirius mutusti odottaessaan kaksi mautonta kaurakeksiä.
Vitun hyvää syntymäpäivää.
Sirius äännähti ja se kuulosti haikealta yritykseltä nauraa. Molly oli ympyröinyt päivän tummanvihreällä musteella kalenterista, jonka Remus oli ostanut viime jouluna lahjaksi. Ei Siriusta tarvinnut muistuttaa syntymäpäivästään. Aivan samanlainen päivä se oli kuin kaikki muutkin. Se vei häntä edellisten ja seuraavien päivien tapaan lähemmäs kuolemaansa.
Kahvi maistui kitkerältä ja munakas paloi kattilan pohjaan. Silti Sirius sai sen syötyä ja hilautui kahvimukinsa kanssa olohuoneeseen. Hän lysähti alas sohvalle kuuntelemaan rätisevää radiota. Korkea naisääni kirkui riutuvasta rakkaudestaan myrskyvaroituksen jälkeen. Siriuksen teki mieli sulkea radio, mutta hän ei halunnut jäädä yksinään ajatustensa kanssa.
Oli siinäkin syntymäpäivä.
Sirius kiusasi itseään muistelemalla nuoruutensa syntymäpäiviä. Ne kaikki olivat olleet merkityksellisiä, iloisia ja mutkattomia päiviä. Siriuksen parhaat ystävät olivat tehneet niistä vuosien kohokohtia. Ennen kuin kaikki oli murtunut käsiin pieninä puunpalasina, joita Sirius ei osannut liimata yhteen.
Yhä yli kymmenen vuoden jälkeen Sirius saattoi tuntea kahdeksannentoista syntymäpäivänsä aamuauringon selässään. Ehkä se oli vain epätoivoista kuvitelmaa, mutta hän halusi edes luulla muistavansa sen. Kuvitella, että muisti miltä Remuksen nauru oli kuulostanut, kun huulet olivat painuneet suutelemaan Siriuksen niskaa. Hän uskoi yhä maistavansa kielellään liian laihan karpaloteen ja täytekakun, joka oli lässähtänyt. Se oli ollut Siriuksen paras syntymäpäivä. Ei ollut ollut kiire minnekään.
Ei hänellä kyllä nytkään ollut kiire suuntaan tai toiseen. Mutta lempeä aamuaurinko ja suklaalta maistuva ihmissusi puuttuivat. Oljolta ei ollut odotettavissa muistamista, hyvä jos Sirius edes näkisi kotitonttua. Ei sillä, että hän sitä hapannaamaa kaipaisi. Olisi vain joku, joka halaisi ja kertoisi, ettei Sirius ollutkaan aivan merkityksetön. Että joku välitti edelleen.
Mutta kukaan ei hypännyt sohvan takaa rutistamaan Siriusta. Kukaan ei työntänyt hänen eteensä jättimäistä syntymäpäiväkakkua, johon oli aseteltu tasan 36 kynttilää. Eivätkä kynttilät valuneet kakulle, kun Sirius ei ehtinyt puhaltaa pieniä liekkejä sammuksiin.
Kahvi oli muuttunut kylmäksi ja Sirius nousi kaatamaan sen lavuaariin. Hän asteli hitaasti keittiöön, mutta seisahtui ovelle varmistaakseen, ettei nähnyt unta tai harhoja. Kolkon hämäryyden keskellä paloi yksinäinen kynttilä. Se oli tökätty pinnasta palaneeseen muffiniin, mutta se sai Siriuksen sydämen sykkimään lämpöä. Harmaat silmät kohtasivat kultaan vivahtavat, joista heijastui hymy.
Remus ei ollutkaan unohtanut Siriuksen syntymäpäivää.
